Immuniteetti eli vastustuskyky tarkoittaa elimistön kykyä suojautua taudinaiheuttajia vastaan. Immuniteetin heiketessä meihin tarttuu helpommin erilaiset bakteerit, virukset ja sienet, jotka aiheuttavat tautien kehittymistä. Perusta meidän omalle immuniteetille tulee osaltaan synnynnäisesti eli kehittyy jo sikiöaikana sekä syntymän jälkeen. Vaikka tuo vaihe määrittelee immuniteettimme perustaa, voi siihen vaikuttaa itse myöhemmällä iällä omien valintojen myötä. Immuniteettiin vaikuttavat paljon myös mm. stressi, ympäristö, suoliston kunto, ruokavalio ja muut elämäntapaan liittyvät asiat, kuten alkoholin käyttö. Me voimme siis tähänkin vaikuttaa itse huolimatta siitä millainen oma perusta immuniteetille on. Itse kärsin nuorempana paljon erilaisista tulehduksista ja flunssista esimerkiksi yläaste -ja lukioaikoinani, mutta päässyt näistä lähes täysin eroon viime vuosina. Vaikka noihin aikoihin liikuinkin hyvin paljon ja perus elintavat olivat hyvällä mallilla, niin vieläkin paremmilla valinnoilla olen saanut turhat tulehdukset kuriin.

Pääosin suosittelenkin panostamaan omaan vastustuskykyyn perusasioiden kuntoon laittamisella, eli valitsemalla parempia vaihtoehtoja ruokalautaselle, nukkumalla laadukkaammin ja pitämällä huolta henkisestä hyvinvoinnistaan (stressi, ihmissuhteet, työn mieluisuus..). Kuitenkin olen kokenut saavani hyötyä immuniteetin boostaamiseen myös ravintolisillä. Käytän ravintolisiä lähes päivittäin, mutta en korvaa niillä ruokavalion monipuolisuutta tai terveellisyyttä vaan nimensä mukaisesti ne toimivat lisinä. Lisäksi näiden kohdalla täytyy muutenkin käyttää tervettä järkeä siinä, ettei niitä käytä liikaa, sillä näiden(kään) kohdalla enemmän ei ole parempi. Ravintolisien tarkoitus on tukea omaa terveyttä, immuniteettia ja suorituskykyä, mutta vääränlaisella käytöllä vaikutukset voivat olla jopa päinvastaisia. On myös paljon ravintolisiä, joiden tehoa ei ole todistettu joko ollenkaan tai ihmiskokeilla, joten näiden vaikutuksista ei voida tarkemmin tietää. Hyvä muistutus tästä itselleni tuli viime keväänä, kun kirjoitin opinnäytetyötäni ja luin sitä varten viimeisintä tutkimustietoa ravintolisistä ja niiden hyödyistä varsinkin vastustus- ja suorituskyvyn näkökulmasta. Edelleenkin on koko ajan hyvä seurata uusimpia tutkimuksia ja välttää uskomasta kaikkea mitä sosiaalisesta mediasta lukee.

Vaikka fyysinen ja henkinen rasitus on ollut viimevuosina korkealla tasolla, olen ollut silti terveempi kuin koskaan aiemmin elämässäni. Tähän vaikuttavat useat tekijät, mutta kuten jo mainitsinkin, niin käytän myös joitain lisiä tukemaan immuniteettiani. Vastustuskyky on urheilijalle tai no mielestäni kenellä tahansa aivan kaikki kaikessa. Jos se pettää, sairastuu ja joutuu olemaan poissa treeneistä, töistä, harrastuksista, matkoilta ja pahimmillaan kaikesta muustakin elämästä. Meistä jokainen tietää sen, kuinka inhottavaa on saada flunssa juuri tärkeällä hetkellä ja miten se tuntuukin tulevan juuri silloin? Itse olen itseasiassa kokenut useasti juuri ison tapahtuman lähettyvillä tai heti sen jälkeen kipeäksi tulemisen tuntemuksia, sillä stressin purkautuessa vastustuskyky hetkellisesti heikkenee. Jos elämässä kaikki olisi optimaalista, niin emme välttämättä tarvitsisi lisäravinteita, mutta kenellä se on optimaalista? Elämä on täynnä muuttuvia tekijöitä ja eri vaiheita, jolloin asiat eivät ole lähelläkään optimaalista. En silti sano, että ravintolisien avulla tätä optimaalisuutta pitäisi korvata, mutta ne voivat tukea immuniteettiamme sillä hetkellä, kun kaikki ei ole optimaalista.

Sen lisäksi että hankkii ja käyttää vain sellaisia ravintolisiä, joista on oikeasti hyötyä, kannattaa kiinnittää tarkkaan huomiota myös niiden laatuun ja turvallisuuteen. Loppujen lopuksi jokainen on itse vastuussa mitä suuhunsa laittaa ja välillä saa olla aika tarkkana joidenkin yritysten lupausten kanssa. Myös ADT:n alaisena urheilijana olen erityisen tarkkana siitä, minkä firman tuotteita käytän, jotta satutaan ikäviltä erehdyksiltä. Ja vaikka ei dopingvalvonnan alla olisikaan, niin kannattaa oman terveytensä kannalta valita käyttämänsä tuotteet tarkasti. Varmimmaksi olen kokenut itse kotimaiset valmistajat ja näissäkin sellaiset, joiden takana tiedän olevan ihmisiä keneen voi luottaa. Kotimaisen Puhdas+ -sarjan tuotteita olen käyttänyt heidän markkinoille saapumisesta saakka ja tänäkin vuonna jatkan yrityksen ja tuotteiden kanssa yhteistyötä. Pidän itse huolta siitä, että mainostan vain sellaisia tuotteita, joiden takana voin seistä 100%. Mitä vanhemmaksi on tullut, sitä tärkeämmäksi omien arvojen takana seisominen on muodostunut.

Immuniteetin tukena käytän tällä hetkellä D-vitamiinia, sinkkiä, c-vitamiinia ja sinkki-c-vitamiini-echinacea -suihketta (jos käytän suihketta koko annostuksen, jätän sinkin ottamatta erikseen). Rakastan noita suihkemuotoisia vitamiineja, sillä ne ovat niin äärettömän helppokäyttöisiä ja matkallekin pakkaaminen helpottuu huomattavasti. D-vitamiinia kannattaa käyttää varsinkin koko talvikauden ajan, mutta itse olen sitä ottanut ainakin pieniä määriä myös kesäaikaan, sillä aika vähän tulee oltua loppujen lopuksi auringossa niin, että iholla ehtisi D-vitamiinia muodostumaan kunnolla. Toki jos on tullut oltua vaikkapa aurinkoisilla reissuilla enemmän, niin D-vitamiinin lisänä ottamista voi vähentää. D-vitamiini auttaa ylläpitämään vastustuskykyä ja auttaa kalsiumin imeytymisessä, jotka yhdessä vahvistavat myös luustoa. Itse käytän tätä suihketta, mutta valikoimista löytyy myös kapselimuotoinen D-vitamiini kolmessa eri vahvuudessa. Suosittelen muuten myös mittauttamaan omia D-vitamiinitasoja, jos ei ole mitään hajua siitä mikä olisi sopiva annostus itselle.

C-vitamiini ja sinkki vahvistavat myös immuniteettia ja auttavat lyhentämään flunssan kestoa sen iskiessä. Jos vastustuskyky on päässyt alenemaan, voi näitä hetkellisesti nauttia suurempia määriä, mutta muussa tapauksessa kannattaa pysyä suosituksissa. Liika-annostuksesta voi olla jopa haittaa suorituskyvyn kannalta. Käytän itse tuotteita suositusten mukaisesti ja haastavimmilla kausilla immuniteetin ollessa uhattuna hieman runsaammin. Echinacea (auringonhattu) -lisä suihkeessa auttaa myös ylähengitystieinfektioiden ehkäisyssä varsinkin kovan rasituksen alla. Auringonhattu -uutteeseen liittyy kohdallani muistoja lapsuudesta, sillä äitini laittoi minut ja sisarukseni ottamaan sitä aina jos vähänkin oli flunssaoireita.

Näiden lisäksi erittäin suuri rooli on suoliston hyvinvoinnilla, jota voi tukea maitohappobakteeri -ja kuitulisillä, mutta edelleenkin painotan myös ruokavalion, unen ja turhan stressin minimoimisen tärkeyttä.

Lisäravinteista, niiden käytöstä ja Puhdas+ -sarjan tuotteista tulen kertomaan teille lisää lähikuukausina ja teksteissä tulen käsittelemään esimerkiksi suolistoa, unta ja palautumista. Puhdas+ -verkkokaupasta saat koodilla Eevsku20 tuotteista alennusta -20%.

<3

Eevsku

6 kommenttia

  1. Ihanaa! Pääsen ensi viikolla tekemään tilausta Puhdas+ tuotteet ovatkin minulle uusi tuttavuus käytön suhteen, nettisivuja olen kyllä selannu. Nyt ”onneksi” tuli tarve täydentää varastoja.

  2. Hei ihan mahtavaa! Oon jo pitkään halunnut päästä testaamaan tätä tuotesarjaa ja nyt innostuin sitten tilaamaan isomman satsin kerralla! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*