Toiset inhoavat ”kaikki on mahdollista, usko unelmiisi” -asennetta ja sitten on ihmiset, jotka rakastavat sitä. Puhuvat siitä ja haluavat inspiroida myös muita. Varmaan jokainen seuraajani tietää kumpaan porukkaan kuulun ja tietenkin tuon asennettani paljon ulospäin. Tuntuu, että ne jotka inhoavat tällaista positiivisuutta ja optimismia pelkäävät niin paljon epäonnistumista, että on helpompi olla hieman pessimisti. Silloin kukaan ei pääse sanomaan, että ”hah, etpäs onnistunutkaan”. Ehkä ne, ketä tämä ärsyttää haluaisivat olla optimistisempia ja positiivisempia, mutta eivät uskalla? En tiedä enkä nyt voi puhua muiden puolesta, mutta tällaisia ajatuksia tuosta herää.

Täytyy nimittäin sanoa, että kaikki menestyneet ihmiset ympärilläni ovat optimistisia ja positiivisia. Jokainen on epäonnistunut, jokaisella on ollut paljon huonoja hetkiä elämässä, mutta ei sillä ole mitään väliä eikä se estä yrittämästä uudelleen. Tai on sillä toki väliä siksi, että se on nimenomaan kasvattanut luonnetta ja ajanut eteenpäin. Ilman niitä epäonnistumisia ja heikkoja hetkiä ei olisi kasvanut vahvaa taistelija luonnetta, jonka avulla aina noustaan ylös vaikka olisi kuinka vaikeita hetkiä.

Olen purkanut alkuvuoden aikana omia sisäisiä lukkojani ja löytänyt paljon uusia puolia sekä kysynyt itseltäni suoria kysymyksiä. Olen kysynyt itseltäni sellaisia helppoja kysymyksiä, kuten kuka olen, miksi olen tällainen ja mitä haluan tehdä? Miksi olen tehnyt sitä mitä olen tähän saakka tehnyt ja onko se oikeasti sitä mitä haluan tehdä? Teenkö asioita itseäni varten vai muita varten? Miksi teen jotain asioita, mistä tiedän etteivät ne ole minulle hyväksi?

Meillä jokaisella on sisällämme asioita, joita on jäänyt käsittelemättä. Kaikkien kohdalla käsitteleminen ei varmaan ole pakollista ja jokainen meistä kokee tapahtuneet asiat eri tavalla. Ei voi siis sanoa toisen puolesta siitä, miten joku asia on kyseiseen ihmiseen vaikuttanut ja millä tavalla hän sen kokee. Toiset ovat herkempiä kuin toiset ja osa pystyy puhumaan asioista heti kun taas toiset patovat asioita paljon sisällään. Itse olen kokenut asioiden avaamisen todella vapauttavana vaikkakin rankkana. Ei ole helppoa luottaa muihin ja näyttää heikkouksiaan, jos luottamus on usein petetty. Kun vihdoin kuitenkin pääsee turvallisesti avaamaan omia asioitaan, on se todella vapauttavaa ja itkeminen puhdistavaa.

Me olemme niin erilaisia joka tasolla. Fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti.. Meillä on erilainen kasvatus ja ympäristö sekä opitut tavat. Toisten tarinat ovat rajumpia kuin toisilla eikä niitä kannata liikaa vertailla keskenään vaikka usein varsinkin vaikeat tarinat yhdistävät ihmisiä. Kaikki tämä on muokannut meistä omanlaisia yksilöitämme ja antanut lähtökohdat siihen mitä ikinä alkaakaan tekemään. Silti meillä on vapaus valita kun vain oivaltaa, että miksi on vaikka aina toiminut jollain tietyllä tavalla. Jos sinulla on tapa, joka ei vie sinua haluamaasi suuntaan, on sinulla mahdollisuus muuttaa sitä. Se muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se on täysin mahdollinen. Avain siihen on nimenomaan ensin tuon asian tiedostaminen, sen hyväksyminen ja sen jälkeen muutos.

Se miksi minusta on kasvanut näin vahva, on vaatinut vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Eihän se ole ollut kivaa, mutta ilman niitä en olisi tässä. On ollut hetkiä, kun se positiivisuus on ollut todella vaikea löytää ja ylläpitää. Aina se on kuitenkin löytynyt ja palannut takaisin, usein vahvempana kuin aiemmin. Välillä minusta tuntuu ettei mikään enää hirveästi hetkauta, kun on tapahtunut niin paljon. Osaa suhtautua asioihin kevyemmin ja olla myös loukkaantumatta muiden sanomisista. En nyt niin paksunahkainen ole etteikö mikään sattuisi, mutta on tapahtunut asioita joiden takia osaa suhteuttaa paljon paremmin. Näiden joidenkin tapahtumien vuoksi niitä omia lukkojakin joutuu availemaan, koska sillä hetkellä kun ne ovat tapahtuneet ei ole ollut mahdollisuus käsitellä ja purkaa sitä loppuun saakka. Sen minkä olen itse huomannut käsiteltävien asioiden kanssa, että kun se on sinulle ajatellessa ja puhuessa täysin tai ainakin lähes neutraalia niin olet päässyt jo pitkälle. Niin kauan kun se aiheuttaa tunteita; vihaa, ahdistusta, surua, paniikkia – on vielä asioita kesken.

Oma luonteeni on yhdistelmä herkkyyttä, luovuutta ja kuitenkin todella kovaa päätä. Ei mikään helpoin yhdistelmä, kun vien usein itseni niin pitkälle, että unohdan herkkyyden ja luovuuden lähes kokonaan. Kun kadotan nuo kaksi, on minun vaikeaa kuunnella itseäni ja löytää tasapainoa tekemisessä. Tuskin sitä vielä ihan hetkeen täysin löydänkään ja niin kauan kun haluan kilpaurheilla, on suorittaminen suuressa roolissa. Olen kuitenkin jo matkalla parempaan balanssiin tiedostamalla ja hyväksymällä asian. En itse halua miettiä suorittamista pelkästään huonona asiana, sillä se myös tuo hyvää jos sitä osaa käyttää oikein. Kaikkea ei pidä suorittaa ja mitä rennompana pitää suurimman osan asioista, välttyy liialliselta kuormittumiselta, mutta ilman suorittamista asiat eivät etene. Rentouden löytäminen ei ole helppoa ja varsinkin jos vanhat tavat ovat tiukassa, mutta tietty rentous kaikessa antaa varmasti parempia tuloksia.

Joka päivä voit valita miten ajattelet ja miten asioita teet. Suoritatko vai otatko rennosti, ajatteletko positiivisesti vai negatiivisesti. Mitä haluat saavuttaa ja miten tavoitteeseen voisi päästä? Kuinka paljon se vaatii aikaa ja muutoksia omassa jokapäiväisessä tekemisessä ja ajattelussa? Loppujen lopuksi kaikki on kiinni siitä, että oikeasti päättää tehdä jonkun asian ja siihen auttaa se, että halu tekemiseen tulee sydämestä eikä pelkästään ulkoisesta motivaattorista. Oli asia mikä tahansa.

Minulla on ainakin vielä niin paljon unelmia, joita haluan toteuttaa. Liiallinen kiire on kuitenkin vähentynyt ja haluan pystyä nauttimaan tekemisestä sekä edetä järkevästi. Ehkä jotain viisauttakin on matkan varrella kertynyt. Välillä mennään riskillä ja liian kovaa, joka palauttaa hieman takaisin maanpinnalle, mutta elämän tarkoitus ei olekaan olla koko aikaa jossain täydellisessä balanssissa vaan pyrkiä tekemään asioita mahdollisimman hyvin. En ole täydellinen ja olen täällä oppimassa.

Tämä viikko on täynnä isojen askeleiden ottamista kohti uusia tavoitteita ja tässä huomaa taas kerran sen, kuinka into ja palo johonkin asiaan saa heräämään eloon. Tulee paljon uutta energiaa, inspiraatiota ja iloa pelkästään innostumisesta. Innostuminen onkin avain asioiden onnistumiseen. Ole innostunut siitä mitä teet ja innosta myös muita, niin kaikki on mahdollista.

Olen muuten innostamassa ja pitämässä  käsilläseisonta -workshoppia Levillä 21.4 Levi Wellness Clubilla -tervetuloa mukaan! Löydät tapahtuman ja ilmoittautumisohjeet täältä.

<3

Eevsku

EDELLINEN POSTAUS: ROOTS HELSINKI

MUUT KANAVAT

IG eevsku

SC eevsku

FB

Total
36
Shares

2 kommenttia

  1. ”Täytyy nimittäin sanoa, että kaikki menestyneet ihmiset ympärilläni ovat optimistisia ja positiivisia.”

    Tässä on varmasti paljon perää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö sinnikäs yrittäminen, optimistisuus ja positiivisuus johtaisivat menestykseen. Ikään kuin menestys olisi aina vain itsestä kiinni. Aika usein meillä on erilaisia rajoitteita tai eteenpäinvieviä ominaisuuksia joko itsessä tai ympäristössä. Niitä on välillä aika vaikea nähdä.

    Pidän itse itseäni ihan menestyneenä yksilönä, mutta ajattelen, että suuri osa kiitoksista kuuluu mun ympäristölleni ja puhtaalle sattumalle. Vaikka elämä on ihan oikeasti näyttänyt välillä todella nurjaa puolta mun lapsuudessani ja nuoruudessani, on monet asiat ympäristössäni olleet silti tosi hyvin. Muhun on uskottu, mun on ajateltu olevan erityislaatuinen, mua ollaan kannustettu kehittämään itseäni. Oon kohdannut muhun uskovia ihmisiä myös opinnoissani ja yksityiselämässäni, duunissa oon saanut kiitosta ja kannustusta. Oon nähnyt ihmisten oppivan ja kehittyvän. Nää asiat ei oo ihan mitättömiä. Mun on ollut helppo uskoa itseeni ja mahdollisuuksiini.
    Ja toisaalta mä oon aina ollut ulospäinsuuntautuva, elämästä kiinnostunut ja positiivinen tyyppi – osaksi varmaan ihan perustemperamentiltanikin, mutta ympäristö on varmasti ruokkinut niitä piirteitä minussa.

    ”Tuntuu, että ne jotka inhoavat tällaista positiivisuutta ja optimismia pelkäävät niin paljon epäonnistumista, että on helpompi olla hieman pessimisti.”

    Tää ajatus tuntuu musta aika yksinkertaistavalta. Toki meillä kaikilla on varmasti erilaisia pelkoja, ja joidenkin voi olla tosi vaikea luottaa omiin mahdollisuuksiinsa ja kykyihinsä, jolloin suojautuminen negatiivisuuden taakse on ihan ymmärrettävääkin (enkä tarkoita että se olisi mitenkään hyvä juttu, vaikka tällaisen käyttäytymisen ymmärränkin!).
    Mulla nousee tietyntyyppisestä positiivisuudesta karvat pystyyn. Joskus ylipositiivisuus voi olla mitätöivää, ohittavaa ja lannistavaa. Tulee ihan omasta elämästä mieleen esimerkki: mulla oli tosi kova kriisi omassa elämässäni, ja olin tosi ahdistunut kun avauduin asiasta läheiselle työkaverille. Toinen työkaveri tupsahti paikalle, kysyi miten menee, kerroin että nyt on vähän vaikeaa. Hän kertoi iloisesti, että hankalissa tilanteissa hän pyrkii olemaan positiivinen, eilenkin lauloi linnut ulkona niin kauniisti! En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa – mun tilateessani ei lintujen laulu tilannetta helpottanut kun tilanne oli niin kokonaisvaltaisen karmea.
    Mutta mä pidän itseäni silti eteenpäinsuuntaavana, innostuneena, kiinnostuneena ihmisenä! Musta nää asiat ei oo joko tai, vaan enemmänkin sekä-että. Ajattelen, että on tärkeää ja ihanaa löytää merkityksiä ja kauneutta arjen pienistä asioista, se tekee oman elämän paljon mukavammaksi. Mutta jos oman elämän tai ympäristön rakenteet ei oo kohdillaan, ei linnunlaulun voimalla päästä hirveän pitkälle.

    Huh, tulipa pitkä sepustus. Tää aamuvirkku lähtee nyt pakkaamaan treenikassia, jotta omat rakenteet pysyy kunnossa 😀

    1. Moikka Emma!

      Kiitos kommentista, todella hyviä pohdintoja sulla! Ymmärrän täysin pointtisi ja allekirjoitan niitä myös, sillä olen aivan samaa mieltä siitä, että jos elämän rakenteet ovat sekaisin niin ei siinä positiivisuuden viljeleminen aina helpota. Tiedän sen itsekin omasta kokemuksesta ja niinä hetkinä lähinnä ärsyttää se, että joku sanoo nimenomaan jotain ”pysy vaan nyt positiivisena ja mieti mitä kaikkea hyvää sulla on”. Mutta vaikka tuo tuntuu niinä hetkinä kaukaiselta ja ärsyttävältä, niin ei se synkkyydessä pyöriminen silti auta mitään. Siellä voi hetken olla, mutta silti pienienkin asioiden ajatteleminen hyvillä mielin voi helpottaa tilannetta vaikkei se siltä tunnu aina sillä hetkellä.

      Olen myös siinä samaa mieltä, että sillä on merkitystä millaisia ihmisiä vaikka ympärillämme on ollut ja eteemme sattunut. Koen kuitenkin myös niin, että varsinkin aikuisena omilla valinnoilla on todella paljon merkitystä ja on mahdollisuus muuttaa tilannetta vaikka olisikin ”sattuman” kautta päätynyt tietynlaisiin valintoihin ja tilanteisiin elämänsä aikana. Meille annetaan erilaisia pelikortteja tähän elämään, se on selvää, mutta aina on mahdollisuus alkaa ottamaan niitä pieniä askeleita parempaan suuntaan lähtökohdista huolimatta.

      Ei ne omatkaan rakenteet ole aina olleet vahvoilla ja on joutunut tekemään paljon pitääkseen homman kasassa, mutta oma asenne on vaikuttanut kaikkeen todella paljon. Sen taas koen johtuvan siitä, että kohdalleni on sattunut aika haastavia tapahtumia elämän aikana ja ne ovat muovanneet minusta tällaisen. Haluan itse nähdä nuo haastavat ajat vahvuutena ja vaikka ne eivät sillä hetkellä lohduta, niin jokainen on vienyt minua eteenpäin.

      Kiitos vielä ajatuksistasi ja ihanaa aurinkoista kevättä! 🙂

      -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*