RIKKI

Kuva: Mikko Pekkarinen

Kirjoittaminen yleensä auttaa, joten kokeilen. Jos tulit lukemaan jotain positiivista ja iloista tekstiä tai hakemaan treenimotivaatiota, niin tämä ei ole nyt se teksti. Jos elämän realismi kiinnostaa, jatka lukemista.

Ehkä törmäsit jo instagram -kuvani tekstiin, jossa kerroin hieman ikävämpiä kuulumisia. Ei tämä ensimmäinen kerta ole, kun avaan elämästäni jotain ikävämpää julkisesti. En kuitenkaan keskity ikäviin asioihin joka päiväisessä arjessani, joten en tietenkään jaa niitä myöskään täällä. Elämässä on aina kurjia asioita, meillä kaikilla. Se minkä kukakin kokee kurjana on yksilöllistä ja osa löytää valittamisen aiheita ihan joka asiasta, joka päivä. Kyllä niitä löytäisi jokainen jos mindset on sellainen. Se, että meneekö elämässä hyvin vai huonosti on suhteellista emmekä voi verrata omia kokemuksia tai tuntemuksia toisiin.

Kriisit opettavat. Ne opettavat itseasiassa todella paljon. Jos jotain hyvää tästä vuosien piinasta voi repiä, niin sen, että tämän kaiken vuoksi tiedän pystyväni mihin tahansa.

Kriisit näyttävät myös ketkä ovat oikeita ystäviä, läheisiä, rakkaita sekä nostavat itsessä pintaan kaikkea sellaista, mitä on yrittänyt piilottaa ja ne täytyy käsitellä. Ne opettavat myös todella sen, mikä elämässä on tärkeää ja mitä itse haluaa omalla elämällään tehdä. Ja että aikaa ei täällä kannata hukata, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Tajuaa myös, että kaikilla muillakin on haasteita, osaa keskittyä omaan elämään ja haluaa toisillekin parasta. Osaa asettua toisten ihmisten asemaan eikä tuomitse.

Tämä kaikki on tehnyt minusta vahvan ja itsenäisen sekä osaan nähdä kaikessa jotain hyvää, mutta syvältä sisällä olen rikki. Jokin osa minusta puuttuu ja tiedän, etten enää saa sitä takaisin.

Minulla ei ole ollut isää enää vuosiin vaikka hän on vielä täällä, ainakin hetken. Pahinta on, että sitä viimeistä puhelua on joutunut odottamaan jo niin kauan. Koskaan et tiedä.

Haluan kuitenkin pitää sen kauniin muiston, joka minulla hänestä, meidän kokonaisesta perheestä ja lapsuudestani. Olen kaikista huolimatta kiitollinen onnellisesta lapsuudestani ja siitä, että minulla on edelleen myös terveitä, rakkaita, ihania perheejäseniä.

TOIVOA ON KUNNES SITÄ EI ENÄÄ OLE

En myöskään ikinä halua kadottaa toivoa, uskoa hyvyyteen ja asioiden järjestymiseen. Aina kaikki on järjestynyt tavalla tai toisella. Aina kaikesta on päässyt yli.

On oltava vahva, mutta löydettävä myös tukea, jotta saa olla heikko. Minua auttaa eniten se, että pyrin pysymään rutiineissani. Treeni, ravinto, lepo. Teen myös töitä kun siltä tuntuu, mutta on myös annettava aikaa surulle, tuskalle, ahdistukselle ja vihalle. Jos ne kaikki patoo sisälleen, seuraa varmasti ongelmia myöhemmin.

Halusin jakaa tämän asian, koska haluan tuoda esille sen, kuinka meillä kaikilla on haasteita ja ongelmia, jotka eivät välttämättä näy ulospäin. Helppoa elämää ei ole olemassakaan. On helppoja ja hyviä kausia, mutta meillä kaikilla on omat taistelut, joita käymme.

Tiedän myös, että näistä asioista puhutaan aivan liian vähän. Siksi melkein jokainen kuvittelee olevansa yksin ongelmiensa kanssa vaikka oikeasti ei todellakaan ole. Sen olen huomannut joka kerta, kun avaan suuni tai kirjoitan.

On vain jatkettava eteenpäin, kuten tähänkin asti. Toivottavasti palaamme pian iloisemmissa merkeissä, nyt olen henkisesti hyvin väsynyt, joten älä ihmettele jos minusta ei ihan normaaliin tapaan kuulu.

Paljon rakkautta ihan jokaiselle ja varsinkin jokaiselle upeista viesteistä. Ollaan kilttejä toisillemme,

Eevsku

LUITKO JO NÄMÄ?

13 kommenttia

  1. <3 niitä koetellaan, ketkä sen kestää. paljon voimia kaiken surun ja tuskan keskelle, oot huikee mimmi!

  2. Kaunis kirjoitus raskaasta aiheesta. Menetin isäni vuosia sitten aivan yllättäen ilman minkäänlaista varoitusta. Muutama sekunti ja häntä ei enää ollut. Se tuska nostaa edelleen päätään aika ajoin. Minulle sanottiin joskus kauniisti, että suru on kuin aallokko. Välillä tuntuu että sen alle hukkuu eikä pintaa näy lainkaan. Hiljalleen aallokko tasoittuu, mutta silti tulee välillä niitä suuria aaltoja , joiden alle tuntuu hukkuvansa. Vielä tulee sekin päivä kun aallokko on tyyni ja aurinko nousee sen takaa. Suru repii ihmisen täysin rikki eikä se koskaan palaa entiselleen, onneksi on läheisiä joiden tuella pääsee takaisin pinnalle, Hurjasti voimia raskaan ajan keskellä, <3

  3. paljon voimia sulle <3 sulla on ihan mielettömän hyvä blogi ja vaikutat ihanalta ihmiseltä, toivottavasti pian helpottaa olo

  4. Surun kanssa oppii elämään. Ei se lopu, mutta jossain vaiheessa vain huomaa, että muisteleekin lämmöllä ja ilolla eikä kaiken tukehduttavalla itkulla. Aikaa siihen kyllä menee. Ylempänä joku kirjoittikin aallokkovertauksen, se on minustakin oikein kuvaava.

    Rakkautta ja voimia teille kaikille. Nyt ei tunnu siltä, mutta kyllä se helpottaa, vielä joskus. Lupaan.<3

  5. Toivon sulle niin paljon voimia ja jaksamista ❤ onneksi sulla on ihania ihmisiä ympärillä, joihin voit myös turvautua. Iso hali täältä ❤

  6. Tiedän ettei se vie pois sitä pahaa oloa, mutta täällä kohtalotoveri. 🙁

    Vaihdettiin joskus sun kanssa pari sanaa Snapchatissa kun tästä joskus kerroit siellä. Oman isän kanssa sama juttu, sitä viimeistä puhelua olen odottanut vuosia. Kamalasti sanottu, mutta joskus pahimpina aikoina sitä puhelua on jopa toivonut, niin raastavaa voi olla. En toivota voimia, enkä sano että menee ohi. Kun ei se auta. Ehkä tiedät mitä tarkoitan.

    Ja vaikka jokainen meistä väsyy, niin kaikki se on tehnyt meistä niin vahvoja naisia, ettei ole mitään mistä ei selvittäis. Kuten sanoit, ne hyvät muistot säilyy. <3 Valoa ja rakkautta <3

  7. Katselin sinun instagramiasi niin tajusin että saatoitkin olla Freshin bodybalance tunnilla ku katsoin että näytätpä niin paljon Eveliinalta! Mutta voimia vaikeisiin hetkiin ja elämään❤️

  8. Paljon tsemppiä ja voimia vaikeaan tilanteeseen! Olet rohkea kun jaoit. Toivon (meille kaikille) ymmärrystä siitä, ettei tämä elämä ole kaikki ja lohtua jälleennäkemisen toivosta <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *