*Kaupallinen yhteistyö Fazer

MUISTA SYÖDÄ TARPEEKSI – MYÖS HIILIHYDRAATTEJA!

Kirjoittelin leivän syönnistä ja hiilihydraateista jo viime vuoden puolella, mutta näistä kertaaminen ei ole ollenkaan pahitteeksi! Nimittäin moni saattaa edelleen ajatella hiilarikammo -buumin tienoilta, että hiilihydraatteja ei kannattaisi syödä jos haluaa päästä hyvään kuntoon. Näinhän ei tietenkään ole, vaan hiilihydraateilla on tärkeä rooli varsinkin paljon liikkuvan henkilön arjessa. Toki painoa pudottaessa on syötävä vähemmän kuin mitä kuluttaa, mutta painonhallinta ei edellytä hiilihydraattien leikkaamista ruokavaliosta. Liian niukkakalorinen ruokavalio voi tehdä hallaa (esimerkiksi hormonitoiminnalle), jos se kestää liian pitkiä jaksoja. Mitä kovatehoisempi treeni, sitä enemmän hiilihydraatteja keho tarvitsee!

Syön itse hiilihydraatteja pääosin jokaisella aterialla ja eniten treenien ympärillä. Jotkut kokevat, että aamulla syödyt hiilihydraatit väsyttävät, jolloin kannattaa suuremmat hiilihydraattimäärät siirtää iltaan. Perusarjessa käytän hyvin paljon samoja hiilihydraatin lähteitä; puuroa, leipää, riisiä, bataattia, riisikakkuja, marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Marjoja ja kasviksia syön runsaasti päivittäin, hedelmistä pidän itse lähinnä banaanista, jota syön treenin jälkeen ja aamulla haluan usein puuroa. Leipää syön välipana tai aamiaisella lisukkeena, jos olen tehnyt esimerkiksi smoothiebowlin, jossa ei ole hiilihydraatteja kuin marjoista. Joskus pala leipää on myös niiiin hyvää ruoan lisukkeena!

Lempparileipääni ovat siemenleivät, kauraleipä ja ruisleipä. Pääosin syön aika gluteenitonta ruokavaliota, mutta pienissä määrissä muutkaan viljat eivät aiheuta mitään ongelmia. Onneksi on tullut myös niin paljon vaihtoehtoja leipiin ja voi valita omien mieltymysten mukaista leipää suoraan leipähyllyltä. Itse pidän erityisesti siitä, että on kehitetty leipää, jossa osa jauhoista on korvattu kasviksilla!

Testailin uutta  Fazer Juuresleipä tuoteperheeseen tullutta proteiinipitoista Juuresleipä Ruis: Härkäpapu ja Palsternakka -leipää. Tämä leipä sisältää vähemmän jauhoja ja enemmän kasviksia (35%) sekä proteiinia (15%)! Erityisesti hämmästyin tuota proteiinipitoisuutta (tulee härkäpavuista), nimittäin yhdessä viipaleessa on 5,3g /proteiinia (ja 11g hiilihydraattia sekä vain 0,8g rasvaa). Tämä leipä on muuten ollut kuluttajien toive, jotka halusivat Juuresleipä -tuoteperheen ruisvariantista proteiinipitoisempaa ja mehevämpää versiota!

Tämä uusi Juuresleipä Ruis on loistava kiireiselle ja sellaisille henkilöille, joilla on haasteena saada tarpeeksi proteiinia. Näihin leipiin ei myöskään tarvitse tämän vuoksi keksiä mitään kovin erikoisia täytteitä tai varsinkaan proteiinipitoista, kuten yleensä itselläkin on haasteena jos haluaa leipää syödä! Nämä voisivat olla siis myös hyvä vaihtoehto evääksi, kun voi vain ostaa kaupasta leivät ja kaveriksi joku levite tai vaikka juustoa.

Oma lempiyhdistelmä näihin leipiin syntyi niinkin yksinkertaisesta kombosta kuin hummus + tuore timjami! Kuulostaa hassulta, mutta suosittelen testaamaan! Päälle voisi sopia hyvin myös kauralevite, voi, avokado + tomaatti tai pettämätön ruisleivälle sopiva kombo juusto + kurkku. Leivän maku ei minusta juurikaan poikkea tavallisesta ruisleivästä, mutta suutuntuma tässä on hieman normaalia ruislepää mehevämpi!

Jos näitä leipiä syö 4 viipaletta, niin saa jo huimat 21g proteiinia, 44g hiilihydraattia ja kuitenkin vain 3,2g rasvaa, joten tähän päälle sopii juurikin loistavasti jokin rasvanlähde (+ kasvikset/ yritit) ja välipala / aamiainen on valmis!

Oletko jo maistanut Fazer Juuresleipä -tuoteperheen leipiä? 🙂

Kivaa torstaita!

 

_________

Muutama linkki hiilihydraateista ja tarpeellisesta energiansaannista kiinnostuneille Juha Hulmin blogista:

Tässä, tässä ja tässä.

_________

Edellinen teksti: TIEDÄN MILTÄ TUNTUU KUN LIIKUNTA JA TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT JÄÄVÄT
Seuraa myös:
Instagram
Facebook
Youtube
Snapchat: eevsku

Total
402
Shares

6 kommenttia

  1. olen keliatikko, miten teidän uusi siemen leipä treenin kannalta on meille sopiva

    1. Heippa!

      En ole itsekään nyt nähnyt tuota ruisversiota enää hetkeen kaupoissa missä olen käynyt, mutta veikkaisin, että helpoiten voisi löytyä isoista marketeista! 🙂 Juuresleivistä muita versioita on näkynyt ihan meidän lähikaupoissakin. Toivottavasti löytyy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*