Postaus sisältää tuotesuosittelua: Urheilijayhteistyössä Nutri Works

Mun lempi vuodenaika on täällä ♥ Ollut jo kyllä hetken aikaa ja olen fiilistellyt joulua lokakuun lopulta saakka, heh.. Rakastan joulun ajassa sen tunnelmaa – kynttilöitä, valoja, hämäryyttä, yhdessäoloa ja joulun tuoksuja sekä makuja. Odotus ja fiilistely joulusta auttoi myös jaksamaan pitkän kauden loppuun, joka tosiaan oli muutaman viikon pidempi kuin alunperin olin suunnitellut. Toki hyvästä syystä enkä todellakaan valita – olihan pro -statuksen saanti upea juttu tälle vuodelle ja ensi vuonna pääsee sen kanssa tositoimiin paremmin valmistautuneena.

Vaikka kisakausi on ohi, syön silti pääosin aina samoja juttuja – tai ehkä enemmin voisi sanoa, että valitsen samoja ruokia ja ruoka-aineita. Toki laajemmin enkä ole kaiken kanssa niin tarkka, mutta minulle kisadieetin loppuminen ei tarkoita mitään älytöntä muutosta elämässä. Syön rennosti ja sitä mistä tykkään, mutta edelleen omien tavoitteiden ja hyvän olon mukaan.

Kisadietin jälkeen on tottakai hetken aikaa nälkä vaikka söisikin tarpeeksi, joten kaikkia aisteja ei voi heti ihan täysin kuunnella vaan malttaa. Omalla kohdalla ainakin parin viikon jälkeen alkaa helpottaa ja pystyy syömään jo paremmin nälkäsignaaleja kuunnellen. Tuo on sitä niin sanottua ”nälkävelkaa”, joka ilmenee myös liian kovilla painonpudotusdieeteillä ilman edes mitään kisatavoitetta. Tuossa kohtaa menee siis monilla dieetti hukkaan, kun ei ymmärretä sen jälkeisien fiilisten käsittelyä. Minusta tavallinen painonpudotus ei pitäisi olla niin tiukkaa, että tuollaista nälkävelkaa pääsee edes syntymään. Se kuuluu ainoastaan kilpaurheiluun, jossa täytyy olla hyvin tietoinen siitä mitä tehdään ja sekä urheilijan, että valmentajan on valmistauduttava myös dieetin jälkeiseen aikaan. Joka ei tule olemaan mikään superhelppo, mutta jos siihen on valmistautunut, tulee siitä edes vähän helpompaa ja se täytyy tiedostaa jo ennen kilpailemaan lähtemistä, että näin tulee käymään. Sama koskee varmasti muitakin lajeja, joissa täytyy painoa pudottaa, mutta tottakai fiksusti tehtynä tätä voidaan pitkälti välttää ja ainakin päästä haastavan vaiheen yli mahdollisimman helposti. Mutta ei puhuta tuosta aiheesta tällä kertaa enempää, sillä se vaatisi ihan oman postauksensa tai vaikka useammankin.

Halusin jakaa tässä joulun alla fiilistelemäni jouluisen (ja proteiinipitoisen) smoothie -reseptin, joka sopii vaikka hyväksi välipalaksi ennen tai jälkeen treenin tai paremmaksi valinnaksi makeannälkään. Ohje on hyvin simppeli ja ei vaadi montaa raaka-ainetta, joten pistä ihmeessä testiin! Maidottoman/vegaanisen tästä saa vaihtamalla heraproteiinin esimerkiksi riisiproteiiniin. Mutta jos maidon kanssa ei ole ongelmia (ainakin tämä Nutri Works :in laktoositon sopii hyvin monille!), niin suosittelen kokeilemaan smoothieita heraproteiiniin, sillä ne antavat ihanan kuohkean rakenteen.

Kuvat: Anne Barck

JOULUINEN SMOOTHIE by Eevsku

100-200g suomalaisia pakastemustikoita

1 kypsä banaani

1 kauhallinen vaniljaheraproteiinia

n. 1dl kauramaitoa

mausteet oman maun mukaan, yhteensä 1-2tl: kaneli, kardemumma, neilikka, inkivääri TAI valmis piparkakkumauste -seos

Laita blenderin pohjalle marjat, banaani, heraproteiini sekä mausteet. Laita kauramaitoa (tai kookosmaitoa, vettä) vain sen verran, että ainekset juuri peittyvät. Hyvällä blenderillä onnistuu blendata pienelläkin nestemäärällä, varsinkin jos seosta hieman jeesii välissä vaikka lusikan avulla (muista sammuttaa blenderi siksi aikaa..). Pienellä nestemäärällä tästä tulee jopa jätskin kaltaista tai smoothiebowlia, lisäämällä nestettä saat juotavan smoothien.

 

Ja valmista! Nauti terveellisestä, ravintorikkaasta ja ihanan jouluisasta smoothiesta!

Eevsku

 

ps. Nutri Works -verkkokaupasta tuotteet koodilla eevsku -10% vielä vuoden loppuun!


 

Eevsku Training -valmennukset ovat myynnissä NYT ja startit tammikuussa!

 

Seuraa myös:
Instagram
Facebook
Youtube
Podcast
Snapchat: eevsku

Total
24
Shares

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*