KUINKA PÄÄDYIN LAPSUUDEN UNELMA-AMMATTIIN?

Kun sinulta kysyttiin lapsena unelma-ammattia, mikä se oli? Mikä on unelma-ammattisi nyt? Ja mitä teet tällä hetkellä? Onko se lähellä vai kaukana siitä mitä oikeasti haluaisit tehdä? Oletko koskaan miettinyt, että uskaltaisitkin lähteä tekemään asioita, joista nautit täydestä sydämestäsi ja voisit elättää itsesi sillä? Jos saat jo tehdä niin, olen mielettömän onnellinen sinun puolestasi. Jos et, niin haluan kannustaa sinua olemaan rohkea.

Omat unelma-ammattini olivat lapsena urheilija, laulaja ja näyttelijä. Yläasteella ne olivat vielä ammattiurheilija tai laulaja, kunnes opinto-ohjaaja kehotti keksimään jonkun oikean ammatin. Kirjoitin näiden lisäksi paperiin lääkäri. Kukaan ei koskaan kannustanut siihen, että voisin tehdä urheilusta tai musiikista itselleni ammatin vaikka niistä olen aina nauttinut elämässäni kaikkein eniten. Pidän toki myös muiden auttamisesta ja lääkärin ammatti on minusta todella arvostettava, että ei se huono vaihtoehto toki ollut. Se vain ei ollut täysin minua varten. Silti käytin lukiossakin aikaa urheilun, musiikin ja kirjoittamisen sijaan pitkään matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan, jotka eivät oikeasti kiinnosta minua yhtään.

Sen sijaan urheilu, musiikki ja kirjoittaminen saavat minut heräämään eloon, tuntemaan eniten. Liikunnan -ja musiikintuntien lisäksi rakastin yläasteella äidinkielen tuntien tarinoiden kirjoittamista. Tarinani olivat aina tarvittavaa pidempiä ja opettaja joutui usein pyytämään minua tiivistämään. Se oli haastavaa. Onneksi saan nyt kirjoittaa juuri niin paljon kuin haluan, heh.

Olen onnekas siinä, että minua on kannustettu urheiluun ja musiikkiin kotoa käsin sekä olen myös kirjoittanut päiväkirjoja jo siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Yläasteelle siirryttäessa oli tehtävä valinta musiikin ja liikunnan väliltä, liikuntapainotteiselle luokalle hakeminen voitti ja panostin vapaa-ajallanikin jatkossa eniten urheilemiseen. Telinevoimisteluun, hiihtoon ja omatoimisiin treeneihin sekä aloitin apuohjaajana lasten voimistelukerhoissa. Laulaminen ja pianonsoittaminen ovat myös aina olleet lähellä sydäntäni, mutta kynnys uudelleen aloittamiseen on kasvanut aika suureksi ja aikakaan ei riitä kaikkeen – tässä pystyn samaistumaan hyvin ihmisiin, joilla on vaikeuksia aloittaa esimerkiksi liikuntaharrastusta pitkän tauon jäljiltä. Se ei ole aluksi välttämättä niin kivaa, kun pitäisi hyväksyä se, ettei ole samalla tasolla kuin vuosia sitten. Taidot palautuvat kuitenkin nopeasti, kun vain jaksaa harjoitella. Ja kaikkein tärkeintä olisi se, että tekeminen on hauskaa! Itsensä haastaminen missä tahansa asiassa tekee hyvää ja mukavuusalueen ulkopuolelta löytyvät ne parhaat kehityskohdat. Onneksi musiikki on kuitenkin vahvasti mukana myös lajissani, jossa vapaaohjelma rakennetaan musiikin ja teeman ympärille.

Mietin välillä sitä, että mitä jos olisikin saanut aina tukea luovalle uralle? Olen itse uskonut omiin kykyihini lapsesta saakka ja minua on tuettu kotona. Kuitenkaan kukaan ei koskaan sanonut, että hei, kyllä susta voi tulla ammattiurheilija jos niin haluat ja teet vain tarpeeksi töitä sen eteen! Muistan sanoneeni sitä usein jo telinevoimisteluaikoina, että haluaisin olla urheilija ja menestyä urheilussa, tehdä siitä ammatin. Muistan kuitenkin myös sen, että ajatuksilleni vähän naureskeltiin. ”Ei se ole mahdollista Suomessa”, ”kannattaa nyt vain keksiä joku oikea ammatti ja opiskella”.

Lukion loppuaikoina tajusin kuitenkin, ettei minusta tule lääkäriä. Tajusin myös ettei minusta tule telinevoimistelijaa, mutta se, että istuisin päiviä, viikkoja ja vuosia lukemassa koulunpenkillä ei ole ainakaan minun juttuni. Minä haluan tehdä, toteuttaa, luoda, liikkua, esiintyä, elää, tuntea. Pidin lukion jälkeen kaksi välivuotta, tein töitä ja olin au pairina Tukholmassa sekä aktiviteettioppaana Kanarialla. Näiden vuosien aikana tajusin, että haluan tehdä työtä liikunnan, hyvinvoinnin ja ihmisten parissa. Tajusin myös, että halusin edelleen kilpaurheilla. Sitä halusin oikeastaan edelleen kaikkein eniten, mutta ei ollut mitään hajua, että miten sitä saisi tehdä kokopäiväisesti ja usko puuttui siitä, että saisin joku päivä vielä tehdä sitä ammatikseni. Tuo haave on kuitenkin ollut niin vahva aina, että en pystynyt päästämään siitä irti.

Liikunnanohjaaja AMK -opinnot Vierumäellä olivat lähimpänä sitä, että saisin elää urheilulla. Päivät opiskeltiin ja liikuttiin mahtavassa porukassa, illat ja viikonloput olivat täynnä omia treenejä sekä voimistelijoiden valmentamista ja ryhmäliikunnan -ohjausta. Muiden valmentaminen ja kouluttaminen on myös ehdottomasti juttuni, mutta olen tajunnut ajan ja energian rajallisuuden kantapään kautta muutamaankin otteeseen ja tällä hetkellä vedän vain yksittäisiä koulutuksia / workshoppeja / luentoja ja hyvin rajatun määrän valmennuksia. Intoa olisi tehdä niin paljon kaikkea, mutta on hyväksyttävä oma rajallisuutensa ja se, että jos jossain haluaa olla paras, niin silloin ei voi säätää montaa asiaa yhtäaikaa. Sen sisäistäminen ja toteuttaminen ei muuten olekaan niin helppoa.

Tajusin siis noin kuusi vuotta sen, että vitsi olisi edelleen maailman hienointa saada olla ammattiurheilija! Uskalsin lähteä tätä ajatusta kohti vaikka en oikein tiennyt miten siihen voisi päästä. Tämä onkin tavoitteen asettamisen yksi tärkeä kohta – ensin sinun tarvitsee ainoastaan tietää mitä haluat, eikä sillä ole vielä mitään merkitystä miten sinne pääsee. Se alkaa pikkuhiljaa kyllä selviämään jos on vain täysin varma siitä, mitä haluaa ja on varmasti valmis tekemään asioita tuon tavoitteen saavuttamiseksi.

Kun siis jatkoin kilpaurheilijana uudelleen parin vuoden tauon jälkeen, asetin heti korkean (mutta realistisen) tavoitteen itselleni. Reilu vuosi siitä eteenpäin ensimmäisten kilpailujen jälkeen tiesin, että tämä on minun juttuni. Mikään ei ole saanut samanlaista tunnetta aikaiseksi ja kaikki urheilijaan arkeen liittyvä oli juuri sitä mitä halusin. Terveelliset elämäntavat, treenit, kilpailut, esiintyminen, kurinalaisuus ja itsensä haastaminen eivät ole minulle ongelma vaan päinvastoin. Nautin näistä kaikista ja olen valmis pistämään itseni likoon.

Huomasin pian myös sen, että jos urheilun ohella opiskelee, tekee töitä ja koittaa elää ”normaalia nuoren elämää”, ei palautumiselle jää tarpeeksi aikaa. Ilta- ja viikonloppumenoista olin valmis luopumaan jo alusta saakka, sillä urheilu on mennyt kohdallani näiden edelle aina, mutta opintoja ja varsinkin töitä olikin haastavampi saada tasapainoon urheilun kanssa. Sen tasapainon kanssa olen taistellut vuosia ja vuodet 2014 ja 2015 kärsin alipalautumisesta juuri tämän vuoksi enkä päässyt kilpailemaan. Silloin ymmärsin, että vielä on pakko karsia jostain sekä saatava homma rullaamaan niin, että pystyn keskittymään treeneihin, palautumiseen ja varsinkin kilpailujen lähellä pelkkään urheiluun. Näin olisin halunnut tehdä jo kauan sitten, mutta kuten tiedämme, niin raha ei kasva puussa eikä kukaan ole tullut tarjoamaan sponsorirahoja ovelle.

Tajusin, että tarvitsen työn, jota voin tehdä kotoa käsin tai mistä tahansa niin, että ei tarvitse olla koko ajan fyysisesti jossain. Tarvitsen enemmän aikaa lepäämiseen, palautumiseen ja urheiluun keskittymiseen. Päätin alkaa panostamaan valmentamisen lisäksi enemmän sosiaaliseen mediaan, blogin kirjoittamiseen ja itseni brändäämiseen. Tavoitteeni oli päästä tekemään yritysten kanssa töitä niin, että se rahoittaisi ja mahdollistaisi urheilijana elämistä. Olen kirjoittanut blogia jo vuodesta 2010, mutta ammattimaisempaa se on ollut vasta vuodesta 2014. Minulla ei ole ollut oikeastaan mitään hajua miten blogia tai henkilöbrändiä kuuluisi tehdä, mutta onneksi olen ahkeran tekemisen lisäksi törmännyt matkan varrella ihmisiin, joiden kanssa on vähän päässyt asiasta sparrailemaan – suuri kiitos kaikille minua auttaneille! Aloitin tekemään tätä täydestä sydämestäni siksi että saisin urheilla ja jakaa elämääni inspiroidakseni ja auttaakseni muita. Vaikka tällä hetkellä suurin unelmani on omassa urheilu-urassani niin rakastan myös muiden auttamista, kirjoittamista, esiintymistä ja kaikkea blogiin /someen liittyvää. Tämä on nyt myös keino antaa itsestäni, tiedoistani ja taidoistani, koska valmentamiseen ei riitä aikaa. Tiedän, että tulen valmentamaan, kouluttamaan, puhumaan ja antamaan muille paljon sen jälkeen, kun olen ensin saavuttanut tämän hetken suurimman unelmani ammattiurheilijana, huippu-urheilijana.

Sitä eivät kaikki ymmärrä, eikä toki tarvitsekaan. Että tämä on minun unelmani, minun elämäni ja haaveeni. Asia, jota ajattelen joka päivä, joka hetki. En saa sitä mielestäni enkä saa mielenrauhaa ennen kuin pääsen tavoitteeseeni. Moni ehkä ajattelee, että kannattaisi keskittyä johonkin muuhun – tehdä töitä, kasvattaa liiketoimintaa, perustaa perhe… Mitä ikinä. Mutta minä pystyn antamaan muille paljon enemmän, kun annan myös itselleni paljon. Silloin olen parhaimmillani ja ehdin kyllä tämän elämänvaiheen jälkeen tehdä vielä vaikka ja mitä! Tämä mahdollisuus on minulla nyt. Nyt, eikä sitten joskus.

Elän ja hengitän urheilua. Urheilu ja kilpailut ovat minulle niin paljon enemmän, kuin vain urheilua ja kilpailuja. Ne edustavat kaikkensa antamista, periksiantamattomuutta, pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta. Sitä, että uskaltaa laittaa itsensä likoon vaikka ei ole mitään varmuutta onnistumisesta. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta jos ei nyt laita siihen kaikkea, niin onnistumisprosentti on silloin ainakin aika paljon pienempi. Eikö vain?

En vieläkään saa palkkaa treenaamisesta, mutta saan elätettyäni itseni urheilussa sosiaalisen median avulla. Yritysten avulla, jotka osa tietävät tukevansa minua urheilijana, osa tekee kampanjoita bloggaajan roolissa. Molemmat ovat minulle yhtä tärkeitä ja olen superkiitollinen niistä kaikista. Olen pistänyt itseni likoon ja minulla on tässä pelissä sekä kehoni, että mieleni. Oikeastaan koko elämäni. Pistän itseni likoon urheilun lisäksi myös täällä blogissa ja muissa medioissani kuten minua seuranneet tietävätkin. Haluan olla rehellinen, aito ja antaa mahdollisimman paljon ruudun toiselle puolelle. Se on ollut avain siihen, että tässä säilyy myös tekemisen ilo. Haluan, että te tiedätte kuka täällä oikeasti on ja haluan pystyä jakamaan kokemuksiani, osaamistani, tietoani ja energiaani tätä kautta.

Vajaan vuoden ajan olen saanut elää lähes täysin ammattiurheilijan elämää. Pitkään tavoitteenani oli saada merkata kalenteriin ensimmäisenä omat treenit, nukkua niin paljon kuin tarvitsee, käydä säännöllisesti huoltamassa kehoa ja mieltä sekä palkata avuksi ammattilaisia, jotta pääsen joku päivä tavoitteeseeni. Näin olen saanut pääosin tehdä viime toukokuusta saakka, kun valmistuin koulusta ja päätin jättää työreissut vähemmälle. On kuitenkin mennyt pitkä aika, että olen tajunnut olevani vihdoin siinä pisteessä, missä olen aina halunnut olla. En ole osannut nauttia siitä tarpeeksi ja tosiaan kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että keskityn nyt enemmän urheilemiseen. Osaksi näitä ajatuksia ja paineita on ehkä tullut ulkoapäin, mutta eniten ne ovat oman pääni sisällä. Koska kaikki asiat ovat lopulta vain meidän oman päämme sisällä.

Tajusin tämän asian hyvin kirkkaasti eilen ja se muutti koko ajatteluni. Miksi en nyt nauti siitä, mihin olen koko elämäni halunnut päästä? Siksikö, että koen muiden ajattelevan tämän olevan väärin? Vai siksi, että joku muu ei ehkä pidä minun tavoitettani niin tärkeänä tai järkevänä? Oli syy mikä tahansa, ei sillä pitäisi olla väliä. Ainoastaan sillä on nyt väliä, mitä minä haluan ja kuinka paljon sitä haluan. Koskaan ei voi olettaa kaikkien muiden ymmärtävän, mutta olisi tärkeää saada ympärilleen niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät. Niitä, jotka eivät kyseenalaista sinun tavoitettasi tai sen tärkeyttä. Pieni kyseenalaistus on toki ihan hyväkin asia, sillä niissä hetkissä näkee kuinka tärkeä se tavoite itselle oikeasti on. Jos joku saa pääsi kääntymään helposti, kannattaakin miettiä tavoitetta uudestaan.

Minun päätäni ei ole saatu käännettyä. Ei yläasteen opo -tunnilla eikä vielä nytkään. Ei edes se, että välillä olen itsekin pitänyt tätä aivan hulluna ja olen ollut todella äärirajoilla. Aina ei ole ollut rahaa maksaa avusta jota tarvitsisin tai käyttää aikaa niin paljon lepäämiseen kuin pitäisi, kroppa ei ole toiminut ja olen välillä kokenut epäonnistuneeni suuresti, mutta silti en ole pystynyt luopumaan tästä unelmasta. Kaiken sen jälkeen, mitä olen tässä matkallani kokenut on vain vahvistanut minulle sen, että kyllä minä haluan tätä aivan äärettömän paljon. Niin paljon, että aion nyt taas kerran uskaltaa pistää tähän peliin vähän enemmän kuin aiemmin.

Elämä on valintoja täynnä ja minun valintani on nyt urheilu. Täältä somesta en katoa mihinkään vaan haluan jakaa teille jatkossakin ajatuksiani ja rohkaista teitäkin tekemään pelottavia asioita. Ne ovat loppujen lopuksi niitä, jotka antavat eniten. Kiitos kun olette matkassa mukana ja lupaan antaa takaisin niin paljon kuin kykenen tämän matkan aikana, joka on opettanut ja antanut minulle enemmän kuin mikään muu koulu <3 Uskaltakaa uskoa teidän omiin haaveisiin ja ennen kaikkea toteuttaa niitä!

Kiitos Ilkka. Kiitos kaikki ihmiset, yritykset ja te seuraajat, jotka ymmärrätte ja tuette tätä matkaa!

<3

Eevsku

Kuvat Katarina Kirvesmäki

Vaatteet Adidas

SEURAA MYÖS

INSTAGRAM: EEVSKU

SNAPCHAT: EEVSKU

FACEBOOK.COM/EEVSKU

Continue Reading

TÄYDELLISYYDEN TAKANA

IMG_0768

Hei rakkaat, nyt olisi asiaa täydellisyydestä. Varsinkin kaikille, jotka rakastavat täydellisyyttä. Kaiken pitäisi ikäänkuin olla täydellistä vaikka ei olekaan ja se vasta stressaavaa, kuluttavaa sekä epärealistista onkin. Ympärillään näkee helposti vain muiden täydelliset elämät; on ihana parisuhde, paljon upeita ystäviä, hieno asunto, rakas perhe, kauniita vaatteita ja mielenkiintoinen työ. Kaikki on huoliteltua, viimeisteltyä ja energiaa sekä aikaa riittää aina kodin siistinä pitämiseen, vaatteiden järjestämiseen värikoodeina ja treenaamassa käydään koska ”no days off” tai jotain.

Tai ehkä tämä teksti on sittenkin niille, jotka rakastivat täydellisyyttä ja kyllästyivät siihen. Kaikille, jotka ovat kyllästyneet katsomaan muiden täydellisyyttä ruudun takaa ja kyllästyneet myös tavoittelemaan sitä omassa elämässään. Tai sitten tämä on molemmille, sillä myös he, jotka vielä rakastavat täydellisyyttä, voisivat helpottua näistä ajatuksista. Itse olen nähnyt niin paljon sinne täydellisyyden taakse, että on vaikea enää katsoa uskottavasti esimerkiksi täydelliseltä näyttäviä instagram -profiileja. Voihan tietenkin olla, että olen väärässä ja toki välillä haen niistä myös itse inspiraatiota, mutta ehkä ymmärsitte pointtini.

No joka tapauksessa, jos luet tämän niin toivottavasti saat siitä jotain irti. Itse halusin kirjoittaa tästä asiasta vaikka olen siitä jo aiemminkin kirjoittanut, sillä se on erittäin tärkeää. Tärkeää varsinkin siksi, että teen itse tällaista työtä, missä olen paljon esillä ja haluan toimia hyvänä esikuvana. Heräsin ajattelemaan tätä asiaa, että millaisen kuvan olen itsestäni antanut? Mielestäni mahdollisimman realistisen ja siihen olen pyrkinyt alusta saakka. Siihen, että esiinnyn sosiaalisessa mediana omana persoonanani ja tavoitteeni on ollut se, että ihmiset minut kohdatessaan sanovat ”olet juuri sellainen, kuin olin ajatellut”. Oikeasti iloinen, positiivinen, aito, hölmö ja arvojeni mittainen.

IMG_0769 IMG_0771  IMG_0776

Olen tässä mielestäni onnistunut aika hyvin vaikka toki pidän tietyt asiat tarkoituksella pois somestani. Läheiset ihmiset ja omat henkilökohtaiset asiat ovat sellaisia, joita pidän tarkoituksella itselläni ainakin suurimmaksi osaksi. Jotain henkilökohtaisempaakin olen toki halunnut tuoda esille jos aika on ollut oikea ja olen pystynyt antamaan sillä asialla muille jotain apua. Näin aion toimia jatkossakin.

Toivon, että minua seuraavat saavat realistisen kuvan elämästäni. Elämästä, jollaista kenenkään muun ei tarvitse haluta tai ymmärtää, mutta elämästä, joka voi antaa inspiraatiota ja toivoa omien unelmien tavoittelussa. Olen erittäin onnellinen ja kiitollinen omassa elämässäni olevista asioista ja kaiken vaikeudenkin keskellä sitä aina haluaa muistaa kuitenkin sen, että minulla on oikeasti asiat todella hyvin. Ja jokaisen pitäisi pystyä miettimään omasta elämästään niin. Koska meillä on oikeasti kaikki mitä me tarvitsemme aivan joka hetki. Oli tilanne millainen tahansa.

Täydellisyyden tavoittelu on tuhoisaa, mutta se myös ajaa eteenpäin. Tästä olemme saaneet lukea nyt lähiaikoina aika paljon myös artikkeleissa, kun on kerrottu, mitä huipulle pääsyn takana oikeasti on. Oli kyse sitten urheilusta, bisneksestä tai vaikka unelmien perhe-elämästä – se miltä ne huippukohdat ulospäin näyttävät, eivät ole koko totuus. Siinä ei näy se tien raivaaminen, jota on tehty ja paljon päästäkseen tiettyyn pisteeseen. Vasta jälkeenpäin sitä tajuaa, kuinka väsynyt sitä ehkä oikeasti oli ja kuinka äärimmäisyyteen oli valmis menemään. Se voi jopa jälkikäteen näyttää ja kuulostaa aivan uskomattomalta. Olinko se oikeasti minä joka teki niin? Miten pystyin siihen?

Tämän tekstin punainen lanka katosi jo varmaan ensimmäisen kappaleen jälkeen, mutta pointtini oli kuitenkin se, että älä sokaistu täydellisyyteen. Täydellisyys on vain jokin määritelmä, jonka ehkä yhteiskunta on määritellyt ja olet mennyt sen mukana. Sinä voit aivan itse päättää, mikä on sinulle täydellistä. Eikä siltikään kannata luulla, että aina olisi täydellistä, ihanaa, positiivista ja tähtisadetta. Vaikka itsekin viljenlen näitä ajatuksia, että ajatellaan positiivisesti kaikesta ja hymyillään sekä uskotaan vain asioiden järjestyvän, niin haluan silti painottaa myös sitä toista puolta. Itku-potku-raivareita, ahdistusta ja epäonnistumisia. Nekin kuuluvat elämään, mutta niihin ei kannata jäädä rypemään koskaan, sillä silloin ei pääse eteenpäin ja se on se mikä vie sinulta energian kokonaan.

Joskus sataa räntää vaakatasossa ja pitkään, mutta on siellä välissä aina niitä auringon säteitäkin! Tyyntä myrskyn jälkeen vai miten se meni. Onneksi aurinko paistaa juuri NYT ja joka hetki on mahdollisuus kääntää suuntaa vaikka olisikin hetken aikaa mennyt käsijarru tai pakki päällä.

IMG_0790  IMG_0796 IMG_0806IMG_0775

Haasteista huolimatta tapahtuu koko ajan myös mielettömän kivoja asioita ja muistaa paremmin, kuinka paljon on jo saanut aikaiseksi. Kova pohjatyö alkaa tuottaa tulosta ja se tuntuu hyvältä. Se pistää uskomaan siihen, että sitä vaikeaa aikaa kannattaa sietää, koska se aina palkitaan! Lisäksi olen löytänyt elämääni jotain urheilua, työtä ja uraa tärkeämpää. Lisää rakkautta ja lempeyttä sekä itseä, että muita kohtaan. Balanssia. Sillä pääsee pitkälle, mutta opeteltavaa on vielä paljon.

Puss & Kram

<3

E

Kirjoittaessani kuuntelin repeatilla Chisun Viekää minut hänen luo. Jotenkin maaginen kappale.

Kuvat Iida Kujanpää

Takki Adidas

Kengät Hunter

Continue Reading

EPÄONNISTUINKO? MM -KILPAILUT 2016

eevsku_mm2016_1Syksyn kilpailut eivät sijoituksien puolesta menneet aivan suunnitelmieni mukaisesti, mutta sain tältäkin matkalta jotain paljon suurempaa mukaani, kuin onnistuneesti viimeistellyn fysiikan saamisen lavalle. Preppi kilpailuihin meni vuoristorataa, mutta enemmän hyviä hetkiä ja siksi hommaa jatkettiin. Kroppani toimii kyllä ja ennen kaikkea mieleni, mutta kaikkia palasia emme ole silti saaneet loksahtamaan kohdalleen. Vielä. Se aika tulee kyllä ja olen valmis tekemään edelleen tätä työtä hetki kerrallaan, kunnes se saavutetaan.

Kaikki kilpailijat tietävät sen tyhjän tunteen, joka sinut valtaa kilpailujen jälkeen. Teet 110% töitä sen yhden päivän, yhden tavoitteen eteen ja yhtäkkiä sitä ei olekaan. Itse olin miettinyt tietenkin aivan kaiken niin, että kilpailisin Puolassa sekä lauantaina (alkukilpailut), että sunnuntaina (finaalit). En pysty edes kuvailemaan sitä tyhjyyden tunnetta, mikä minut valtasi kilpailujen jälkeen. Meni aika kauan tajuta, ettei kilpailut enää jatkukaan. Mitä tekisin sunnuntaina? En ollut varautunut tuohon vaihtoehtoon ollenkaan, että minulla olisi yksi täysi vapaapäivä Puolassa ennen kotiin lähtöä. Näin jälkeenpäin ymmärrän kyllä täysin miksi en ollut finaalissa. Sarjani taso oli kova ja on vain oltava parempi. Onneksi tiedän missä ja motivaatio on erittäin korkealla tehdä töitä saavuttaakseeni tuon tason!

eevsku_mm2016_2

Nämä olivat neljännet kansainväliset kilpailuni ja kaikkein parhaat fiiliksen puolesta siihen saakka kunnes en päässytkään finaaliin. Toisaalta oli myös hienoa huomata, kuinka hyvin osaan ottaa myös pettymykset vastaan. Enää ei maailma lopukaan siihen, kuten joskus on ehkä tuntunut. Pienet itkupotkuraivarit pitää kuitenkin aina vetäistä, jotta saa pettymyksen purettua. Onneksi on valmentaja, joka ymmärtää senkin ja tietää ettei se kauan kestä. Seuraavana päivänä meillä oli jo uudet suunnitelmat kasassa ja fiilis korkealla siitä, miten lähdetään etenemään.

MM -kilpailureissu oli aivan mieletön vaikka lopputulos ei ollut ihan se mitä lähdin hakemaan. Sanotaanko näin, että jos kaikki olisi osunut aivan nappiin, niin fysiikkani olisi ollut lavalla paljon viimeistellympi, mutta vapaaohjelman puolesta en olisi voinut tehdä tällä kertaa mitään paremmin. Siitä voin olla aivan mielettömän tyytyväinen! En tykkää selittelystä ja syiden latomisesta siihen, miksi fysiikkani ei sitten ollut sitä mitä sen olisi pitänyt. Siihen on miljoona syytä ja toisaalta vain oikeastaan yksi – vielä ei ollut sen aika. Välillä mietin kyllä, että kuinka paljon voi tulla lunta tupaan kaikkien sattumien osalta, mitä voi vain kilpailuviikolle ja jopa päivälle kohdallani tulla, mutta sitten kun kunto on sellainen, että isotkaan ongelmat eivät sitä hetkauta enää kisapäivänä niin ollaan siellä missä pitää. Ja sinne aion päästä.

Mutta tosiaan, itse kilpailumatka oli ikimuistoinen ja se minkä isoimpana sieltä toin kotiin oli se, että olen kasvanut kansainvälisen tason urheilijana mentaalipuolella sille tasolle, että tiedän vielä pääseväni niille korkeammille korokkeille. Maailman onnistuneinkaan fysiikka tai vapaaohjelma ei korvaa sitä, että osaa pitää päänsä kasassa tärkeimmällä hetkellä. Ja osaa esiintyä sekä vielä nauttia siitä! Mitä iloa olisi voittaa kilpailut, jos niistä ei ole voinut nauttia yhtään? Kuten olen aiemminkin sanonut, että vaikka olen tyytyväinen vain voittoon, niin kyllä se pitää olla ensinnäkin ansaittu voitto ja vielä niin, että itse siitä kaikesta on nauttinut. Se on se mihin itse urheilijana pyrin. Taso maailmalla on erittäin korkea ja siitä kertoo myös se, että suurin osa tasokkaasta Suomen kilpailujoukkueesta jäi ilman finaalipaikkoja. Mutta mikä onkaan hienompaa, kuin jokin päivä saavuttaa ne korkeimmat sijoitukset tuossa porukassa!

eevsku_mm2016_3

Nyt on ollut muutama päivä aikaa kasata päätä kilpailujen jäljiltä ja hiljalleen alkaa ajatukset selkeytyä kaikesta. Vuoristorataa ollut tämäkin eikä yhtään ole helpottanut se, että tosiaan hormonitoimintani toimii edelleen aivan normaalisti ja vaikeutti osaltaan hieman viikonlopun viimeistelyjä. Senkin otin kuitenkin positiivisesti, sillä onhan se hienoa, että kroppani toimii tällä tavalla kaikesta huolimatta! Tein myös voimatasojen puolesta ennätyksia treeneissä vielä viimeisilläkin viikoilla ennen kilpailuja ja muutenkin suorituskykyni aina nousee kilpailuja kohti. Näinhän sen tosiaan urheilussa kuuluisikin mennä, mutta ei kaikissa fitness -lajeissa. Mutta nämä asiat onneksi puhuvat sen puolesta, että kroppani kestää tämän kaiken, sille vain pitää antaa vielä hieman lisäaikaa, jotta päästään haluttuun kilpailukuntoon.

Vaikka hetkellinen tyhjyyden tunne valtasikin minut Puolassa sunnuntaina, on oloni tällä hetkellä aivan mielettömän hyvä. Sain maanantaina niin upean vastaanoton kotona, että herkistyn edelleen kun mietin miten upeita ihmisiä minulla on ympärilläni. Sitä kaikkea ei korvaa mitkään kilpailut tai mitalit! Sain viettää maanantain rakkaiden ympäröimänä ja oli kyllä helpoin kotiinpaluu ikinä. Toivoin, ettei se ilta loppuisi ikinä. Onneksi se ei tavallaan lopukaan, koska nämä ihmiset pysyvät elämässäni. Kiitos siitä <3

Täällä on siis jo startattu uusien suunnitelmien kanssa matkaa kohti seuraavaa etappia. Töitä on tehtävänä edelleen sekä fysiikkani, että vapaaohjelmani puolesta. Fysiikassa täytyy saada aineenvaihdunnallisesti homma toimimaan niin, että pääsen näyttämään parasta Eevskua lavalle myös sen puolesta. Vapaaohjelman puolesta olen nyt saanut palikat osumaan kohdalleen monelta osin, mutta koreografian kulmaa on nyt muutettava radikaalisti. Kansainvälisissä kilpailuissa on oltava selkeä teema ja enemmän tanssia sekä showta – asussa on oltava myös jotain mikä jää tuomareiden mieleen selkeämmin. Mietintämyssy on siis pistetty päähän sen osalta, millainen teema minulle sopisi ja listalla on myös tanssitunnit. Lupaan siis, että ensi vuonna nähdään lavalla täysin uudenlainen vapaaohjelma sekä varmasti myös fysiikka. Sellainen paketti, jolla voidaan taistella entistä paremmin sijoituksista kv- tasolla.

eevsku_mm2016_4

Oli hieman haastavaa koota tähän tekstiin yhteen kaikkia ajatuksiani tapahtuneesta, mutta toivottavasti saatte kiinni ajatuksistani. Voin avata näitä hieman paremmin erillisissä teksteissä, mutta halusin nyt päästä sanomaan jo jotain ja starttaamaan blogitaukoni kilpailujen jäljiltä! Haluan päästä kirjoittamaan taas paljon enemmän ja tulette varmasti saamaan tekstiä, kuvia ja videota tulevien viikkojen aikana monen kuukauden edestä.

OLEN KIITOLLINEN. Niin monesta ihmisestä, asiasta, tapahtumasta, kokemuksista. Pääsin tänä vuonna takaisin kilpailemaan ja molemmissa lajimme suurimmissa kv-kilpailuissa. Olen kasvanut paljon henkisesti. Löytänyt oikeita ihmisiä elämääni. Uskaltanut tehdä asioita juuri niinkuin itse haluan välittämättä muiden mielipiteistä. Alkanut elämään itselleni, olemaan itsekkäämpi, mutta päästänyt silti niitä oikeita ihmisiä lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Tämä kaikki tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Tulen vielä pääsemään siihen omaan parhaaseen versiooni itsestäni – urheilijana ja muutenkin.

Kiitos valmentajani Teemu Eloranta, perhe, ystävät ja kaikki te ihanat tukijat, joita ympärilläni on! Kiitos Suomen Fitnessurheilu ry mahdollisuudesta kilpailla ja kiitos koko Suomen joukkue upeasta kilpailumatkasta. Ilman tukiverkostoa ja yhteistyökumppaneitani tämä kaikki ei olisi mahdollista, joten maailman suurin kiitos kaikille <3

Terveisiä Thaimaasta! Lomapostauksia tullut jo instagramin ja snapchatin puolelle – tännekin pian.

Ja vastaus otsikkoon: En. Annoin kaikkeni, sain paljon ja vielä lisää on tulossa.

LOVE U

<3

Eevsku

Continue Reading