MIKÄ ON KOLMEN HUIPPU-URHEILIJAN MENESTYKSEN TAKANA?

Kävin viime viikolla seuraamassa Lumo -sponsoriurheilijoiden kuvauksia ja haastattelin näitä kolmea 24-vuotiasta viime vuoden olympiaurheilijaa. Juteltavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon ja ajatukset hyvin samankaltaisia, mutta aika oli rajallinen, joten keskityin kyselemään heiltä muutamia juttuja, joista sekä itse, että te voitte saada inspiraatiota omaan tekemiseen! Perinteisen ”mikä on tavoitteesi” keskustelun sijaan kysyin urheilijoilta mm. millaisia ovat heidän päivänsä, miten he valmistautuvat treeneihin, millainen ruokavalio on ja kuinka tärkeänä pitävät lepoa ja henkistä valmentamista. Seuraavaksi siis näihin asioihin vastaavat pyörätuolikelaaja Henry Manni sekä aitajuoksijat Nooralotta Neziri ja Oskari Mörö.

Ensimmäisenä haastatteluun sain kuvauksien valmistelujen ohesta lohjalaisen Henry Mannin, jonka parhaina saavutuksina pyörätuolikelauksessa ovat mm. Olympia pronssi 2016, neljä MM-mitalia ja seitsemän EM-kultaa.

Henryn päivä

Henry treenaa yleensä kaksi kertaa päivässä, joista toinen on kovatehoisempi ja toinen palauttava harjoitus. Hän treenaa usein aamuisin kotona, jolloin se on nopea suorittaa eikä siihen tarvitse välttämättä aina valmentajan tai treenikaverin seuraa. Henry kertoi, että on ollut myös yksin treenireissulla ja kokee saavansa itsestään hyvin irti yksinkin ja jopa välillä tarvitsee yksin tekemistä.

Henry pitää yhden lepopäivän viikossa, jolloin hän viettää aikaa tyttöystävänsä kanssa, käy esimerkiksi elokuvissa tai vain lepää. Hän nukkuu 9-10 tuntia yössä ja pitää unta tärkeänä.

Urheilun ulkopuolelta

Urheilun lisäksi Henry on myös 2-3 päivänä viikosta toimistolla suunnittelemassa lasten- ja nuorten liikuntaa Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:lle sekä on mukana VAU:n Valtti -projektissa. Hän pyörittää myös ystävänsä kanssa Rajoitteet ovat vain omassa päässä facebook -ryhmää sekä nettisivustoa, jonka tarkoituksena on nimenomaan viedä nimensä mukaista sanomaa eteenpäin ja sanoa, että kaikki on mahdollista. Henry on valmistunut liikuntaneuvojaksi 2013 sekä merkonomiksi 2016 ja hän sai juuri Vuoden Aikuinen Liiketalouden osaaja -tittelin. Henry kokee näiden projektien olevan hyvää vastapainoa ja pitää sopivasti ajatuksia myös muulla kuin urheilussa. Näin se varmasti onkin ja kuitenkin urheilun ehdolla mennään!

Mentaliteetti

Henry vaikutti heti erittäin mukavalta ja määrätietoiselta urheilijalta ja hänen saavutuksistaan sekä tekemästään työstäänkin näkee hänen hurjan vahvan mentaliteettinsa sekä positiivisen, mutta nöyrän asenteen. Arvostan tällaista aivan todella paljon! Henry tekee jonkin verran mielikuvaharjoittelua varsinkin ennen kilpailuja sekä on hyödyntänyt henkistä valmentajaa, mutta ei koe tarvitsevansa sitä säännöllisesti vaan enemmänkin auttaa tieto siitä, että tukea sieltäkin on tarvittaessa saatavilla. Menestyksen avaimeksi omalla kohdallaan Henry tiivisti upeasti: ” Tottakai menestys on monen asian summa. Ihan taustalla varmasti vanhempien tuki ja innostus. Sit oon ollut onnekas ja saanut ympärille hyvän tiimin (valmentajat, fysio, hieroja, treenikaverit, manageri, yhteistyökumppanit jne). Mutta tietenkin yksilölajissa urheilija eli minä itse sen suurimman työn olen tehnyt. Tämä on asia, jota harvat urheilijat kehtaa sanoa, mutta musta sekin on tärkee pointti. Ja pään sisältä motivaatiosta ja halusta on aika paljon kiinni tääki homma.”

Kiitos paljon Henry, ihana tyyppi! Seuraavaksi sain keskustelemaan kuvausten aurinkoisen naisvahvistuksen Nooralotta Nezirin.

Porissa tällä hetkellä asuvan Nooralotan saavutuksia ovat 100m -aidoissa mm. useat SM -kultamitalit, nuorten EM -kulta, Suomi-Ruotsi maaottelun voitto, MM 5. ja välierät viime vuonna Riossa.

Nooralotan päivä

Nooralotta harjoittelee kaksi kertaa päivässä, aamulla ja iltapäivällä. Aamutreeni on usein voimatreeni ja toinen juoksutreeni. Treenien ulkopuolella tapahtuu tarvittavat urheilijan huoltotoimenpiteet tai esimerkiksi koulutehtävät.

Nooralotta nukkuu yössä minimissään 8 tuntia, mutta tunnustaa että välillä tulee valvottua liian myöhään ja silloin se veroittaa aamuisin. Lepopäivinä hän rentoutuu viettämällä aikaa perheen ja poikaystävänsä kanssa sekä koittaa löytää myös aikaa ystäville. Läheisten ja ystävien tuki on erittäin tärkeää vaikka aina ei pystyisikään antamaan heille niin paljon aikaa. Nooralotta rakastaa vapaa-ajalla myös kirjojen lukemista ja hänen lemppareitaan ovat omaelämäkerrat sekä filosofiset kirjat kuten Paolo Coelho.

Nooralotalla on ulkoistettu ravintovalmennus, josta hän on kokenut saaneensa todella paljon apua ja ymmärtäneen vihdoin, että hiilihydraatteja ei tule pelätä vaan niiden avulla treenitehot ja palautuminen paranevat. Hän ei ihannoi enää hoikkuutta tai vertaa itseään muihin vaan keskittyy enemmän siihen, että saa voimaa ja jaksaa paremmin. Nooralotan lempiruokaa on esimerkiksi uuniperuna lohella ja lempiherkukseen hän paljastaa suklaan.

Urheilun ulkopuolelta

Nooralotta opiskelee urheilun lisäksi Turun yliopiston kauppatieteellisessä (Porin yksikkö) ja tarkoitus olisi tehdä gradu sekä valmistua keväällä 2018. Hänet on palkittu urheilun lisäksi useilla eri titteleillä mm. vuoden urheilija, vuoden nuori porilainen ja vuoden esikuva. En ihmettele yhtään, nimittäin ihan mielettömän ihana nuori nainen jo heti ensivaikutelmalta!

Mentaliteetti

Nooralotta kokee henkisen valmennuksen tärkeänä osana urheilua ja on saanut sitä sekä omalta valmentajaltaan, että Olympiakomitean henkiseltä valmentajalta. Henkinen valmennus ei tarkoita vain urheilussa olevien asioiden käsittelyä vaan ylipäätäänsä tuen antamista sekä sen varmistamista, että urheilijalla on urheilun ulkopuolella pakka kasassa. Mielikuvaharjoittelua Nooralotta tekee myös, mutta kokee kilpailuissa olevan parempi pitää mieli tyhjänä, jolloin zone -tilaan pääsee helpommin. Nooralotta kokee oman menestyksensä olleen eniten kiinni sitiä, että hänellä on ollu ”pitkäaikainen ja vahva valmennussuhde nuoresta asti, jolloin valmentaja on alusta asti ohjannut huippu-urheiluun, pitkäjänteisyys. Kuitenkin ennen kaikkea USKO ja TAHTO!”. Eli ympäristö vaikuttaa paljon, mutta kaikkein eniten oma asenne, näin se on.

Meillä löytyi todella paljon yhtäläisyyksiä Nooralotan kanssa ajatuksissa sekä arjessa ja olisi ollut mukava jatkaa keskustelua pidempäänkin. Hän pääsi tässä vaiheessa kameran eteen ja sain vielä jatkaa jutustelua yhden urheilijan, Oskari Mörön kanssa. Oskarin tiesinkin ennestään Adidaksen urheilijatiimistä, mutta emme koskaan vielä olleet ehtineet enempää keskustelemaan.

Helsinkiläinen Oskari on mm. hallitsevan Suomen ennätyksen haltija 400 metrin aidoissa, viime vuoden EM 4., Ruotsi -ottelun voittaja sekä oli viime vuonna Rion olympialaisissa semi-finaaleissa.

Oskarin päivä 

Oskari treenaa muiden tapaan kaksi kertaa päivässä, joista yleensä kovempi treeni aamulla ja palauttavampi myöhemmin. Oskari nukkuu myös päiväunet ja kokee ne todella tärkeäksi osaksi päiväänsä. Päiväunienkin nukkuminen vaatii totuttelua, opettelua sekä tietenkin aikaa ja jos ne vain sopivat omaan rytmiin niin varmasti niistä on hyötyä. Päivän rytmi menee aikalailla siis näin: herätys, aamiainen, treeni 1, lounas, päiväunet, välipala, treeni 2, päivällinen, lepoa, iltapala, nukkumaan. Varsinkin harjoituskaudella päivät täyttyvät kokonaan pelkästä urheilusta, kun siihen vielä toki kuuluu treenien lisäksi huoltotoimenpiteitä (liikkuvuusharjoittelu/venyttely, hieronta, fysioterapeutti jne.). Kilpailukaudella lepoa on enemmän, kun kuntoa piikataan kilpailuja varten.

Urheilun ulkopuolelta

Oskari keskittyy tällä hetkellä urheiluun täysipäiväisesti ja kokee, että muuta ei mahtuisikaan, jotta pystyy keskittymään täysin ja löytää aikaa myös muulle elämälle, joka tuo tasapainoa kurinalaiseen urheilijan arkeen. Se on kyllä super tärkeää, että täydestä focuksesta urheiluun huolimatta pitää huolta myös siitä, että urheilun ulkopuolella on jotain mikä tuo vastapainoa. Tärkeintä on löytää itselleen sopiva päivärytmi.

Oskarista huokuu itsevarmuus ja todella selkeä focus siihen mitä hän tekee. Oskari on myös paljon treenaamassa ulkomailla, jossa on paremmat mahdollisuudet aitajuoksun treenaamiseen ja on myös välillä pohtinut ulkomaille muuttoa, mutta se ei ainakaan vielä toistaiseksi ole suunnitelmissa.

Mentaliteetti

Myös Oskari on hyödyntänyt henkistä valmennusta, mutta ei tarvitse sitä jatkuvasti vaan enemmänkin tuen tiedostaminen on tärkeää ja saattaa välillä soitella valmentajan kanssa. Hän on kokenut valmennuksesta hyötyä mm. itseluottamuksen kanssa ja jo ennestään tutun henkisen valmentajan kanssa on syntynyt valmennuksen aikana hyvä ystävyyssuhde. Mielikuvaharjoittelua hän tekee aina alkuverryttelyn yhteydessä ja kokee sen auttavan keskittymisessä.

Vahvasta mentaliteetista on hyötyä urheilijalle erityisesti paineen alle ja  loukkaantumisten yhteydessä, jolloin täytyy kuitenkin pitää pää kasassa. Oskari sanoi mielestäni hyvin, että loukkaantumiset ovat osa huippu-urheilijan elämää ja jos niiden kohdalla ei kestä tilannetta, niin harvoin urasta tulee mitään. Jokainen loukkaantuminen on myös opettanut jotain tärkeää huomioitavaa ja auttanut näin uralla eteenpäin. Urheilijan on oltava tosiaankin pitkäjänteinen ja pidettävä focus sekä positiivinen asenne myös haastavimpina aikoina.

Pystyin kyllä samaistumaan niin moniin juttuihin ja nämä keskustelut herättivät paljon hyviä ajatuksia omassa päässäni! Tästä jäi sellainen olo, että olisi muutenkin kiva päästä keskustelemaan enemmän muiden urheilijoiden kanssa, sillä vertaistuki on tärkeää eikä tarvitse selitellä omia valintoja tai paloa urheilua kohtaan. Minusta on mahtavaa myös verkostoitua ja tutustua eri lajien urheilijoiden ja Vierumäellä urheiluvalmennusta opiskellessakin tuli usein puheeksi se, että täytyisi enemmän hyödyntää yhteistyötä eri lajien välillä.

Kaikkien kohdalla oli mahtavaa huomata, kuinka paljon he arvostivat mentaalipuolta ja sen vahvuus on varmasti yhteinen tekijä heidän kaikkien menestymisessä. Muita yhteneviä pointteja olivat levon tärkeys, päivärytmin säännöllisyys, treeneissä myös palauttavan harjoittelun huomiointi sekä valmennuksen ja perheen sekä muun tuen tärkeys. Mielettömiä urheilijoita jokainen ja erittäin miellyttäviä persoonia!

Iso kiitos kivasta iltapäivästä kaikille kolmelle ja tietenkin Lumo, joka tekee tärkeää työtä urheilun tukemisen parissa! Voit lukea lisää Virkeä -ohjelmasta, sponsoroinnista ja stipendeistä tästä.

Tästä motivaatiota jokaiselle omien unelmien tavoitteluun ja kannattaa ottaa nämä urheilijat seurantaan myös heidän omissa kanavissaan.

<3

Eevsku

Lähteenä haastattelujen lisäksi Nooralotan, Oskarin ja Henryn nettisivut.

SEURAA MYÖS

INSTAGRAM: EEVSKU

SNAPCHAT: EEVSKU

FACEBOOK

YOUTUBE

Edellinen teksti: Millainen on oikeaoppinen alkulämmittely? (VIDEO)

Continue Reading

KUINKA PÄÄDYIN LAPSUUDEN UNELMA-AMMATTIIN?

Kun sinulta kysyttiin lapsena unelma-ammattia, mikä se oli? Mikä on unelma-ammattisi nyt? Ja mitä teet tällä hetkellä? Onko se lähellä vai kaukana siitä mitä oikeasti haluaisit tehdä? Oletko koskaan miettinyt, että uskaltaisitkin lähteä tekemään asioita, joista nautit täydestä sydämestäsi ja voisit elättää itsesi sillä? Jos saat jo tehdä niin, olen mielettömän onnellinen sinun puolestasi. Jos et, niin haluan kannustaa sinua olemaan rohkea.

Omat unelma-ammattini olivat lapsena urheilija, laulaja ja näyttelijä. Yläasteella ne olivat vielä ammattiurheilija tai laulaja, kunnes opinto-ohjaaja kehotti keksimään jonkun oikean ammatin. Kirjoitin näiden lisäksi paperiin lääkäri. Kukaan ei koskaan kannustanut siihen, että voisin tehdä urheilusta tai musiikista itselleni ammatin vaikka niistä olen aina nauttinut elämässäni kaikkein eniten. Pidän toki myös muiden auttamisesta ja lääkärin ammatti on minusta todella arvostettava, että ei se huono vaihtoehto toki ollut. Se vain ei ollut täysin minua varten. Silti käytin lukiossakin aikaa urheilun, musiikin ja kirjoittamisen sijaan pitkään matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan, jotka eivät oikeasti kiinnosta minua yhtään.

Sen sijaan urheilu, musiikki ja kirjoittaminen saavat minut heräämään eloon, tuntemaan eniten. Liikunnan -ja musiikintuntien lisäksi rakastin yläasteella äidinkielen tuntien tarinoiden kirjoittamista. Tarinani olivat aina tarvittavaa pidempiä ja opettaja joutui usein pyytämään minua tiivistämään. Se oli haastavaa. Onneksi saan nyt kirjoittaa juuri niin paljon kuin haluan, heh.

Olen onnekas siinä, että minua on kannustettu urheiluun ja musiikkiin kotoa käsin sekä olen myös kirjoittanut päiväkirjoja jo siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Yläasteelle siirryttäessa oli tehtävä valinta musiikin ja liikunnan väliltä, liikuntapainotteiselle luokalle hakeminen voitti ja panostin vapaa-ajallanikin jatkossa eniten urheilemiseen. Telinevoimisteluun, hiihtoon ja omatoimisiin treeneihin sekä aloitin apuohjaajana lasten voimistelukerhoissa. Laulaminen ja pianonsoittaminen ovat myös aina olleet lähellä sydäntäni, mutta kynnys uudelleen aloittamiseen on kasvanut aika suureksi ja aikakaan ei riitä kaikkeen – tässä pystyn samaistumaan hyvin ihmisiin, joilla on vaikeuksia aloittaa esimerkiksi liikuntaharrastusta pitkän tauon jäljiltä. Se ei ole aluksi välttämättä niin kivaa, kun pitäisi hyväksyä se, ettei ole samalla tasolla kuin vuosia sitten. Taidot palautuvat kuitenkin nopeasti, kun vain jaksaa harjoitella. Ja kaikkein tärkeintä olisi se, että tekeminen on hauskaa! Itsensä haastaminen missä tahansa asiassa tekee hyvää ja mukavuusalueen ulkopuolelta löytyvät ne parhaat kehityskohdat. Onneksi musiikki on kuitenkin vahvasti mukana myös lajissani, jossa vapaaohjelma rakennetaan musiikin ja teeman ympärille.

Mietin välillä sitä, että mitä jos olisikin saanut aina tukea luovalle uralle? Olen itse uskonut omiin kykyihini lapsesta saakka ja minua on tuettu kotona. Kuitenkaan kukaan ei koskaan sanonut, että hei, kyllä susta voi tulla ammattiurheilija jos niin haluat ja teet vain tarpeeksi töitä sen eteen! Muistan sanoneeni sitä usein jo telinevoimisteluaikoina, että haluaisin olla urheilija ja menestyä urheilussa, tehdä siitä ammatin. Muistan kuitenkin myös sen, että ajatuksilleni vähän naureskeltiin. ”Ei se ole mahdollista Suomessa”, ”kannattaa nyt vain keksiä joku oikea ammatti ja opiskella”.

Lukion loppuaikoina tajusin kuitenkin, ettei minusta tule lääkäriä. Tajusin myös ettei minusta tule telinevoimistelijaa, mutta se, että istuisin päiviä, viikkoja ja vuosia lukemassa koulunpenkillä ei ole ainakaan minun juttuni. Minä haluan tehdä, toteuttaa, luoda, liikkua, esiintyä, elää, tuntea. Pidin lukion jälkeen kaksi välivuotta, tein töitä ja olin au pairina Tukholmassa sekä aktiviteettioppaana Kanarialla. Näiden vuosien aikana tajusin, että haluan tehdä työtä liikunnan, hyvinvoinnin ja ihmisten parissa. Tajusin myös, että halusin edelleen kilpaurheilla. Sitä halusin oikeastaan edelleen kaikkein eniten, mutta ei ollut mitään hajua, että miten sitä saisi tehdä kokopäiväisesti ja usko puuttui siitä, että saisin joku päivä vielä tehdä sitä ammatikseni. Tuo haave on kuitenkin ollut niin vahva aina, että en pystynyt päästämään siitä irti.

Liikunnanohjaaja AMK -opinnot Vierumäellä olivat lähimpänä sitä, että saisin elää urheilulla. Päivät opiskeltiin ja liikuttiin mahtavassa porukassa, illat ja viikonloput olivat täynnä omia treenejä sekä voimistelijoiden valmentamista ja ryhmäliikunnan -ohjausta. Muiden valmentaminen ja kouluttaminen on myös ehdottomasti juttuni, mutta olen tajunnut ajan ja energian rajallisuuden kantapään kautta muutamaankin otteeseen ja tällä hetkellä vedän vain yksittäisiä koulutuksia / workshoppeja / luentoja ja hyvin rajatun määrän valmennuksia. Intoa olisi tehdä niin paljon kaikkea, mutta on hyväksyttävä oma rajallisuutensa ja se, että jos jossain haluaa olla paras, niin silloin ei voi säätää montaa asiaa yhtäaikaa. Sen sisäistäminen ja toteuttaminen ei muuten olekaan niin helppoa.

Tajusin siis noin kuusi vuotta sen, että vitsi olisi edelleen maailman hienointa saada olla ammattiurheilija! Uskalsin lähteä tätä ajatusta kohti vaikka en oikein tiennyt miten siihen voisi päästä. Tämä onkin tavoitteen asettamisen yksi tärkeä kohta – ensin sinun tarvitsee ainoastaan tietää mitä haluat, eikä sillä ole vielä mitään merkitystä miten sinne pääsee. Se alkaa pikkuhiljaa kyllä selviämään jos on vain täysin varma siitä, mitä haluaa ja on varmasti valmis tekemään asioita tuon tavoitteen saavuttamiseksi.

Kun siis jatkoin kilpaurheilijana uudelleen parin vuoden tauon jälkeen, asetin heti korkean (mutta realistisen) tavoitteen itselleni. Reilu vuosi siitä eteenpäin ensimmäisten kilpailujen jälkeen tiesin, että tämä on minun juttuni. Mikään ei ole saanut samanlaista tunnetta aikaiseksi ja kaikki urheilijaan arkeen liittyvä oli juuri sitä mitä halusin. Terveelliset elämäntavat, treenit, kilpailut, esiintyminen, kurinalaisuus ja itsensä haastaminen eivät ole minulle ongelma vaan päinvastoin. Nautin näistä kaikista ja olen valmis pistämään itseni likoon.

Huomasin pian myös sen, että jos urheilun ohella opiskelee, tekee töitä ja koittaa elää ”normaalia nuoren elämää”, ei palautumiselle jää tarpeeksi aikaa. Ilta- ja viikonloppumenoista olin valmis luopumaan jo alusta saakka, sillä urheilu on mennyt kohdallani näiden edelle aina, mutta opintoja ja varsinkin töitä olikin haastavampi saada tasapainoon urheilun kanssa. Sen tasapainon kanssa olen taistellut vuosia ja vuodet 2014 ja 2015 kärsin alipalautumisesta juuri tämän vuoksi enkä päässyt kilpailemaan. Silloin ymmärsin, että vielä on pakko karsia jostain sekä saatava homma rullaamaan niin, että pystyn keskittymään treeneihin, palautumiseen ja varsinkin kilpailujen lähellä pelkkään urheiluun. Näin olisin halunnut tehdä jo kauan sitten, mutta kuten tiedämme, niin raha ei kasva puussa eikä kukaan ole tullut tarjoamaan sponsorirahoja ovelle.

Tajusin, että tarvitsen työn, jota voin tehdä kotoa käsin tai mistä tahansa niin, että ei tarvitse olla koko ajan fyysisesti jossain. Tarvitsen enemmän aikaa lepäämiseen, palautumiseen ja urheiluun keskittymiseen. Päätin alkaa panostamaan valmentamisen lisäksi enemmän sosiaaliseen mediaan, blogin kirjoittamiseen ja itseni brändäämiseen. Tavoitteeni oli päästä tekemään yritysten kanssa töitä niin, että se rahoittaisi ja mahdollistaisi urheilijana elämistä. Olen kirjoittanut blogia jo vuodesta 2010, mutta ammattimaisempaa se on ollut vasta vuodesta 2014. Minulla ei ole ollut oikeastaan mitään hajua miten blogia tai henkilöbrändiä kuuluisi tehdä, mutta onneksi olen ahkeran tekemisen lisäksi törmännyt matkan varrella ihmisiin, joiden kanssa on vähän päässyt asiasta sparrailemaan – suuri kiitos kaikille minua auttaneille! Aloitin tekemään tätä täydestä sydämestäni siksi että saisin urheilla ja jakaa elämääni inspiroidakseni ja auttaakseni muita. Vaikka tällä hetkellä suurin unelmani on omassa urheilu-urassani niin rakastan myös muiden auttamista, kirjoittamista, esiintymistä ja kaikkea blogiin /someen liittyvää. Tämä on nyt myös keino antaa itsestäni, tiedoistani ja taidoistani, koska valmentamiseen ei riitä aikaa. Tiedän, että tulen valmentamaan, kouluttamaan, puhumaan ja antamaan muille paljon sen jälkeen, kun olen ensin saavuttanut tämän hetken suurimman unelmani ammattiurheilijana, huippu-urheilijana.

Sitä eivät kaikki ymmärrä, eikä toki tarvitsekaan. Että tämä on minun unelmani, minun elämäni ja haaveeni. Asia, jota ajattelen joka päivä, joka hetki. En saa sitä mielestäni enkä saa mielenrauhaa ennen kuin pääsen tavoitteeseeni. Moni ehkä ajattelee, että kannattaisi keskittyä johonkin muuhun – tehdä töitä, kasvattaa liiketoimintaa, perustaa perhe… Mitä ikinä. Mutta minä pystyn antamaan muille paljon enemmän, kun annan myös itselleni paljon. Silloin olen parhaimmillani ja ehdin kyllä tämän elämänvaiheen jälkeen tehdä vielä vaikka ja mitä! Tämä mahdollisuus on minulla nyt. Nyt, eikä sitten joskus.

Elän ja hengitän urheilua. Urheilu ja kilpailut ovat minulle niin paljon enemmän, kuin vain urheilua ja kilpailuja. Ne edustavat kaikkensa antamista, periksiantamattomuutta, pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta. Sitä, että uskaltaa laittaa itsensä likoon vaikka ei ole mitään varmuutta onnistumisesta. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta jos ei nyt laita siihen kaikkea, niin onnistumisprosentti on silloin ainakin aika paljon pienempi. Eikö vain?

En vieläkään saa palkkaa treenaamisesta, mutta saan elätettyäni itseni urheilussa sosiaalisen median avulla. Yritysten avulla, jotka osa tietävät tukevansa minua urheilijana, osa tekee kampanjoita bloggaajan roolissa. Molemmat ovat minulle yhtä tärkeitä ja olen superkiitollinen niistä kaikista. Olen pistänyt itseni likoon ja minulla on tässä pelissä sekä kehoni, että mieleni. Oikeastaan koko elämäni. Pistän itseni likoon urheilun lisäksi myös täällä blogissa ja muissa medioissani kuten minua seuranneet tietävätkin. Haluan olla rehellinen, aito ja antaa mahdollisimman paljon ruudun toiselle puolelle. Se on ollut avain siihen, että tässä säilyy myös tekemisen ilo. Haluan, että te tiedätte kuka täällä oikeasti on ja haluan pystyä jakamaan kokemuksiani, osaamistani, tietoani ja energiaani tätä kautta.

Vajaan vuoden ajan olen saanut elää lähes täysin ammattiurheilijan elämää. Pitkään tavoitteenani oli saada merkata kalenteriin ensimmäisenä omat treenit, nukkua niin paljon kuin tarvitsee, käydä säännöllisesti huoltamassa kehoa ja mieltä sekä palkata avuksi ammattilaisia, jotta pääsen joku päivä tavoitteeseeni. Näin olen saanut pääosin tehdä viime toukokuusta saakka, kun valmistuin koulusta ja päätin jättää työreissut vähemmälle. On kuitenkin mennyt pitkä aika, että olen tajunnut olevani vihdoin siinä pisteessä, missä olen aina halunnut olla. En ole osannut nauttia siitä tarpeeksi ja tosiaan kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että keskityn nyt enemmän urheilemiseen. Osaksi näitä ajatuksia ja paineita on ehkä tullut ulkoapäin, mutta eniten ne ovat oman pääni sisällä. Koska kaikki asiat ovat lopulta vain meidän oman päämme sisällä.

Tajusin tämän asian hyvin kirkkaasti eilen ja se muutti koko ajatteluni. Miksi en nyt nauti siitä, mihin olen koko elämäni halunnut päästä? Siksikö, että koen muiden ajattelevan tämän olevan väärin? Vai siksi, että joku muu ei ehkä pidä minun tavoitettani niin tärkeänä tai järkevänä? Oli syy mikä tahansa, ei sillä pitäisi olla väliä. Ainoastaan sillä on nyt väliä, mitä minä haluan ja kuinka paljon sitä haluan. Koskaan ei voi olettaa kaikkien muiden ymmärtävän, mutta olisi tärkeää saada ympärilleen niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät. Niitä, jotka eivät kyseenalaista sinun tavoitettasi tai sen tärkeyttä. Pieni kyseenalaistus on toki ihan hyväkin asia, sillä niissä hetkissä näkee kuinka tärkeä se tavoite itselle oikeasti on. Jos joku saa pääsi kääntymään helposti, kannattaakin miettiä tavoitetta uudestaan.

Minun päätäni ei ole saatu käännettyä. Ei yläasteen opo -tunnilla eikä vielä nytkään. Ei edes se, että välillä olen itsekin pitänyt tätä aivan hulluna ja olen ollut todella äärirajoilla. Aina ei ole ollut rahaa maksaa avusta jota tarvitsisin tai käyttää aikaa niin paljon lepäämiseen kuin pitäisi, kroppa ei ole toiminut ja olen välillä kokenut epäonnistuneeni suuresti, mutta silti en ole pystynyt luopumaan tästä unelmasta. Kaiken sen jälkeen, mitä olen tässä matkallani kokenut on vain vahvistanut minulle sen, että kyllä minä haluan tätä aivan äärettömän paljon. Niin paljon, että aion nyt taas kerran uskaltaa pistää tähän peliin vähän enemmän kuin aiemmin.

Elämä on valintoja täynnä ja minun valintani on nyt urheilu. Täältä somesta en katoa mihinkään vaan haluan jakaa teille jatkossakin ajatuksiani ja rohkaista teitäkin tekemään pelottavia asioita. Ne ovat loppujen lopuksi niitä, jotka antavat eniten. Kiitos kun olette matkassa mukana ja lupaan antaa takaisin niin paljon kuin kykenen tämän matkan aikana, joka on opettanut ja antanut minulle enemmän kuin mikään muu koulu <3 Uskaltakaa uskoa teidän omiin haaveisiin ja ennen kaikkea toteuttaa niitä!

Kiitos Ilkka. Kiitos kaikki ihmiset, yritykset ja te seuraajat, jotka ymmärrätte ja tuette tätä matkaa!

<3

Eevsku

Kuvat Katarina Kirvesmäki

Vaatteet Adidas

SEURAA MYÖS

INSTAGRAM: EEVSKU

SNAPCHAT: EEVSKU

FACEBOOK.COM/EEVSKU

Continue Reading

EPÄONNISTUINKO? MM -KILPAILUT 2016

eevsku_mm2016_1Syksyn kilpailut eivät sijoituksien puolesta menneet aivan suunnitelmieni mukaisesti, mutta sain tältäkin matkalta jotain paljon suurempaa mukaani, kuin onnistuneesti viimeistellyn fysiikan saamisen lavalle. Preppi kilpailuihin meni vuoristorataa, mutta enemmän hyviä hetkiä ja siksi hommaa jatkettiin. Kroppani toimii kyllä ja ennen kaikkea mieleni, mutta kaikkia palasia emme ole silti saaneet loksahtamaan kohdalleen. Vielä. Se aika tulee kyllä ja olen valmis tekemään edelleen tätä työtä hetki kerrallaan, kunnes se saavutetaan.

Kaikki kilpailijat tietävät sen tyhjän tunteen, joka sinut valtaa kilpailujen jälkeen. Teet 110% töitä sen yhden päivän, yhden tavoitteen eteen ja yhtäkkiä sitä ei olekaan. Itse olin miettinyt tietenkin aivan kaiken niin, että kilpailisin Puolassa sekä lauantaina (alkukilpailut), että sunnuntaina (finaalit). En pysty edes kuvailemaan sitä tyhjyyden tunnetta, mikä minut valtasi kilpailujen jälkeen. Meni aika kauan tajuta, ettei kilpailut enää jatkukaan. Mitä tekisin sunnuntaina? En ollut varautunut tuohon vaihtoehtoon ollenkaan, että minulla olisi yksi täysi vapaapäivä Puolassa ennen kotiin lähtöä. Näin jälkeenpäin ymmärrän kyllä täysin miksi en ollut finaalissa. Sarjani taso oli kova ja on vain oltava parempi. Onneksi tiedän missä ja motivaatio on erittäin korkealla tehdä töitä saavuttaakseeni tuon tason!

eevsku_mm2016_2

Nämä olivat neljännet kansainväliset kilpailuni ja kaikkein parhaat fiiliksen puolesta siihen saakka kunnes en päässytkään finaaliin. Toisaalta oli myös hienoa huomata, kuinka hyvin osaan ottaa myös pettymykset vastaan. Enää ei maailma lopukaan siihen, kuten joskus on ehkä tuntunut. Pienet itkupotkuraivarit pitää kuitenkin aina vetäistä, jotta saa pettymyksen purettua. Onneksi on valmentaja, joka ymmärtää senkin ja tietää ettei se kauan kestä. Seuraavana päivänä meillä oli jo uudet suunnitelmat kasassa ja fiilis korkealla siitä, miten lähdetään etenemään.

MM -kilpailureissu oli aivan mieletön vaikka lopputulos ei ollut ihan se mitä lähdin hakemaan. Sanotaanko näin, että jos kaikki olisi osunut aivan nappiin, niin fysiikkani olisi ollut lavalla paljon viimeistellympi, mutta vapaaohjelman puolesta en olisi voinut tehdä tällä kertaa mitään paremmin. Siitä voin olla aivan mielettömän tyytyväinen! En tykkää selittelystä ja syiden latomisesta siihen, miksi fysiikkani ei sitten ollut sitä mitä sen olisi pitänyt. Siihen on miljoona syytä ja toisaalta vain oikeastaan yksi – vielä ei ollut sen aika. Välillä mietin kyllä, että kuinka paljon voi tulla lunta tupaan kaikkien sattumien osalta, mitä voi vain kilpailuviikolle ja jopa päivälle kohdallani tulla, mutta sitten kun kunto on sellainen, että isotkaan ongelmat eivät sitä hetkauta enää kisapäivänä niin ollaan siellä missä pitää. Ja sinne aion päästä.

Mutta tosiaan, itse kilpailumatka oli ikimuistoinen ja se minkä isoimpana sieltä toin kotiin oli se, että olen kasvanut kansainvälisen tason urheilijana mentaalipuolella sille tasolle, että tiedän vielä pääseväni niille korkeammille korokkeille. Maailman onnistuneinkaan fysiikka tai vapaaohjelma ei korvaa sitä, että osaa pitää päänsä kasassa tärkeimmällä hetkellä. Ja osaa esiintyä sekä vielä nauttia siitä! Mitä iloa olisi voittaa kilpailut, jos niistä ei ole voinut nauttia yhtään? Kuten olen aiemminkin sanonut, että vaikka olen tyytyväinen vain voittoon, niin kyllä se pitää olla ensinnäkin ansaittu voitto ja vielä niin, että itse siitä kaikesta on nauttinut. Se on se mihin itse urheilijana pyrin. Taso maailmalla on erittäin korkea ja siitä kertoo myös se, että suurin osa tasokkaasta Suomen kilpailujoukkueesta jäi ilman finaalipaikkoja. Mutta mikä onkaan hienompaa, kuin jokin päivä saavuttaa ne korkeimmat sijoitukset tuossa porukassa!

eevsku_mm2016_3

Nyt on ollut muutama päivä aikaa kasata päätä kilpailujen jäljiltä ja hiljalleen alkaa ajatukset selkeytyä kaikesta. Vuoristorataa ollut tämäkin eikä yhtään ole helpottanut se, että tosiaan hormonitoimintani toimii edelleen aivan normaalisti ja vaikeutti osaltaan hieman viikonlopun viimeistelyjä. Senkin otin kuitenkin positiivisesti, sillä onhan se hienoa, että kroppani toimii tällä tavalla kaikesta huolimatta! Tein myös voimatasojen puolesta ennätyksia treeneissä vielä viimeisilläkin viikoilla ennen kilpailuja ja muutenkin suorituskykyni aina nousee kilpailuja kohti. Näinhän sen tosiaan urheilussa kuuluisikin mennä, mutta ei kaikissa fitness -lajeissa. Mutta nämä asiat onneksi puhuvat sen puolesta, että kroppani kestää tämän kaiken, sille vain pitää antaa vielä hieman lisäaikaa, jotta päästään haluttuun kilpailukuntoon.

Vaikka hetkellinen tyhjyyden tunne valtasikin minut Puolassa sunnuntaina, on oloni tällä hetkellä aivan mielettömän hyvä. Sain maanantaina niin upean vastaanoton kotona, että herkistyn edelleen kun mietin miten upeita ihmisiä minulla on ympärilläni. Sitä kaikkea ei korvaa mitkään kilpailut tai mitalit! Sain viettää maanantain rakkaiden ympäröimänä ja oli kyllä helpoin kotiinpaluu ikinä. Toivoin, ettei se ilta loppuisi ikinä. Onneksi se ei tavallaan lopukaan, koska nämä ihmiset pysyvät elämässäni. Kiitos siitä <3

Täällä on siis jo startattu uusien suunnitelmien kanssa matkaa kohti seuraavaa etappia. Töitä on tehtävänä edelleen sekä fysiikkani, että vapaaohjelmani puolesta. Fysiikassa täytyy saada aineenvaihdunnallisesti homma toimimaan niin, että pääsen näyttämään parasta Eevskua lavalle myös sen puolesta. Vapaaohjelman puolesta olen nyt saanut palikat osumaan kohdalleen monelta osin, mutta koreografian kulmaa on nyt muutettava radikaalisti. Kansainvälisissä kilpailuissa on oltava selkeä teema ja enemmän tanssia sekä showta – asussa on oltava myös jotain mikä jää tuomareiden mieleen selkeämmin. Mietintämyssy on siis pistetty päähän sen osalta, millainen teema minulle sopisi ja listalla on myös tanssitunnit. Lupaan siis, että ensi vuonna nähdään lavalla täysin uudenlainen vapaaohjelma sekä varmasti myös fysiikka. Sellainen paketti, jolla voidaan taistella entistä paremmin sijoituksista kv- tasolla.

eevsku_mm2016_4

Oli hieman haastavaa koota tähän tekstiin yhteen kaikkia ajatuksiani tapahtuneesta, mutta toivottavasti saatte kiinni ajatuksistani. Voin avata näitä hieman paremmin erillisissä teksteissä, mutta halusin nyt päästä sanomaan jo jotain ja starttaamaan blogitaukoni kilpailujen jäljiltä! Haluan päästä kirjoittamaan taas paljon enemmän ja tulette varmasti saamaan tekstiä, kuvia ja videota tulevien viikkojen aikana monen kuukauden edestä.

OLEN KIITOLLINEN. Niin monesta ihmisestä, asiasta, tapahtumasta, kokemuksista. Pääsin tänä vuonna takaisin kilpailemaan ja molemmissa lajimme suurimmissa kv-kilpailuissa. Olen kasvanut paljon henkisesti. Löytänyt oikeita ihmisiä elämääni. Uskaltanut tehdä asioita juuri niinkuin itse haluan välittämättä muiden mielipiteistä. Alkanut elämään itselleni, olemaan itsekkäämpi, mutta päästänyt silti niitä oikeita ihmisiä lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Tämä kaikki tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Tulen vielä pääsemään siihen omaan parhaaseen versiooni itsestäni – urheilijana ja muutenkin.

Kiitos valmentajani Teemu Eloranta, perhe, ystävät ja kaikki te ihanat tukijat, joita ympärilläni on! Kiitos Suomen Fitnessurheilu ry mahdollisuudesta kilpailla ja kiitos koko Suomen joukkue upeasta kilpailumatkasta. Ilman tukiverkostoa ja yhteistyökumppaneitani tämä kaikki ei olisi mahdollista, joten maailman suurin kiitos kaikille <3

Terveisiä Thaimaasta! Lomapostauksia tullut jo instagramin ja snapchatin puolelle – tännekin pian.

Ja vastaus otsikkoon: En. Annoin kaikkeni, sain paljon ja vielä lisää on tulossa.

LOVE U

<3

Eevsku

Continue Reading