PITKÄ MATKA

_mg_1069

Vaikka menneisyyteen ei pitäisi liikaa kajota, on välillä hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä kuinka pitkän matkan on jo kulkenut. Kuinka paljon on mennyt eteenpäin ja mitä kaikkea on saavuttanut. Välillä sen unohtaa ja miettii liikaa vain kaikkia niitä asioita, joita ei vielä ole saanut. Joskus sitä elää kuin putkessa vain kohti niitä tavoitteita, joita itselleen on asettanut ja unohtaa aivan täysin mistä on lähtenyt ja miksi näitä asioita tekee.

Oma urheilu-urani on kestänyt koko elämäni ajan, lukuunottamatta pientä taukoa lukion jälkeisinä välivuosina. Nuo pari vuotta vietin etsien suuntaa elämälleni ja miettien, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Minulla on siis todellakin ollut aika, jolloin en tiennyt yhtään mitä haluan! Jäin suoraan lukion jälkeen töihin ravintolan kesäterassille ja samassa paikassa jatkoin vuoden loppuun saakka. Ravintolassa työskentely oli hetken mukavaa ja sain paljon hyvää työkokemusta, mutta tiesin koko ajan jatkavani pian johonkin toiseen suuntaan. Halusin hetkeksi pois Lahdesta ja lähdin Tukholmaan au pairiksi. Tukholmassa asuin kevään 2009 ja sain unohtumattomia kokemuksia sekä uusia ihmisiä elämääni ja lisäksi säännöllisemmän urheilun takaisin arkeeni. Silloin kävin salilla säännöllisesti ensimmäistä kertaa, mutta en nyt voi mistään kunnon salitreenaamisesta silti puhua. Enemmän treeni tuolloin oli jumppailua ja lenkkeilyä.

Syksyllä 2009 lähdin aktiviteettioppaaksi Finnmatkoille ja itseasiassa silloin perustin myös ensimmäisen blogini. Perustin blogin blogspottiin, jonne voisin jakaa kuulumisia ollessani talven kaukana kotoa ja perheeni sekä ystäväni pysyisivät kärryillä mitä teen. Näin ei tarvinnut kaikille kirjoitella kuulumisia erikseen. Blogin nimi taisi olla Eevsku’s life ja siitä bloggaaminen lähti liikkeelle vaikka ei silloin kyllä mistään bloggaamisesta ollut tietoakaan. Ylipäätään blogeja ei juuri ollut ja omien tekstien tai kuvien jakaminen oli hyvin paljon harvinaisempaa.

Opasvuosi oli raskas, mutta äärettömän antoisa. Sinä talvena olen itsenäistynyt ja kasvanut hyvin paljon, koska oli pakko. Meille parikymppisille annettiin paljon vastuuta ja se oli kannettava. Työpäivät olivat pitkiä ja vapaata oli aika vähän, mutta silloin kun sitä oli, niin siitä otettiin kaikki irti. Myös työyhteistyö oli jotain, mitä ei varmasti tule muualla kokemaan. Teimme kaiken yhdessä, asuimme yhdessä. Kaikkien omat perheet ja läheiset ovat kaukana, joten oma opasperhe oli kaikki mitä on. Olen tuosta talvesta todella kiitollinen monella tapaa.

_mg_1054 _mg_1063_mg_1062

Lapsuudessa ja nuoruudessani olen aina urheillut paljon ja söin ajattelematta asiaa koskaan sen kummemmin. Voin kyllä tosin olla kiitollinen vanhemmilleni siitä, että perusruoka on meillä kotona ollut aina terveellistä ja perheemme lapset ovat saaneet hyvät opit sen suhteen. Silti olen aina ollut perso varsinkin makealle ja kaikki sokerinen maistui kyllä. Lukion jälkeen aloin kiinnittämään enemmän huomiota ruokavaliooni, koska se ei ollutkaan enää niin yksiselitteistä asuessa pois kotoa. Halusin myös eroon flunssa-ja tulehduskierteistä, joiden vuoksi kiinnostuin enemmän ruokavalion vaikutuksista terveyteen. Näistä huolimatta ja hankalien olosuhteiden vuoksi matkaopas aika oli minulle erittäin herättävä kokemus siihen, miten ruokavalio oikeasti vaikuttaa. Meillä oli tarjolla lähinnä hotellin aamiaisbuffet, sen jälkeen välipalat/ lounaat olivat lähinnä vaaleaa leipää, sokerisia smoothieita, jäätelöä ja välipalapatukoita. Työpäivien välissä ja niiden jälkeen pyrki tekemään asunnolla oikeaa ruokaa, mutta se oli välillä hyvin haastavaa, jos työpäivä venyi esimerkiksi 12 tunnin pituiseksi. Ruokavälit olivat mitä sattuu ja kun pääsee mukavaan vehnä-sokeri-verensokeripiikit-väsymys kierteeseen, voi siitä poispääsy olla aika hankalaa. Vaikka olin aktiviteettioppaana ja päiväni olivat aktiivisia sekä kävin myös itse välillä treenailemassa, palasin Suomeen 8 kiloa painavempana kuin lähtiessäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin, että en voinutkaan syödä miten tahansa ja näyttää silti urheilijalta.

Suomeen palattuani palasin normaaliin rytmiin, terveellisimpiin valintoihin ruoan suhteen ja säännölliseen urheiluun. Ensimmäinen tavoitteeni oli saada hyvä olo ja itseni takaisin sekä samalla treenasin kuntoani paremmaksi Vierumäen pääsykokeita varten. Päätin, että jos pääsen lukemaan liikunnanohjaajaksi (AMK), jään Suomeen ja hankin itselleni valmentajan fitnes -kilpailuja varten. Halusin takaisin kilpaurheilun pariin. Kaipasin kaikkea urheilussa! Treenaamista, hyvää oloa, itsensä ylittämistä, tavoitteita, kilpailuja, ihmisiä urheilun parissa, säännöllisyyttä. Sain paikan loppujen lopuksi aika helposti Vierumäeltä, sillä olin valmistautunut hyvin ja halusin sitä paljon. Seuraavalla viikolla varmistuskirjeestä marssin ensimmäisen valmentajani puheille. Loppukesä 2011 ja tuolloin minulla ei ollut mitään hajua mihin lähden mukaan, mutta tiesin samalla, että tämä on jotain mitä haluan ja mihin minun kuuluu lähteä mukaan. Aloitin valmennuksessa, uudet opinnot ja jatkoin aloittamani blogin kirjoittamista, mutta uudella teemalla: kohti fitness -kilpailuja.

Tuosta hetkestä on nyt kulunut 5,5 vuotta. Huhhuh. Mihin tämä aika on mennyt ja mitä kaikkea onkaan oikein tapahtunut. Täällä olen Thaimaassa, 10 kilpailut kilpailtuna, opinnot käytynä ja ammattina urheilu ja bloggaaminen/ sosiaalinen media. Voin sanoa, että tuolloin viisi ja puoli vuotta sitten minulla ei todellakaan ollut hajua, missä tulen olemaan viiden vuoden kuluttua, mutta muistan kyllä ajatelleeni, että haluan päästä pitkälle siinä mitä teen. Ammattiurheilu on ollut haaveeni jo yläasteajoista saakka, mutta bloggaaminen/some ei edes ole kauaa ollut kenenkään ammattina. Tapasin täällä tällä viikolla tanskalaisen kollegani matkaopas -ajoilta kuuden vuoden takaa ja ihmettelimme myös Christinan kanssa, kuinka tuntuu, että siitä oli vasta hetki vaikka toisaalta on tapahtunut aivan mielettömästi. Tästä johtuen saitte myös pienen koosteen matkaopasajoistani, jotka ovat osaltaan myös johtaneet minua tähän pisteeseen.

_mg_1083_mg_1089

Tähän viiteen ja puoleen vuoteen mahtuu niin paljon ylä-ja alamäkiä sekä kaikkea siltä väliltä, että en voi kyllä muuta olla kuin ylpeä itsestäni. Se on vaikea muistaa silloin, kun asiat eivät mene kuin satukirjoissa tai oikeastaan sinnepäinkään. Kohdalleni on sattunut mielettömästi upeita asioita, kokemuksia, ihmisiä ja tapahtumia, mutta aivan yhtä paljon olen saanut kasata itseäni kokoon ja kerätä pohjamudista takaisin ylös. Siellä ollaan oltu tässä matkan varrella ja monta kertaa vaikka ulospäin se ei aina varmasti olekaan näkynyt. Eikä tarvitsekaan tai en haluakaan sen näkyvän, koska en halua siellä itsekään kauaa aikaani viettää. Ja jokainen onnistuminen sekä itsensä voittaminen on tuntunut miljoona kertaa hienommalta näiden huonojen kokemuksien jälkeen.

Mikään ei ole tullut eikä tule jatkossakaan tulemaan ilmaiseksi. En tiedä onko tässä maailmassa ihmisiä, jotka saavat asioita helposti – ehkä voikin olla, mutta itse en ainakaan heihin kuulu ja sen olen hyväksynyt kauan aikaa sitten. Olen tajunnut sen, että itsesääli tai siellä mudassa rypeminen ei auta yhtään mitään. Elämä on raakaa sen kaikessa ihanuudessaan ja fakta on se, että jos haluaa jotain saavuttaa, täytyy olla valmis pistämään itsensä likoon. On oltava valmis ottamaan kuraa niskaan ja välittämättä muiden mielipiteistä tai sanomisista. Olen sortunut vuosien varrella myös siihen, että olen niiden antanut vaikuttaa itseeni liikaa. Sekin on ollut osa matkaa, osa oppia. Miten nuori ihminen voisi kaikkea osata ja tajuta valmiiksi? Eikä minulla ainakaan ole oppi mennyt täysin perille muuten kuin kantapään kautta oppimisella. Varmasti olisi joidenkin juttujen kanssa päässyt helpommalla, mutta toisaalta olenpahan ainakin kokeillut ja mitä tahansa olenkin tehnyt niin olen aina antanut kaikkeni. Ei ole jäänyt hampaankoloon niistä kokeiluista.

_mg_1090

Hampaankoloon on kuitenkin jäänyt vielä paljon urheilu-urani ja toki muidenkin elämän osa-alueiden tavoitteiden suhteen. Välillä on vaikea ymmärtää, miksi märkä rätti tulee naamaan edelleen vaikka antaa kaikkensa, vaikka antaa enemmän kuin aiemmin. Miksen voi onnistua? Mitä teen edelleen väärin? Miksi tämä kaikki yrittäminen, antaminen, panostaminen, uhraaminen, tekeminen ei tuota haluttua tulosta?

Kun se märkä rätti iskee naamalle senkin jälkeen, että on antanut kaikkensa, on aika taas katsoa peiliin ja miettiä oikeasti, mitä voi tehdä toisin. Mitkä asiat ovat ehkä kolkuttaneet takaraivossa, mutta ne on jättänyt huomioimatta? Mitä voisi vielä oppia lisää vanhoista virheistä? Samaan aikaan täytyy myös taas kerran muistaa, kuinka paljon on jo päässyt eteenpäin. Kaikki tapahtuu silloin kun on oikea aika. Mihin sitä onkin aina niin kiire?

Suurin virhe / ongelma urallani on tähän saakka ollut se, että en ole uskaltanut kuunnella itseäni tarpeeksi ja monelle muullekin tuttu kaikki-tänne-heti metodi ei myöskään ole ollut kovin toimiva. Kehon ja mielen signaaleja voi olla vaikea kuunnella varsinkin silloin, kun ollaan äärirajoilla, mutta siinä on pakko tulla paremmaksi, jos haluaa huipulle. Jos haluaa, että saa ne palaset vielä loksahtamaan kohdalleen. On uskallettava kuunnella itseään ja luottaa omaan intuitioon. Silloin kun olen niitä onnistunut kuuntelemaan ja niihin luottanut, eivät ne koskaan vielä ole pettäneet.

Tämä kilpailuvuosi oli minulle merkittävä, koska luulin monta kertaa parin vuoden taukoni aikana (2014-2015), etten palaa kilpailulavoille. En siksi, ettenkö olisi halunnut vaan siksi, että kävin niin vaikeita aikoja läpi kroppani kanssa. Alipalautuminen ja aineenvaihdunnan häiriöt ovat asioita, joilta ei aina voi kilpaurheilijana välttyä ja itse valitettavasti olen joutunut niiden kanssa painimaan. Ne jättävät jälkensä ja edelleen kehoni on herkkä. Osaksi se toimii mielettömän hyvin, mutta on vielä asioita joita ei ole ratkaistu. Treenit kulkevat ja kehityn, hormonitoiminta toimii, fiilis on hyvä, nukun, mutta silti kaikki ei vain vielä mene normaalin mukaan. Paljon on kuitenkin menty eteenpäin vuodessa ja varsinkin kahdessa vuodessa siitä mihin jouduin, mutta vielä on tehtävää. Tottakai se turhauttaa välillä, että saa painia joidenkin asioiden kanssa niin paljon, mutta ei elämässä mikään asia mene aina niinkuin luulisi sen menevän. On vain jatkettava matkaa ja luotettava siihen, että asiat taas loksahtavat kohdalleen.

Olen taas pohtinut paljon mitä täytyy tehdä toisin ja löytänytkin uusia näkökulmia tekemiseeni. Katsonut taakse ja vihdoin valmis jättämään tietyt asiat sinne pysyvästi. Matka on ollut pitkä, mutta kaiken sen arvoinen. Ja se jatkuu. Tiedän saavuttavani kaiken minkä haluan ja teen töitä niiden asioiden eteen niin kauan, kuin ne tuntuvat oikealta!

_mg_1087

<3

Eevsku

Kuvat Eevi

Continue Reading

EPÄONNISTUINKO? MM -KILPAILUT 2016

eevsku_mm2016_1Syksyn kilpailut eivät sijoituksien puolesta menneet aivan suunnitelmieni mukaisesti, mutta sain tältäkin matkalta jotain paljon suurempaa mukaani, kuin onnistuneesti viimeistellyn fysiikan saamisen lavalle. Preppi kilpailuihin meni vuoristorataa, mutta enemmän hyviä hetkiä ja siksi hommaa jatkettiin. Kroppani toimii kyllä ja ennen kaikkea mieleni, mutta kaikkia palasia emme ole silti saaneet loksahtamaan kohdalleen. Vielä. Se aika tulee kyllä ja olen valmis tekemään edelleen tätä työtä hetki kerrallaan, kunnes se saavutetaan.

Kaikki kilpailijat tietävät sen tyhjän tunteen, joka sinut valtaa kilpailujen jälkeen. Teet 110% töitä sen yhden päivän, yhden tavoitteen eteen ja yhtäkkiä sitä ei olekaan. Itse olin miettinyt tietenkin aivan kaiken niin, että kilpailisin Puolassa sekä lauantaina (alkukilpailut), että sunnuntaina (finaalit). En pysty edes kuvailemaan sitä tyhjyyden tunnetta, mikä minut valtasi kilpailujen jälkeen. Meni aika kauan tajuta, ettei kilpailut enää jatkukaan. Mitä tekisin sunnuntaina? En ollut varautunut tuohon vaihtoehtoon ollenkaan, että minulla olisi yksi täysi vapaapäivä Puolassa ennen kotiin lähtöä. Näin jälkeenpäin ymmärrän kyllä täysin miksi en ollut finaalissa. Sarjani taso oli kova ja on vain oltava parempi. Onneksi tiedän missä ja motivaatio on erittäin korkealla tehdä töitä saavuttaakseeni tuon tason!

eevsku_mm2016_2

Nämä olivat neljännet kansainväliset kilpailuni ja kaikkein parhaat fiiliksen puolesta siihen saakka kunnes en päässytkään finaaliin. Toisaalta oli myös hienoa huomata, kuinka hyvin osaan ottaa myös pettymykset vastaan. Enää ei maailma lopukaan siihen, kuten joskus on ehkä tuntunut. Pienet itkupotkuraivarit pitää kuitenkin aina vetäistä, jotta saa pettymyksen purettua. Onneksi on valmentaja, joka ymmärtää senkin ja tietää ettei se kauan kestä. Seuraavana päivänä meillä oli jo uudet suunnitelmat kasassa ja fiilis korkealla siitä, miten lähdetään etenemään.

MM -kilpailureissu oli aivan mieletön vaikka lopputulos ei ollut ihan se mitä lähdin hakemaan. Sanotaanko näin, että jos kaikki olisi osunut aivan nappiin, niin fysiikkani olisi ollut lavalla paljon viimeistellympi, mutta vapaaohjelman puolesta en olisi voinut tehdä tällä kertaa mitään paremmin. Siitä voin olla aivan mielettömän tyytyväinen! En tykkää selittelystä ja syiden latomisesta siihen, miksi fysiikkani ei sitten ollut sitä mitä sen olisi pitänyt. Siihen on miljoona syytä ja toisaalta vain oikeastaan yksi – vielä ei ollut sen aika. Välillä mietin kyllä, että kuinka paljon voi tulla lunta tupaan kaikkien sattumien osalta, mitä voi vain kilpailuviikolle ja jopa päivälle kohdallani tulla, mutta sitten kun kunto on sellainen, että isotkaan ongelmat eivät sitä hetkauta enää kisapäivänä niin ollaan siellä missä pitää. Ja sinne aion päästä.

Mutta tosiaan, itse kilpailumatka oli ikimuistoinen ja se minkä isoimpana sieltä toin kotiin oli se, että olen kasvanut kansainvälisen tason urheilijana mentaalipuolella sille tasolle, että tiedän vielä pääseväni niille korkeammille korokkeille. Maailman onnistuneinkaan fysiikka tai vapaaohjelma ei korvaa sitä, että osaa pitää päänsä kasassa tärkeimmällä hetkellä. Ja osaa esiintyä sekä vielä nauttia siitä! Mitä iloa olisi voittaa kilpailut, jos niistä ei ole voinut nauttia yhtään? Kuten olen aiemminkin sanonut, että vaikka olen tyytyväinen vain voittoon, niin kyllä se pitää olla ensinnäkin ansaittu voitto ja vielä niin, että itse siitä kaikesta on nauttinut. Se on se mihin itse urheilijana pyrin. Taso maailmalla on erittäin korkea ja siitä kertoo myös se, että suurin osa tasokkaasta Suomen kilpailujoukkueesta jäi ilman finaalipaikkoja. Mutta mikä onkaan hienompaa, kuin jokin päivä saavuttaa ne korkeimmat sijoitukset tuossa porukassa!

eevsku_mm2016_3

Nyt on ollut muutama päivä aikaa kasata päätä kilpailujen jäljiltä ja hiljalleen alkaa ajatukset selkeytyä kaikesta. Vuoristorataa ollut tämäkin eikä yhtään ole helpottanut se, että tosiaan hormonitoimintani toimii edelleen aivan normaalisti ja vaikeutti osaltaan hieman viikonlopun viimeistelyjä. Senkin otin kuitenkin positiivisesti, sillä onhan se hienoa, että kroppani toimii tällä tavalla kaikesta huolimatta! Tein myös voimatasojen puolesta ennätyksia treeneissä vielä viimeisilläkin viikoilla ennen kilpailuja ja muutenkin suorituskykyni aina nousee kilpailuja kohti. Näinhän sen tosiaan urheilussa kuuluisikin mennä, mutta ei kaikissa fitness -lajeissa. Mutta nämä asiat onneksi puhuvat sen puolesta, että kroppani kestää tämän kaiken, sille vain pitää antaa vielä hieman lisäaikaa, jotta päästään haluttuun kilpailukuntoon.

Vaikka hetkellinen tyhjyyden tunne valtasikin minut Puolassa sunnuntaina, on oloni tällä hetkellä aivan mielettömän hyvä. Sain maanantaina niin upean vastaanoton kotona, että herkistyn edelleen kun mietin miten upeita ihmisiä minulla on ympärilläni. Sitä kaikkea ei korvaa mitkään kilpailut tai mitalit! Sain viettää maanantain rakkaiden ympäröimänä ja oli kyllä helpoin kotiinpaluu ikinä. Toivoin, ettei se ilta loppuisi ikinä. Onneksi se ei tavallaan lopukaan, koska nämä ihmiset pysyvät elämässäni. Kiitos siitä <3

Täällä on siis jo startattu uusien suunnitelmien kanssa matkaa kohti seuraavaa etappia. Töitä on tehtävänä edelleen sekä fysiikkani, että vapaaohjelmani puolesta. Fysiikassa täytyy saada aineenvaihdunnallisesti homma toimimaan niin, että pääsen näyttämään parasta Eevskua lavalle myös sen puolesta. Vapaaohjelman puolesta olen nyt saanut palikat osumaan kohdalleen monelta osin, mutta koreografian kulmaa on nyt muutettava radikaalisti. Kansainvälisissä kilpailuissa on oltava selkeä teema ja enemmän tanssia sekä showta – asussa on oltava myös jotain mikä jää tuomareiden mieleen selkeämmin. Mietintämyssy on siis pistetty päähän sen osalta, millainen teema minulle sopisi ja listalla on myös tanssitunnit. Lupaan siis, että ensi vuonna nähdään lavalla täysin uudenlainen vapaaohjelma sekä varmasti myös fysiikka. Sellainen paketti, jolla voidaan taistella entistä paremmin sijoituksista kv- tasolla.

eevsku_mm2016_4

Oli hieman haastavaa koota tähän tekstiin yhteen kaikkia ajatuksiani tapahtuneesta, mutta toivottavasti saatte kiinni ajatuksistani. Voin avata näitä hieman paremmin erillisissä teksteissä, mutta halusin nyt päästä sanomaan jo jotain ja starttaamaan blogitaukoni kilpailujen jäljiltä! Haluan päästä kirjoittamaan taas paljon enemmän ja tulette varmasti saamaan tekstiä, kuvia ja videota tulevien viikkojen aikana monen kuukauden edestä.

OLEN KIITOLLINEN. Niin monesta ihmisestä, asiasta, tapahtumasta, kokemuksista. Pääsin tänä vuonna takaisin kilpailemaan ja molemmissa lajimme suurimmissa kv-kilpailuissa. Olen kasvanut paljon henkisesti. Löytänyt oikeita ihmisiä elämääni. Uskaltanut tehdä asioita juuri niinkuin itse haluan välittämättä muiden mielipiteistä. Alkanut elämään itselleni, olemaan itsekkäämpi, mutta päästänyt silti niitä oikeita ihmisiä lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Tämä kaikki tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Tulen vielä pääsemään siihen omaan parhaaseen versiooni itsestäni – urheilijana ja muutenkin.

Kiitos valmentajani Teemu Eloranta, perhe, ystävät ja kaikki te ihanat tukijat, joita ympärilläni on! Kiitos Suomen Fitnessurheilu ry mahdollisuudesta kilpailla ja kiitos koko Suomen joukkue upeasta kilpailumatkasta. Ilman tukiverkostoa ja yhteistyökumppaneitani tämä kaikki ei olisi mahdollista, joten maailman suurin kiitos kaikille <3

Terveisiä Thaimaasta! Lomapostauksia tullut jo instagramin ja snapchatin puolelle – tännekin pian.

Ja vastaus otsikkoon: En. Annoin kaikkeni, sain paljon ja vielä lisää on tulossa.

LOVE U

<3

Eevsku

Continue Reading

KISAVIIKKO

kisaviikko_eevsku

Olisi niin paljon kirjoitettavaa, kerrottavaa, mutta toisaalta tuntuu taas ettei edes tiedä mistä aloittaisin. En ole kirjoittanut tänne pian kahteen viikkoon, joka on pisin aika varmasti koko vuonna. Kirjoittamista en silti ole lopettanut, mutta olen lähinnä kirjoittanut itselleni paljon. Aamuisin. Aamusivut. Näistä kerron teille toiste lisää.

Tunteeni heittelevät tällä hetkellä aivan laidasta laitaan sekä mielessä, että kehossa. Tämä vuosi on ollut raskas, mutta samalla antoisin. Kun antaa paljon, saa paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aina olisi mukavaa ja helppoa – oikeastaan aika paljon päinvastoin. Epämukavuusalueeni on venynyt tänä vuonna niin paljon, että siitä voin oikeastaan olla kaikkein eniten tyytyväinen tällä hetkellä.

kisaviikko_eevsku_adidas

Elämässäni tapahtuu aina paljon ja se luo haastetta pysyä perässä. Aivan itse tätä vauhtia ylläpidän, joten se on oma valintani. En toistaiseksi halua muuta. Kuitenkin haluan myös pystyä nauttimaan kaikesta mahdollisimman paljon ja se vaatii pysähtymistä, omaa aikaa, asioiden läpikäyntiä. Keskittymistä ja hiljentymistä. Jos vain painaa sata lasissa koko ajan täysillä eteenpäin, voi huomata jossain vaiheessa pelkästään suorittaneensa aivan kaiken. Oho – siinä olikin hieno vuosi ja miljoona upeaa tapahtumaa, mutta en oikeastaan koskaan pysähtynyt miettimään mitä teen, miksi teen ja miltä ne oikeasti tuntuvat. Pysähtyminen ei tapahdu itsestään vaan se täytyy itse tajuta ja osata ottaa. Tai sitten elämä tuo sen eteesi jollain tavalla, että tajuat pysähtyä eikä se ole sitten aina niin mukavaa. Tätä koitan itse oppia – missä menee rajani, jolloin täytyy itse tajuta pysähtyä, ennen kuin se tulee pakon edestä.

Tätä tasapainoa olen etsinyt ja osaksi alkanut löytääkin avaimia siihen. Vielä on kuitenkin paljon tajuttavaa ja opittavaa ja se vasta mahtavaa onkin. Olisi aika tylsää olla ”valmis” näin 25 -vuotiaana. APUA PIAN 26, hahah.

Haluan oppia olemaan tyytyväinen kaikkeen saavuttamaani. Haluan oppia olemaan hieman vähemmän ankara itselleni. Huipulle pääseminen vaatii itsensä puskemista äärirajoilla ja niiden yli, mutta myös hölläämistä. Pelkällä puskemisella ei tule haluttua lopputulosta ainakaan pitkässä juoksussa. Jossain vaiheessa seinä tulee vastaan.

Vaikka urheilu ja kilpaileminen on minulle tärkeää, välillä tuntuu että kaikki kaikessa, niin silti pitää muistaa mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Täytyy muistaa tietty rentous, täytyy muistaa, että urheilun lisäksi elämässä on muutakin. Sitä tämä kausi on myös minulle opettanut.

kisaviikko_eevsku_adidas2

”Ei se määränpää, vaan se matka” on saanut elämässäni ja tekemisissäni aivan uuden merkityksen. Se on vaatinut paljon ajatustyötä ja ymmärtämistä sekä hyväksyntää omien ajatusten ja käyttäytymisen kanssa. Kaikissa projekteissa elämässämme on oikeasti kyse siitä, millainen ihminen sinusta kasvaa sen aikana. Se kannattaa pitää mielessä. Jokainen ajatus, käyttäytyminen, sanat, valinnat -ohjaavat meitä siihen suuntaan millaisia meistä tulee. Ei kukaan synny maailmanmestarina, hyvänä äitinä, lääkärinä tai minä ikinä. Siihen kasvetaan ja opitaan. Meihin vaikuttavat toki suuresti monet eri tekijät, kuten ympäristö ja kasvatus, mutta kyllä loppujen lopuksi voimme tehdä melkein minkälaisia muutoksia tahansa omien ajatusten ja valintojen kautta. Kaikkeen ei pysty vaikuttamaan, mutta vaikuttaa niihin mihin pystyy ja koittaa jättää lopuista murehtimatta, koska siitä ei ole mitään hyötyä.

Olen kiitollinen tästä projektista ja matkasta, jonka yksi pysäkki on ensi viikonloppuna. Ensimmäiset ’aikuisten’ MM-kilpailuni. Nuorten MM-kilpailuissa olin neljä vuotta sitten ja on aika hienoa huomata, kuinka paljon on kasvanut siitä. Se on ollut myös yksi erittäin merkittävä tapahtuma elämässäni monellakin tapaa ja luultavasti ilman sitä pettymystä niissä kilpailuissa en olisi tässä viikossa kohti uusia MM-kilpailuja.

Urheilu on täynnä onnistumisia ja pettymyksiä sekä kaikkea siltä väliltä. Ne kaikki pitää pystyä ottamaan vastaan, jos haluaa päästä eteenpäin. En vielä osaa sanoa viikonlopun kilpailuista oikein mitään. Kuntoni on parempi, vapaaohjelmani on parempi ja minulla on tottakai tavoitteet korkealla näihin kilpailuihin, mutta matkalla on vielä sata muuttuvaa tekijää, joten keskityn vain siihen mihin voin itse vaikuttaa. Teen parhaani ja pusken itseni vielä viimeisen viikon tälle kaudelle yli rajojeni ja katsotaan mihin se tällä kertaa riittää. Haluan keskittyä ensi viikonloppuun, mutta tiedän myös jo jatkosuunnitelmistani. Olen oppinut urallani sen, että ei kannata mennä liikaa putkikatseella yhteen päivään, sillä muuten sen jälkeinen pudotus voi olla aika suuri.

Lähdemme perjantaina aikaisin aamulla Puolaan ja koko päivä on tiedossa matkustamista, rekisteröitymistä ja toivottavasti suht helposti hotelliin majoittumista. EM -kilpailuissa keväällä odottelimme varmaan 10h hotellien saamista, joten kaikki on mahdollista. Tarkkaa kilpailuaikataulua emme vielä ole saaneet, mutta mitä todennäköisimmin alkukilpailuni käydään heti aikaisin lauantaiaamuna, finaalit sunnuntaina. Perjantai vaatii siis aikamoisen hyviä hermoja ja rentoa suhtautumista sekä ristittyjä sormia siitä, että kaikki menisi mahdollisimman iisisti. Mutta tosiaan, kaikkeen täytyy varautua. Itse varaudun vaikka siihen, että menen vaikka suoraan vain lauantaiaamuna lavalle ilman mitään hotelleja hahah. Tässä on nyt sen verran kauan tätä projektia taas puskettu, että koitan olla ottamatta mistään tuollaisesta enää ylimääräistä stressiä.

Tasan viikon päästä olemme matkustamassa takaisin Suomeen ja sitten tiedetään miten kausi tänä vuonna päättyi. Tiistaina muutama asia hoidettavana ennen, kuin nappaan kisalaukun sijaan toisen matkalaukun kainaloon ja suuntaan takaisin kentälle. Ansaitulle lomalle.

Siihen saakka focus tässä tekemisessä, IFBB World Fitness Championships 5 days out. Kiitos tuesta, tsempeistä, ymmärtämisestä – kaikille, joilta sitä olen saanut.

kisaviikko_eevsku_adidas1

<3

Eevsku

kuvat Tomi Salakari / T2Tuotanto

vaatteet Adidas

Continue Reading