Urheiluhierontaa ja lymfaterapiaa

Jatketaan taas hieman kehonhuoltoaiheella, ja kerronkin lisää parista hyvinvointipalvelusta, joissa olen käynyt. Varasin muutama viikko sitten Hyvinvointi-online:n kautta myös kuumakivihieronnan lisäksi ajan lymfaterapiaan ja urheiluhierontaan.

Lymfaterapiassa kävin Anna Raskin luona Kalevankadulla Vaaleanpunaisia Unelmia hoitolassa, jossa toimii saman katon alla monia eri hyvinvointipalveluiden tarjoajia. Samassa paikassa on töissä myös Outi Sallinen, jolla olen käynyt aikaisemmin urheiluhieronnassa ja voin kyllä suositella häntäkin! Outin yhteystiedot löytyvät myös hoitolan nettisivuilta.

Kehonhuolto on yhtä tärkeää kuin itse treenaaminen!

Lymfaterapiaa halusin käydä kokeilemassa, sillä se edistää nestekiertoa ja kuona-aineiden poistumista ja näin myös palautumista. Välillä rauhallisempi hoito tekee myös hyvää sekä kropalle, että mielelle.
Lymfaterapialla voidaan hoitaa myös esimerkiksi loukkaantumisesta johtuvia turvotuksia, mutta näissä tapauksissa hoitokertoja tulisi ottaa useampia. Hoidosta ja sen vaikutuksista voit lukea lisää esimerkiksi täältä. Hyvinvointi-online:sta löytyi lymfaterapia -hakusanalla Helsingin seudulta viisi eri hoitolaa, joten jos tämä kiinnostaa niin käy katsomassa palveluntarjoajia tästä.

Kuten tuolla hoitolan sivuillakin luvataan että ”noin 80% asiakkaista nukahtaa hoidon aikana”, niin ainakin itse kuuluin tuohon 80%:iin. Hoidon jälkeen olo oli erittäin rentoutunut ja jalat tuntuivat paljon paremmilta. Uskon että tästä olisi hyötyä palautumisessa urheilusta, mutta muutenkin nestekiertoa parantamaan ja miksei ihan rentouttavana hoitonakin. Stressi on nimittäin yleensä monen suurin vihollinen, ja kun sitä saa vähennettyä niin moni asia helpottuu!

Muista rentoutua välillä, stressi voi olla pahin vihollisesi palautumisessa.

Kuitenkin itse suosin kaikkien hoitojen ohella aivan ”perushierontaa”. Koen, että siitä on ollut suurin hyöty itselläni suurimpien jumien poissapitämiseksi ja siitä on varmasti myös hyötyä jos tähtäimenä on kasvattaa lihasmassaa. Jumissa olevat lihakset eivät toimi optimaalisesti ja voivat jopa aiheuttaa virheasentoja. Itse olen tämän huomannut konkreettisesti, sillä oikea puoli kropasta meinaa vetää enemmän jumiin ja tästä johtuen tuntuu että olen välillä hieman vino. Tosin se voi tietysti mennä toisinpäin, ja jumi johtua esimerkiksi rangan vinoudesta. Tällä hetkellä yritän päästä hyödyntämään molempia – hierontaa avaamaan lihaksia ja osteopatiaa pitämään asentoani parempana.

Olinkin urheiluhieronnan tarpeessa muutama viikko takaperin, kun yläkroppa oli aivan jumissa. Kokeilin miten Hyvinvointi-online:sta löytyy hieroja nopealla varoitusajalla ja sainkin heti seuraavalle päivälle ajan palvelun kautta HE Fysio:n Ruoholahden pisteelle. Lähetin yhteydenottopyynnön Hyvinvointi-online:n kautta ja vastauksen sain lähes heti takaisin. Kiitos nopeasta reagoinnista ja hyvästä hieronnasta!

Kiitos vielä Hyvinvointi-online:n pojat tästä yhteistyöstä, urheilija ei voi koskaan päästä liikaa huoltamaan kroppaansa! Ja sivut toimivat mielestäni oikein loistavasti, joten nyt kaikki palveluntarjoajat pistämään oma profiilinsa pystyyn ja asiakkaat löytävät haluamansa palvelun helposti.

Jos itse kokeilette ajanvarausta sivuston kautta, niin kertokaa ihmeessä kommentteihin omia kokemuksia!

<3
Eevsku


Ps. Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa hieronnassa, jossa hyödynnetään sekä kuumakivihierontaa, että manuaalista urheiluhierontaa. En ole koskaan aiemmin kokenut selkähierontaa kivuliaaksi, sillä kestän aika paljon, mutta nyt täytyy sanoa että oli voimankäyttö kohdallaan. Huomenna olen menossa samaiseen paikkaan hierotuttamaan jalkani auki, kerron tästä lisää taas toisen kerran!

Kuvat Mikko Rasila
Vaatteet Adidas

Lue lisää

Hyvinvointipalveluja testaamassa – Kuumakivihieronta

Mainitsinkin jo aiemmin, että pääsin testailemaan Hyvinvointi-online.fi -palvelua.

Sivuston idea on tuoda hyvinvointipalvelujen tarjoajat mahdollisimman helposti löydettäväksi asiakkaille. Sivustolle voi tehdä profiilin kuka tahansa, sekä pienet että isommat yritykset.

Sivustolta on helppo etsiä kategorioiden avulla tarvitsemaansa palvelua, tai vaihtoehtoisesti selata palveluiden tarjoajia paikkakunnittain tai esimerkiksi nopeasti saatavien vapaiden aikojen perusteella. Kartan avaamalla selviää, että eniten profiilin tehneitä yrityksiä on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, mutta muutamia on jo myös esimerkiksi Turussa, Tampereella ja Lahdessa.

Olen itse testannut nyt kolmea eri palvelua Helsingistä, ja kokemukseni sivuston käytettävyydestä on erittäin positiivinen. Löysin haluamani palvelut helposti ja jätettyäni yhteydenottopyynnön sivuston kautta, sain nopeasti vastauksen ja sovittua ajan.

Itsetehdyn kehonhuollon lisäksi tarvitaan välillä myös ammattilaisten apua. 

Kuumakivihieronnassa

Olen halunnut jo kauan mennä kokeilemaan kuumakivihierontaa ja sitä kävinkin nyt ensimmäisenä kokeilemassa. Etusivulta pystyy helposti etsimään kaikki kyseiset palveluntarjoajat. Vaihtoehtoja tulikin muutamia, joista valitsin sitten itselleni sijainnin kannalta parhaimman vaihtoehdon. Laitoin yhteydenottopyynnön Mannerheimintiellä sijaitsevaan Sulo:on ja aika oli nopeasti sovittuna.

Kuumakivihieronnan idea on siis se, että lihaksia lämmitetään lämmitettyjen kivien avulla. Lihakset rentoutuvat ja turhat jännitykset poistuvat, näin päästään myös paremmin hoitamaan jumiutuneita paikkoja. Kuumien kivien käyttö hieronnassa pohjautuu kiinalaisen lääketieteen perinteisiin.

Minulle suositeltiin 90minuutin ajan ottamista, jotta ehditään käydä koko kroppa läpi ja tarvittaessa myös hoitaa manuaalisesti joitakin lihasryhmiä, joissa on eniten jumia. Hoito olikin juuri niin ihana kuin olin kuvitellut! Lämpimät kivet tuntuivat mielettömän hyvältä väsyneiden ja kireiden lihasten pehmittämiseksi ja 90 minuutin jäjiltä olo oli erittäin rentoutunut.

Suosin itse lihashuollossani toki myös ”kovempia” käsittelyjä, kuten urheiluhierontaa ja esimerkiksi lihaskalvojen avaamista, mutta aina lihashuolto ei tarvitse olla ikävän tuntuista. Joskus kroppa voi kaivatakin vain hieman pehmeämpää käsittelyä ja jumit aukeavat itsestään. Myös pelkkä rentoutuminen ja oman hemmotteluhetken saaminen tekee hyvää ihan meille kaikille.

Kuumakivihierontaa voin siis suositella ihan kaikille! Enemmän tämä on toki hemmotteluhoito, kuin varsinainen lihasjumien availu, mutta kuten jo sanoin niin suosin itse kyllä molempia. Rentoutunut mieli ja kroppa jaksaa paremmin treenata, sekä muutenkin arjessa. Suosittelen kokeilemaan!

Jos kiinnostuit, niin tästä voit esimerkiksi helposti katsoa missä kuumakivihierontaa tarjotaan. Jos taas olet itse palveluntarjoaja ja teet kuumakivihierontaa, niin käy äkkiä ilmoittamassa palvelusi sivustolle. Asiakkaat löytävät palvelusi helpommin!

Lisää kuumakivihieronnasta esimerkiksi täältä.

kuvat:
Stella Harasek

Lue lisää