Kroppani tarina

thestoryofmybody_eevsku

Tästä aiheesta monet ovat toivoneet erillisiä postauksia, joten tässä ainakin ensimmäinen, olkaa hyvät. Miten olen ”rakentanut” kroppani? Mitä tapahtui kropalleni urheilun myötä ja miksi? Mitä olen itse tästä oppinut ja mitä tekisin nyt jälkeenpäin toisin? Mitä vinkkejä voin antaa oman kokemukseni kautta muille? Monille saattaa tulla vanhan asian kertausta, mutta kerron nyt näitä asioita sen vuoksi, että on myös paljon lukijoita, jotka ovat tulleet tässä matkan varrella mukaan.

En koskaan uskonut ”joutuvani” siihen tilanteeseen, että kroppani ei toimi ja minulla ei olisi hyvä olla sen kanssa. Tämä on oikeasti ollut minulle paljon rankempi matka, kuin ehkä olen antanut ulospäin ymmärtää. En varmaankaan ole tätä suoraan sanonut aiemmin kenellekään muulle, kuin nykyisille valmentajilleni. Kyse ei ole siitä, että olisin halunnut jotenkin peitellä asiaa, vaan haluan aina ajatella mahdollisimman positiivisesti ja en tykkää valittaa turhasta. Voisihan sitä mennä paljon huonomminkin ja se on täysin totta. En välitä mitä muut minusta ajattelevat, mutta silti myönnän, että minulla ei ollut viimeisen vuoden aikana kovin hyvä olla. Kun tuntuu siltä, että tämä kroppa ei ole minun. Se on kyllä vahva, mutta se ei toimi oikein.

Lapsuudessa ja nuoruudessa en koskaan joutunut miettimään painoani tai sitä mitä suustani alas laitan. Urheilin niin paljon ja olin muutenkin aktiivinen lapsi (vaikea uskoa heh), joten koti- ja kouluruoan lisäksi mukaan mahtui herkuttelua yhtään sen enempää miettimättä. Voin oikeastaan sanoa syöneeni herkkuja aina, kun niitä vain käsiini sain. Olen aina ollut ruoka-aikaan kotona ja silti vatsapalikat vilkkuivat aina lukion lopulla kilpaurheilun lopettamiseen saakka. Saan usein kyselyjä siitä, miten lihasmassani on rakentunut, koska sitä on naiseksi aika paljon. No – monipuolisesti urheilemalla ja syömällä hyvin. Telinevoimistelua, hiihtoa, yleisurheilua, koulussa kaikkia mahdollisia lajeja ja nyt muutama vuosi kuntosalilla, sekä viime vuonna 6kk crossfittiä.

collage_eevsku

Tuli aika, kun jouduin alkamaan miettiä mitä suustani alas laitan ja se johtui puhtaasti siitä, että kulutukseni oli laskenut huomattavasti. Näin käy varmasti todella monelle teini-iän jälkeen. Kulutus laskee, mutta syödään silti sitä samaa totuttua määrää ruokaa ja herkkuja. Mukaan tulee usein myös jossain vaiheessa alkoholi, sekä mahdollisesti entistä epäterveellisemmät ruokatottumukset, kun kukaan ei ole vahtimassa. Toki myös puhtaasti tuossa iässä kroppakin muuttuu useimmilla eniten ja varsinkin naisilla naisellisemmat muodot voivat tuntua alkuun vieraalta.

Aloin katsomaan mitä syön ja kiinnostuin paljon ravitsemuksesta, sekä terveydellisistä syistä, että myös urheilua ajatellen. Kilpaurheilu alkoi kiinnostaa uudelleen ja ainoastaan laji puuttui mihin sitä alkaisi purkamaan. Syksyllä 2009 palkkasin PT:n ja sain ensimmäiset ruokavalioni ja treeniohjelmani. Niitä oli kiva noudattaa, mutta aika rennolla meiningillä. Hieman tarkemmin hommaa aloitin tekemään uudelleen matkaopaskauteni jälkeen kesällä 2011, jonka päätteeksi marssin ensimmäisen fitness -valmentajani puheille. Alkoi yhteistyö ja alkoi taas oikea urheilijan arki. Olin aina halunnut urheilussa oman henkilökohtaisen valmentajan, joka sanoo minulle mitä tehdään ja sillä syntyisi tulosta. Urheilijana olen erittäin kunnianhimoinen ja tunnollinen – teen kyllä juuri mitä sanotaan.

Ensimmäinen kilpailuvalmistautuminen sujui hyvin. Kroppa ja mieli toimivat, olin erittäin motivoitunut, innoissani ja samalla tietenkin myös täysin tietämätön mihin leikkiin ryhdyin. Syyskuussa 2012 olin elämäni kunnossa. Muistan miettineeni, että ”eikö tämä oikeasti ollut tämän vaikeampaa”? En todellakaan sano, että se olisi ollut helppoa, mutta olin varautunut johonkin aivan äärettömän vaikeaan matkaan. Väsymystä, nälkää, kurjuutta. Missä ne kaikki olivat? Toki väsymystä ja nälkää oli, mutta ei mitään äärimmäistä.

SM- voiton jälkeen sain mahdollisuuden osallistua nuorten MM -kilpailuihin samana jouluna ja se oli unelmieni täyttymys. Tottakai tuo haaste otettiin siis vastaan ja jatkoin valmistautumista. Kuusi viikkoa ennen kilpailua sairastuin keuhkoputkentulehdukseen ja pelkäsin jopa hetken kilpailujen jäävän välistä. Onneksi se saatiin taltutettua ja kilpailuihin päästiin. Sairastumisen vuoksi loppuaika jouduttiin vetämään hieman kovempaa kuin syksyn SM -kilpailuun, mutta en edelleenkään kokenut sen olleen äärettömän rankkaa. Rankempaa tekemisen sijaan siitä teki se, että en kokenut saaneeni silloin tukea juuri mistään suunnasta ja koin olleeni aika yksin koko valmistautumisen kanssa.

Nuorten MM-kilpailu -pettymyksen jälkeen halusin päästä paremmalla vapaaohjelmalla näyttämään, mihin minusta oikeasti on. Vapaaohjelman osalta se onnistuikin keväälle 2013 ja taas voitto Suomen kilpailuissa sai minut unohtamaan koko rankan kilpailukauden. Keväälle 2013 valmistautuminen oli siis jo paljon edellistä vuotta rankempi. Tein enemmän treeniä ja söin vähemmän, mutta kuntoni ei ollut yhtä kireä kuin edellisenä syksynä. Kroppa oli siis jo valmiiksi hieman väsynyt, mutta taustalla oli myös suuri stressi muusta elämäntilanteesta. Sain haluamani voiton ja paikan EM -kilpailuihin, mutta siellä pisteellä jäänyt finaalipaikka ei lohduttanut yhtään. Seitsemäs sija oli minulle niin suuri pettymys, että en kokenut onnistuneeni millään tavalla.

collage_eevsku4

EM -kilpailu -pettymyksen jälkeen en malttanut levätä edelleenkään, vaikka olisi pitänyt. Halusin niin kovasti onnistua ja mietin, että jos teen vielä hieman kovempaa töitä tämän eteen, niin pakko onnistua. Entistä kovempaa treeniä ja diettiä. Tässä kohtaa lähdettiin metsään ja lujaa. Enemmän ei ole todellakaan aina parempi. Syksyllä 2013 minun ei olisi todellakaan pitänyt kilpailla ja pisteellä hävitty SM 2. -sija ei lämmittänyt ei sitten yhtään. Olin pettynyt itseeni ja en saanut tuolta kisakaudelta yhtään mitään. Jälkeenpäin olen kuitenkin tyytyväinen, etten voittanut tuota kilpailua ja jatkanut MM -kilpailuihin, koska kroppani ei sitä varmastikaan olisi kestänyt ainakaan yhtään sen paremmin.

Syksy 2013 oli vaikea, koska halusin niin kovaa päästä tekemään sitä mitä rakastin ja päästä kilpailemaan. Onnistua. Treenasin jo taas uudet kilpailut mielessä, mutta huomasin, että nyt ei kaikki enää toimi normaalisti. Oloni oli normaalia väsyneempi, tukkoisempi ja paino nousi liikaa. En vain malttanut levätä tai myöntää, että seuraavana keväänä ei vielä kannattaisi kilpailla. Uusi kilpailuvalmistautuminen alkoi taas ja onnistuin vielä alkuvuoteen 2014 saamaan itselleni paljon muutakin stressin aihetta – uusi kaupunki, muutto, yrittäjyys, koulu. En tiedä olisiko kroppa toiminut paremmin ilman kaikkea muuta stressiä – luultavasti kyllä, mutta sitä on turha miettiä. Lepoa ja rentoutumista tuli aivan liian vähän ja ajoin itseni loppuun. Kevään 2014 kilpailuja ei koskaan tullut ja sen jälkeen päätin, että nyt tämä saa hetkeksi riittää.

Nyt tuosta päätöksestä on 1,5 vuotta ja sain nyt tänä syksynä edelleen ”kärsiä” noista aiemmista ylilyönneistä. Olen kuitenkin äärettömän iloinen siitä, että nyt en ajanut itseäni loppuun ja tajusin että aika ei vain vielä riitä. Nyt jos oltaisiin vedetty kunto mahdollisimman kireäksi taas liian kiireellä, olisin ollut ehkä samassa pisteessä kuin pari kertaa aiemminkin; kilpailumenestys olisi ollut mahdollisesti hyvää, mutta en olisi itse ollut tyytyväinen. Se ei olisi antanut minulle tarpeeksi.

Voin myöntää, etten ollut nyt lähellekään tyytyväinen itse siihen, missä oltiin. En silti kadu päivääkään viimeisiltä kuukausilta, jotka käytin aamusta iltaan urheilun ympärillä. Se on se mitä rakastan ja se on se mitä haluan tehdä. Nyt minulla on aivan huikea lähtökohta ensi keväälle, koska kroppa toimii niin paljon paremmin ja mieli on enemmän kuin valmis. Olen jo nyt niin innoissani tulevasta, että oli vaikea pitää tuo kahden viikon tauko kaikesta.

Tästä tuli jo niin pitkä teksti, että jatkan toisella kerralla lisää. Silloin voin kertoa tarkemmin siitä, kuinka kroppani saatiin toimimaan ja mitä nyt aiomme tehdä kohti kevättä. Fiilis on sellainen, kuin saisi aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä.

collage_eevsku3

<3

Eevsku

Continue Reading

Uusi mahdollisuus

eevsku_blogi1

Me kaikki teemme virheitä ja se on vain hyvä asia. Niitä tekemällä ja itse tajuamalla sekä hyväksymällä me voimme oppia itsestämme ja toisista ihmisistä paljon lisää, jolloin elämästä tulee paljon mukavampaa. Samoja virheitä ei kannata toistaa uudelleen, vaikka varmastikin me kaikki olemme joskus myös sen tehneet.

Minun mielestäni on rohkeaa yrittää uudelleen. Jossain kohtaa voi toki olla hyvä todeta, että nyt tämä homma ei vain kannata ja silloin jatkaa johonkin aivan toiseen suuntaan. Mutta uskoisin, että parasta olisi ainakin katsoa kaikki kortit loppuun, ennen kuin tekee aivan lopullista päätöstä. Näin voi helpommin itse katsoa peiliin ja sanoa, että en pelkästään yrittänyt vaan oikeasti tein asioita onnistumisen eteen. Mokasin, mokasin ehkä jopa uudelleen, mutta sitten opin virheistäni ja kokeilin tehdä asiat eri tavoin. Jonkin ajan kuluttua voi huomata tämän kannattaneen. Kannatti olla rohkea.

eeevsku1

Olen itse antanut uuden mahdollisuuden monta kertaa niin urheilussa, työssä, opinnoissa kuin ihmissuhteissakin. Suurimmaksi osaksi ne ovat olleet kannattavia siirtoja, mutta osa on myös päätynyt ”huonoon” lopputulokseen. Kortit katsottiin näissä kuitenkin niin pitkälle, ettei tarvinnut jäädä miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt vielä kokeilla? Entäs jos? Mitä jos olisin tehnyt näin tai noin?

En pidä jossittelusta, enkä menneisyyden pohtimisesta. Parasta on yrittää elää tässä hetkessä ja suunnitella tulevaisuutta – ei kuitenkaan liikaa. Ehkä välillä elän itse liiankin hetkessä, mutta toisaalta koen näin nauttivani elämästä eniten, sekä olen onnellisempi kuin koskaan ennen.

eevsku_blogi2

Annoin myös uuden mahdollisuuden itselleni fitness -urheilijana. Tiesin koko ajan viime vuonna, että se mahdollisuus tulee vielä, sillä en todellakaan ole katsonut kaikkia kortteja loppuun. Minusta ei ole vielä kaivettu täyttä potentiaaliani irti, enkä ole vielä pystynyt menemään peilin eteen ja sanomaan, että parempaan en pysty. Koska pystyn. Vaikka teen kyllä koko ajan parhaani, niin tiedän silti pystyväni vielä parempaan. En todellakaan ole valmis, eikä ole urheilijan uranikaan.

Onneksi annoin tämän mahdollisuuden. Matka kohti syksyn kilpailuja on opettanut minulle taas kerran todella paljon ja olen saanut löytää uusia puolia itsestäni. Olen myös saanut tämän matkan aikana elämääni ihmisiä, joita en välttämättä olisi muuten tavannut. Niistäkin olen erittäin kiitollinen.

Olen myös miettinyt tämän vuoden panostusta tähän kilpailukauteen ja on pakko sanoa, että voin olla ylpeä itsestäni. Olisi ollut sata ja yksi mahdollisuutta jättää tämä valmistautuminen kesken ja ottaa aikalisää. Kroppa ei aluksi meinannut toimia vielä kunnolla ja haasteita oli vaikka muille jakaa. Joka hetki päätin kuitenkin jatkaa. Päätin, että en nyt hitto vie anna periksi, oli lopputulos mikä tahansa. Tällä kertaa en ole kuitenkaan tehnyt tätä hampaat irvessä tai aivan zombina, vaan tietty balanssi elämässä ja hyvä fiilis ovat olleet matkassa mukana koko ajan.

happy_eevsku

Olen tehnyt aivan mielettömän ison duunin tämän kaiken eteen ja ollut parempi urheilija kuin koskaan aiemmin. Se olikin lupaus, jonka tein itselleni jo kaudelle lähtiessä. Olla niin hyvä urheilija, kuin ikinä voin. Olen panostanut enemmän treeneihin, ravintoon, lepoon, lihashuoltoon ja henkiseen hyvinvointiin. Tästä kaikesta olen äärettömän tyytyväinen ja nimenomaan myös siitä, että haluan voida sanoa katsoneeni kortit loppuun saakka.

Ja ei matka tähän lopu. Nyt on enemmänkin sellainen olo, että olen ”putsannut pöytää” ja pääsen pikkuhiljaa tekemään tätä taas vihdoin puhtaalta pöydältä. Syksyn kilpailukausi jatkuu toivon mukaan aina marraskuun puoliväliin MM -kilpailuihin saakka, jonne on tarkoitus saada paras kunto esille. Mutta joka tapauksessa matka jatkuu senkin jälkeen.

Eletään nyt kuitenkin hetki kerrallaan.

<3

Eevsku

Continue Reading

Fitness on sallittu syömishäiriö. Onko todella näin?

fitnesseevsku_1

Luin viime viikolla (taas kerran) artikkelin siitä, kuinka fitness vie elämän ilon ja on sallittu syömishäiriö. Fitness -urheilija kituu viikkoja nälässä ja treenit vedetään kiukulla läpi odottaen vain kilpailujen jälkeistä aikaa kun SAA SYÖDÄ. Lavalla ei tunnu miltään, voitit tai et – ainoa asia mielessä on syöminen. Loputon syöminen. Kilpailujen jälkeinen ahdistuminen ja lihominen, jonka jälkeen lähdetään kilpailemaan uudelleen, jotta taas saataisiin laihduttaa.

Hetkonen? Siis oikeastiko? Ihanko aivan aikuisten oikeasti jostain on tuntunut tuolta ennen kilpailuja, lavalla ja kilpailujen jälkeen? Koko homma on surkeaa, ja sitä tekee vain siksi, että haluaa näyttää hyvältä? Jaksaa loppuun asti vain sen voimalla, että pian saa syödä?

Ensin ajattelin, etten lue tuota artikkelia, mutta olihan se sitten pakko. Ja olen niin eri mieltä, kuin vain voi olla. En oikein tiedä mitä mietin tästä urheilijasta, joka on näin kokenut. Oliko hän täysin väärässä lajissa? Oliko hänellä täysin vääränlainen valmennus? Eikö hänestä ole kilpaurheilijaksi? Onko hänellä itsellään hyvin epätasapainoinen suhde ruokaan ja ulkonäköön alunperinkin? En tiedä, mutta ihan harmittaa hänen puolestaan, kun kokemus lajista on ollut niinkin huono ja useita vuosia käytti siihen kuitenkin elämästään. Itse haluan tehdä elämässäni sellaisia asioita, joista nautin ja tulen onnelliseksi.

fitnesseevsku_7

Sen myönnän, että fitness on lajina sellainen, jonka pariin varmasti ajautuu paljon ihmisiä, joilla on sekä ongelmia kehonkuvan, että syömisen kanssa. Joidenkin on helppo piiloutua niiden ruokaohjelmien ja diettien taakse ongelmansa kanssa ja välillä voi mennä pitkäänkin hyvin. Toisaalta olen myös kuullut ja lukenut tarinoita, joissa syömishäiriöinen on löytänyt tasapainon elämäänsä fitness -elämäntyylin kautta. Loppujen lopuksi fitness ei tarkoita aina kilpailemista lajissa, vaan terveellistä ja aktiivista elämäntyyliä. Sitä haluan itsekin korostaa ja painottaa tekemisessäni.

Lajissa kilpaileminen onkin sitten eri asia, kuin pelkän ruokavalion noudattaminen ja treenien tekeminen. Tämä, kuten mikä tahansa muukin kilpa/huippu-urheilu vaatii paljon enemmän. Se vaatii sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja oikeanlaista asennetta. Urheilijan asennetta. Haluat urheilla ja haluat tehdä sitä kaikkea niin paljon, että et koe jääväsi mistään paitsi. Sinua ei haittaa mennä treeneihin, kun muut istuvat ystävien kanssa iltaa. Sinua ei haittaa mennä nukkumaan, kun muut katsovat myöhään elokuvaa. Sinua ei haittaa syödä terveellistä, treeniäsi ja palautumista tukevaa ruokaa päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Haluat tehdä sitä, nautit siitä ja se tekee sinut onnelliseksi.

Fitness ei ole ainoa laji, jossa ulkonäöllä on väliä. Toki missään muussa lajissa se ei vaikuta niin suuresti, mutta vain näin esimerkkinä itse vanhana voimistelijana voin sanoa, että estetiikka vaikuttaa myös siellä. Ei ehkä niinkään tosin telinevoimistelussa, mutta ainakin rytmisen voimistelun puolella. Painoa tarkkaillaan painoluokkalajeissa ja yhtälailla siellä diettaillaan. Urheiluvalmennuksen opinnoissani pääsin puhumaan ravitsemuksesta Suomen taitoluistelu maajoukkueelle ja keskustelua käytiin heidän valmentajiensa kanssa myös tästä arasta aiheesta. Estetiikkalajeissa ulkonäöllä on väliä. Ja hypyissä, niin taitoluistelussa, kuin vaikka mäkihypyssäkin pari kiloakin ylimääräistä vaikuttaa.

fitnesseevsku_3

Aihe on vaikea, todella vaikea. Kuitenkin puhun suuresti sen puolesta, että jokainen meistä on kaunis ja juuri hyvä sellaisena kuin on. Me kaikki olemme erikokoisia, -näköisiä ja meillä on erilaiset ihanteet ja ajatukset siitä, mikä meidät tekee onnelliseksi. Nyt täytyy kuitenkin muistaa ero hyvinvoinnin ja kilpaurheilun välillä. Kilpaurheilussa poistutaan mukavuusalueelta, on hyviä ja huonoja kausia, mutta sitä silti tehdään, koska se on se mitä urheilija haluaa. Välillä hakataan päätä seinään ja sitten taas kaikki palikat napsahtavat kohdalleen ja nautitaan onnistuneesti tehdystä työstä.

Minulla on ollut hyviä ja huonoja kausia. Niin fitnessissä, kuin muissakin lajeissa, joissa olen kilpaillut aiemmin. On ollut kausia, kun päätä on hakattu seinään ja läpi on menty vaikka harmaan kiven, vaikka ei ehkä olisi kannattanut. On hetkiä, kun haluaisi kelata aikaa taaksepäin. On treenejä, joissa tuntuu, että ei tästä tule mitään. On aamuja, kun haluaisi kääntää kylkeä. On iltoja, kun suklaa maistuisi munakasta paremmalle.

Mutta ei, fitness ei tee minusta syömishäiriöistä. Se ei tee minusta onnetonta, eikä narsistia.

Kun tein tätä ensimmäistä vuotta, tajusin löytäneeni oman juttuni. Pääsin hyödyntämään sisäisen paloni kilpaurheiluun, sekä terveellisiin elämäntapoihin. Ensimmäinen kilpailuvalmistautuminen oli helpompi kuin luulin. Kun tulin ensimmäisissä kilpailuissani lavalta pois, itkin enemmän onnesta, kuin koskaan aiemmin. Mielessäni ei ollut syöminen tai en todellakaan ollut väsynyt. Olin sillä hetkellä maailman onnellisin tyttö.

Sen jälkeen voitin Suomen mestaruuden, mutta sitten meni vuosi liian lujaa. Ei lajin takia, vaan omassa elämässäni. Tein liikaa kerralla. Enkä olisi mitään pystynyt muuttamaan, työt ja opinnot oli tehtävä ja ihmissuhteet hoidettava. Ajoin mieleni ja kroppani siihen pisteeseen, etteivät ne enää jaksaneet. Syy ei ollut fitnessin. Jonkun olisi pitänyt minulle silloin puhua järkeä, mutta en tiedä olisinko kuunnellut. Luultavasti en. Minun piti kokea se itse. Juosta päin seinää.

fitnesseevsku_5

En syytä mitään, enkä ketään. Kuitenkin voin varoittavana esimerkkinä olla muille siitä, että ei kannata vetää itseään loppuun. Liian monta juttua yhtäaikaa ei vain toimi. Liika täydellisyys ja suorittaminen ei toimi.

Fitness ei ole vienyt minulta mitään, päinvastoin. Kilpaurheilu yhdistettynä suureen stressiin muussa elämässä sekoitti kroppani toimintaa, mutta syy ei ole fitnessin. Olen kokenut kilpailuihin valmistautumisen helpon kautta, ja vaikeimman kautta. Tiedän kyllä jotain siitä väsymyksestä, sumusta, nälästä ja epätoivosta mistä artikkelin kirjoittaja puhuu. Mutta se ei ole lajin vika. Se on huonosti suunnitellun valmistautumisen tai lajiin sopimattomuuden vika.

Kilpailuihin valmistautuminen ei ikinä ole helppoa, koska muuten me kaikki olisimme kilpaurheilijoita. Mutta ei jokainen päivä tai jokainen treeni voi olla huono. Tekeminen ei saa olla liian vastenmielistä. Jos kokee jäävänsä paljosta paitsi, niin ehkä kilpaurheilu ei ole silloin itselleen sopivaa tekemistä. Kilpailujen lähestyessä sosiaalisuus voi vähentyä, mutta ei sen tarvitse kokonaan loppua. Ja läheiset ihmiset tietävät mistä on kyse, ymmärtävät ja tukevat. Kun kilpailut ovat ohi, on enemmän aikaa. Ainakin hetken. Mutta tämä on oma valinta. Täysin oma valinta.

Alle 4 viikkoa SM -karsintoihin ja olen onnellinen. Toki aina asiat voisivat elämässä olla paremmin ja jos kroppani olisi toiminut alkuvuodesta saakka normaalisti, niin olisin jo paremmassa kunnossa. Mutta kaikkein onnellisin olen siitä, että saan tehdä tätä. Saan urheilla. Saan valmistautua kilpailuihin. Haastaa itseäni. Katsoa kuinka pitkälle pääsen.

fitnesseevsku_6

Tämän tekstin tarkoitus oli tuoda toisenlainen näkemys fitness -urheiluun, kuin mitä tällä hetkellä valtamediassa pyöritetään. Kun lähtökohdat, ajatusmaailma ja valmennus ovat oikeat, niin homma toimii. Ajatusmaailman kanssa on mahdollisuus tehdä töitä ja suosittelenkin sitä tekemään oman valmentajan tai vaikka urheilupsykologin kanssa. Ei tee huonoa minkään lajin urheilijalle. Mentaalipuoli on kaikki kaikessa.

Tee asioita itsellesi, älä muita varten. Keskity hyvään ja saat hyvää. Nauti matkasta, mutta ole pitkäjänteinen ja luota itseesi.

<3

Eevsku

kuvat Eevi

Continue Reading