MIHIN USKOT

Syvä huokaus. Mistä edes aloittaisin. 😀

Ei vaan, mulle kuuluu tosi hyvää, oikeastaan siis todella todella hyvää. Kevät on ollut osaltaan ’raskas’ ja kiireinen, mutta samalla ehkä yksi elämäni onnellisimmista jaksoista. Syvä huokaus tulee siitä, että en oikeastikaan oikein tiedä mistä edes aloittaisin kuulumisiani kertomaan.

No, aloitetaan vaikka siitä, että kerron mistä tämä onnellisuus tähän kevääseen kumpuaa. Rakkaudesta, rauhasta, vapaudesta ja mahdollisuudesta tehdä mitä haluan ja toteuttaa itseäni, muiden auttamisesta, sekä siitä, että ”palaset loksahtelevat kohdalleen”. Mitä nuo palaset oikein tarkoittavat?

Ne ketkä ovat minua seuranneet jo kauemmin, tietävät ehkä hieman mistä puhun, mutta vuonna 2014 konkretisoitunut kehoni (ja mielen) alipalautumistila on vihdoin ollut hyvällä mallilla. Pidän niitä toki edelleenkin koetuksella – siellä ne ovat niin kauan kun aion kilpaurheilla. Ja ehkä sen jälkeenkin, sillä koen saavani itsestäni parasta irti pienen tai välillä vähän isommankin paineen alla.

Mutta silti – paljon on muuttunut. Toki me kaikki muutumme koko ajan ja elämä on yhtä muutosta, mutta silti, nyt tunnen erityisen vahvasti muutosta itsessäni. Asioiden oli pakko muuttua, jotta voin päästä eteenpäin. Tehdä kovaa duunia, mutta silti niin, että se ei mene ylisuorittamiseksi ja ilo katoa tekemisestä. Saavuttamisesta tule itse tekemistä tärkeämpää. Sellainen tekeminen on hyvin tyypillistä ihmistyypille, kenen menestymisen ja onnistumisen halu on kova. Se on myös vahvuus, mutta sitä täytyy osata käyttää oikein.

Reilu pari vuotta sitten ymmärsin, että on täysin ok epäonnistua, tehdä virheitä, olla väärässä. Kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta veikkaisin, että suurimmalle osalle nuo ovat silti sanahelinää. Me osaamme kyllä lausua kaikki kliseet ja aforismit läpi ja uskotella itsellemme, että kyllä se on juuri näin – mutta elämmekö OIKEASTI sillä tavalla? Puhummeko vain niin toisille vai pystymmekö itse todella elämään niiden ajatusten ja arvojen mukaisesti? Kohdella itseämme ja toisia sillä tavoin?

Minä voin ainakin myöntää, etten ole aina osannut. Ja on oikeasti aika vapauttavaa, kun voi myöntää itselleen (ja muillekin), että joo – olen nyt eri mieltä kuin ennen ja olen tehnyt virheitä. Ja joku muu voi olla edelleen eri mieltä kanssani ja sekin on täysin ok. Ei meidän kaikkien tarvitse olla samaa mieltä asioista. Tietysti helpottaa, jos ne ajatukset menevät suurinpiirtein yksiin lähimpien ihmisten kanssa, mutta noin muuten – mitä hiton väliä sillä on, ovatko kaikki muut samaa mieltä kanssasi ? Ne ovat ketkä haluavat, ketkä eivät, eivät. Ja kaikista niistä virheistä ja epäonnistumista me nimenomaan opimme. Jos kaikki vain sujuisi eteenpäin helposti, ei joutuisi haastamaan itseään, muuttumaan ja uudistumaan.

Tuntuu, että energiaa käytetään välillä ihan turhaan sen pohtimiseen, että mitäköhän nuo muut ajattelevat ja miksi nuo eivät ole minun kanssani nyt samaa mieltä. Koska minähän olen oikeassa ja nuo muut eivät vain tajua !!! Vai olisiko tosiaan sittenkin niin, että sinä saat ajatella ja uskoa mihin haluat ja sama oikeus on myös kaikilla muilla? Kuka OIKEASTI määrittelee mikä on oikein ja mikä väärin? Miksi sinä uskot, että omat ajatuksesi ovat juuri ne oikeat?

Kyseenalaistan itse omia ajatuksiani ja uskomuksia nykyään hyvin paljon. Hyvin paljon uskomuksistani on mennyt täysin uusiksi viimeisen 7 vuoden aikana. Elämästä yleisesti, onnellisuudesta, itsestäni, muista ihmisistä ja ihmissuhteista, urheilusta, menestymisestä, ruokavalioista, treenistä, työstä.. Oikeastaan kaikesta.

Onnellisuus tulee yksinkertaisuudesta. Nykymaailmassa toki mahdollisuuksia ja ärsykkeitä on niin paljon, että sitä on välillä vaikea muistaa. Ja onhan se kiva hyödyntää niitä mahdollisuuksia, mutta onnellisuuden jahtaaminen niiden kautta ei luultavasti ole paras vaihtoehto. En sano etteikö se onnistuisi, sillä voithan olla poikkeus, mutta sen verran mitä olen itseäni vanhemmilta ja viisaammilta kuunnellut sekä opiskellut (ja nyt itsekin sen omalla kohdallani huomannut ja tajunnut), niin onnellisuus ei tule niistä ulkoisista asioista. Ehkä hetkellisesti, mutta mitä sillä pienellä hetken huumalla tekee? Ja yleensä mitä korkeampi nousu, sitä rajumpi lasku.

Tavoitteet ja niiden saavuttaminen on silti kivaa. Ne antavat elämään lisää sisältöä, mutta niiden ei tulisi olla kaikki kaikessa. Myös esimerkiksi talouden kunnossa oleminen auttaa sekä hyvät tietysti hyvät ihmissuhteet, työ, kiva koti jne., mutta niihin kaikkiin on mahdollisuus päästä/ saada. Muutos lähtee aina itsestä ja jos on valmis pitkäjänteiseen tekemiseen, niin voi päästä mihin tahansa.

Kaikista oivalluksista ja onnellisuudesta huolimatta huonoja hetkiä ja päiviä on. Niitä on aina, meillä kaikilla. Sekin on osa elämää, eikä niitä kannattaisi ottaa liian raskaasti.

Kuvat: Otto Rosti

 

Näillä maanantaiajatuksilla lähdetään tähän viikkoon, tästä tulee ihan mahtava ja ikimuistoinen viikko!

 

Ps. Jos kiinnostaa tulla seuraamaan ikimuistoista viikkoani sunnuntaiaamuna Helsingin Kulttuuritalolle klo 9 alkaen, niin lisätiedot löydät täältä.

Pps. Käy kurkkaamassa EEVSKU x FITNESS -teaser ja ota mun youtube -kanava seurantaan! 🙂

 

 

STRONG WOMAN PRO -MYYNTI AUKI ENÄÄ VIIKON! ENSIMMÄISET MATERIAALIT ULKONA HETI 🙂

_______________

Edellinen teksti: Miksi käyn LPG -hoidoissa?
Seuraa myös:
Instagram
Facebook
Youtube
Snapchat: eevsku

Lue lisää

KAIKKI VÄRIT

On aika kirjoittaa. En oikein vielä tiedä mitä, koska aiheita ja ajatuksia on päässä niin monia. Mutta välillä pitää vain aloittaa tekemään ja katsoa mitä siitä tulee. Vähän sama se on kaikessa – jos odottaa aina oikeaa hetkeä, niin välttämättä sitä ei koskaan tule.

Kirjoitan itseasiassa tällä hetkellä todella paljon, mutta lähinnä itselleni. Ja no toki myös nettivalmennuksieni materiaaleja, mutta sekin on vähän erilaista. Puhuin lyhyesti viime viikon podcastissa aamusivuista joita teen ja ne ovat nyt tuntuneet todella hyviltä taas pitkästä aikaa. Ne tuntuvat aina hyviltä silloin, kun tapahtuu paljon ja täytyy pystyä käsittelemään sekä jäsentelemään asioita. Minulle kirjoittaminen auttaa aina. Puhuminenkin joo, mutta usein tarvitsen ensin aikaa jäsennellä asiat omassa päässä ennen kuin haluan tai pystyn niistä keskustelemaan. Kirjoittaminen on minulle terapiaa.

Luulen, että jokaiselle tekisi hyvää löytää oma terapiamuotonsa, oli se sitten mitä tahansa. Se auttaa aivan todella paljon saamaan omia ajatuksia ja tunteita konkreettisiksi sekä silloin niistä pystyy katsomaan paremmin ulkoapäin. Usein me jäämme liikaa kiinni niiden omien ajatuksiemme tai tunteiden pyörään ja niitä samoja kelailee päivästä toiseen. Voi olla vihaa, ärtymystä, ahdistusta, surua, tuskaa, kateutta.. Ne kaikki olisi hyvä saada jollain tapaa ulos. Ja se tapa olisi tietenkin hyvä olla sellainen, joka ei aiheuta muille turhaa pahaa mieltä. Tottakai joskus on myös hyvä saada purkaa kaikki oma paha olo jollekin toiselle, mutta pitää myös muistaa ajatella toista osapuolta. Onko hän valmis ottamaan sen vastaan / ansaitseeko hän sitä? Vai olisiko jokin toinen keino käsitellä se oma paha olo. Kirjoita, treenaa, meditoi, laula, joogaa, itke.. Mikä ikinä sinulle sopii. Tai jos haluat huutaa ja potkia, niin tee se mieluiten vaikka yksin jossain, potki tyynyjä tai mene metsään huutamaan. Tai mene puhumaan terapeutille. He ovat myös sitä varten.

Minulle kirjoittaminen auttaa jäsentelyn ja purkamisen lisäksi asettamaan asioita perspektiiviin. Jos jokin asia ärsyttää tai ahdistaa, niin onko se oikeasti niin isoa tai sellaista mihin voin vaikuttaa? Jos voin, niin silloin mietin seuraavat askeleet niiden asioiden hoitamiseksi. Jo pelkästään se auttaa laskemaan stressiä, kun tietää mitä pitää alkaa tekemään. Kannattaa pilkkoa se suunnitelma pieniin osiin, jotta aloittaminen olisi mahdollisimman helppoa. Näin koitin tehdä esimerkiksi silloin, kun kroppani petti ja mikään ei toiminut. Tästä on nyt pian 5 vuotta. Tai ehkä 4, kun sen oikeasti tajusin. Ja ei ollut helppoa pilkkoa sitä palasiin, koska tottakai olisin halunnut tuloksia nopeammin. Saada asiat toimimaan nopeasti ja helposti. Mutta elämässä harvoin asiat menevät niin. Nopeasti ja helposti. Vaikka tuntuu, että ihmiset yhä enemmän koittavat saada asioita nimenomaan sillä tavalla.

Jos taas asia on sellainen, johon ei voi vaikuttaa, kuten toisten ihmisten käyttäytyminen, ympärillä olevat ”tulipalot”, huono sää tai ruuhka liikenteessä, niin silloin pitäisi muistaa, että se on oma suhtautuminen mihin voi silti vaikuttaa. Jos vain ajattelee, että vika on siinä toisessa tai ”minulle kävi näin koska tuo teki niin ja koska oli huono sää ja sekin meni pieleen”, niin mikään ei tule elämässä muuttumaan parempaan. Se on asioiden selittelyä, ei totuuden hyväksymistä. Tottakai olosuhteet voisivat olla todella usein paremmat ja se olisi voinut johtaa parempaan lopputulokseen. Tottakai asiat olisivat voineet mennä kivuttomammin, jos se joku toinen henkilö olisi toiminut eri tavalla. Mutta niin ei aina käy. Ei menneisyydessä, nyt, eikä mitä luultavimmin tulevaisuudessakaan. Vain omaan suhtautumiseen ja käyttäytymiseen voi vaikuttaa. Itse voi kasvaa, mennä eteenpäin ja muuttua. Jos ympärillä olevat ihmiset eivät halua muuttua mukana, niin voi miettiä onko yhteistä tulevaisuutta. Tämä sama juttu on kaikissa ihmissuhteissa. Parisuhde, ystävyys, työsuhteet ja myös perhesuhteet. Mitään ei tarvitse kestää loputtomiin. Ei mitään. Mahdollisuuksia, tukea ja apua voi antaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kaikissa ihmissuhteissa molempien osapuolien täytyy haluta muuttua. Jos siis on tarpeen muuttua. Mutta yleensä aina on edes jollain tasolla, koska elämä on yhtä muutosta. Paikalleen ei voi jäädä vaikka haluaisi. Aika ei pysähdy.

Tällä hetkellä oma kapasiteettini on venytetty aika äärimmilleen. Tarkoituksella, mutta siihen vaikuttaa aina myös ”odottamattomat” asiat. Tavallaan ne ovat odottamattomia, mutta toisaalta niitä tulee elämässä aina. Joten tavallaan ne ovat vain osa elämää.

Olosuhteisiin nähden voin kyllä äärimmäisen hyvin. Äärimmäisyydestä toiseen, heh. Pyrin itseasiassa nykyään välttämään ääripäitä kaikessa. Uskoisin, että se on osa henkistä kehitystä. Kaikki ei olekaan enää ääripäästä toiseen, mustavalkoista. Ennen se oli hienoa, nyt se on jotain muuta. Tarpeetonta?

Mustavalkoisuuden tilalle on oikeastaan tullut kaikki värit. Välillä mieli ja tavat meinaavat palata vanhoihin ajattelumalleihin, mutta kun sen tiedostaa niin tulee aina rauhallinen olo. On jotenkin hienoa huomata menevänsä koko ajan eteenpäin. Välillä pohdin, että mitähän sitä taas sitten seuraavaksi oivaltaa, mutta samalla koittaa pysyä tässä hetkessä. Koskaan ei tarvitsekaan olla valmis. Ei kukaan ole.

Ja siltikin, nautin edelleen isoista tunteista, mutta ne ovat nykyään erilaisia. Ehkä pehmeämpiä. Ne eivät enää ohjaa koko elämääni ja valintoja. Olen oppinut nauttimaan ja arvostamaan myös niitä kaikkia sävyjä sieltä välistä. Tasaisuus, rauha ja kiitollisuus tuntuvat hyvältä.

 

Kuvat: Mikko Pekkarinen / Pysäyttämö

Ihanaa perjantaita

 

 

STRONG WOMAN PRO -MYYNTI ON NYT AVOINNA. VIIMEINEN STARTTI TÄNÄ KEVÄÄNÄ!

_______________

Edellinen teksti: MOTIVAATIO JA AAMURUTIINIT PODCAST
Seuraa myös:
Instagram
Facebook
Youtube
Snapchat: eevsku

Lue lisää

MITÄ VARTEN ME ELÄMME?

Mitä varten tai ketä varten me elämme?

Tämä kysymys on ollut päässäni taas kerran hyvin paljon. Se nousee aika ajoin ja johtaa välillä aika syvällisiin pohdintoihin siitä, miksi tekee mitä tekee ja ketä varten tekee. Mitä elämältään oikeasti haluaa? Mistä onnellisuus tulee? Olenko onnellinen? Teenkö oikeita asioita?

Nämä kysymykset ja pohdinta tuntuu aina hyvältä ja sitä ne todella ovat. Luulen, että jokaisen tulisi pohtia näitä kysymyksiä elämässään, jotta pääsee eteenpäin ja pystyy elämään sellaista elämää, mitä oikeasti haluaa.

Me monesti huomaamattamme saatamme elää toisten odotuksia ja sitä mitä luulemme haluavamme, koska päähän on istutettu ajatus ”näin tämän kuuluu mennä”. Tuota ajatusta tulisi rikkoa. Ei ole olemassa mitään ”näin tämän kuuluu mennä”. Miksi olisi? Miksi olisi jotain kiveen kirjoitettuja sääntöjä, miten elämää kuuluisi elää?

Niin kauan, kun ei vahingoita ketään muita omilla teoillaan tai sanoillaan, on minusta vapaa tekemään mitä ikinä elämällään haluaa. Tehdä sellaista työtä, rakentaa ihmissuhteita, asua missä ikinä ja viettää vapaa-aikansa – juuri niinkuin haluaa.

Yhteiskunnan normit ovat minusta niin hassuja ja välillä niitä on huvittavaa tarkastella ikäänkuin ulkopuolisena. Vaikka huomaamattaan alitajuisesti onkin paljon mukana niissä ja osa niistä on toki hyviä. Ne ylläpitävät järjestystä, turvallisuutta ja käytöstapoja. Mutta monet ovat myös turhia, kuten se millaisessa kaavassa elämän tulisi mennä ja mitä me arvostamme / meidät opetetaan arvostamaan.

Hanki korkea koulutus, arvostettu työ, ole ahkera, tee paljon töitä, perusta perhe, osta asunto, käy etelän lomalla, hanki auto.

Eikä tuossakaan ole mitään väärää, jos se on se mitä sinä haluat. Jos se on se, mikä tekee sinut onnelliseksi.

Tai no, ”tehdä onnelliseksi” on tavallaan myös huono käsite, sillä onnellisuus ei löydy mistään ulkopuolisesta. Ulkopuolelta haettu onnellisuus on aina hetkellistä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus olla onnellisia joka hetki, jos pystymme olemaan läsnä. Se on vaikeaa, todella vaikeaa. Mutta ajattelemisen arvoista.

On toki helpompaa olla läsnä ja löytää onnellisuus sisältä, jos ympärillä ei ole pelkkiä sammutettavia tulipaloja. On helpompaa löytää sisäinen rauha, jos stressi terveydestä, taloudesta, perheestä tai työstä ei ole koko ajan läsnä. Mutta jos oikein harjoittelee, pystyy olemaan onnellinen kaikkien niiden tulipalojenkin keskellä. Siitä kai elämässä oikeasti olisi kyse. Että oppisi olemaan läsnä, onnellinen ja kiitollinen vaikka tapahtuisi mitä.

Kuka siinä sitten onnistuu?

En tiedä onko sillä väliä onnistuuko siinä tai ei. Suorittamista sen ei ainakaan pitäisi olla. Luulen, että onnellisuus löytyy hyväksymisestä. Siitä, ettei hae hyvän olon tunteita koko ajan ulkopuolelta vaan oppisi löytämään sen itsestään. Sisältä. Rauhasta, hyväksymisestä, kiitollisuudesta.

Itselläni tämä tilaa löytyy välillä. On hetkiä, joskus jopa päiviä, kun voi olla äärettömän kiitollinen ja onnellinen vain olemalla haluamatta sillä hetkellä mitään enempää. Ja on hetkiä sekä päiviä, kun se tunne on niin kadoksissa kuin vaan voi. Tuntuu, että mikään ei ole hyvin. Vaikka oikeasti on. Siinäkin hetkessä auttaa se, kun muistaa, että myös se tunne on hetkellinen. Kaikki tunteet ovat. Ja ne ovat myös meidän itsemme muokattavissa vaikkakin välillä ne on vain parempi hyväksyä eikä yrittää pakolla muuttaa. Sillä pakolla ne eivät muutu.

On tavallaan ristiriitaista, että kirjoitan sisäisestä rauhasta, onnellisuudesta ja siitä ettei mikään onni tule ulkopuolelta, koska kuitenkin itse myös tavoittelen sitä ulkopuolelta. Minusta nämä eivät kuitenkaan poissulje toisiaan. Jos en haluaisi mitään ”onnea tai hyvän olon tunteita” ulkopuolelta, niin silloin voisin varmaan elää puumajassani jossain keskellä metsää. Mutta en sitä kuitenkaan halua vaan haluan myös tehdä, saavuttaa, toteuttaa ja menestyä. Ainakin tällä hetkellä. Se saa minut elämään täysillä ja pitää minut vireessä.

Haen edelleen niitä äärimmäisiä tunteita, joka on osa luonnettani. Olisiko elämä helpompaa ilman näiden havittelua? Kyllä. Olisiko se tasaisempaa? Luultavasti kyllä. Mutta en ainakaan vielä ole valmis päästämään irti niiden äärimmäisten tunteiden havittelusta. Se on viha-rakkaus suhde, sillä siihen kuuluvat tottakai myös ne huonot tunteet. Niihin vain täytyy osata suhtautua oikein. En aina osaa, mutta harjoittelen.

Ja silti vaikka tavoittelen ulkopuolisia asioita, olen opetellut olemaan onnellinen ja kiitollinen juuri nyt. Se on tärkeää. Minua ei määrittele mikään saavutus tai muiden arvostus. Tottakai me haluamme arvostusta (ja osa myös saavutuksia), mutta millä tai kenen mielipiteellä on oikeasti väliä? Omien sekä mahdollisesti sinulle kaikista tärkeimpien ihmisten. Ja he varmasti (tai toivottavasti) arvostavat sinua ilman mitään meriittejä, saavutuksia. Elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Mutta arvostus lähtee aina sinusta itsestäsi, älä siis odota sitä ulkopuolelta.

En tiedä saatko kiinni näistä ajatuksista, mutta ehkä ne silti herättivät sinussa ainakin jotain. Elämä on yksi iso tutkimusmatka meidän omaan mieleen, toisten mieleen ja siihen mitä kaikkea täällä voi tehdä tai toteuttaa. Se mitä haluaisin kannustaa ihmisiä tekemään enemmän, on kyseenalaistaminen sille ”mitä kuuluisi tehdä” ja sen pohtiminen, mitä tekee ja miksi. Mitä oikeasti haluaisit tehdä? Miksi se ei olisi mahdollista? En minäkään olisi uskonut olevani tässä pisteessä vielä muutama vuosi sitten, mutta askel kerrallaan se kaikki onnistui.

Enkä nyt sano, että oma tilanteeni olisi mitenkään tavoiteltava asia. Minulle se on ollut ja olen todella kiitollinen ja onnellinen tästä kaikesta. Haluan silti mennä koko ajan eteenpäin vaikka välillä onkin hyvä pysähtyä. Rakastan projekteja, rakastan itseni haastamista. Minulle on tärkeää päästä aina seuraavalle tasolle. Meille jokaiselle se voi tarkoittaa mitä tahansa eikä meidän kaikkien ole tarve aina ”tavoitella jotain”. Voi olla ihan hyvä näin. Oikeastihan on ihan hyvä näin. Miksei olisi? Sinulla on vain tämä hetki, tämä keho, nämä ajatukset. Menneisyys on mennyttä ja tulevaisuudesta me emme tiedä.

 

Ihanaa torstaita

 

___________________

 

NÄMÄ VALMENNUKSET OVAT AUKI NYT:

STRONG WOMAN

BODYCONTROL SUPER

_____

Edellinen teksti: VUODEN ENERGISIN? INSPIRATION BLOG AWARDS
Seuraa myös:
Instagram
Facebook
Youtube
Snapchat: eevsku

Lue lisää