VIRHEIDEN MYÖNTÄMINEN

Olen itse joskus aiemmin ollut aivan super huono myöntämään omia virheitäni. Myöntämään sitä, että en olekaan täydellinen ja aina oikeassa. Se on muuttunut täysin ja toki ihan iänkin mukana, onneksi vuosien lisäksi vähän viisauttakin on tarttunut mukaan. Eniten olen kuitenkin oppinut kokemusten kautta ja varsinkin niiden huonojen kokemusten vaikka niitä ei toki kenellekään toivo. Mieli muuttuu ja saa muuttua, opin lisää ja myös tieto lisääntyy koko ajan itselläni sekä ympärillä. Aina en ole ollut ihminen, joka osaisi mennä itseensä ja myöntää olevansa väärässä, tehneensä virheen tai olevan itse tilanteen aiheuttaja.  En koe silti tälläkään hetkellä olevani valmis, en missään. Olen tajunnut myös sen, ettei minun tarvitsekaan olla valmis koskaan. Sehän olisi oikeastaan aivan todella tylsää! Elämästä tulisi tasaista ja mikään ei enää tuntuisi miltään. Elämään kuuluu sekä hyvä, että huono, kasvu ja oppiminen.

Olen tehnyt elämäni aikana huonoja valintoja, sanonut sekä tehnyt asioita jotka tekisin nyt toisin ja viettänyt aikaa ihmisten kanssa, joiden huomaan nyt kauempaa olevan todella kaukana siitä, millainen ihminen itse haluan olla. Kaikkea en ole pystynyt vielä käsittelemään niin hyvin, että voisin sanoa etten mitään kadu. Mutta kaikesta voin sanoa oppineeni niin paljon, että en muuten olisi kasvanut tähän päivään, näihin ajatuksiin ja tietäisi niin hyvin mitä elämältä ja ihmisiltä haluan ja mitä en. En arvostele kenenkään toisen tapaa elää tai ajatella, mutta on paljon asioita, joita en itse arvosta yhtään enkä halua niitä piirteitä tai käytösmalleja ruokkia itsessäni. Kuten elämässäkin, niin meissäkin kaikissa on sekä hyvä, että huono. Positiivinen ja negatiivinen. Se mitä ruokit enemmän, vahvistuu. Se mitä annat ulospäin, saat itsellesi lisää.

Vaikea asia, välillä hyvin vaikea. Varsinkin jos on tottunut siihen, että syyttää aina ulkopuolisia ihmisiä ja asioita siitä, mitä itselleen tapahtuu. Ja jos oma tapa puhua muista on ollut pitkään tai jopa melkein aina halveksuva, negatiivinen ja ilkeä. Etsii kaiken mahdollisen, mistä voisi keksiä jotain pilkattavaa. Kaikistahan sitä varmasti löytyy ja jos ei tosiasioita, niin vaikka vähän keksittyjäkin. En ole tajunnut sitä, miksi ihmiset käyttävät aikaansa ja energiaansa sellaisten ihmisten seuraamiseen tai asioiden puimiseen, joista ei pidä? Mitä se antaa? Mitä se hyödyttää? Olisiko siinä hetkessä aika katsoa peiliin ja miettiä mitä omasta elämästä puuttuu? Jos muista puhuminen on hyvä vapaa-ajan viete, niin olisi aika keksiä uusi harrastus tai jotain muuta sisältöä elämään. Tämä on tietenkin vain oma mielipiteeni ja kokemukseni siitä, että aikaa voi käyttää paljon paremminkin.

Olen myös itse puhunut joskus pahaa muista ihmisistä, mutta en enää pitkiin aikoihin. Miksi? Koska en enää ole sellaisessa seurassa tai ympäristössä, joka ruokkisi sellaista käytöstä. Olen välillä aika herkkä nappaamaan muiden energiaa varsinkin jos en keskity pitämään omaani vahvana ja tiedostan, että jossain seurassa ne huonot käytösmallit tulevat esiin jos siellä viettää paljon aikaa. Pääasiassa kun pitää oman energiansa ja ruokkii sitä vain hyvällä sekä viettää aikaa seurassa joka tukee, kannustaa ja on myös positiivinen, pystyy tällöin myös pitämään sen oman energian vaikka olisikin erilaisessa ympäristössä. Onneksi pääosin pystyy valitsemaan millaisessa seurassa aikaansa viettää. Kaikista tärkeintä olisi valita tarkasti ainakin elämänsä viisi lähintä ihmistä. Kuulin tämän ensimmäisen kerran vuonna 2012 ja siitä saakka olen miettinyt asiaa tarkemmin. Kuitenkin välillä senkin jälkeen ollen aivan väärässä seurassa. Tässäkin kuten monessa muussa asiassa minä opin asioita kokeilemalla ja usein kantapään kautta. Mutta opin ja usein hyvin vahvasti.

Kysehän on oikeasti vain siitä, että millainen ihminen haluaa olla. Senkin kun saa aivan vapaasti valita, toki kuitenkin aina toisia kunnioittaen. Ajatellaan, että osa on luonnostaan positiivisempia kuin toiset, mutta enemmän uskon siihen, että se on pitkälle oma päätös. Se ei ole helppo päätös eikä muutos tapahdu hetkessä, kuten ei minkään muunkaan asian kanssa, mutta se on täysin mahdollinen. Ensimmäinen askel on omien ajatusten, käytösmallien ja sanojen tiedostaminen.

Kuten ehkä te tiedättekin, niin minä olen pääosin hyvin positiivinen ja iloinen persoona. Minullakin on kuitenkin huonot hetkeni, päiväni, joskus pidemmätkin ajat ja tästäkin olen myös kirjoittanut. Haluan taas kerran korostaa sitä, että minun positiivinen asenteeni on myös hyvin pitkälti valinta. Voisin yhtälailla keskittyä huonoihin asioihin ja jakaa niitä, mutta silloin se ruokkisi lisää huonoa. Toki on hyvä erotella se, milloin on syytä purkaa huonoa fiilistä sen sijaan, että vain aina miettisi positiivisesti. Kaikkia asioita kun ei iloisuudella ja positiivisuudella pyyhkäistä vaikka olisi kuinka vahva mieli.

Tästä sainkin vasta viime viikolla snapchatissa kysymyksen, kun sanoin, että kaikki on aina omasta asenteesta kiinni ja kuinka paljon on valmis pistämään johonkin asiaan aikaa ja energiaa. Niin se vain on, vaikka välillä olisi vaikeaa ja tuntuu, ettei mikään mene kuten pitää. Olen itse käynyt vaikka minkälaisia huonoja kausia läpi ja en tälläkään hetkellä ole 24/7 itse aurinko. Kaikki kun ei vaan aina mene niinkuin toivoisi ja vaikka kuinka tekisi asioita niiden eteen. Silti siinä hetkessä luovuttaminen ei ainakaan auta mitään. Usein on vain löydettävä muita keinoja tehdä asioita, joita haluaa. Aina on muitakin reittejä maaliin.

Jos nämä asiat; peiliin katsominen, omien virheiden myöntäminen ja sen miettiminen, miten muista puhuu ja kuinka se saattaa kertoa sinusta itsestäsi niiden toisten sijaan aiheuttaa sinussa vastareaktiota, niin sekin on ihan fine. Kuten sanoin, niin jokainen on sellainen kun haluaa ja minä en ole kukaan sanomaan millaisia muiden kuuluisi olla, mutta tiedän millainen haluan itse olla ja millaisia ominaisuuksia ruokkia sekä oppia lisää.

Välillä pohdin ehkä liikaakin ja se ei aina tee asioista niin helppoja, mutta koen kuitenkin itse saavani tällä tavalla eniten itsestäni ja elämästä irti. Ei ole helppoa kasvaa ja valita tätä tapaa ajatella, mutta se tuo mukanaan niin paljon hyvää, että otan kaiken pohdinnan, opin, vastareaktion ja kasvun mielelläni vastaan. Tai no, en minäkään aivan kaikelle immuuni ainakaan vielä ole, mutta kaikesta selviää.

Ihanaa loppuviikkoa ja pysykää kuulolla, sillä jo kauan lupaamani verkkovalmennus -kuvio on vihdoin ulkona näillä näppäimillä! Ja tällä viikolla on vielä tulossa muutenkin postauksia lisää. Ainiin & jos et vielä katsonut, niin julkaisin viime viikolla Youtubeen ensimmäisen MYDAY -videon.

<3

Eevsku

SEURAA MYÖS:

INSTAGRAM: EEVSKU

SNAPCHAT: EEVSKU

FACEBOOK.COM/EEVSKU

Tekstiä kuvitti kuvat viime vuoden lopun Thaimaan reissulta, kuvat Eevi Teittinen

Continue Reading

KUINKA JATKAA EPÄONNISTUMISEN JÄLKEEN?

Kiitos kaikille mahtavista kysymyksistä ja aihe -ehdotuksista postauksiin! Yksi kysymyksistä koski epäonnistumista ja kuinka sen pelosta pääsee eroon, joten aloitan kertomalla omia kokemuksia tästä aiheesta.

Minä tiedän miltä tuntuu epäonnistua. Tiedän myös paljon siitä, miltä tuntuu lähteä rakentamaan uudelleen pohjalta. Olen epäonnistunut sekä urheilussa, ihmissuhteissa, että työasioissa. Oliko se kamalaa? Ehkä sillä hetkellä se tuntui siltä, mutta näin jälkeenpäin jokaisesta epäonnistumisesta olen oppinut enemmän kuin niistä onnistumisista ja tiedän, että en olisi näin pitkällä ilman niitä kokemuksia.

Elämä on yhtä vuoristorataa, halusi tai ei. Sen hyväksyminen ja myöntäminen helpottaa paljon. Sen jälkeen ne epäonnistumiset ja pohjalla rypemiset eivät enää tunnukaan niin pahalta. Kaikkeen tottuu ja kyllä sieltä aina joka kerta on kuitenkin päässyt ylös. Ja eteenpäin. Paljon eteenpäin.

Toki elämästä saa varmasti myös tasaista halutessaan ja varmasti jotkut ihmiset haluavat sen olevan paljon tasaisempaa kuin mitä itse haluan. Olen myöntänyt itselleni sen, että kaipaan ja haluan niitä äärimmäisiä tunteita, tapahtumia ja tekemistä vielä tässä vaiheessa elämääni ja se on ihan okei. Varmasti joskus myöhemmin rauhoitun ja elämäni tasoittuu, mutta nyt se ei vielä ole siinä vaiheessa. Eikä sen tarvitsekaan olla vaikka kyllä menoni koko ajan löytää enemmän parempaa suuntaa. Minulle balanssi on sitä, että osaan rauhoittua tarpeeksi, jotta voin myös mennä täysillä. Rakastan sitä täysillä menemistä, uskaltamista, naurua, itseni haastamista, iloa, energiaa. Mutta myös hiljaisuutta, rauhaa, luontoa, lempeyttä ja hyväksyntää.

Se, että pysähtyy välillä ja joutuu oikeasti kuuntelemaan itseään tekee hyvää, oikeastaan todella hyvää. Suosittelen ihan jokaiselle. Mutta se ei muuten ole helppoa, nimittäin se tekee kipeää. On niin helppoa tehdä asioita, suorittaa ja jättää kehon ja mielen viestejä huomioimatta sekä vanhoja asioita käsittelemättä. Tehdä asioita siinä omassa kuplassa tai oravanpyörässä, koska näin on aina tehty ja pelkää mitä tapahtuu, jos astuukin siitä pois. Kyllä minuakin on pelottanut todella usein ja pelottaa välillä edelleenkin. Mutta ei se haittaa, sillä tiedän ettei mitään uutta ja hienoa synny siellä mukavuusalueella pyörimisellä.

Kun olen lukenut ja opiskellut menestyneiltä ihmisiltä heidän elämästään ja ajatuksista, olen huomannut saman yhtäläisyyden toistuvan kaikilla: he ovat epäonnistuneet monta kertaa ja yleensä aika isostikin. Ei tämä tarkoita sitä, että pitäisi toivoa epäonnistuvansa ja se olisi menestyksen avain, mutta ei pidä pelätä epäonnistumista. Se on esteenä yrittämiselle ja se ettei yritä estää uusien asioiden saavuttamisen.

Jos olisin liikaa pelännyt tai hävennyt epäonnistumista, en olisi esimerkiksi koskaan raivannut tietäni takaisin kilpailemaan katastrofaalisen vuoden 2014 jälkeen. En olisi koskaan myöskään aloittanut yrittämistä (blogi, valmentaminen, kouluttaminen), matkustanut niin paljon tai uskaltanut rakastua uudelleen. Tai uskaltanut ylipäätänsä unelmoida tällaisestä elämästä ja mahdollisuuksista. En todellakaan olisi uskonut olevani tässä pisteessä 5 vuotta sitten kun aloitin ensimmäisen kilpailuvalmistautumiseni tässä lajissa, mutta on myös vielä niin paljon asioita joita haluan tehdä ja saavuttaa. Onneksi on aikaa.

Urheilu opettaa mielestäni melkein parhaalla mahdollisella tavalla epäonnistumisen käsittelyä. Urheilussa epäonnistumista tapahtuu koko ajan ja oppii yrittämään aina uudelleen. Telinevoimistelu on ollut minulle yksi suurimmista opettajista, koska taitoharjoittelussa toistoja tehdään satoja, tuhansia ennen kuin onnistut. Onnistuminen kilpailuissakin on pienestä kiinni ja joskus yksi virhe voi viedä sinut pois pelistä. Mitä sitten tehtiin kun epäonnistui? Yritettiin uudelleen. Ja uudelleen. Kunnes jossain vaiheessa onnistui.

Sama pätee ihan kaikessa tekemisessä. Se että et onnistunut ensimmäisellä kerralla tai vielä kymmenennellä tai tuhannella kerrallakaan ei tarkoita, että sinun pitäisi luovuttaa. Kuka oikeastaan edes määrittää epäonnistumisen? Sinä itse ja omassa päässäsi olevat ajatukset siitä, mitä muut ajattelevat. Aina on niitä, jotka ovat valmiita nauramaan kun epäonnistut, mutta yhtäkkiä ovatkin tukijoukkojasi kun onnistut. Onko näillä ihmisillä oikeasti väliä sinun elämässäsi ja haluatko itse kuulua heihin?

Tiedän miltä tuntuu epäonnistua, mutta tiedän myös miltä tuntuu pistää itsensä täysillä likoon ja onnistua. Se ajatus siitä hetkestä, kun onnistuu on sen kaiken rämpimisen arvoista. Ja itse tiedän, että tulen onnistumaan. Välillä se vaatii vähän enemmän opetuksia ja opettajia, mutta oikeastaan siinä se hienous onkin. Olen saanut tutustua niin mahtaviin ihmisiin ja ennen kaikkea omaan itseeni, että osaan olla kiitollinen niistä kaikista kaatumisista. Toki on päiviä, kun itken sitä miksi minulle käy näin ja noin ja vajoaa hetkeksi itsesääliin. Kunnes taas seuraavassa hetkessä muistaa, että ainiin, se ei autakaan mitään. Kuitenkin hetkelliset romahduksetkin ovat ihan kivoja ja asioiden purkaminen ja ääneen sanominen helpottaa. Ei tarvitse olla joka ikinen hetki vahva, iloinen, positiivinen ja varsinkaan yksin.

Uskalla tehdä, yrittää ja olla oma itsesi. Uskalla epäonnistua ja yrittää uudelleen. Jatka, kunnes onnistut. Näin tulet saamaan sen mitä haluat.

Kuvat Annette Evokari

<3

Eevsku

Continue Reading

INNOSTUS AJAA ETEENPÄIN

Toiset inhoavat ”kaikki on mahdollista, usko unelmiisi” -asennetta ja sitten on ihmiset, jotka rakastavat sitä. Puhuvat siitä ja haluavat inspiroida myös muita. Varmaan jokainen seuraajani tietää kumpaan porukkaan kuulun ja tietenkin tuon asennettani paljon ulospäin. Tuntuu, että ne jotka inhoavat tällaista positiivisuutta ja optimismia pelkäävät niin paljon epäonnistumista, että on helpompi olla hieman pessimisti. Silloin kukaan ei pääse sanomaan, että ”hah, etpäs onnistunutkaan”. Ehkä ne, ketä tämä ärsyttää haluaisivat olla optimistisempia ja positiivisempia, mutta eivät uskalla? En tiedä enkä nyt voi puhua muiden puolesta, mutta tällaisia ajatuksia tuosta herää.

Täytyy nimittäin sanoa, että kaikki menestyneet ihmiset ympärilläni ovat optimistisia ja positiivisia. Jokainen on epäonnistunut, jokaisella on ollut paljon huonoja hetkiä elämässä, mutta ei sillä ole mitään väliä eikä se estä yrittämästä uudelleen. Tai on sillä toki väliä siksi, että se on nimenomaan kasvattanut luonnetta ja ajanut eteenpäin. Ilman niitä epäonnistumisia ja heikkoja hetkiä ei olisi kasvanut vahvaa taistelija luonnetta, jonka avulla aina noustaan ylös vaikka olisi kuinka vaikeita hetkiä.

Olen purkanut alkuvuoden aikana omia sisäisiä lukkojani ja löytänyt paljon uusia puolia sekä kysynyt itseltäni suoria kysymyksiä. Olen kysynyt itseltäni sellaisia helppoja kysymyksiä, kuten kuka olen, miksi olen tällainen ja mitä haluan tehdä? Miksi olen tehnyt sitä mitä olen tähän saakka tehnyt ja onko se oikeasti sitä mitä haluan tehdä? Teenkö asioita itseäni varten vai muita varten? Miksi teen jotain asioita, mistä tiedän etteivät ne ole minulle hyväksi?

Meillä jokaisella on sisällämme asioita, joita on jäänyt käsittelemättä. Kaikkien kohdalla käsitteleminen ei varmaan ole pakollista ja jokainen meistä kokee tapahtuneet asiat eri tavalla. Ei voi siis sanoa toisen puolesta siitä, miten joku asia on kyseiseen ihmiseen vaikuttanut ja millä tavalla hän sen kokee. Toiset ovat herkempiä kuin toiset ja osa pystyy puhumaan asioista heti kun taas toiset patovat asioita paljon sisällään. Itse olen kokenut asioiden avaamisen todella vapauttavana vaikkakin rankkana. Ei ole helppoa luottaa muihin ja näyttää heikkouksiaan, jos luottamus on usein petetty. Kun vihdoin kuitenkin pääsee turvallisesti avaamaan omia asioitaan, on se todella vapauttavaa ja itkeminen puhdistavaa.

Me olemme niin erilaisia joka tasolla. Fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti.. Meillä on erilainen kasvatus ja ympäristö sekä opitut tavat. Toisten tarinat ovat rajumpia kuin toisilla eikä niitä kannata liikaa vertailla keskenään vaikka usein varsinkin vaikeat tarinat yhdistävät ihmisiä. Kaikki tämä on muokannut meistä omanlaisia yksilöitämme ja antanut lähtökohdat siihen mitä ikinä alkaakaan tekemään. Silti meillä on vapaus valita kun vain oivaltaa, että miksi on vaikka aina toiminut jollain tietyllä tavalla. Jos sinulla on tapa, joka ei vie sinua haluamaasi suuntaan, on sinulla mahdollisuus muuttaa sitä. Se muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se on täysin mahdollinen. Avain siihen on nimenomaan ensin tuon asian tiedostaminen, sen hyväksyminen ja sen jälkeen muutos.

Se miksi minusta on kasvanut näin vahva, on vaatinut vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Eihän se ole ollut kivaa, mutta ilman niitä en olisi tässä. On ollut hetkiä, kun se positiivisuus on ollut todella vaikea löytää ja ylläpitää. Aina se on kuitenkin löytynyt ja palannut takaisin, usein vahvempana kuin aiemmin. Välillä minusta tuntuu ettei mikään enää hirveästi hetkauta, kun on tapahtunut niin paljon. Osaa suhtautua asioihin kevyemmin ja olla myös loukkaantumatta muiden sanomisista. En nyt niin paksunahkainen ole etteikö mikään sattuisi, mutta on tapahtunut asioita joiden takia osaa suhteuttaa paljon paremmin. Näiden joidenkin tapahtumien vuoksi niitä omia lukkojakin joutuu availemaan, koska sillä hetkellä kun ne ovat tapahtuneet ei ole ollut mahdollisuus käsitellä ja purkaa sitä loppuun saakka. Sen minkä olen itse huomannut käsiteltävien asioiden kanssa, että kun se on sinulle ajatellessa ja puhuessa täysin tai ainakin lähes neutraalia niin olet päässyt jo pitkälle. Niin kauan kun se aiheuttaa tunteita; vihaa, ahdistusta, surua, paniikkia – on vielä asioita kesken.

Oma luonteeni on yhdistelmä herkkyyttä, luovuutta ja kuitenkin todella kovaa päätä. Ei mikään helpoin yhdistelmä, kun vien usein itseni niin pitkälle, että unohdan herkkyyden ja luovuuden lähes kokonaan. Kun kadotan nuo kaksi, on minun vaikeaa kuunnella itseäni ja löytää tasapainoa tekemisessä. Tuskin sitä vielä ihan hetkeen täysin löydänkään ja niin kauan kun haluan kilpaurheilla, on suorittaminen suuressa roolissa. Olen kuitenkin jo matkalla parempaan balanssiin tiedostamalla ja hyväksymällä asian. En itse halua miettiä suorittamista pelkästään huonona asiana, sillä se myös tuo hyvää jos sitä osaa käyttää oikein. Kaikkea ei pidä suorittaa ja mitä rennompana pitää suurimman osan asioista, välttyy liialliselta kuormittumiselta, mutta ilman suorittamista asiat eivät etene. Rentouden löytäminen ei ole helppoa ja varsinkin jos vanhat tavat ovat tiukassa, mutta tietty rentous kaikessa antaa varmasti parempia tuloksia.

Joka päivä voit valita miten ajattelet ja miten asioita teet. Suoritatko vai otatko rennosti, ajatteletko positiivisesti vai negatiivisesti. Mitä haluat saavuttaa ja miten tavoitteeseen voisi päästä? Kuinka paljon se vaatii aikaa ja muutoksia omassa jokapäiväisessä tekemisessä ja ajattelussa? Loppujen lopuksi kaikki on kiinni siitä, että oikeasti päättää tehdä jonkun asian ja siihen auttaa se, että halu tekemiseen tulee sydämestä eikä pelkästään ulkoisesta motivaattorista. Oli asia mikä tahansa.

Minulla on ainakin vielä niin paljon unelmia, joita haluan toteuttaa. Liiallinen kiire on kuitenkin vähentynyt ja haluan pystyä nauttimaan tekemisestä sekä edetä järkevästi. Ehkä jotain viisauttakin on matkan varrella kertynyt. Välillä mennään riskillä ja liian kovaa, joka palauttaa hieman takaisin maanpinnalle, mutta elämän tarkoitus ei olekaan olla koko aikaa jossain täydellisessä balanssissa vaan pyrkiä tekemään asioita mahdollisimman hyvin. En ole täydellinen ja olen täällä oppimassa.

Tämä viikko on täynnä isojen askeleiden ottamista kohti uusia tavoitteita ja tässä huomaa taas kerran sen, kuinka into ja palo johonkin asiaan saa heräämään eloon. Tulee paljon uutta energiaa, inspiraatiota ja iloa pelkästään innostumisesta. Innostuminen onkin avain asioiden onnistumiseen. Ole innostunut siitä mitä teet ja innosta myös muita, niin kaikki on mahdollista.

Olen muuten innostamassa ja pitämässä  käsilläseisonta -workshoppia Levillä 21.4 Levi Wellness Clubilla -tervetuloa mukaan! Löydät tapahtuman ja ilmoittautumisohjeet täältä.

<3

Eevsku

EDELLINEN POSTAUS: ROOTS HELSINKI

MUUT KANAVAT

IG eevsku

SC eevsku

FB

Continue Reading