KUINKA JATKAA EPÄONNISTUMISEN JÄLKEEN?

Kiitos kaikille mahtavista kysymyksistä ja aihe -ehdotuksista postauksiin! Yksi kysymyksistä koski epäonnistumista ja kuinka sen pelosta pääsee eroon, joten aloitan kertomalla omia kokemuksia tästä aiheesta.

Minä tiedän miltä tuntuu epäonnistua. Tiedän myös paljon siitä, miltä tuntuu lähteä rakentamaan uudelleen pohjalta. Olen epäonnistunut sekä urheilussa, ihmissuhteissa, että työasioissa. Oliko se kamalaa? Ehkä sillä hetkellä se tuntui siltä, mutta näin jälkeenpäin jokaisesta epäonnistumisesta olen oppinut enemmän kuin niistä onnistumisista ja tiedän, että en olisi näin pitkällä ilman niitä kokemuksia.

Elämä on yhtä vuoristorataa, halusi tai ei. Sen hyväksyminen ja myöntäminen helpottaa paljon. Sen jälkeen ne epäonnistumiset ja pohjalla rypemiset eivät enää tunnukaan niin pahalta. Kaikkeen tottuu ja kyllä sieltä aina joka kerta on kuitenkin päässyt ylös. Ja eteenpäin. Paljon eteenpäin.

Toki elämästä saa varmasti myös tasaista halutessaan ja varmasti jotkut ihmiset haluavat sen olevan paljon tasaisempaa kuin mitä itse haluan. Olen myöntänyt itselleni sen, että kaipaan ja haluan niitä äärimmäisiä tunteita, tapahtumia ja tekemistä vielä tässä vaiheessa elämääni ja se on ihan okei. Varmasti joskus myöhemmin rauhoitun ja elämäni tasoittuu, mutta nyt se ei vielä ole siinä vaiheessa. Eikä sen tarvitsekaan olla vaikka kyllä menoni koko ajan löytää enemmän parempaa suuntaa. Minulle balanssi on sitä, että osaan rauhoittua tarpeeksi, jotta voin myös mennä täysillä. Rakastan sitä täysillä menemistä, uskaltamista, naurua, itseni haastamista, iloa, energiaa. Mutta myös hiljaisuutta, rauhaa, luontoa, lempeyttä ja hyväksyntää.

Se, että pysähtyy välillä ja joutuu oikeasti kuuntelemaan itseään tekee hyvää, oikeastaan todella hyvää. Suosittelen ihan jokaiselle. Mutta se ei muuten ole helppoa, nimittäin se tekee kipeää. On niin helppoa tehdä asioita, suorittaa ja jättää kehon ja mielen viestejä huomioimatta sekä vanhoja asioita käsittelemättä. Tehdä asioita siinä omassa kuplassa tai oravanpyörässä, koska näin on aina tehty ja pelkää mitä tapahtuu, jos astuukin siitä pois. Kyllä minuakin on pelottanut todella usein ja pelottaa välillä edelleenkin. Mutta ei se haittaa, sillä tiedän ettei mitään uutta ja hienoa synny siellä mukavuusalueella pyörimisellä.

Kun olen lukenut ja opiskellut menestyneiltä ihmisiltä heidän elämästään ja ajatuksista, olen huomannut saman yhtäläisyyden toistuvan kaikilla: he ovat epäonnistuneet monta kertaa ja yleensä aika isostikin. Ei tämä tarkoita sitä, että pitäisi toivoa epäonnistuvansa ja se olisi menestyksen avain, mutta ei pidä pelätä epäonnistumista. Se on esteenä yrittämiselle ja se ettei yritä estää uusien asioiden saavuttamisen.

Jos olisin liikaa pelännyt tai hävennyt epäonnistumista, en olisi esimerkiksi koskaan raivannut tietäni takaisin kilpailemaan katastrofaalisen vuoden 2014 jälkeen. En olisi koskaan myöskään aloittanut yrittämistä (blogi, valmentaminen, kouluttaminen), matkustanut niin paljon tai uskaltanut rakastua uudelleen. Tai uskaltanut ylipäätänsä unelmoida tällaisestä elämästä ja mahdollisuuksista. En todellakaan olisi uskonut olevani tässä pisteessä 5 vuotta sitten kun aloitin ensimmäisen kilpailuvalmistautumiseni tässä lajissa, mutta on myös vielä niin paljon asioita joita haluan tehdä ja saavuttaa. Onneksi on aikaa.

Urheilu opettaa mielestäni melkein parhaalla mahdollisella tavalla epäonnistumisen käsittelyä. Urheilussa epäonnistumista tapahtuu koko ajan ja oppii yrittämään aina uudelleen. Telinevoimistelu on ollut minulle yksi suurimmista opettajista, koska taitoharjoittelussa toistoja tehdään satoja, tuhansia ennen kuin onnistut. Onnistuminen kilpailuissakin on pienestä kiinni ja joskus yksi virhe voi viedä sinut pois pelistä. Mitä sitten tehtiin kun epäonnistui? Yritettiin uudelleen. Ja uudelleen. Kunnes jossain vaiheessa onnistui.

Sama pätee ihan kaikessa tekemisessä. Se että et onnistunut ensimmäisellä kerralla tai vielä kymmenennellä tai tuhannella kerrallakaan ei tarkoita, että sinun pitäisi luovuttaa. Kuka oikeastaan edes määrittää epäonnistumisen? Sinä itse ja omassa päässäsi olevat ajatukset siitä, mitä muut ajattelevat. Aina on niitä, jotka ovat valmiita nauramaan kun epäonnistut, mutta yhtäkkiä ovatkin tukijoukkojasi kun onnistut. Onko näillä ihmisillä oikeasti väliä sinun elämässäsi ja haluatko itse kuulua heihin?

Tiedän miltä tuntuu epäonnistua, mutta tiedän myös miltä tuntuu pistää itsensä täysillä likoon ja onnistua. Se ajatus siitä hetkestä, kun onnistuu on sen kaiken rämpimisen arvoista. Ja itse tiedän, että tulen onnistumaan. Välillä se vaatii vähän enemmän opetuksia ja opettajia, mutta oikeastaan siinä se hienous onkin. Olen saanut tutustua niin mahtaviin ihmisiin ja ennen kaikkea omaan itseeni, että osaan olla kiitollinen niistä kaikista kaatumisista. Toki on päiviä, kun itken sitä miksi minulle käy näin ja noin ja vajoaa hetkeksi itsesääliin. Kunnes taas seuraavassa hetkessä muistaa, että ainiin, se ei autakaan mitään. Kuitenkin hetkelliset romahduksetkin ovat ihan kivoja ja asioiden purkaminen ja ääneen sanominen helpottaa. Ei tarvitse olla joka ikinen hetki vahva, iloinen, positiivinen ja varsinkaan yksin.

Uskalla tehdä, yrittää ja olla oma itsesi. Uskalla epäonnistua ja yrittää uudelleen. Jatka, kunnes onnistut. Näin tulet saamaan sen mitä haluat.

Kuvat Annette Evokari

<3

Eevsku

Continue Reading

INNOSTUS AJAA ETEENPÄIN

Toiset inhoavat ”kaikki on mahdollista, usko unelmiisi” -asennetta ja sitten on ihmiset, jotka rakastavat sitä. Puhuvat siitä ja haluavat inspiroida myös muita. Varmaan jokainen seuraajani tietää kumpaan porukkaan kuulun ja tietenkin tuon asennettani paljon ulospäin. Tuntuu, että ne jotka inhoavat tällaista positiivisuutta ja optimismia pelkäävät niin paljon epäonnistumista, että on helpompi olla hieman pessimisti. Silloin kukaan ei pääse sanomaan, että ”hah, etpäs onnistunutkaan”. Ehkä ne, ketä tämä ärsyttää haluaisivat olla optimistisempia ja positiivisempia, mutta eivät uskalla? En tiedä enkä nyt voi puhua muiden puolesta, mutta tällaisia ajatuksia tuosta herää.

Täytyy nimittäin sanoa, että kaikki menestyneet ihmiset ympärilläni ovat optimistisia ja positiivisia. Jokainen on epäonnistunut, jokaisella on ollut paljon huonoja hetkiä elämässä, mutta ei sillä ole mitään väliä eikä se estä yrittämästä uudelleen. Tai on sillä toki väliä siksi, että se on nimenomaan kasvattanut luonnetta ja ajanut eteenpäin. Ilman niitä epäonnistumisia ja heikkoja hetkiä ei olisi kasvanut vahvaa taistelija luonnetta, jonka avulla aina noustaan ylös vaikka olisi kuinka vaikeita hetkiä.

Olen purkanut alkuvuoden aikana omia sisäisiä lukkojani ja löytänyt paljon uusia puolia sekä kysynyt itseltäni suoria kysymyksiä. Olen kysynyt itseltäni sellaisia helppoja kysymyksiä, kuten kuka olen, miksi olen tällainen ja mitä haluan tehdä? Miksi olen tehnyt sitä mitä olen tähän saakka tehnyt ja onko se oikeasti sitä mitä haluan tehdä? Teenkö asioita itseäni varten vai muita varten? Miksi teen jotain asioita, mistä tiedän etteivät ne ole minulle hyväksi?

Meillä jokaisella on sisällämme asioita, joita on jäänyt käsittelemättä. Kaikkien kohdalla käsitteleminen ei varmaan ole pakollista ja jokainen meistä kokee tapahtuneet asiat eri tavalla. Ei voi siis sanoa toisen puolesta siitä, miten joku asia on kyseiseen ihmiseen vaikuttanut ja millä tavalla hän sen kokee. Toiset ovat herkempiä kuin toiset ja osa pystyy puhumaan asioista heti kun taas toiset patovat asioita paljon sisällään. Itse olen kokenut asioiden avaamisen todella vapauttavana vaikkakin rankkana. Ei ole helppoa luottaa muihin ja näyttää heikkouksiaan, jos luottamus on usein petetty. Kun vihdoin kuitenkin pääsee turvallisesti avaamaan omia asioitaan, on se todella vapauttavaa ja itkeminen puhdistavaa.

Me olemme niin erilaisia joka tasolla. Fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti.. Meillä on erilainen kasvatus ja ympäristö sekä opitut tavat. Toisten tarinat ovat rajumpia kuin toisilla eikä niitä kannata liikaa vertailla keskenään vaikka usein varsinkin vaikeat tarinat yhdistävät ihmisiä. Kaikki tämä on muokannut meistä omanlaisia yksilöitämme ja antanut lähtökohdat siihen mitä ikinä alkaakaan tekemään. Silti meillä on vapaus valita kun vain oivaltaa, että miksi on vaikka aina toiminut jollain tietyllä tavalla. Jos sinulla on tapa, joka ei vie sinua haluamaasi suuntaan, on sinulla mahdollisuus muuttaa sitä. Se muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se on täysin mahdollinen. Avain siihen on nimenomaan ensin tuon asian tiedostaminen, sen hyväksyminen ja sen jälkeen muutos.

Se miksi minusta on kasvanut näin vahva, on vaatinut vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Eihän se ole ollut kivaa, mutta ilman niitä en olisi tässä. On ollut hetkiä, kun se positiivisuus on ollut todella vaikea löytää ja ylläpitää. Aina se on kuitenkin löytynyt ja palannut takaisin, usein vahvempana kuin aiemmin. Välillä minusta tuntuu ettei mikään enää hirveästi hetkauta, kun on tapahtunut niin paljon. Osaa suhtautua asioihin kevyemmin ja olla myös loukkaantumatta muiden sanomisista. En nyt niin paksunahkainen ole etteikö mikään sattuisi, mutta on tapahtunut asioita joiden takia osaa suhteuttaa paljon paremmin. Näiden joidenkin tapahtumien vuoksi niitä omia lukkojakin joutuu availemaan, koska sillä hetkellä kun ne ovat tapahtuneet ei ole ollut mahdollisuus käsitellä ja purkaa sitä loppuun saakka. Sen minkä olen itse huomannut käsiteltävien asioiden kanssa, että kun se on sinulle ajatellessa ja puhuessa täysin tai ainakin lähes neutraalia niin olet päässyt jo pitkälle. Niin kauan kun se aiheuttaa tunteita; vihaa, ahdistusta, surua, paniikkia – on vielä asioita kesken.

Oma luonteeni on yhdistelmä herkkyyttä, luovuutta ja kuitenkin todella kovaa päätä. Ei mikään helpoin yhdistelmä, kun vien usein itseni niin pitkälle, että unohdan herkkyyden ja luovuuden lähes kokonaan. Kun kadotan nuo kaksi, on minun vaikeaa kuunnella itseäni ja löytää tasapainoa tekemisessä. Tuskin sitä vielä ihan hetkeen täysin löydänkään ja niin kauan kun haluan kilpaurheilla, on suorittaminen suuressa roolissa. Olen kuitenkin jo matkalla parempaan balanssiin tiedostamalla ja hyväksymällä asian. En itse halua miettiä suorittamista pelkästään huonona asiana, sillä se myös tuo hyvää jos sitä osaa käyttää oikein. Kaikkea ei pidä suorittaa ja mitä rennompana pitää suurimman osan asioista, välttyy liialliselta kuormittumiselta, mutta ilman suorittamista asiat eivät etene. Rentouden löytäminen ei ole helppoa ja varsinkin jos vanhat tavat ovat tiukassa, mutta tietty rentous kaikessa antaa varmasti parempia tuloksia.

Joka päivä voit valita miten ajattelet ja miten asioita teet. Suoritatko vai otatko rennosti, ajatteletko positiivisesti vai negatiivisesti. Mitä haluat saavuttaa ja miten tavoitteeseen voisi päästä? Kuinka paljon se vaatii aikaa ja muutoksia omassa jokapäiväisessä tekemisessä ja ajattelussa? Loppujen lopuksi kaikki on kiinni siitä, että oikeasti päättää tehdä jonkun asian ja siihen auttaa se, että halu tekemiseen tulee sydämestä eikä pelkästään ulkoisesta motivaattorista. Oli asia mikä tahansa.

Minulla on ainakin vielä niin paljon unelmia, joita haluan toteuttaa. Liiallinen kiire on kuitenkin vähentynyt ja haluan pystyä nauttimaan tekemisestä sekä edetä järkevästi. Ehkä jotain viisauttakin on matkan varrella kertynyt. Välillä mennään riskillä ja liian kovaa, joka palauttaa hieman takaisin maanpinnalle, mutta elämän tarkoitus ei olekaan olla koko aikaa jossain täydellisessä balanssissa vaan pyrkiä tekemään asioita mahdollisimman hyvin. En ole täydellinen ja olen täällä oppimassa.

Tämä viikko on täynnä isojen askeleiden ottamista kohti uusia tavoitteita ja tässä huomaa taas kerran sen, kuinka into ja palo johonkin asiaan saa heräämään eloon. Tulee paljon uutta energiaa, inspiraatiota ja iloa pelkästään innostumisesta. Innostuminen onkin avain asioiden onnistumiseen. Ole innostunut siitä mitä teet ja innosta myös muita, niin kaikki on mahdollista.

Olen muuten innostamassa ja pitämässä  käsilläseisonta -workshoppia Levillä 21.4 Levi Wellness Clubilla -tervetuloa mukaan! Löydät tapahtuman ja ilmoittautumisohjeet täältä.

<3

Eevsku

EDELLINEN POSTAUS: ROOTS HELSINKI

MUUT KANAVAT

IG eevsku

SC eevsku

FB

Continue Reading

REHELLISYYDESTÄ JA TOISTEN HAUKKUMISESTA


Arvostan omaa äitiäni monessakin asiassa, mutta yksi ylitse muiden on se, että hän ei puhu pahaa muista ihmisistä. Tajusin tuon asian selkeästi vasta muutama vuosi sitten, kun aloin enemmän pohtimaan omaa ajatteluani, käytöstä ja puhumista. Tajusin, että usein muiden ja itseni puhuessa toisista pahaa minulle tulee huono olla varsinkin jos ei asiaan ole oikeasti aihetta. Toki asioista saa puhua kuten ne ovat ja joskus se sitten on negatiivisempaa. Mutta ei minulla ainakaan ole tarvetta puhua puhumisen vuoksi tai siksi että itselleni tulisi parempi olo. Koska siitä ei muuten tule eikä minulla ole omasta mielestäni koskaan vara puhua muista pahaan sävyyn. Miksi olisi?

Tässäkin olemme hyvin erilaisia ja toisille muiden asioiden päivittely tai haukkuminen on viihdettä. Tulee mieleen, että eikö oikeasti ole muuta puhuttavaa? Onko oman elämän sisältö niin tyhjää ja aiheet vähissä, että on väännettävä asiaa toisista? Toki me olemme täällä oppimassa itsemme lisäksi myös muista ja muiden kautta on hyvä peilata omia asioita. Jos kuitenkin se peilaaminen on koko ajan negatiivista ja ahdistut toisten tekemisistä tai saat muiden epäonnistumisesta tyydytystä, kannattaisi ihan rohkeasti kurkata peiliin ja miettiä onko kaikki hyvin.

Jos toisten puhumisestakin on vain tullut tapa tai sitä ajattelee asiana, joka on ”normaalia” ja ”kaikkihan sitä tekee”, suosittelen myös pistämään omat uskomukset tarkastelun alle. Ehkä kaikki eivät sittenkään tee niin eikä se ole normaalia. Eikä se varsinkaan ole jotain mistä olisi jotain hyötyä. Tai kerro ihmeessä jos olet joskus konkreettisesti hyötynyt jonkun toisen ihmisen asioiden päivittelystä, haukkumisesta tai toisen ihmisen epäonnesta nauttimisesta. Vaikea uskoa, että kukaan koskaan olisi noista asioista mitään muuta kuin ehkä sen hetkellisen ilon saanut. Ja eikö ole aika uskomatonta, että tuo on jonkun ihmisen ilo.

Ihmiset rakastavat draamaa, se on selvää. Enkä voi sanoa itsekään siitä vielä olevani 100% irti, mutta aika pitkällä kuitenkin. En esimerkiksi juurikaan seuraa uutisia, en omista televisiota, en seuraa juoruja, etsimällä etsi aiheita tai aloita keskusteluja toisista ihmisistä. Olen suurimmaksi osaksi oikeastaan aika pihalla siitä mitä tapahtuu, sillä en käytä aikaani lukemalla, seuraamalla, kuuntelemalla tai puhumalla aiheista, jotka eivät vie minua eteenpäin tai anna oikeasti hyvää minulle ja muille.

Me olemme välillä niin kovin kiinnostuneita siitä, mitä muiden elämässä tapahtuu ja varsinkin silloin jos menee huonosti. Olen saanut paljon positiivisia viestejä omasta rehellisyydestäni ja siitä kuinka on hienoa kun kerron myös kuinka minulla menee välillä huonosti. Olen kirjoittanut ja puhunut aika avoimesti niistä huonoistakin asioista jo pidemmän aikaa, mutta eivät ne tietenkään ole pääaiheenani. Huonon vastapainona tapahtuu myös erittäin paljon hyvää ja onneksi asia on näin. Kyse on myös taas kerran siitä asenteesta ja suhtautumisesta.

Minulta kysytään usein, että saanko paljon negatiivista palautetta ja viestejä? Itseasiassa en saa ja onkin aika hassua, että kysytään usein ensin sitä saako negatiivista palautetta. Samoin, kun minulta on vaikka kysytty lehdessä, että saanko palautetta lihaksistani ja ensioletus oli, että se olisi jotain negatiivista. Itseasiassa saan pääasiassa positiivista palautetta ja olen myös saanut paljon tukea ja kannustusta onnistumisistani enkä pelkästään tukea huonoihin tilanteisiin. Olen siis tässäkin sitä mieltä, että saat sitä mitä tilaat. Saat sitä, mihin keskityt.

Draaman lisäksi ihmiset ovat luonteeltaan uteliaita eikä se ole ollenkaan huono asia jos senkin suuntaa oikeisiin asioihin. Tuntuu kuitenkin, että monet käyttävät energiansa ja uteliaisuutensa aivan turhiin asioihin. Tämä on oikeasti aika kiinnostava aihe, koska olen miettinyt sitä niin usein, että mitä joku saa siitä toisen haukkumisesta ja huonojen asioiden kaivamisesta? Energiaa? Iloa? Hyvää oloa? Buustia itselleen?

En tajua.

Ja toisaalta – jos ajattelet itse, että minusta varmasti puhutaan pahaa, minua haukutaan, minusta ei pidetä jne.. Niin sekin varmasti johtaa huonompaan tilanteeseen. Minä koen niin, että jos minusta puhutaan pahaa, eivät he tiedä mistä puhuvat eikä sillä ole minulle silloin väliä. Ei sillä voi olla väliä, jos ne ihmiset eivät merkkaa minulle tai tietää itse sen asian olevan toisin. Se mikä merkkaa, on mitä ne ihmiset ajattelevat ketkä oikeasti ovat sinulle tärkeitä tai ketkä ovat sinut tavanneet. Jos ihminen on minut tavannut, jutellut kanssani ja ehkä jopa viettänyt jonkin verran aikaa ja ei sen jälkeen minusta pidä – en voi asialle oikeastaan mitään. Jos olen ollut sellainen kuin olen ja joku ei minusta sitten pidä, niin ei herranjestas ei ole mitään järkeä käyttää energiaa sen asian miettimiseen! Joskus taas voi olla, että on hyväkin saada ulkopuolelta jokin palaute, joka herättää sinut itsesi. Tässäkin uskon kuitenkin negatiivisuuden sijaan rakentavaan ajatteluun ja palautteeseen. Sen vastaanottaminenkin voi toki olla vaikeaa, mutta kannattaa kehittyä siinä, koska näin pääsee itsekin eteenpäin.

Haluan pitää huolta siitä, että kun tapaan ihmisiä, kohtelen kaikkia hyvin. Olen sellainen kuin olen, ystävällinen, iloinen ja kohtelen kaikkia tasavertaisesti. Virheitä olen toki elämäni aikana tehnyt eikä kaikki tilanteet tai hoitamat asiat ole aina mennyt putkeen, mutta niistä onkin ollut tarkoitus oppia. Tällä ajatusmaailmalla olen löytänyt kaikkein tasapainoisimman olon ja pystynyt käsittelemään paremmin esimerkiksi sitä, että teen julkista ammattia. Jos joku ei minusta ulkoisesti pidä, sille en voi mitään. Jos taas joku puhuu minusta ihmisenä, on aika harvoja jotka sitä voisivat oikeasti tehdä.

Katsoin eilen illalla Maria Veitola Yökylässä -ohjelman jaksoja koneelta (on muuten pitkästä aikaa ainoa sarja, jota on taas halunnut katsoa, suosittelen) ja jäi hyvä fiilis mm. Selänteen Sirpan sanoista, että hänen tavoitteensa on tässä elämässä ollut aina olla hyvä ihminen. Sellainen ihminen, kenestä muut puhuvat hyvää vaikka ei itse olisi paikalla. Että onpas se kiva tyyppi. Näin kun elää suurimman osan ajasta, ei voi mennä kuin hyvin. Ajattelen itse samalla tavalla ja ympärilläni on tällä hetkellä niitä ihmisiä, joiden tiedän myös ajattelevan noin. Se tuntuu hyvältä.

Nämä ajatukset nousivat pintaan monestakin syystä ja tällä viikolla nousikin otsikoihin esimerkiksi juuri Maria Veitolan julkinen haukkuminen sekä Hanna Sumarin allien -kommentointi TTK:ssa. Tämä kertoo jotenkin niin paljon juuri siitä mihin ihmiset keskittyvät ja käyttävät aikaansa. Ilman mitään syytä!! Jos on oikeasti aihetta ja puhuu jostain ihmisestä pahaa liittyen vaikka hänen käyttäytymiseensä on asia erikseen, mutta ulkonäön haukkuminen missään tilanteessa on asia, jota en ymmärrä.

Mieti mitä puhut ja ajattelet, kenestä ja miksi. Onko siihen oikeasti aihetta ja mitä siitä saat?

Kiitos inspiraatiosta tähän tekstiin kuuluu monille, mutta kiitos erityisesti äidille, jonka kautta olen saanut vahvan pohjan sille ettei ole tarvetta puhua negatiivisesti.

Aurinkoa teidän kaikkien viikonloppuun,

<3

E

Kuvat Annette Evokari

EDELLINEN POSTAUS: OLEN LUJAA LUUTA

Kengät ja reppu Adidas

Takki Mango

Neule Cubus

Continue Reading