PINAATTI-PROTEIINILETUT

Mun on tehnyt pitkään mieli pinaattilettuja ja muutama viikko sitten kokeilin heittää pinaattijauhetta protskulettujen sekaan – toimi! Varsinkin lapsena pidin paljon pinaattiletut + puolukkahillo yhdistelmästä ja myös pinaattikeitto maistui. En kuitenkaan ole syönyt pinaattilettuja tai -keittoa useaan vuoteen, mutta nyt kaapissa ollut pinaattijauhe pääsi muuallekin kuin smoothien sekaan.

En tiedä mistä tuli edes idea tehdä makeita pinaattilettuja, mutta ainakin omaan makuun nämä olivat todella hyviä! Jättämällä banaanin ja proteiinijauheen pois ja laittamalla niiden sijasta esim. pakastepinaattia ja esim. kaura- tai mantelijauhoja saisi tietenkin tehtyä vähän perinteisempia versioita pinaattiletuista.

Oma reseptini meni kuitenkin suurinpiirtein näin (oma kokkailu on aina suurpiirteistä ja kokeilua 😀 ):

 

MAKEAT PINAATTI-PROTEIINILETUT by Eevsku

2 kokonaista kananmunaa (tai esim 1 kokonainen + 2 valkuaista)

1 kypsä banaani (jätä vähän päälle pilkottavaksi)

15-20g heraproteiinijauhetta (itselläni Nutri Works mustikka-vanilja)

1/2 dl kaurahiutaleita

n. 1 rkl pinaattijauhetta (itselläni Foodin)

Ripaus suolaa (+ kanelia & kardemummaa)

 

  • Sekoita ainekset, laita pannulle hieman kookosöljyä (tai voita) ja paista haluamasi kokoisia lettuja miedolla lämmöllä, jotta letut jäävät kosteiksi
  • Ota lautaselle sulamaan marjoja ja laita valmiit letut marjojen päälle – näin saat marjoista sulaneita ja letuista jäähtyneitä
  • Pilko päälle loput banaanista & muuta haluamaasi täytettä / koristetta! Laitoin itse banaanin lisäksi Foodinin mantelitahnaa, joka muuten on superhyvää myös riisi-/maissikakkujenkin päällä..

 

Eikun kokeilemaan ja nauttimaan! Kannattaa ehkä ensin kokeilla pienemmällä määrällä pinaattijauhetta ja toki ohjetta voi käyttää ilman sitäkin. Ohje on gluteeniton ja laktoositon (riippuu toki heraproteiinista). Maidottoman näistä saisi vaihtamalla heraproteiinin kasvisproteiinijauheeseen, mutta en osaa sanoa miten esim. riisiprotsku näissä toimii. Toki prodejauheen voi myös jättää pois. Nämä menevät hyvin aamiaisena, välipalana ennen/jälkeen treenin tai vaikka iltapalana!

 

 

IHANAA KESKIVIIKKOA!

 

___________

PS. Nutri Works tuotteista saat -10% Aminopörssistä koodilla eevsku & Foodinilta -20% koodilla Eevsku20

___________

Edellinen teksti: PIKAREISSU TUKHOLMAAN
Seuraa myös:
Instagram
Facebook
Youtube
Snapchat: eevsku
Nettivalmennukset
Continue Reading

SUPER SMOOTHIE BOWL -RESEPTI

Sisältää alekoodit.

Tässä yksi lemppari smoothie bowl -resepti! Itse pidän pääosin enemmän siitä, että smoothiet ovat paksuja ja lusikoitavassa muodossa, mutta näin kesällä tekee välillä mieli myös juotavia versioita. Senhän saa helposti vain lisäämällä vähän enemmän nestettä! Nämä lusikoitavat smoothie bowlit ovat kuitenkin hieman ruokaisamman oloisia ja tuntuvat vievän nälän paremmin, koska se tulee syötyä rauhallisemmin juotavassa muodossa olevaan smoothieen verrattuna.

Tämän kyseisen smoothiebowlin olen tehnyt jo jonkin aikaa sitten, mutta olen täysin unohtanut jakaa sen teille! Joten tässä olisi resepti, joka on aika täyttävä ja sopii hyvin vaikka lounaan tilalla näin kesällä. Ohje on proteiinipitoinen ja sisältää hyviä rasvoja (avokado) sekä hiilihydraattia (banaani) hedelmistä, mutta antaa myös lisäboostia kaakaosta ja viherjauheesta (tosin ilman näitäkin tämän voi hyvin tehdä!).

AVOKADO- BANAANI -SUKLAA SMOOTHIEBOWL

  • 1 banaani (jäinen aina paras, mutta tavallinenkin käy – kypsät sopii parhaiten)
  • 1/2- 1 avokado
  • 1 kauhallinen vanilja heraproteiinia (itse käytän Nutriworksin)
  • 200g jäisiä marjoja (käytin itse suomalaista mustaherukkaa)
  • 1 rkl raaka kaakaojauhe (Foodin tms.)
  • 1 tl viherjauhe (Foodin tms.)
  • Nesteenä kookosmaito / kauramaito tai vesi – lisää vain sen verran, että blenderi jaksaa pyörittää ja ole kärsivällinen, niin saat siitä lusikoitavaa 🙂

Koristeena hyödynsin tällä kertaa banaania, kaakaonibsejä ja kookoshiutaletta!

Pistä ihmeessä kokeiluun ja kerro mitä tykkäsit! Julkaisen vielä tänään myöhemmin uuden salitreenivideon Youtubeen ja tänään tulee myös uusi uutiskirje sähköpostilistallani oleville, jossa kerron miten voit päästä mukaan uuteen Eevsku Training Community -FB ryhmään. Listalle pääset mukaan oikeasta reunasta (mobiilissa sivun alhaalla) jättämällä s-postiosoitteesi sekä hyväksymällä sen sähköpostiin tulevalla viestillä. En lähetä roskapostia ja tulet saamaan myös syksyllä ilmestyvän ilmaisen ravitsemukseen liittyvän e-kirjasen 🙂 Tervetuloa mukaan!

<3

Eevsku

Luotan itse mainitsemiini Nutriworksin ja Foodinin tuotteisiin, koska ne ovat kotimaisia firmoja ja tiedän tasan mitä tuotteet sisältävät sekä luotan niiden puhtauteen 🙂 Jos kiinnostuit, niin saat Nutriworksin tuotteista -10% Aminopörssin verkkokaupasta koodilla eevsku ja Foodinilta -20% koodilla eevsku20.

UUSI RAVINTOVALMENNUS MYYNNISSÄ NYT! ALKAA 28.8.

SEURAA MYÖS:

INSTAGRAM: EEVSKU

SNAPCHAT: EEVSKU

FACEBOOK

YOUTUBE

Continue Reading

PARAS YSTÄVÄNI – HYVÄ BLENDERI


Sain muutama viikko sitten kotiini uuden KitchenAid Artisan Power Plus Blenderin, joka on tällä hetkellä markkinoiden tehokkain blenderi. Jos minun pitäisi pärjätä seuraava kuukausi tai vaikka vuosikin yhdellä keittiöelektroniikkatuotteella, ei tarvitsisi pohtia hetkeäkään vaan valitsisin hyvän blenderin. Viimeisten vuosien aikana ei ole mennyt yhtään päivää kotona ollessani, ettenkö käyttäisi blenderiäni ja se on reissussa ollessani se mitä tulee melkein eniten ikävä. Enkä nyt edes vitsaile.

Tässä blenderissä on 3,5 hevosvoiman moottori ja ruostumattomasta teräksestä valmistettu epäsymmetrinen terä, 2,6 litran lämpöä kestävä kannu, valmiita Adapti Blend -ohjelmia ja 10 vuoden takuu. Tällainen supertehokas blenderi on tietenkin aika arvokas, mutta ehdottomasti hintansa väärti ja suosittelen kyllä jokaiselle aktiivista blenderin käyttöä, sillä erilaisilla smoothieilla ja keitoilla saa monipuolistettua omaa ruokavaliota todella paljon sekä lisättyä ravintorikkautta. Blenderillä tehtyihin smoothieihin, keittoihin ja raakaherkkuihin saa laitettua helposti ison määrän ravitsevia aineksia kuten marjoja, kasviksia, hedelmiä, yrttejä, pähkinöitä ja mausteita. Itse teen vähintään yhden smoothien/marjajäätelön päivässä ja lisäksi välillä keittoja, raakakakun tai muita raakaherkkuja.

Tässä seuraavaksi pari lähiaikoina tekemääni smoothieta ja lämmin keitto! Reseptit ovat superhelppoja ja nopeita tehdä eikä vaadi minkäänlaisia kokkaustaitoja.

MARJA-VIHERSMOOTHIE

  • Marjasekoitus (jäisiä mansikoita, mustaherukoita, mustikoita)
  • 1 banaani
  • Vaniljaheraproteiinia (käy myös esim riisiproteiini tai tämän voi jättää halutessaan pois)
  • Parsakaalta
  • Lehtikaalta
  • Vettä

Heitä kaikki ainekset blenderiin ja vettä niin, että ainekset peittyvät. Jos haluat tästä lusikoitavaa, laita vettä vähemmän, mutta juotavana vähän reilummin. Veden tilalla voi käyttää hyvin myös manteli-,kaura- tai kookosmaitoa, jos haluaa koostumuksesta hieman pehmeämmän. Tästä KitchenAid blenderistä löytyy oma smoothie -asetus, joka lisää tehoa asteittain, jolloin myös kovat ainekset hienontuvat.

MINTTU-MANSIKKAVAAHTO

  • Jäisiä mansikoita 200g
  • Vaniljaheraproteiinia 20-30g
  • Vähän tuoretta minttua
  • Pieni määrä vettä

Tätä hehkutin taas tälläkin viikolla snapchatissani (eevsku) ja reseptiä näihin kysellään paljon. Tällaisen vaahtomaisen koostumuksen saamiseksi vaaditaan tosiaankin tarpeeksi tehokas blenderi, sillä tässä on tarkoituksena laittaa nestettä todella vähän ja pienitehoisempi blenderi ei silloin jaksa sitä pyörittää vaan menee tukkoon. Laita siis ainekset pohjalle, nestettä aluksi vain sen verran että ne juuri ja juuri blendautuvat ja lisää nestettä hiljalleen tarvittaessa lisää. Tässä blendausaika on perussmoothieta pidempi ja kannattaakin itse käyttää tuota manuaalista nopeuden säätöä – pienellä nopeudella varsinkin aluksi ja antaa vaahdon rauhassa tekeytyä. Minttu tuo tähän ihanaa raikkautta ja tämä sopii loistavasti lämpeneviin päiviin välipalaksi tai vaikka kevyeksi jälkiruoaksi! Tämä on oma ehdoton lemppari, suosittelen testaamaan.

ENERGISOIVA KASVISKEITTO (lämmin)

  • 5-6 porkkanaa
  • Puolikas avokado
  • Vähän omenaa
  • Pala sipulia
  • Pala inkivääriä
  • Ripaus suolaa ja kurkumaa

Tehokkaalla blenderillä saa myös tehtyä lämmintä keittoa ilman erillistä lämmitystä – kuulostaa uskomattomalta, mutta toimii todella! Adapti Blend -ohjelmista löytyy valmis keitto -asetus, joka siis lämmittää keiton viileistä aineksista. Otin itse ainekset jääkaapista, kuorin, heitin blenderiin ja kylmää vettä sekaan – keitto-ohjelma 5 minuuttia ja lämmin keitto on valmis! Ihan mielettömän kätevää. Keitto myös säilyy lämpöisenä kannussa jos valmistaa vielä rinnalle jotain muuta. Tämän keiton kaverina voisi vielä syödä jotain proteiinipitoista, esim rinnalle kananmunan tai kaksi tai keiton päälle raejuustoa. Tai voi tehdä blenderillä edellä olevan proteiinipitoisen marjaherkun jälkkäriksi!

Tämä KitchenAid Artisan Power Plus Blender yllätti minut erittäin positiivisesti, sillä minulla on ollut jo aiemmin todella hyvä blenderi käytössä usean vuoden ja en uskonut sen parempaa tällä hetkellä olevan. Tämä todisti ajatukseni kyllä vääräksi ja lisäksi ulkonäkö tässä blenderissä on hienompi kuin edeltäjässä, joten tätä pitää erittäin mielellään keittiössä esillä! Ja kun pitää sen esillä, tulee myös käytettyä enemmän. Lisäksi tässä on erittäin kätevä leveämpi kannumalli kuin edellisessä blenderissäni, jonne mahtuu helposti esimerkiksi lusikka ja puhdistaminen on myös helpompaa.

Voin siis aivan todella lämpimästi suositella tätä blenderiä, jos haluat laitteen, jolla voit valmistaa kaiken smoothieista raakakakkuihin etkä halua tapella tehojen kanssa! Saat tyylikkään ja pitkäikäisen laitteen, jota käyttämällä panostat myös samalla omaan terveyteesi 🙂

Mitä te valmistatte blenderillä? Jos on jotain kysyttävää, niin saa laittaa kommenttia. Käykää myös osallistumassa KitchenAidin järjestämään kilpailuun, jossa on palkintona tämä kyseinen blenderi. Kilpailuun osallistut tykkäämällä heidän Facebook -sivuistaan sekä tilaamalla uutiskirjeen täältä.

<3

Eevsku

SEURAA MYÖS

INSTAGRAM: EEVSKU

SNAPCHAT: EEVSKU

FACEBOOK

YOUTUBE

Continue Reading