PUHDAS+ -URHEILIJATIIMIPÄIVÄ

I love me -messuviikonlopun keskelle mahtui myös yhteistyökumppanini Puhdas+ -urheilijatiimipäivä. Onneksi meille sattui mahtava aurinkoinen syksypäivä ja vaikka olikin vähän viileää, niin kiipeilyporukalla tuli kyllä lämmin (vähintäänkin tuskanhiki). Päivään kuului siis kiipeilyä Mustikkamaalla sijaitsevassa Korkee -kiipeilypuistossa, joka oli muuten yllättävän haastava! Itselleni on iän myötä tullut hieman korkeanpaikan pelkoa – tai sitten se on vain sitä itsesuojeluvaistoa. Muutamia ratoja jäi testaamatta, joten täytyy ehkä käydä joskus toiste taistelemassa niitä loppuun. Osa veti kyllä upeasti kaikki radat!

Parin tunnin kiipeilyn päätteeksi mentiin vielä syömään Ruplan brunssille. Tämän porukan kanssa on kyllä aina niin ilo nähdä ja näistä päivistä jää käteen hyvä fiilis sekä lisäinspiraatiota omaan tekemiseen. Mahtavia ihmisiä ja urheilijoita koko poppoo!

Päivän päätteeksi muistettiin vielä tämän syksyn kilpailuissa menestyneitä urheilijoita ja yllätykseksi sain itsekin pienen palkinnon viime vuoden kilpailumenestyksestä. Tulipa hyvä fiilis, koska jotenkin sitä aina itse vähättelee menestystä omassa päässään! Tästä vielä pieni ripaus lisämotivaatiota ensi kevään kisakauteen.

Kiitos vielä superisti koko tiimi ja etenkin Sami & Puhdas+!

Kuvat: Tommi Mankki

Näin saatiin tämäkin viikko ja viikonloppu pakettiin. I love me -messut, tämä tiimipäivä, omat treenit ja työjutut. Sekä ihanaa yhteistä aikaa & yö Clarion -hotellissa Jätkäsaaressa. ♥ Oli muuten erittäin kiva hotelli, ihanat näkymät (13.kerros) sekä hyvä aamiainen (vaikkakin ruuhkainen). Menisin uudelleenkin!

Paljon tapahtumaa ja vaikka ehkä ulospäin näyttää, että miten tuo jaksaa touhuta noin paljon eri juttuja, niin on täällä levättykin (sekä treenattu ja syöty hyvin)! Olen nyt vuosien kokemuksella ja montaa juttua yhtäaikaa touhottaneena oppinut, että jos niin haluaa tehdä (tai kun haluaa :D), niin on myös otettava omaa aikaa ja levättävä väliin. Se vaatii myös itsekkyyttä ja sitä, että ei välttämättä miellytä ihan jokaista. Mutta loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin oma jaksaminen, koska ilman sitä ei pysty antamaan muillekaan yhtään mitään.

Kiitos I love me -messut & kaikki keneen siellä törmäsin, sain ihania haleja ja juttutuokioita! ♥ Jokaiselle ständille en ehtinyt minne piti mennä, mutta onneksi aikaa on messujen jälkeenkin.

Pian nukkumaan, mutta palataan heti huomenna aamusta uuden blogitekstin parissa, josta löydät myös kilpailun!
Eevsku

 

Edellinen teksti:
Messufiiliksiä – I love me

//

Seuraa myös:
Instagram & Snapchat @eevsku
Facebook
Continue Reading

KUINKA PÄÄDYIN LAPSUUDEN UNELMA-AMMATTIIN?

Kun sinulta kysyttiin lapsena unelma-ammattia, mikä se oli? Mikä on unelma-ammattisi nyt? Ja mitä teet tällä hetkellä? Onko se lähellä vai kaukana siitä mitä oikeasti haluaisit tehdä? Oletko koskaan miettinyt, että uskaltaisitkin lähteä tekemään asioita, joista nautit täydestä sydämestäsi ja voisit elättää itsesi sillä? Jos saat jo tehdä niin, olen mielettömän onnellinen sinun puolestasi. Jos et, niin haluan kannustaa sinua olemaan rohkea.

Omat unelma-ammattini olivat lapsena urheilija, laulaja ja näyttelijä. Yläasteella ne olivat vielä ammattiurheilija tai laulaja, kunnes opinto-ohjaaja kehotti keksimään jonkun oikean ammatin. Kirjoitin näiden lisäksi paperiin lääkäri. Kukaan ei koskaan kannustanut siihen, että voisin tehdä urheilusta tai musiikista itselleni ammatin vaikka niistä olen aina nauttinut elämässäni kaikkein eniten. Pidän toki myös muiden auttamisesta ja lääkärin ammatti on minusta todella arvostettava, että ei se huono vaihtoehto toki ollut. Se vain ei ollut täysin minua varten. Silti käytin lukiossakin aikaa urheilun, musiikin ja kirjoittamisen sijaan pitkään matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan, jotka eivät oikeasti kiinnosta minua yhtään.

Sen sijaan urheilu, musiikki ja kirjoittaminen saavat minut heräämään eloon, tuntemaan eniten. Liikunnan -ja musiikintuntien lisäksi rakastin yläasteella äidinkielen tuntien tarinoiden kirjoittamista. Tarinani olivat aina tarvittavaa pidempiä ja opettaja joutui usein pyytämään minua tiivistämään. Se oli haastavaa. Onneksi saan nyt kirjoittaa juuri niin paljon kuin haluan, heh.

Olen onnekas siinä, että minua on kannustettu urheiluun ja musiikkiin kotoa käsin sekä olen myös kirjoittanut päiväkirjoja jo siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Yläasteelle siirryttäessa oli tehtävä valinta musiikin ja liikunnan väliltä, liikuntapainotteiselle luokalle hakeminen voitti ja panostin vapaa-ajallanikin jatkossa eniten urheilemiseen. Telinevoimisteluun, hiihtoon ja omatoimisiin treeneihin sekä aloitin apuohjaajana lasten voimistelukerhoissa. Laulaminen ja pianonsoittaminen ovat myös aina olleet lähellä sydäntäni, mutta kynnys uudelleen aloittamiseen on kasvanut aika suureksi ja aikakaan ei riitä kaikkeen – tässä pystyn samaistumaan hyvin ihmisiin, joilla on vaikeuksia aloittaa esimerkiksi liikuntaharrastusta pitkän tauon jäljiltä. Se ei ole aluksi välttämättä niin kivaa, kun pitäisi hyväksyä se, ettei ole samalla tasolla kuin vuosia sitten. Taidot palautuvat kuitenkin nopeasti, kun vain jaksaa harjoitella. Ja kaikkein tärkeintä olisi se, että tekeminen on hauskaa! Itsensä haastaminen missä tahansa asiassa tekee hyvää ja mukavuusalueen ulkopuolelta löytyvät ne parhaat kehityskohdat. Onneksi musiikki on kuitenkin vahvasti mukana myös lajissani, jossa vapaaohjelma rakennetaan musiikin ja teeman ympärille.

Mietin välillä sitä, että mitä jos olisikin saanut aina tukea luovalle uralle? Olen itse uskonut omiin kykyihini lapsesta saakka ja minua on tuettu kotona. Kuitenkaan kukaan ei koskaan sanonut, että hei, kyllä susta voi tulla ammattiurheilija jos niin haluat ja teet vain tarpeeksi töitä sen eteen! Muistan sanoneeni sitä usein jo telinevoimisteluaikoina, että haluaisin olla urheilija ja menestyä urheilussa, tehdä siitä ammatin. Muistan kuitenkin myös sen, että ajatuksilleni vähän naureskeltiin. ”Ei se ole mahdollista Suomessa”, ”kannattaa nyt vain keksiä joku oikea ammatti ja opiskella”.

Lukion loppuaikoina tajusin kuitenkin, ettei minusta tule lääkäriä. Tajusin myös ettei minusta tule telinevoimistelijaa, mutta se, että istuisin päiviä, viikkoja ja vuosia lukemassa koulunpenkillä ei ole ainakaan minun juttuni. Minä haluan tehdä, toteuttaa, luoda, liikkua, esiintyä, elää, tuntea. Pidin lukion jälkeen kaksi välivuotta, tein töitä ja olin au pairina Tukholmassa sekä aktiviteettioppaana Kanarialla. Näiden vuosien aikana tajusin, että haluan tehdä työtä liikunnan, hyvinvoinnin ja ihmisten parissa. Tajusin myös, että halusin edelleen kilpaurheilla. Sitä halusin oikeastaan edelleen kaikkein eniten, mutta ei ollut mitään hajua, että miten sitä saisi tehdä kokopäiväisesti ja usko puuttui siitä, että saisin joku päivä vielä tehdä sitä ammatikseni. Tuo haave on kuitenkin ollut niin vahva aina, että en pystynyt päästämään siitä irti.

Liikunnanohjaaja AMK -opinnot Vierumäellä olivat lähimpänä sitä, että saisin elää urheilulla. Päivät opiskeltiin ja liikuttiin mahtavassa porukassa, illat ja viikonloput olivat täynnä omia treenejä sekä voimistelijoiden valmentamista ja ryhmäliikunnan -ohjausta. Muiden valmentaminen ja kouluttaminen on myös ehdottomasti juttuni, mutta olen tajunnut ajan ja energian rajallisuuden kantapään kautta muutamaankin otteeseen ja tällä hetkellä vedän vain yksittäisiä koulutuksia / workshoppeja / luentoja ja hyvin rajatun määrän valmennuksia. Intoa olisi tehdä niin paljon kaikkea, mutta on hyväksyttävä oma rajallisuutensa ja se, että jos jossain haluaa olla paras, niin silloin ei voi säätää montaa asiaa yhtäaikaa. Sen sisäistäminen ja toteuttaminen ei muuten olekaan niin helppoa.

Tajusin siis noin kuusi vuotta sen, että vitsi olisi edelleen maailman hienointa saada olla ammattiurheilija! Uskalsin lähteä tätä ajatusta kohti vaikka en oikein tiennyt miten siihen voisi päästä. Tämä onkin tavoitteen asettamisen yksi tärkeä kohta – ensin sinun tarvitsee ainoastaan tietää mitä haluat, eikä sillä ole vielä mitään merkitystä miten sinne pääsee. Se alkaa pikkuhiljaa kyllä selviämään jos on vain täysin varma siitä, mitä haluaa ja on varmasti valmis tekemään asioita tuon tavoitteen saavuttamiseksi.

Kun siis jatkoin kilpaurheilijana uudelleen parin vuoden tauon jälkeen, asetin heti korkean (mutta realistisen) tavoitteen itselleni. Reilu vuosi siitä eteenpäin ensimmäisten kilpailujen jälkeen tiesin, että tämä on minun juttuni. Mikään ei ole saanut samanlaista tunnetta aikaiseksi ja kaikki urheilijaan arkeen liittyvä oli juuri sitä mitä halusin. Terveelliset elämäntavat, treenit, kilpailut, esiintyminen, kurinalaisuus ja itsensä haastaminen eivät ole minulle ongelma vaan päinvastoin. Nautin näistä kaikista ja olen valmis pistämään itseni likoon.

Huomasin pian myös sen, että jos urheilun ohella opiskelee, tekee töitä ja koittaa elää ”normaalia nuoren elämää”, ei palautumiselle jää tarpeeksi aikaa. Ilta- ja viikonloppumenoista olin valmis luopumaan jo alusta saakka, sillä urheilu on mennyt kohdallani näiden edelle aina, mutta opintoja ja varsinkin töitä olikin haastavampi saada tasapainoon urheilun kanssa. Sen tasapainon kanssa olen taistellut vuosia ja vuodet 2014 ja 2015 kärsin alipalautumisesta juuri tämän vuoksi enkä päässyt kilpailemaan. Silloin ymmärsin, että vielä on pakko karsia jostain sekä saatava homma rullaamaan niin, että pystyn keskittymään treeneihin, palautumiseen ja varsinkin kilpailujen lähellä pelkkään urheiluun. Näin olisin halunnut tehdä jo kauan sitten, mutta kuten tiedämme, niin raha ei kasva puussa eikä kukaan ole tullut tarjoamaan sponsorirahoja ovelle.

Tajusin, että tarvitsen työn, jota voin tehdä kotoa käsin tai mistä tahansa niin, että ei tarvitse olla koko ajan fyysisesti jossain. Tarvitsen enemmän aikaa lepäämiseen, palautumiseen ja urheiluun keskittymiseen. Päätin alkaa panostamaan valmentamisen lisäksi enemmän sosiaaliseen mediaan, blogin kirjoittamiseen ja itseni brändäämiseen. Tavoitteeni oli päästä tekemään yritysten kanssa töitä niin, että se rahoittaisi ja mahdollistaisi urheilijana elämistä. Olen kirjoittanut blogia jo vuodesta 2010, mutta ammattimaisempaa se on ollut vasta vuodesta 2014. Minulla ei ole ollut oikeastaan mitään hajua miten blogia tai henkilöbrändiä kuuluisi tehdä, mutta onneksi olen ahkeran tekemisen lisäksi törmännyt matkan varrella ihmisiin, joiden kanssa on vähän päässyt asiasta sparrailemaan – suuri kiitos kaikille minua auttaneille! Aloitin tekemään tätä täydestä sydämestäni siksi että saisin urheilla ja jakaa elämääni inspiroidakseni ja auttaakseni muita. Vaikka tällä hetkellä suurin unelmani on omassa urheilu-urassani niin rakastan myös muiden auttamista, kirjoittamista, esiintymistä ja kaikkea blogiin /someen liittyvää. Tämä on nyt myös keino antaa itsestäni, tiedoistani ja taidoistani, koska valmentamiseen ei riitä aikaa. Tiedän, että tulen valmentamaan, kouluttamaan, puhumaan ja antamaan muille paljon sen jälkeen, kun olen ensin saavuttanut tämän hetken suurimman unelmani ammattiurheilijana, huippu-urheilijana.

Sitä eivät kaikki ymmärrä, eikä toki tarvitsekaan. Että tämä on minun unelmani, minun elämäni ja haaveeni. Asia, jota ajattelen joka päivä, joka hetki. En saa sitä mielestäni enkä saa mielenrauhaa ennen kuin pääsen tavoitteeseeni. Moni ehkä ajattelee, että kannattaisi keskittyä johonkin muuhun – tehdä töitä, kasvattaa liiketoimintaa, perustaa perhe… Mitä ikinä. Mutta minä pystyn antamaan muille paljon enemmän, kun annan myös itselleni paljon. Silloin olen parhaimmillani ja ehdin kyllä tämän elämänvaiheen jälkeen tehdä vielä vaikka ja mitä! Tämä mahdollisuus on minulla nyt. Nyt, eikä sitten joskus.

Elän ja hengitän urheilua. Urheilu ja kilpailut ovat minulle niin paljon enemmän, kuin vain urheilua ja kilpailuja. Ne edustavat kaikkensa antamista, periksiantamattomuutta, pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta. Sitä, että uskaltaa laittaa itsensä likoon vaikka ei ole mitään varmuutta onnistumisesta. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta jos ei nyt laita siihen kaikkea, niin onnistumisprosentti on silloin ainakin aika paljon pienempi. Eikö vain?

En vieläkään saa palkkaa treenaamisesta, mutta saan elätettyäni itseni urheilussa sosiaalisen median avulla. Yritysten avulla, jotka osa tietävät tukevansa minua urheilijana, osa tekee kampanjoita bloggaajan roolissa. Molemmat ovat minulle yhtä tärkeitä ja olen superkiitollinen niistä kaikista. Olen pistänyt itseni likoon ja minulla on tässä pelissä sekä kehoni, että mieleni. Oikeastaan koko elämäni. Pistän itseni likoon urheilun lisäksi myös täällä blogissa ja muissa medioissani kuten minua seuranneet tietävätkin. Haluan olla rehellinen, aito ja antaa mahdollisimman paljon ruudun toiselle puolelle. Se on ollut avain siihen, että tässä säilyy myös tekemisen ilo. Haluan, että te tiedätte kuka täällä oikeasti on ja haluan pystyä jakamaan kokemuksiani, osaamistani, tietoani ja energiaani tätä kautta.

Vajaan vuoden ajan olen saanut elää lähes täysin ammattiurheilijan elämää. Pitkään tavoitteenani oli saada merkata kalenteriin ensimmäisenä omat treenit, nukkua niin paljon kuin tarvitsee, käydä säännöllisesti huoltamassa kehoa ja mieltä sekä palkata avuksi ammattilaisia, jotta pääsen joku päivä tavoitteeseeni. Näin olen saanut pääosin tehdä viime toukokuusta saakka, kun valmistuin koulusta ja päätin jättää työreissut vähemmälle. On kuitenkin mennyt pitkä aika, että olen tajunnut olevani vihdoin siinä pisteessä, missä olen aina halunnut olla. En ole osannut nauttia siitä tarpeeksi ja tosiaan kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että keskityn nyt enemmän urheilemiseen. Osaksi näitä ajatuksia ja paineita on ehkä tullut ulkoapäin, mutta eniten ne ovat oman pääni sisällä. Koska kaikki asiat ovat lopulta vain meidän oman päämme sisällä.

Tajusin tämän asian hyvin kirkkaasti eilen ja se muutti koko ajatteluni. Miksi en nyt nauti siitä, mihin olen koko elämäni halunnut päästä? Siksikö, että koen muiden ajattelevan tämän olevan väärin? Vai siksi, että joku muu ei ehkä pidä minun tavoitettani niin tärkeänä tai järkevänä? Oli syy mikä tahansa, ei sillä pitäisi olla väliä. Ainoastaan sillä on nyt väliä, mitä minä haluan ja kuinka paljon sitä haluan. Koskaan ei voi olettaa kaikkien muiden ymmärtävän, mutta olisi tärkeää saada ympärilleen niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät. Niitä, jotka eivät kyseenalaista sinun tavoitettasi tai sen tärkeyttä. Pieni kyseenalaistus on toki ihan hyväkin asia, sillä niissä hetkissä näkee kuinka tärkeä se tavoite itselle oikeasti on. Jos joku saa pääsi kääntymään helposti, kannattaakin miettiä tavoitetta uudestaan.

Minun päätäni ei ole saatu käännettyä. Ei yläasteen opo -tunnilla eikä vielä nytkään. Ei edes se, että välillä olen itsekin pitänyt tätä aivan hulluna ja olen ollut todella äärirajoilla. Aina ei ole ollut rahaa maksaa avusta jota tarvitsisin tai käyttää aikaa niin paljon lepäämiseen kuin pitäisi, kroppa ei ole toiminut ja olen välillä kokenut epäonnistuneeni suuresti, mutta silti en ole pystynyt luopumaan tästä unelmasta. Kaiken sen jälkeen, mitä olen tässä matkallani kokenut on vain vahvistanut minulle sen, että kyllä minä haluan tätä aivan äärettömän paljon. Niin paljon, että aion nyt taas kerran uskaltaa pistää tähän peliin vähän enemmän kuin aiemmin.

Elämä on valintoja täynnä ja minun valintani on nyt urheilu. Täältä somesta en katoa mihinkään vaan haluan jakaa teille jatkossakin ajatuksiani ja rohkaista teitäkin tekemään pelottavia asioita. Ne ovat loppujen lopuksi niitä, jotka antavat eniten. Kiitos kun olette matkassa mukana ja lupaan antaa takaisin niin paljon kuin kykenen tämän matkan aikana, joka on opettanut ja antanut minulle enemmän kuin mikään muu koulu <3 Uskaltakaa uskoa teidän omiin haaveisiin ja ennen kaikkea toteuttaa niitä!

Kiitos Ilkka. Kiitos kaikki ihmiset, yritykset ja te seuraajat, jotka ymmärrätte ja tuette tätä matkaa!

<3

Eevsku

Kuvat Katarina Kirvesmäki

Vaatteet Adidas

SEURAA MYÖS

INSTAGRAM: EEVSKU

SNAPCHAT: EEVSKU

FACEBOOK.COM/EEVSKU

Continue Reading

5 VUODEN KULUTTUA

Viisi vuotta sitten minulla ei ollut hajuakaan siitä, missä pisteessä olisin nyt vuonna 2017, mutta muistan sen, että jotain tähän suuntaan olen silloin unelmoinut. Elämästä urheilijana ja lähempänä tavoitettani olla maailman paras siinä mitä teen. Tai no jos nyt ihan rehellisesti sanon, niin oikeastaan ajattelin tuolloin maailman parhaaksi tulemisen olevan hieman nopeammin saavutettavissa kuin mitä se on nyt osoittautunut olemaan. En ymmärtänyt silloin, että maailman parhaaksi kasvetaan ja se kasvu ei tapahdu hetkessä. Joissain asioissa muutos voi olla nopeaakin, mutta aika moniin tavoitteisiin tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Epäonnistumisia, uudelleen yrittämistä ja uudelleen yrittämistä.

Yksi toiveaihe tai kysymys minulle oli, että missä näen itseni viiden vuoden kuluttua? Kun katson edellistä viittä vuotta ja mietin mitä kaikkea on tapahtunut ja miten paljon olen muuttunut sekä kuinka paljon omat ajatukset, valinnat ja teot ovat vaikuttaneet tähän hetkeen, täytyy oikeasti miettiä aika tarkasti mitä seuraavalle viidelle vuodelle haluaa. Koska niistä omista ajatuksista ja niiden kautta syntyneistä valinnoista ja teoista tulee totta. Niistä tulee jopa pelottavan tarkasti totta.

”Be careful what you wish for”.

Unelmoinnilla ja visioimisella on aivan valtava vaikutus meihin. Sitä ei aina arvosteta tarpeeksi. Tietenkään pelkkä unelmointi ei riitä, mutta siitä kaikki lähtee. Unelmista tulee ajatuksia ja kun niihin alkaa uskomaan ja tekemään asioita sen mukaisesti, mikä tahansa on mahdollista. Minä tiedän sen ja sen olen todistanut itselleni niin monta kertaa varsinkin viimeisen 5 vuoden aikana. Välillä mennään metsään ja epäillään niitä omia unelmia, mutta se kuuluu prosessiin. Tai ainakin se on kuulunut omaani, ehkä on joku joka vain onnistuu ja leijailee eteenpäin, mutta itse en ole ollut niin onnekas 😉

Olen tehnyt omien unelmieni ja tavoitteiden listausta ajatuksella ainakin sen viiden vuoden ajan ja olen aina välillä kouluttaessani tai luennoillani kertonut sen, kuinka pelottavan tarkasti esimerkiksi kaikki viiden vuoden takaiset unelmani ovat jo toteutuneet pari vuotta sitten. Vuosien aikana nämä tavoitteet ovat tietenkin muuttuneet ja kasvaneet oman muutokseni mukana, mutta en voi kuin suositella sinulle sitä, että käytät aikaa sen miettimiseen, mitä sinä oikeasti haluat? Jos saisit valita ilman minkäänlaisia esteitä (raha, aika jne) mitä haluaisit tehdä, niin mitä se olisi? Mikä voisi olla ensimmäinen askel tästä hetkestä siihen, että tuo tavoite tulisi lähemmäksi?

Viisi vuotta sitten omat tavoitteeni olivat mm. elää urheilulla / olla ammattiurheilija, voittaa ensin lajissani Suomen mestaruus, sitten kilpailla kansainvälisissä kilpailuissa, kirjoittaa enemmän blogia, tehdä yhteistyötä tunnettujen yritysten kanssa, tehdä töitä urheilumallina, matkustaa sekä työn puolesta, että vapaa-ajalla, kouluttaa ja luennoida, asua meren äärellä kivassa valoisassa asunnossa ja löytää tasapainoinen parisuhde.

Tällä hetkellä omat tavoitteeni ovat aika selkeät parin vuoden päähän ja ehkä hyvä niin, sillä ei kannata liikaa tuijottaakaan monen vuoden tai välttämättä edes päivän, viikon tai kuukaudenkaan päähän. Kuitenkin sekä lyhyen aikavälin, että pidemmällekin tehdyt tavoitteet auttavat paljon hahmottamaan sitä, mitä kannattaa päivätasolla alkaa tekemään. Jokin tavoite voi tuntua todella kaukaiselta juuri nyt, mutta ei se ainakaan tule lähemmäksi jos ei aloita heti tekemään asian eteen jotain. Askel kerrallaan. Se on aika hieno tunne, kun voit katsoa taaksepäin ja todeta, että vitsi ne kaikki tavoitteet ovatkin nyt toteutuneet vuosien takaa. Asioiden ylös kirjoittaminen ja ääneen sanominen ovat sellaisia, jotka laittavat pyörät pyörimään nopeammin, joten rohkaisen teitäkin tekemään niin omalla esimerkilläni vaikka se onkin hieman pelottavaa.

Tässä omia seuraavan 5 vuoden tavoitteita (ei aikajärjestyksessä):

  • Voittaa lajini maailmanmestaruus
  • Auttaa ihmisiä voimaan paremmin, uskomaan itseensä ja inspiroitumaan sosiaalisen median kanavieni, valmentamisen, kouluttamisen ja luennoinnin kautta, Suomessa sekä ulkomailla
  • Tehdä mielenkiintoisia yhteistöitä yritysten kanssa, joiden kautta pääsen tekemään entistä laadukkaampaa ja antoisampaa sisältöä seuraajilleni, mm. videoiden kautta
  • Oppia tuottamaan myös itse parempaa sisältöä, kuvaamaan paremmin
  • Kirjoittaa pari kirjaa
  • Saada oma dokumenttini julki
  • Olla mukana jossain tv / elokuva -produktiossa
  • Matkustaa paikkoihin, joissa en ole vielä käynyt, mm. USA, Afrikka, Indonesia, Euroopasta; Lontoo, Pariisi, Rooma, Kööpenhamina
  • Käydä jollain hyvinvointi-/ joogaretriitillä
  • Olla enemmän läsnä, viettää aikaa luonnossa
  • Opiskella ja oppia lisää monessakin asiassa ja mahdollisesti myöhemmin enemmän jotain luovaa
  • Asua osa vuodesta jossain lämpimässä maassa, meren rannalla sielläkin
  • Pitää omasta hyvinvoinnistani entistä parempaa huolta, jotta pystyn antamaan enemmän itselleni ja sitä kautta muille
  • Olla entistä iloisempi, positiivisempi, rakastavampi, avoimempi
  • Arvostaa ja rakastaa enemmän, sekä olla arvostettu ja rakastettu
  • Perustaa perhe kilpailu-urani jälkeen?

Siinä jo aikamoinen lista – osa spesifimpiä tavoitteita, osa vähän suurpiirteisiä. Jotkut näistä tulee toteutumaan nopeammin kuin ajattelen, osaan taas saattaa mennä kauemmin tai ne saattavat muuttua matkan varrella. Se ei haittaa ja on ihan tervetullutta! Sen vuoksi kannattaakin tarkistaa omia tavoitteitaan ainakin muutaman kuukauden välein. Ja kannattaa itselleen sinne omiin muistiinpanoihin kirjoittaa tarkempia sisältöjä tavoitteisiin sekä päivämääriä ja ”merkkejä”, joista tiedät milloin tavoitteesi on saavutettu.

 

Hieman pelottavaa sanoa niitä omia tavoitteita ääneen, mutta mitä siinä voi hävitä? Ei mitään.

Joten, mitkä ovat sinun tavoitteesi?

<3

Eevsku

Kiitos myös tämän tekstin inspiraatiosta viikonlopun Passion For Success -seminaarille

Kuvista kiitos Annette Evokari

Vaatteet Adidas

OSALLISTU MYÖS KILPAILUUN, JOSSA PALKINTONA PUHDAS+ TUOTEPAKETTI

Continue Reading