UUSIA ASKELEITA

T2T_5663-eevsku1

Osaan yllättää aina itsenikin kaikista tilanteista, joihin päädyn. Olen päätynyt siihen, että rakastan muutoksia ja se kuuluu luonteeseeni. Olen nopea tekemään päätöksiä ja hyppäämään välillä täysin kohti tuntematonta, jopa hieman riskillä. Tällainen elämäntyyli sopii minulle ainakin tällä hetkellä ja minulla on täysi vapaus ja mahdollisuus tehdä mitä huvittaa. Pidän myös erittäin paljon vapauden tunteesta ja siitä, että saan itse päättää elämästäni täysin. Välillä olen varmasti liiankin itsenäinen, mutta olen oppinut pyytämään ja ottamaan apua vastaan. Myös lepäämistä ja priorisointia olen opetellut ja näistä puhuinkin paljon keväällä. Näin jälkeenpäin viisaana pystyy taas myöntämään, että tuli sitä otettua aika iso pala taas purtavaksi alkuvuonna. Mutta tulipahan tehtyä! Vaikka hieman lopussa tuon rupeaman jälkeen olikin, niin kyllä siitä enemmän saa voimaa, koska huomaa pystyvänsä aivan jäätäviin suorituksiin. Uskonkin siihen, että meissä on niin paljon enemmän potentiaalia, kuin mitä osaamme hyödyntää. Vaikka pitää tottakai osata höllätäkin välillä, niin itse olen kyllä täysin sitä mieltä, että jos jotain haluaa saavuttaa, niin on tehtävä aivan hitokseen duunia sen eteen. Oli kyseessä sitten mikä asia tahansa.

Oma kesäni tuntui menevän aivan hujauksessa ohi ja suurin osa siitä meni palautuessa keväästä. Suunnittelemani reissut ja ”lomat” jäivät pitämättä, mutta eipä haittaa tippaakaan. Tällä hetkellä minulle on niin selvää, mitä haluan ja vaikka välillä on edelleen niin hemmetin haastavaa ja vaikeaa, että itku pääsee, niin en silti halua mitään muuta. On päiviä, kun mietin miten ihmeessä tämä kaikki panostaminen ei tuota haluttua tulosta. On päiviä, kun ajattelen ettei tässä ole mitään järkeä. Mutta jos pitäisi keksiä jotain muuta mitä haluaisin yhtä paljon kuin tavoitteitani urheilussa, en vain keksi. Urheilu on tällä hetkellä asia, joka herättää minussa suurimpia tunteita – niin hyviä kuin huonojakin. Ja se merkkaa. Niin kauan, kuin se herättää näitä fiiliksiä molemmista ääripäistä ja kaikkea siltä väliltä, tiedän että teen oikeaa asiaa.

T2T_5669-eevsku

Blogin puolella on ollut välillä hiljaisempaa ja haluaisin kyllä tuottaa tänne enemmän. Enemmän tekstejä, videoita, treeni- ja ravintovinkkejä. Jakaa kaikkea tietoa ja ajatuksiani teille enemmän! Jakaa myös niitä kaikkia tarinoita ja oppimiani asioita tässä urani aikana. Sekä urheilijana, että yrittäjänä. Miksei myös opiskelijana. Mutta koska olen oppinut priorisoimaan ja on ollut myös pakko levätä enemmän, niin blogin kirjoittaminen on se, mistä on ollut pakko jättää vähemmälle. Toivottavasti tilanne muuttuu tässä syksyn aikana ja saan enemmän resursseja tuottaa teille blogia ja mahdollisesti niitä videoitakin.

Tosin vaikka blogissa on ollut hiljaisempaa, niin olen tänä syksynä monessa muussa mukana, joiden kautta voi seurata myös juttujani sekä esimerkiksi niitä treenivinkkejä! Näistä projekteista olen pitänyt teitä ajantasalla ainakin aktiivisesti instagramissa ja snapchattinikin on taas hieman aktiivisempi kesän jäljiltä. Kauan puhumani verkkovalmennus-projekti on myös saatu käyntiin ja tulossa on kuuden viikon bodyweight training valmennus by Eevsku. Tämä setti sisältää niitä treenejä, joita itse teen kuntosalin ulkopuolella.

Syksyn duuniprojektit ovat pitäneet sopivan kiireisenä treenien lisäksi, mutta olen tyytyväinen siihen, miten olen oppinut sanomaan ei ja kalenteri näyttää aiempia kilpailuvalmistautumisia paremmalle. Suurin osa työjutuista on tarkoitus saada tehtyä hyvissä ajoin ennen NFEtä ja päästä rauhoittamaan vikat viikot täysin kilpailuille. Ihan super mahtavaa! Vielä ei kuitenkaan kilpailuja fiilistellä, vaan töitä on tehtävänä niin kunnon kuin vapaaohjelman osalta. Fiilis tekemisestä on kaikkine ylä-ja alamäkineen kuitenkin erittäin hyvä ja huonojen kausien jälkeen osaa arvostaa niin suuresti hyviä hetkiä! Tuntuu, että kaikesta tulee selviämään entistä paremmin vaikka opittavaa on aina.

T2T_5677-eevsku

Juuri nyt olen onnellinen, hyvä työ- ja treeniviikko takana sekä edessä vielä treenit valmentajan kanssa. Pikku flunssa meinasi yllättää kesken viikon, mutta se nujerrettiin samantien lepäämällä ja vitamiinitankkauksella. Vielä ehdit muuten mukaan Puhdas+ vitskujen arvontaan ja kannattaa hyödyntää alekoodia! Postaukseen tästä.

Ihanaa perjantaita,

<3

Eevsku

Kuvat Tomi Salakari

Vaatteet Adidas

Meikki ja tukka @makeup_minna

Continue Reading

Kohtaamisia

_MG_0218-eevsku

Uskon siihen, että jokaisella kohtaamisella on tarkoituksensa ja tarkoitan tällä nyt sitä, että se kohtaaminen antaa sinulle elämääsi tai ajatusmaailmaasi jotain, mitä olet tarvinnut. Ehkä se kohtaaminen sai sinut ajattelemaan jostain asiasta eri tavalla, ehkä se antoi juuri tarvittavan pienen tönäisyn oikeaan suuntaan tai ehkä se toi mukanaan sellaisia vaikeuksia, että jouduit oikeasti miettimään mitä haluat ja mikä on tärkeää. Joskus kohtaamiset antavat paljon, joskus ne haastavat. Molemmilla on oma paikkansa ja tarpeensa, jotta voi mennä elämässä eteenpäin.

Jos mietin oman elämäni ”tärkeimpiä” kohtaamisia, tulee mieleeni heti ne tilanteet, jotka ovat muuttaneet elämäni suuntaa radikaalisti. Suurin osa näistä tilanteista liittyy jollain tapaa urheiluun tai ihmissuhteisiin. Parhaiten muistaa ne kohtaamiset ja tapahtumat, jotka ovat olleet niitä suuria risteyskohtia. Välillä sitä saattaa miettiä, millaista elämä olisi ollut, jos olisin siinä kohdassa valinnut toisin? Mutta en ainakaan itse kadu yhtään valintaani, sillä mitä tarkemmin niitä mietin ja mitä pidemmälle elämässäni menen, huomaan yhä paremmin kuinka niillä jokaisella hetkellä on oma tarkoituksensa. Niin kliseistä kuin se onkin, mutta suurimman osan tarkoituksen voi huomata vasta jälkeenpäin ja helpottaa ajattelua kummasti, kun vain koittaa hyväksyä sen, ettei kaikkea tarvitse juuri nyt tietää.

_MG_0220-eevsku_MG_0225-eevsku_MG_0233-eevsku

Se mikä johtaa yleensä niihin kaikkein tärkeimpiin kohtaamisiin on rohkeus. Rohkeus pistää itsensä likoon. Rohkeus myös epäonnistua ja pettyä. Ehkä yksi tärkeimmistä oppimistani asioista –  uskalla epäonnistua. Sen opettelu on ollut itselleni vaikeaa ja ennen olin aivan liian ankara itselleni. Edelleen saa opetella sitä, että jos jokin asia menee pieleen, niin osaisi ottaa sen rennosti. Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen oppinut tämän suhteen paljon lisää. Se antaa myös lisää resursseja edetä elämässä, koska ei ota kaikkea enää niin raskaasti.

Kannattaa välillä pysähtyä pohtimaan oman elämäsi tärkeitä kohtaamisia. Miten niihin päädyit ja mitä siitä seurasi? Uskalla luottaa siihen, että elämä tuo sinulle juuri oikealla hetkellä oikeat ihmiset eteesi. Välillä polut voivat erota toisistaan hyvinkin pitkäksi aikaa, joskus kokonaan, mutta välillä ne myös kohtaavat uudelleen – kun aika on oikea.

_MG_0296-eevsku _MG_0302-eevsku _MG_0303-eevsku

<3

Eevsku

Kuvat Eevi

Reppu & tennarit Adidas

Shortsit Bikbkok

Toppi Zara

Aurinkolasit Prada

Continue Reading

Olenko tehnyt kaikkeni?

eevsku_delight

Monesti sitä ajattelee, että kyllä, olen tehnyt kaikkeni tämän eteen. Olen tehnyt kaikkeni tämän asian eteen, koska se on se mitä haluan. Oli kyse sitten työstä, urheilusta tai parisuhteesta – me usein dramatisoimme päässämme asioita. Luultavasti ei todellakaan ole tehnyt sen eteen kaikkea mitä voisi. Ei edes lähellekään.

Tämä johtuu siitä, että ihmisluonne on laiska ja se haluaa päästä helpolla. Sieltä mistä aita on matalin. Sitä myös helposti hukkuu niihin omiin ajatuksiinsa ja puolustelee itseään. On vaikeaa myöntää, että olisin voinut tehdä tämän paremmin. On vaikeaa mennä itseensä ja myöntää, että okei, en ehkä tehnytkään kaikkea juuri niinkuin pitäisi ja silti odotin lopputuloksen olevan jotain haaveilemaani.

Elämä ei toimi niin.

Elämä ei toimi niin, että pelkkä isosti haaveilu riittäisi. Se harhakuva saatetaan monesti antaa. DREAM BIG. Kyllä – unelmoi isosti ja piirrä mieleesi kaikki se mitä haluat. Koita rikkoa niitä rajoja, kuinka paljon uskallat unelmoida. Mitään rajoja ei oikeasti ole olemassakaan. On vain olemassa uskomuksia, joita päähäsi on pinttynyt. Se voi johtua kasvatuksesta tai ylipäätään siitä ympäristöstä, missä on aikaansa elämässä eniten viettänyt. Mutta muista, että unelmoinnin lisäksi sinun tarvitsee tehdä asioita. Suunnitella ja tehdä.

Me uskomme itseemme aivan liian vähän, mutta ennen kaikkea me usein olemme vielä vähemmän valmiita tekemään oikeasti asioita unelmiemme eteen. Ja tarkoitan tällä nyt ihan OIKEASTI. Ei vain niin, että luulet tekeväsi asioita, jotka vievät sinua eteenpäin. Itseään on usein aika helppo huijata.

delight_eevskudelight_Eevsku1

Mitä jos hetken miettisit sitä piirtämääsi unelmakarttaa. Mikä on se asia tai ne asiat, mitä oikeasti haluat? Kun ne ovat selvillä, oletko pohtinut askeleita lähemmäs sitä unelmaa? Oletko tehnyt suunnitelmia? Oletko valmis uhraamaan joitain muita asioita sen eteen mitä haluat? Mitkä ovat ne asiat, joita suostut uhraamaan ja mitä asioita et halua menettää? Haluatko sittenkään sitä unelmaasi niin paljon, kuin itsellesi olet uskotellut? Jos et vielä ole siellä missä haluaisit olla, niin luultavasti teet tällä hetkellä elämässäsi joitain asioita niin, etteivät ne vie sinua siihen suuntaan. Mitä luultavimmin elämässäsi on asioita, joita teet vain siksi, koska ”näin on aina tehty”, ”mitä muut ajattelisivat jos tekisin toisin”, ”en halua tuottaa pettymystäni vanhemmille/ opettajalle/ työkavereille”, ”en uskalla/ osaa”..

Kyllä sinä uskallat ja osaat. Kunhan vain teet. Älä jossittele. Älä sano että haluat jotain, jos et tee asian eteen mitään. Älä toivo asioiden tapahtuvan itsestään.

Ota vastuu omasta elämästäsi ja valinnoistasi.

Ja muista kuitenkin unelmoida isosti.

<3

Eevsku

believe_eevsku

Continue Reading