fbpx

Pari viikkoa sitten olin kuuntelemassa luentoja Liikuntalääketieteen päivillä Helsingissä. Opiskelukaveri oli bongannut tapahtuman pari kuukautta sitten, ja saatiin järkättyä tapahtumaan osallistuminen osana meidän urheiluvalmennuksen opintoja. Suurimmaksi osaksi paikalla oli lääkäreitä, fysioterapeutteja ja muita alan edustajia, mutta käsiteltävät aiheet olivat erittäin tärkeitä ja ajankohtaisia myös nimenomaan valmentajille. Itse kuuntelin luentoja sekä urheilijan, että valmentajan näkökulmasta. Ehkä kuitenkin enemmän urheilijana.

Lupasin hieman valottaa sitä, mistä päivillä puhuttiin, sekä myös mitä ajatuksia se itselläni herätti.

Ensimmäisen päivän aiheita olivat mm.

  • Mitä menestyksekäs huippu-urheilu vaatii terveydenhuollolta?
  • Urheilijan allergiat ja astma.
  • Urheilijan vammojen ehkäisy.
  • Erityisolosuhteiden (kylmä, kuuma, korkea) haasteet urheilijalle ja terveydenhuollolle.
  • Urheiluvammojen psykososiaaliset vaikuttajat.
Ja toisena päivänä
  • Päävammat urheilijoilla ja niistä toipuminen.
  • Urheilijan TULE-vammojen kuntoutusprosessi.
  • WADA, antidoping ja huippu-urheilu.
  • Miten ehkäistä infektioita?
  • Urheilijan alipalautumistila.
Mitä päiviltä jäi käteen?
Kokonaisuudessaan seminaari oli erittäin mielenkiintoinen ja vaikka varsinaisesti ei mitään mullistavaa ilmennyt, niin aina oma ajattelu kehittyy ja pystyy ottamaan lisää konkreettisia työkaluja käyttöön. Pääaiheenahan oli nimenomaan se, että kuinka saataisiin urheilijalle lisää terveitä harjoittelupäiviä. Sehän on oikeastaan kaiken lähtökohta, sillä jos urheilija ei pääse harjoittelemaan terveenä, puhumattakaan kilpailemisesta, voi tuskin haaveilla huipulle nousemisesta. Toisaalta hyvä pointti oli kuitenkin myös siinä, että urheilija ei oikeastikaan koskaan näe täysin tervettä päivää. Mutta pitää muistaa, että huippu-urheilu ei olekaan hyvinvointiliikuntaa.
Jos nyt esimerkkinä käytän itseäni, niin vaikka varsinaisia flunssia tms sairastan hyvinhyvin harvoin, kyllä minullakin on koko ajan jotain pientä ”vaivaa”. Fyysistä rasitusta tulee niin paljon, että aina on joku paikka jumissa tai esiintyy pientä liikarasitusta. Sitä ei vain enää koe samalla tavalla, koska siihen on tottunut ja oikeastaan tietää myös keinoja kuinka siihen saa apua. Urheilijalla tulisikin olla kunnollinen tukiverkosto myös nimenomaan tällä terveydenhuollon saralla, sillä kun jotain vakavampaa tapahtuu, on siihen pystyttävä reagoimaan nopeasti. 
Niin hyvää tilannetta minulla ei ole, että olisi mitään omaa lääkäriä käytössä, mutta onneksi olen ympäröity monilla muilla terveydenhuollon ammattilaisilla (onnekseni olen myös säästynyt suurimmaksi osaksi lääkärin apua vaativilta tapaturmilta). Olen saanut käyttää urheiluhierontapalveluja täällä Vierumäellä ja lisäksi olen tehnyt yhteistyötä jo pitkään mm. fysioterapeutti Lotta Tolvasen kanssa, jonka hoitolassa käyn LPG-hoidoissa säännöllisesti. Tämän lisäksi ympärilläni on paljon muitakin alan ammattilaisia ja hyödynnän toki kaikkea mitä pystyn. Joutuu tietenkin miettimään jonkin verran taloudellista puolta terveydenhuollon käyttämisessä, mutta olen ollut onnellisessa asemassa saadessani apua yhteistyön merkeissä, sekä ihan ystäviltäni. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat minua tähänkin saakka auttaneet, tiedätte ketä olette!
Terveydenhuollon hyödyntäminen terveiden harjoituspäivien lisäämisessä on oikeastaan urheilijan itsensä vastuulla, mutta toki siinä tukena ja apuna olisi hyvä olla osaava ja tietävä valmentaja. Tämä olisi hyvä olla aivan nuoruudesta saakka, jolloin olisi erittäin tärkeää osata hoitaa vammat ym mahdollisimman hyvin, jotta urheilijan ura jatkuisi pitkään. Nuoren urheilijan kohdalla valmentajalla on suuri vastuu, sillä urheilija kuuntelee valmentajaa, eikä välttämättä osaa itse arvioida tilanteen vakavuutta. Oli kyseessä sitten nilkan nyrjähdys tai flunssa. Aikuisurheilija on sitten itse enemmän vastuussa, mutta olisi hyvä jos urheilija oppisi alusta saakka hyödyntämään apua, jota on varmasti aina jossain määrin saatavilla. 
Itsekin usein vain jää yksin oman loukkaantumisen tai ongelman kanssa, sillä kokee, että ”eihän se nyt ole niin vakavaa”. Hyvänä esimerkkinä ihan viikon sisältä; nilkkani nivelsiteet venähtivät akrobatiaa harjoitellessa, enkä sitten tehnyt asialle oikeastaan yhtään mitään. No – pari päivää myöhemmin olin ystävällä yötä, joka sattuu olemaan fysioterapeutti, ja hän sitä sitten hieman katsoi. Ja nyt tajusin, että urheiluhierojanihan voisi ehkä teipata sitä nilkkaa.. Lisäksi hieman mietittyäni asiaa, voisin myös alkaa tästä eteenpäin käyttää nilkkatukea, ja tehdä tukiharjoitteita nilkkojen vahvistamiseksi, jotta näiltä vältyttäisiin. Pääasia että taas opittiin jotain (+ nilkka ei onneksi mennyt kovin pahasti)!
Sen lisäksi, että luennoilla käytiin paljon läpi nimenomaan fyysistä terveyttä ja sen huoltamista, oli hienoa huomata, että mukaan oltiin otettu myös psykologista näkökulmaa. Monna Arvinen-Barrow:n luento ”Urheiluvammojen psykososiaaliset vaikuttajat” olikin erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä näkökulma siihen, kuinka psyykkinen puoli vaikuttaa sekä vammojen syntyyn, että varsinkin niistä palautumiseen. Urheilijalle vaikeinta sairastuessa onkin se, että normaalit arkirutiinit muuttuvat täysin, kun ei pääse harjoittelemaan normaalisti ja tilalla saattaakin olla kuntoutusta tai lepoa.
Mukaan lähti aika tuore Urheilupsykologian perusteet -kirja. Hyvä että tähän on alettu kiinnittää enemmän huomiota!
Erittäin mielenkiintoisia olivat myös käytännön workshopit liittyen alaselän, lantion, olkanivelen ja lapaluun toiminnalliseen arviointiin ja kuntoutukseen, sekä ylilääkäri Harri Selänteen luento urheilijan alipalautumistilasta. Eli siis kuinka vältytään ylikunnolta ja miten sitä voi testata. Tästä voisin kirjoittaa joskus oman postauksensa.
Entäs sitten ravinto?
Yksi iso asia jäi mielestäni kuitenkin täysin käsittelemättä – nimittäin itselleni tärkeä asia, ravinto. Se kyllä mainittiin monessakin luennossa, mutta nimenomaan vain mainittiin. ”Hyvä ravinto auttaa tässä.” ” Hyvällä ravinnolla on merkitystä.”… Mitä se hyvä ravinto sitten oikein on? Olisi ollut kiva kuulla tämä lääkäreiden ja professoreiden luennoilta, mutta asiaan ei otettu mitään kantaa. Lisäksi kun käytiin läpi kuitenkin allergioita ja infektioiden hoitoa, niin eikö tässä olisi voinut hieman avata tuota ravinnon vaikutusta? Vai eikö sillä muka nykytutkimusten mukaan ole vaikutusta? Kyllähän siellä vähän avarrettiin sitä, että jos tulee flunssa, niin c-vitamiinilla ja sinkillä voi olla mahdollisesti ehkä jotain hyötyä. Noniin.
Millainen on hyvä urheilijan ravinto? Kaikkien ei varmastikaan tarvitse innostua siitä yhtä paljon, kuin minä ( :D), mutta ehkä siitä olisi hyvä olla tietoinen ja kiinnostunut? Jos sillä olisi suora vaikutus suorituskykyyn, palautumiseen ja se toisi sinulle lisää terveitä harjoittelupäiviä, haluaisitko kiinnittää siihen yhä lisää huomiota?
Oma näkemykseni ja erityisesti kokemukseni on kuitenkin se, että ravinnolla on suuri merkitys – kaikkeen. Ja urheilijana silä on nimenomaan merkitystä, koska vastustuskyky on koko ajan koetuksella suuren rasitusmäärän vuoksi ja halutaan kuitenkin mahdollisimman hyvä suorituskyky, sekä palautuminen. Ravitsemukseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota myös loukkaantumisten yhteydessä, jotta palautuminen olisi nopeampaa. Eikö se käy ihan järkeen – kroppa tarvitsee tuolloin enemmän rakennuspalikoita ja apua vaurion korjaamiseen. Kuinka hyvin tällaiset asiat on otettu huomioon tai onko niitä tutkittu?
Vai onko niin, että ravitsemus puoli on jo niin kunnossa ja itsestäänselvyys, ettei siihen tarvitse pureutua? Olisi mielenkiintoista kuulla tästä asiasta itse urheilijoilta. Itse olen saanut sellaisen kuvan, että ravitsemukseen ei Suomessa kiinnitetä kovin paljoa huomiota huippu-urheilijoillakaan. Mutta voin olla väärässä, ja oikeastaan toivon että olisin väärässä.
Onko teillä tästä näkemyksiä, kokemuksia ?

4 kommenttia

  1. Samaa ihmettelen mäkin kilpaurheilijoiden ravitsemuksesta. Koska itse koen että kaikella mitä suusta alas laitan tai en laita on vaikutus kaikkiin treeneihin, yleiseen jaksamiseen ja uneen ja kaikkeen. Esimerkiksi kun seuraa näitä oman kaupungin edustusjoukkueita eri lajeista niin baarissa ollaan joka viikonloppu ja ulkona syödään päivittäin. Tietysti ei kaikki missään nimessä, mutta yksilöitä löytyy kyllä paljon. Samaa näkee myös tossa omassa lajissa että muuten Reeni kaudella voi syödä mitä vaan tajuamatta että niillä on vaikutusta myös harjoitteluun ja sitten vasta kun pitää dietata niin keskitytään siihen. Johtuuko se sitten epätietoisuudessa ja siitä ajatuksesta että urheilu riittää?

    1. Kyllähän semmonen ”perushyvä” ruokavalio riittää tietylle tasolle, ja joillakin hyvä geenisillä se voi riittää todella pitkälle. Mutta mitäs sitten jos haluais vielä päästä seuraavalle tasolle? Ja oikeasti miettiä ravitsemuksen niin että se tukee treeniä ja terveyttä. Eihän se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö välillä voisi syödä sitten jotain ihan muuta. Kunhan edes suurimmaksi osaksi homma olisi kunnossa. 🙂

  2. Eikö fitnessbikinit käy myös bodyfitnekseen? Jos sinulla on ne vaaleansiniset jäljellä, olisitko halukas myymään niitä?

    1. Moikka!

      Valitettavasti myin ne jo eteenpäin viime kesänä ja olivat käytössä yhdellä kisaajalla karsinnoissa 🙂 Täytyy kysellä haluaako hän myydä ne eteenpäin!

Kommentointi on suljettu.