fbpx

Olen treenannut viimeiset kolme vuotta aikalailla yksin. Yksin kuntosalilla, yksin lenkkipolulla ja yksin voimistelusalissa.

Yksilölaji, mutta onko pakko treenata yksin?



Lapsesta saakka olen kyllä tottunut olemaan yksilöurheilija ja se sopii minulle, sillä pystyn haastamaan itseäni yksilönä ja kilpailuissa yksin suoriutuminen ei tuota ongelmia. Kilpailin yksin telinevoimistelussa (tosin pari viimeistä vuotta joukkueena Team Gym:issä), yleisurheilussa sekä hiihdossa. Näitä kaikkia yhdisti kuitenkin se, että treeneissä oltiin osa ryhmää. Treeniporukan kesken jaettiin ilot ja surut ja varsinkin telinevoimistelussa parhaat ystäväni olivat nimenomaan treeniporukasta. Näistä tytöistä lähes kaikki ovat edelleen erittäin läheisiä ystäviä, vaikka emme kovin usein ehdikään näkemään. Myös valmentaja oli aina läsnä, ja hänen kanssaan oltiin hyvin läheisiä, vaikka luulen että valmentaja joutui enemmän kestämään niitä ”suruja” kuin muut treenikaverit (terveisiä vaan mm. Kea, Taina ja Jutta – kiitos&anteeksi).

Voimisteluajoilta on jäänyt käteen muutakin kuin hyvä liikkuvuus.

Innostuttuani fitneksestä syksyllä 2011 alkoi taas kova ja tavoitteellinen treenaaminen, mutta suurimmaksi osaksi treenasin joko valmentajan kanssa tai Vierumäellä koulukavereiden kanssa. Vierumäellä tuli muutenkin treenattua porukalla paljon, ja meidän koulupäivätkin saattoivat sisältää esimerkiksi jalkapalloa, tennistä ja uintia. Urheilua hyvässä porukassa, vaikka kyseessä oli kuitenkin itsensä kehittäminen ja periaatteessa yksilönä toimiminen.

Kun lähiopetus koulussa väheni, väheni myös porukalla treenaaminen. Lisäksi valmennus siirtyi reilu vuosi sitten Tampereelle, ja itse huitelin lähinnä Vierumäki-Lahti-Helsinki väliä. Treenaaminen yksin sopi kyllä minulle hyvin, sillä silloin oli helpoin miettiä omat aikataulut. Usein oli puhetta aina jonkun kanssa treenaamisesta, mutta oli vaikea sopia yhteisiä aikatauluja.

Tänä keväänä havahduin oikeastaan siihen, että treenaan todella paljon yksin. En enää edes yrittänyt sopia yhteisiä treenejä jonkun kanssa, sillä olin vain tottunut siihen, että minun on helpointa mennä yksin treenaamaan. Ainoat ohjatut treenit olivat niiden muutamien satunnaisten käyntien aikana Tampereella, tai Taitoliikuntakeskuksessa (kiitos Markus!).

Pääsiäisenä olimme tyttöjen brunssilla ja samalla sain ehdotuksen mennä kokeilemaan crossfittiä. Se kuulosti hyvältä idealta! Pääsisin treenaamaan ohjatusti ryhmässä, ja lisäksi tuossa lajissa on kaikkia elementtejä, joita haluan itsessäni kehittää – taito, liikkuvuus, voima, nopeus, räjähtävyys & kestävyys. Joten mietin että miksi en kävisi kokeilemassa?

Pohdin tuota ideaa muutaman päivän, jonka jälkeen uskaltauduin menemään eräänä aamuna mukaan treeniin. Fiilis oli vähän samanlainen, kuin silloin kun menin kesällä 2011 Kuntokeskus K&M:lle ja paukautin Samulille haluavani fitnesskisoihin. Eli toisin sanoen minua jännitti, ja oli sellainen tunne, että en tiedä yhtään mitä seuraavaksi tapahtuu.

Uskalla astua omaan mukavuusalueen ulkopuolelle, ja sieltä voi aueta aivan mahtavia juttuja.

No nyt neljä viikkoa myöhemmin voin sanoa taas kerran, että kannattaa uskaltaa mennä uutta ja ehkä hieman pelottavaakin kohti. Olen nauttinut treenaamisesta taas niin paljon, ettei sitä voi sanoin kuvata. Olen löytänyt niin paljon kehitettävää itsessäni ja haasteita jotka haluan voittaa. Lisäksi olen löytänyt mahtavan treeniporukan ja ympäristön. Yksin treenaaminen onnistuu ja on kivaa, mutta porukalla treenaamisesta saa niin paljon enemmän irti. Itsestään tulee puskettua vieläkin vähän enemmän ja lisäksi taas ne kuuluisat ilot ja surut voi jakaa jonkun kanssa. Lisäksi treenikavereita voi pyytää auttamaan jossain liikkeissä ja saada varmistusta omaan suoritukseen.

Heti ensimmäisen crossfit-treeniviikon aikana hyppäsin myös mukaan kilpailukarsintoihin, enkä oikeastaan edes tiennyt mihin olen menossa. Lähdin mukaan, koska yksi joukkue olisi muuten ollut ilman yhtä kilpailijaa ja toisaalta jos minulle sanotaan sanat urheilu ja kilpailu, niin olen mukana. CocoVi Sport:in Facebook sivuilta voit käydä jo hieman katsomassa mistähän kilpailusta on oikein kyse, ja kirjoitan tästä pian lisää.

Meidän tiimi. 😉

Tykkäättekö te treenata yksin vai kaverin kanssa?

ylimmät kuvat Mikko Rasila, vaatteet Adidas

7 kommenttia

  1. Ootko käyny Mayor’silla treenaamassa? Siellä olis nyt joku kesätarjous, jos kiinnostaa. Ja Meijeriltähän saa myös Suomen parasta hierontaa, mikäli kivunsietokyky on korkealla tai sisällä elää pieni masokisti =)

    1. Olen itseasiassa käynyt nyt Haralla muutaman kerran ja olen ollut tyytyväinen! Ensi viikolla taas jalka”rääkkiin” 😀 Kiitos vinkistä!

  2. Hauskempaahan se on kun ympärillä ja mukana muita. Menneellä viikolla tuli vastaan vanha kirjoitus http://strengthconditioning.tumblr.com/post/53818020013/the-unhealthy-fitness-industry jossa oli hyvä muistutus ainakin ryhmiä vetäville sekä vähemmän liikuntaa harrastaneille jotka harkitsee lähtisikö mukaan:

    ”Group training is currently more popular than individual training, where programs are impossible to be specific to individual movement limitations. Weekly or monthly memberships can lead to students wanting to train as much as they can to justify their spend, leading to overtraining and failing to cycle training intelligently with lower intensity, rest and mobility work.”

    1. Tottakai on tärkeää huomioida myös yksilölliset erot, vaikka treenataankin ryhmässä. Mutta sehän onkin sitten aivan kiinni osaavasta ohjauksesta / valmennuksesta, sekä tietenkin jokaisen omasta vastuusta. 🙂

  3. Kyllähän suurin osa treeneistä salilla käymistä lukuunottamatta tulee tehtyä joko ystävien tai joukkueen kanssa. Yksinään kun tahtoo hieman laiskiintua tai ei saa kaikkia tehoja irti treenistä.

    1. Samaa mieltä! Aina kaverin kanssa saa hieman enemmän vielä itsestään irti 🙂

  4. Itse vasta salilla käynnin alottaneena tykkään käydä ohjatuilla ryhmätunneilla. En yksin saisi itestä nii paljon irti. Ja pahojen ennakkoluulojen jälkeen vihdoin uskaltauduin salille. Ajattelin kaikkien muiden olevan todella hyvässä kunnossa ja katsovan mua inhoten että miten tuollane voi tulla tänne. Mutta ei oo tällasta ollu kertaakaan ja se innostaa mua käymään vaa enemmän. En ole parhaimmassa kunnossa, 150cm/66kg, mutta parhaani yritän 🙂 Sun blogia luen ihaillen, kunpa joskus saisin itseni yhtä hyvään kuntoon kuin sä 🙂

Kommentointi on suljettu.