fbpx

Tervetuloa uuteen blogiini sekä kaikki vanhat, että uudet lukijat! Viimeisen vuoden hiljaisempi ajanjakso on johtunut osaksi siitä, että tämä suurensuuri fitnessbuumi on saanut minutkin hämilleni. Sen vuoksi olen hieman pohdiskellut ja saanut vahvistusta omalle tavalleni tehdä asioita. Tästä ei siis jatkossa(kaan) tule fitnessblogi, vaan aion kirjoitella omasta elämästäni urheilijana, sekä valmentajana ja antaa teille hyviä vinkkejä hyvinvointiin ja treeneihin liittyen.

Kirjoitan nyt kuitenkin aiheesta, jota olen pohtinut viimeisen vuoden aikana erittäin paljon. Otsikosta voikin päätellä, että aion käsitellä omaa tietäni fitneksen parissa. Kuinka sinne päädyin, mitä olen tehnyt ja mitä aion tulevaisuudessa. Fitness on ollut osa elämääni viimeiset kolme vuotta, mutta olen kokenut sen viimeisen vuoden aikana hieman ahdistavaksi ja pitänyt sosiaalisen median osalta varsinkin jonkinlaista taukoa kaiken fitnesstarinoinnin suhteen. Nuo kilpailut ja varsinkin se urheilullinen elämäntapa ja urheilijan mentaliteetti kasvoi kuitenkin huikeasti tässä ajassa ja en todellakaan olisi tässä pisteessä ilman fitnesstä. Vaikka tuo sana hieman korvassa tällä hetkellä särähtääkin ja jonkinlainen arvostus siihen on ihmisten keskuudessa kadonnut, niin haluan nyt avata omaa tarinaani tuon lajin parissa ja ehkä hieman erilaista lähestymistapaa fitnekseen. Elämäni ei ole ollut pelkkää aamupuuroa, peppukuvia ja blingblingiä. Ei oikeastaan sinne päinkään, vaikka tässä seuraavassakin tekstissä tulette noihin elementteihin törmäämään. Olkaa hyvät, lukekaa ja kommentoikaa!

kuva 5 (1)
Koska oon niin fitness, niin kävin tietysti Dublinin reissulla viime viikonloppuna kaikissa fitnesslaitteissa, kuten tässä ”fitness rider”issa.

Kerron hieman ensin urheilutaustaani, sillä vaikka usein kerron treenanneni ensimmäisiin fitnesskilpailuihini vain vuoden, niin täytyy muistaa, että minulla on hyvin pitkä ja laaja lajitausta lapsuudesta saakka.

Olen kilpaurheillut aina. En tarkalleen muista minkä ikäisenä olen kilpaillut ensimmäistä kertaan, mutta veikkaan että olin ensimmäisissä juoksu- ja hiihtokilpailuissani 3-4 vuotiaana. Olen kotoisin Itä-Suomesta alle 2000 asukkaan kylästä jossa asuimme perheeni kanssa, kunnes ollessani 10-vuotias tulimme isäni töiden vuoksi Etelä-Suomeen. Siihen asti harrastusmahdollisuudet olivat lähinnä koululiikunnan lisäksi yleisurheilua, hiihtoa, laskettelua ja ahkeran äitini vuoksi myös pari vuotta telinevoimistelua 60km päästä kotoa.

Hollolaan muutettuamme pääsin Lahteen kilpatelinevoimisteluryhmään ja lisäksi hiihdin kilpaa yläasteelle saakka. Kävin myös satunnaisesti yleisurheilemassa, lähinnä juoksin lyhyitä matkoja ja välillä hyppäsin pituutta. Yläasteella päätin ottaa telinevoimistelun ykköslajikseni ja siinä tulikin kilpailtua lukioon saakka ja lukion pari viimeistä vuotta vielä Team Gym:in puolella. Harrastusten lisäksi olen ollut yläasteesta asti liikuntapainotteisilla luokilla, joten liikuntaa tuli kyllä erittäin monipuolisesti. Telinevoimistelutreenejä meillä ei ollut kuin neljä kertaa viikossa, mutta lisäksi tuli juurikin nuo koululiikunnat, pyöräilyä kelien salliessa, hiihtoa ja lenkkeilyä vapaa-ajalla, sekä kaikkea muuta aktiivista mitä ystävien ja perheen kanssa keksittiin. Voisin ehkä sanoa olevani aika energinen tapaus, ja lapsena tuskin sitä energiaa ainakaan oli yhtään vähempää kuin nykyään.

kuva 5 (2)
Fitnessajelulla fitnesshattu päässä.

Lukion jälkeen tuli hetkellinen stoppi urheilun kanssa. Voimistelu jäi valmennuksen ja muiden treenikavereiden lopettaessa ja muutenkin tuli suuri elämänmuutos, kun opiskelijasta hypättiin työelämään. Lukion jälkeen työskentelin baarimikkona/tarjoilijana, au pairina Tukholmassa, Finnmatkojen aktiviteettioppaana sekä ryhmäliikunnanohjaajana. Ollessani tuon talven 2010-2011 oppaana minulle valkeni uudelleen se, että haluan urheilla edelleen täysillä ja kilpailla jos mahdollista. Olin toki koko ajan pitänyt jonkinlaista kuntoa yllä käymällä lenkillä ja kuntosalilla (sekä ohjannut liikuntaa), mutta ei sitä voi verrata millään tavalla urheiluun.

Tukholmassa keväällä 2010. Tuolloin olin ensimmäistä kertaa miettinyt, että osallistuisinko johonkin fitnesskilpailuihin. Laitoin itseasiassa hakemukseni fitnessmallikilpailuun, mutta minua ei edes otettu castingiin mukaan.
Tukholmassa keväällä 2010. Tuolloin olin ensimmäistä kertaa miettinyt, että osallistuisinko tulevaisuudessa johonkin fitnesskilpailuihin. Laitoin itseasiassa hakemukseni fitnessmallikilpailuun, mutta minua ei edes otettu castingiin mukaan.
Kanarialla aktiviteettioppaana. Päivät täyttyivät näiden ja parin muun kaverin kanssa hengailusta.
Kanarialla aktiviteettioppaana. Päivät täyttyivät näiden ja parin muun kaverin kanssa hengailusta. Ei se oikeasti mitään hengailua kyllä ollut, vaikka vapaapäivinä pääsikin esimerkiksi surffaamaan. Tuo on ollut yksi opettavimmista ajoista ikinä.

Keväällä 2011 tulin takaisin Suomeen ja päätin pistää itseni elämäni kuntoon. Sen kesän treenailin itsekseni ja hain vähän pohjakuntoa uudelleen, sillä hain Vierumäelle opiskelemaan liikunnanohjaajaksi (AMK). Olin kuullut, että testit ovat vaikeat ja hakijoita on paljon, joten testeistä oli suoriuduttava hyvin. Päätin, että jos saan koulupaikan, niin hankin valmentajan ja lähden kokeilemaan fitnesskilpailuja seuraavana vuonna. Paikka aukesi ja siinä sitten oltiin – päätös oli tehty ja valmentaja oli löydettävä. Hyvän sellaisen löysinkin ja Samulin kanssa lähdin opettelemaan kuntosalitreenauksen saloja oikein kunnolla.

Rakastuin kovaan treenin taas samantien. Muistan kuinka en ensimmäisen treenikertamme jälkeen kävellyt kunnolla viikkoon, mutta olin aivan myyty. Samuli uskoi minuun, ja minä Samuliin. Tuo syksy 2011 menikin koulussa ja treenatessa. Urheilua tuli niin paljon uusien treenien, sekä koululiikunnan myötä (ensimmäisenä vuonna Vierumäellä kävimme kaikki lajit läpi, sekä teoriassa, että käytännössä), että loppuvuodesta jouduin himmaamaan treenejä hetkeksi kropan ollessa hieman ylirasittunut. Olin flunssaisena ja lisäksi sain rytmihäiriöitä. Niistä selvittiin onneksi levolla.

Ensimmäiset kuvaukset toukokuussa 2012. Kuvauksista olin haaveillut ties kuinka kauan, ja sitten päätin pyytää ystävääni kuvaamaan ja toteutettiin ne. Ei nämä ensimmäiset kuvat mitään priimoja ole, mutta en nyt huonoksikaan haukkuisi. Silloin olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen.
Ensimmäiset kuvaukset toukokuussa 2012. Kuvauksista olin haaveillut ties kuinka kauan, ja sitten päätin pyytää ystävääni kuvaamaan ja toteutettiin ne. Ei nämä ensimmäiset kuvat mitään priimoja ole, mutta en nyt huonoksikaan haukkuisi. Silloin olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Ja nyt puhun siis itsestäni mallina, en kuvaajasta. Jesse Teerenmaalle siis kiitokset tästäkin kuvasta.

Näihin aikoihin aloin myös kiinnostumaan ravinnosta enemmän. Sen merkityksestä suorituskyvyssä, vastustuskyvyn parantamisessa ja palautumisessa. Aloin etsimään tietoa kirjoista ja netistä ja välillä olin aivan sekaisin mitä minun pitäisi syödä. Huomasin kuitenkin, että vastustuskykyni todella parani ja pystyin taas urheilemaan kovaa. Valmentajani huomasi innostukseni ja hankki meille tiimiin Teemun, joka tiesi ravinnosta paljon enemmän kuin me kaksi yhteensä. Teemu onkin siitä asti toiminut ravintovalmentajanani ja olen oppinut häneltä aivan mielettömän paljon. Teemu toimi myös henkisenä valmentajanani ja koin hänen antamista harjoitteista olleen minulle paljon hyötyä kilpailuihin valmistautuessa.

Urheilijan asenne ja elämäntyyli tuli minulta kuin itsestään, sillä se vain on minulle luonnollisinta. Lisäksi olen järjestänyt elämääni niin, että se tukee mahdollisimman paljon urheiluani vaikka en olekaan ”ammattiurheilija”. Koulussa kukaan ei ihmetellyt, vaikka meni vielä koulussa olleen neljän liikuntatunnin jälkeen vielä treenaamaan. Välillä tosin sain kuulla siitä, että en ollut kaikissa kissanristiäisissä (=opiskelijabileissä) mukana, mutta en vain kokenut jääväni niin paljoa paitsi vaikken kaikissa olisikaan. Mieluummin nukuin hyvät yöunet ja pääsin seuraavanakin päivänä treenaamaan. En nyt kuitenkaan sano, etten ikinä olisi ollut kemuissa mukana – yksi hauskimmista koulumuistoista onkin meidän luokan ensimmäisen vuoden Ruotsin risteily. Kyllä, perinteinen Helsinki-Tukholma-Helsinki! Olin vielä siihen saakka ollut sitä mieltä, ettei risteilyllä voisi ikinä olla oikeasti hauskaa. Mutta tuolla reissulla oli. Kiitos meidän ihanan hullulle LOT 11 porukalle! Luokan päätösreissua odotellessa (valmistumme tänä vuonna,osa on valmistunut jo)..

Ensimmäinen kilpailudiettini alkoi huhtikuussa 2012. Muistan sen ikuisesti, se hetki oli silloin jotenkin niin jännittävä ja maaginen! Viikonloppuna olin katsomassa Fitness Classic -kilpailuja ja mietin, että olen itse lavalla viiden kuukauden päästä. Sinä viikonloppuna herkuteltiin viimeiset herkut ja maanantaina se sitten alkoi. Kisadietti, hurjaa! Toisin sanoen aivan samaa ruokaa kuin siihenkin saakka, hieman eri määriä ja piti katsoa tarkemmin että söi kaiken tarvittavan päivän aikana. Eli ei se nyt niin kovin jännittävää ollutkaan.

Muutamia viikkoja diettiä takana ja kroppa toimi kuin unelma.
Muutamia viikkoja diettiä takana ja kroppa toimi kuin unelma.

Ensimmäiset kymmenen viikkoa meni helposti, vaikka kyllä silloinkin koin jo hieman jääneeni joistain sosiaalisista tapahtumista ulkopuoliseksi. Ensimmäisenä tuli vappu ja kaikki ystävät olivat lähdössä Helsingissä puistoon. Itse kävin moikkaamassa mukanani omat eväskipponi ja lähdin ajoissa takaisin Lahteen nukkumaan, jotta seuraavana päivänä pääsisin treenaamaan. Ei minua kyllä silloin haitannut, sillä olin niin motivoitunut. Ennemminkin koin, että ympärillä olevat ihmiset kokivat sen välillä kiusalliseksi. Monet kysyivät valmistautumisestani ihan kuin joku olisi pakottanut minut siihen. Ei – jokainen päättää itse lähteä kilpailuihin ja jos se alkaakin tuntua huonolta idealta, niin ei kukaan estä jättämästä leikkiä kesken. Minulla ei tosin kertaakaan käynyt mielessäkään, että olisin lopettanut. Olin päättänyt jo aikoja sitten mitä haluan, ja motivaatio oli kova saavuttaa päämääräni.

Kesä 2012 meni treenatessa ja dietatessa, sekä kesästä nauttiessa. Tein myös kesäopintoja ja hieman töitä, mutta sain hyvin paljon nauttia kiireettömästä arjesta. Uskon että tuo oli myös yksi tekijä erittäin onnistuneeseen diettiin, vaikka toki elämässä on aina vaikeuksia. En siis sano, että se olisi mitään lasten leikkiä silti ollut. Päällimmäisenä minulla on kuitenkin tuosta kesästä erittäin hyviä muistoja. Mutta muistan myös sen, että tein asioita todella paljon yksin. Ystävät kenen kanssa olin viettänyt pari viimeistä vuotta jatkoivat hieman erilaista elämäntyyliä, ja sain välillä hyvinkin ”rauhassa” tehdä omaani. Onneksi minulla oli perhe, silloinen avopuoliso ja valmentajat ympärillä.

kuva 3 (3)
Tuossa kunnossa kelpasi olla myös vaikka bikinimallina muotinäytöksessä keskellä kaupunkia.
Tapaamassa fitnessammattilaista kesällä 2012 USAsta, Nicole Wilkins IFBB Pro.
Tapaamassa fitnessammattilaista kesällä 2012 USAsta, Nicole Wilkins IFBB Pro ja Eevsku Suomesta, joka ei tiennyt fitneksestä yhtään mittään.

Kilpailut lähestyivät ja aloin hiljalleen itsekin miettimään mihin oikein olin lähtenyt mukaan. Tuon vuoden olin vain keskittynyt treenaamaan ja nauttimaan urheilusta parhaimmillaan. Toki kilpailut toimivat motivaattorina, mutta ne eivät olleet missään vaiheessa ainut syy sille miksi urheilin ja diettasin. Kyse oli jostain paljon suuremmasta – itseni ylittämisestä ja halusta tehdä sitä mikä on aina ollut minulle tärkeintä; urheilla.

Yhtäkkiä 20 kilpailuvalmistautumisviikkoa oli mennyt ja olin menossa SM-karsintoihin Jyväskylään. En tiennyt mitä odottaa, mutta olin päättänyt mennä voittamaan. Tiesin että olin antanut projektille kaikkeni ja vuodessa saavuttanut aivan huikeita tuloksia. Toki tavoite oli tehdä vain paras mahdollinen suoritus, mutta jostain tiesin mahdollisuuteni riittävän vaikka voittoon saakka.

Salilla treenin jälkeen noin pari viikkoa ennen ensimmäistä kilpailua.
Salilla treenin jälkeen noin pari viikkoa ennen ensimmäistä kilpailua.
Toiset kuvaukset Jessen kanssa heinäkuussa 2012
Toiset kuvaukset Jessen kanssa heinäkuussa 2012

Kilpailupäivää edeltävänä iltana levitimme Jan Tanaa (rusketusväriä, jota kilpailuissa käytetään) iholleni ja mietin hetken, että mitä ihmettä tämä oikein on. Kuitenkin siinä oli jotain niin huikeaa. Joukko urheilijoita valmistautuu yhtä päivää varten jopa vuosia, ja sitten vedetään rusketusvärit pintaan, palellaan kun on niin rasvattomassa kunnossa, yö kuivatellaan ja aamulla peilistä näkee sellaisen kropan ettei sitä omaksi usko. Onhan siinä aika upea fiilis, kun homma on vain toiminut niin hyvin. Vaikka ruokaa ei saa siinä vaiheessa syödä kovinkaan paljoa, niin energiaa oli kilpailupäivänä vaikka muille jakaa. Olin niin keskittynyt ja herätyksestä saakka tiesin, että se päivä tulee olemaan yksi parhaista ikinä. Olin päättänyt niin.

Kilpailupäivän "hotelliaamiainen". Omaa puuroa, pari kananmunaa ja kurkkua. Naminami.
Kilpailupäivän ”hotelliaamiainen”. Omaa puuroa, pari kananmunaa ja kurkkua. Naminami. Huoltajalla oli vähän parempi aamiainen.

Kilpailupäivän aamulla ystäväni pisti hiukseni kauniisti ja meikkiä naamaan – sen jälkeen vapaaohjelma-asu päälle valmiiksi ja kilpailupaikalle. Takahuoneeseen otin mukaan yhden parhaista ystävistäni ja hän pitikin minusta hyvää huolta koko ajan. Oli aikani mennä lavalle, ja en muista koska olisin jännittänyt niin paljon. Päätin kuitenkin onnistua, ja onnistuinkin. Vapaaohjelman jälkeen adrenaliinia oli niin paljon, etten meinannut muistaa mennä enää toiselle kierrokselle (fysiikkakierros). Toisella kierroksella nautin lavalla olemisesta vain niin paljon, siinä vaiheessa ei enää jännittänyt ollenkaan. Myönnän, että asentojen ja kävelyn harjoittelu ei ollut ollut prioriteettini (varmasti se myös näkyi) ja valmentaja sanoikin jälkeenpäin, että ”muuten tosi hyvä, mutta olisit voinut vetää vatsan sisään kun kävelit lavalle”. Aivan pokkana siis perus voimistelijan kevyt selän lordoosi ja vatsa ulkona. Tosin sillä kunnolla se nyt ei juuri mihinkään näkynyt, paitsi tarkkasilmäiselle valmentajalle.

Lavalta pois ja seuraavaksi palkintojen jakoon. Jäin viimeisenä seisomaan taakse. Olin voittanut. Se tunne oli jotain aivan mieletöntä! Kaikki se treeni, tarkkaan syöminen ja urheilun priorisoiminen oli kannattanut. Karsinnoista oli kuitenkin vain viikko päätähtäimeeni, eli SM- kilpailuihin, joten karsinnoista lähdettiin kotiin palautumaan ja valmistautumaan seuraavan viikonlopun kilpailuihin.

Peukku.
Peukku.
Pokaalista ei olis halunnut päästää irti.
Pokaalista ei olis halunnut päästää irti.

Valmistelut SM -kilpailuihinkin sujuivat hyvin ja vaikka kuntoni ei ollut aivan yhtä hyvä kuin viikkoa aiemmin, niin vapaaohjelma sujui Fitness Expoillakin ja sain hakea kirkkaimman mitalin ja suurimman pokaalin myös kotiyleisön edessä. En väitä etteikö se olisi ollut upea tunne, mutta myönnän että viikkoa aiemmin avattu kilpailukausi oli saanut sellaisen tunnemyräkän aikaan, ettei tämä enää vetänyt sille vertoja. Projekti oli saatu päätökseen – fitneksen Suomen mestari 2012.

SM kilpailuissa oli kannustamassa tietenkin myös ihanat pikkusisarukset.
SM kilpailuissa oli kannustamassa tietenkin myös ihanat pikkusisarukset.
Kiitos valmentaja.
Kiitos valmentaja.
SM voittoja ekana teki mieli banaania.
SM voitto ja ekana teki mieli banaania.

Kilpailujen jälkeen oli rankka pudotus takaisin ”oikeaan” arkeen. Koulu oli jo alkanut ja oli mentävä jatkamaan normaalia opiskelua, sekä tehtävä siinä ohessa töitä. Olo oli erittäin tyhjä. Olin tehnyt vuoden töitä tuota tavoitetta kohti ja nyt se oli saavutettu – mitä seuraavaksi? Pian sainkin tiedon, että minulla olisi mahdollisuus lähteä nuorten MM -kilpailuihin Budapestiin joulukuun puolivälissä. Tähän ehtona oli se, että käyn tuomaritoimikunnan luona neljä viikkoa ennen kilpailuja todistamassa olevani valmis kansainvälisiin kilpailuihin. Tietysti otin paikan vastaan ja pian olikin uusi tähtäin tiukasti mielessä.

Tää kuva oli vaan pakko laittaa, koska muistot tähän liittyen on niin hauskat. Lokakuun alussa meillä oli koulun Outdoor -kurssin melontakurssi ja oltiin koskessa laskemassa kaksi päivää. Oli rasvaprosentti sen verran alhaalla että ihan hieman sitten paleli ja olinkin ihan sininen kun päästiin takaisin sisälle. Tosin oma vika, kun vedin sillä kajakilla siellä koskessa ympäri!
Tää kuva oli vaan pakko laittaa, koska muistot tähän liittyen on niin hauskat. Lokakuun 2012 alussa meillä oli koulun Outdoor -kurssin melontakurssi ja oltiin koskessa laskemassa kaksi päivää. Oli rasvaprosentti sen verran alhaalla että ihan hieman sitten paleli ja olinkin ihan sininen kun päästiin takaisin sisälle. Tosin oma vika, kun vedin sillä kajakilla siellä koskessa ympäri!

Sairastuin kuitenkin kuusi viikkoa ennen kilpailuja keuhkoputken tulehdukseen ja hieman jännitti olenko neljä viikkoa ennen kilpailuja siinä kunnossa, että tuomarit antavat minulle kilpailuluvan. Pääsin kuin pääsinkin kuitenkin tarvittavaan kuntoon ja lupa myönnettiin. Tuo syksy oli muutenkin hieman haastavaa aikaa, sillä emme saaneet valmentajan kanssa aikatauluja sovitettua yhteen ja jouduin treenaamaan todella paljon yksin. Tein kuitenkin parhaani.

Vapaaohjelmatreeniä.
Vapaaohjelmatreeniä.

En tiennyt yhtään mitä odottaa nuorten MM-kilpailuilta, mutta olin vain kuullut että tuomarit voivat olla erittäin raadollisia ja varsinkin uusia kilpailijoita kohtaan. Kilpailuihin tein uuden vapaaohjelman ja se meni hieman aiempia kilpailusuorituksiani heikommin, mutta olin silti varma että pääsisin finaaleihin. Näin ei kuitenkaan käynyt ja lopulta sijoitukseni oli 13. Ei siis lähelläkään finaalia, jonne pääsi kuusi parasta. Itkin ja olin niin pettynyt. Ajattelin jo hetken, että olenko tosiaan niin huono, mutta jälkeenpäin kuvia katsoessa ja valmentajien sekä Suomen tuomareiden kanssa keskusteltua tuli ilmi, että toki parannettavaa on paljon, mutta kyllä siellä vedettiin arvosteluissa erittäin paljon kotiin päin. Samanlainen tuomio tuli Suville, joka oli siellä kilpailemassa nuorten bikini fitness -sarjassa. Tästä voit katsoa Youtube- pätkän , jossa minua ja Suvia haastatellaan noista kilpailuista.

Tässä matkaani siis vuoden 2012 loppuun. Kerron seuraavaksi viime vuodesta ja viimeiseksi kirjoitan tästä keväästä ja tulevaisuuden suunnitelmistani!

<3

Eevsku

ps.

Sain juuri sähköpostiini muistutuksen IFBB:ltä, että ilmottautuminen syksyn kilpailuihin päättyy huomenna. Minua ei siis tulla näkemään syksyn 2014 fitnesskilpailuissa, sen voin jo kaikille kertoa, vaikka ehkä jo moni sen on arvannutkin.

 

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Total
150
Shares

28 kommenttia

  1. Mielenkiintoista lukea ajatuksiasi aiheesta. Olen seurannut matkaasi fitnessurheilun tiellä ja on kiva kuulla enemmän taustasi. Ihanan iloisia kuvia, pisti hymyn huulille. Seuraavaa kirjoitusta odotellessa 🙂

  2. Passaapiko neitiä napata hihasta ja pyytää ulos jos TG:llä törmääpi? 🙂

      1. Se on ikävä kyllä totta ja harmin paikka, moneltakin kannalta!

        Maybe someday. 🙂

        Tsemppiä kuiten treeneihin!

      1. Eltsun urheilukentällehän sit vois jotaa men keksimää jos helsingis asut 😀 ja aina voin nyrkkeilyy opettaa 😉

  3. Voi ihana eevsku! Oot niin tsemppaava ihminen ja iso esikuva omalle urheilulle vaikka omat lajini eroavatkin sinun lajeista:)

  4. Hieno tarina ja ihana nähdä kuinka avoimesti kerrot kaikesta. Blogin uusi ulkoasu on ihanan raikas ja selkeä. Hyvältä näyttää!
    Oon seurannut sun blogia varmaan ihan sieltä ekoista kisoista lähtien ja hienoa nähdä miten oot kehittynyt urheilijana. Kaikki mihin ryhdyt teet täysillä ja jalat maassa. Esim. tää CrossFit myös, heti vaan härkää sarvista kiinni! Ite alottelin CrossFittiä harrastamaan tammikuussa, joten mielenkiintosta seurata sua myös sen parissa.
    Musta on ihanaa kun jaat muuta kun kisahömpötystä, sitä saa ihan tarpeeks muualtakin. Ja se, että sä laitat ihan normaaleja kuvia, vaikka aamulla ilman meikkiä tai treenien jälkeen hikisenä 😀 Keep up the good work! 🙂

    1. Kiitos Maisku! Kiva että teksti ja uusi blogi miellyttää. Tää onkin mielenkiintoista, kun osa on ollut mukana koko ”matkan” ajan. Hauskaa kuulla muiden näkökulmaa myös miltä tämä touhuni näyttää 🙂

      Joo täysillä tehdään, välillä liiankin! Mutta onneksi kroppa kertoo kyllä milloin jarrutetaan, kunhan sitä vain malttaa kuunnella. Kiva että säkin oot löytänyt crossfitin pariin, mä oon ainakin ihan myyty 😉 Tuu tsemppaamaan Karjalan Kovimpaan jos pääsen mukaan! Vai kisaatko itsekin?

      1. Crossfit vei kyllä mukanaan samantien! En itse kisaa, mutta toivottavasti ensi vuonna olis jo sen verran kuntoa, että pääsis mukaan. Sehän ei tarkota sillä välin muuta kun kovaa työtä 🙂 Box Battleen en harmi päässy, joten kyllä ajattelin, että Karjalan kovin on sitten nähtävä. Tsemppiä karsintoihin!

  5. Vau mitä tekstiä! Saat olla ylpeä itsestäsi ja matkastasi ja kokemuksistasi. Luin loppuun asti antaumuksella, jatkoa odottaen! Jatka samaan malliin!

    1. Kiitos paljon Julia! 🙂

      Välillä täytyy ihan pysähtyä miettimään mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Ja olla ylpeä itsestään ja siitä mitä on tehnyt, kuten sanoit.

      Uusi teksti tulee pian, kiva että tämäkin miellytti!

  6. Todella mielenkiintoinen teksti sulta ja ihanan avoin myöskin 🙂 Tätä oli kiva lukea ja arvostan juuri tuollaista urhelijan asennetta ja jalatmaassa -meininkiä kaiken tän pinnallisuuden keskellä mitä nykyään on ja mitä fitnesspiireissä aika paljon näkee. Iso <3 sulle ja tsemppiä Karjalan kovimpaan! 😉

  7. Heippa!

    Kivan rehellinen teksti, seuraavia rehellisiä odotellessa.
    Joskus mietin että voi ei, ei toi Eveliina koskaan jarruta ja pidä lepoa, vaan kisaa kaikki kisat läpi….
    Nyt kuitenkin on herännyt pieni kysymys. Ehkä teidän lajia aliarvostetaan siksi, että teidän kaikkien fitnessurheilijoiden täytyy puolustella ja selitellä tekemisiänne. Joku on varmasti joskus sinustakin ajatellut kun lajiin tulit että voi ei, taas uusi ”fitness” tyttö lähtee kisaamaan…. Jotenkin pidät itseäsi nyt muita ylempänä. Ettekö vaan kestä lajinne luonnetta? Tuotahan se on.

    1. Moi Nelli!

      Lajia arvostetaan kyllä lajin edustajien ja harrastajien kesken, sekä varmasti niiden keskuudessä, ketkä tietävät lajista jotain. Se vaatii paljon ja arvostan kyllä itse jokaista, joka sinne lavalle nousee. Kyse ei kuitenkaan tekstissäni ollut nyt siitä, ettenkö arvostaisi enää lajia. Koen vain, että ainakin tällä hetkellä minulle sopii toisenlainen treenaaminen, sekä suhtautuminen urheiluun ylipäänsä. En saa motivoitua itseäni tarpeeksi ulkonäön perusteella treenaamiseen ja tykkään treenata silloin kun on energiaa paljon sekä kropalle, että mielelle.

      En ehkä itse lähtisi sanomaan, että ”en kestänyt lajini luonnetta” vaan ehkä ennemminkin vain se, että huomasin nyt etten sovi välttämättä luonteeltani lajin pariin niin hyvin. Onko se väärin ajatella asioista eri tavalla ajan kuluessa? En myöskään mielestäni nosta itseäni muita ylemmäksi kertomalla rehellisesti omasta matkastani fitneksen parissa ja toteamalla etten tällä hetkellä ole kilpailemassa lajissa.

      Kiitos kuitenkin kommentistasi!

  8. Rehellistä tekstiä. Hyvä.

    Naurattaa kuitenkin, sillä kaikkien teidän fitnessurheilijoiden pitää alkaa jossakin vaiheessa ”haukkua” omaa lajiansa. Ehkä tämän vuoksi arvostuskin menee.

    1. Missä kohtaa haukuin fitnesstä? Päivääkään en vaihtaisi pois siitä mitä olen tehnyt lajin parissa, ja tarkoitukseni oli tällä tuoda esiin ensisijaisesti sitä, mitä olen lajilta saanut. Harmi jos sinulle jäi tästä jotenkin negatiivinen kuva!

  9. Kuulostaapi siltä että sellainen todella typerä nettiblogi-pyllykuva buumi on osaltasi ohi. Nyt kuulostaa siltä että treenaaminen on omaksettua elämäntapaa, niinhän sen kuuluukin olla. Kaikki fitness-blogit muutoin kun kuulostavat aivan siltä kuin kirjoittaja hakisi omille teoilleen tuntemattomien ihmisten hyväksyntään.. se on aika kummallista!

    Mutta mielenkiintoinen tarina kyllä! Näistä terveellisten elämäntapojen merkityksestä kun kirjoittaa hyvin niin se tarina ei ole turhaa! Toivottavasti pistää miettimään eritoten niitä jotka eivät liikuntaa harrasta, tai ovat heittämässä kirvestä kaivoon.. kyllä ihminen on luotu liikkumaan.

    1. Kiitos kommentistasi!

      Tarkoitukseni oli tuoda tällä tekstillä esiin vain omaa matkaani lajissa, ja analysoida viimeisiä vuosia. En näe mitään typerää siinä, että fitnessiin on tullut paljon uusia kilpailijoita ja harrastajia – päinvastoin. Haluan vain tuoda esille tämän hetken ajatteluani, sekä tulevaisuuden suunnitelmia, sillä on paljon ihmisiä jotka ovat seuranneet ”uraani” alusta saakka.

      1. Innolla odotan seuraavia osia, kiitos tästä 🙂 Itse olen lukenut blogiasi siitä lähtien kun valmistauduit 1. kisoihin ja juuri kuten sanoit, sain tästä paljon irti. Oot mahtavan oloinen ihminen ja sinusta kuullaan varmasti vielä!

  10. Hyvä teksti! 🙂 Itekin oon haaveillu joskus kisoista, mutta tuntuu, että on nyt koko homma niin pinnalla, että kaikki on menossa kisailemaan. Ei siinä mitään. Hienoa tietty, että ihmiset on alkanut enemmän kiinnostuun!

    Harmittaa vaan, ettet kisaa syksyllä! Olen nähnyt sun kerran kisaavan ja oli ihan mahtavaa katseltavaa! 🙂 Odotin näkemistäsi jo keväällä, mutta et sitten ollutkaan siellä. Syksyn kisoihin olen menossa kanssa katsomaan, joten harmi ettei sinua nähdä siellä! Olet huikea! 🙂 Yksi mun suosikeista! 🙂

Kommentointi on suljettu.