fbpx

Viikonlopulle suunniteltu työkeikka peruuntui ja pääsin lähtemään mukaan perheeni kanssa Itä-Suomeen. Sinne mistä aivan alunperin olen kotoisin.

Processed with VSCOcam with c1 preset

Välillä on vaikeaa lähteä rauhoittumaan, koska koko ajan tapahtuisi jotain jos ei itse ota etäisyyttä. Varsinkin täällä Helsingissä tuntuu, että kaikilla on koko ajan kiire ja ei malteta pysähtyä. Milloin viimeksi olet itse pysähtynyt miettimään esimerkiksi sitä, mitä oikeasti elämältäsi haluat?

Processed with VSCOcam with c1 preset

Tämä viikonloppu oli siis pyhitetty perheelle ja rauhassa olemiselle. Treenasin kevyesti ja otin viikonlopun lähinnä sen kannalta, että teen kaikkea mitä tuntuu hyvältä. Perjantaina tuli käytyä lyhyellä lenkillä ja tehtyä ulkona hieman loikkia. Lauantaina olimme kiipeilypuistossa siskoni kanssa ja lisäksi tuli kävelyä ja ulkotreeni yleisurheilukentällä. Illalla pelleiltiin vielä vähän kahvakuulan kanssa, kun opetin siskolleni mm. kahvakuulan heittämistä. Siihenkin löytyy siis erilaisia tekniikoita, ehkä jokainen osaa pelkästään ”heittää kahvakuulaa”.

Processed with VSCOcam with g3 preset

Oli myös aikaa katsoa esimerkiksi telkkaria! Itselläni ei ole kotona telkkaria nyt ollenkaan, koska minulla ei ole aikaa eikä tarvetta sille. Nyt oli kiva katsoa pari leffaa ja olla miettimättä yhtään mitään.

Mukavaa aikaa sukulaisten ja perheen kanssa ja lisäksi aikaa itselleni asioiden pohtimiseen. Ollaan oltu niinkin yksinkertaisten kysymysten äärellä, kuin mitä elämältäni haluan? Missä olen vuoden päästä? Suomessa vai ulkomailla? Onneksi ajatukset hieman selkeytyivät aamukahvin ja saimaan äärellä ja ajatuksiini tuli vielä pieni vahvistus yhden ehdotuksen muodossa muutama tunti myöhemmin. Asiat loksahtelevat kohdalleen omalla painollaan.

kuva 1 (1)

 

<3

Eevsku

ps. Treenivideopätkää viikonlopulta löytyy Instagramista @eevsku