fbpx

Olen toiminut Spartanin mainosmallina, sekä tehnyt treenivideoita kohta pari vuotta. Noin vuoden ajan olen myös kouluttanut Antin kanssa bodyweight training leireillä, workshopeissa ja ohjaajakoulutuksissa. Tuo ohjaajakoulutus julkaistiin alkuvuodesta ja viime viikonloppuna oli juuri neljäs ja viimeinen koulutus tälle vuodelle. Ensi vuoden koulutusaikataulut ovat jo julkaistu, eli käy katsomassa ne jos haluat mukaan!

 

Ensi viikonloppuna toimin myös toista kertaa apukouluttajana kahvakuula level 1 -ohjaajakoulutuksessa. Sinne vielä ripeimmät pari voi mahtua mukaan jos kiinnostaa!

Ja hyviä uutisia helsinkiläisille! Tullaan Antin kanssa ohjaamaan yksi leiripäivä täällä heti alkuvuodesta. Pysykää kuulolla!

 

Tämän päivän kilpailuna haluaisin kysyä teiltä, että minkälaisia koulutuksia / leiripäiviä haluaisitte käydä ja missä päin Suomea? Vastaa kommenttiboksiin ja yhdelle vastanneista lähtee kiva treenipaketti – Spartan kahvakuula + DVD.
EDIT: Kilpailu päättynyt! Onnea Maiskulle!

kahvakuula

Kahvakuula on loistava treeniväline vaikka kotiin tai mökille. Se kulkee kätevästi myös mukana matkoilla (jos matkustaa auton kanssa). Treenivinkkejä saat vaikka tuolta youtube -videoista, DVD:ltä tai tulemalla mukaan koulutukseen.

EDIT: Uusi Toiminnallisen harjoittelun Personal Trainer koulutus on julkaistu, ja saat lisätietoja, sekä voit halutessasi ilmottautua mukaan sähköpostiini

Kivaa treeniviikkoa!

<3

Eevsku

Total
37
Shares

78 kommenttia

  1. Olis kiva jos koulutuksia tulis tänne savoonkin päin,esimerkiksi Kuopioon tai Iisalmeen 🙂 Mutta vaikka täällä etempänä asun ni meinasin kyllä ensivuodenpuolella sinne bodyweight koulutukseen tulla mukaan,eli sellaset ois just kivoja ja myös nuo kahvakuuakoulutukset 🙂

  2. Omilla nurkilla olisi tietenkin kätevintä pitää treenejä, mutta myös urheilukeskukset ovat hyviä. Monipuoliset lajit päivän aikaan ja pääsisi tutustumaan eri lajeihin ja tyyleihin ja samalla saisi tietää mikä sopii itselle ja mikä mihinkin ongelma kohtaan;)

  3. Tervetuloa Etelä-Savoon pitämään esim. kehonpainokoulutuksia. 🙂

  4. Wautsi mikä palkinto! Olen miettinyt kahvakuulan hankintaa varmaan jo pari vuotta, tähän asti olen vain tehnyt salin lainakuulilla tai ryhmäliikuntatunneilla.
    Minua kiinnostaisi viikonlopun mittainen leiri, jossa käsiteltäisiin kehonpaino- ja toiminnallista harjoittelua. Se voisi olla samalla ohjaajakoulutus. Paikkana voisi toimia esim. Vierumäki tai Pajulahti 🙂

  5. Treenipäivän aiheeksi toivoisin kaikille sopivaa toimintaa – esimerkiksi matalankynnyksen kahvakuulailua. Itse liikun aktiivisesti ja tykkään kokeilla eri lajeja, mutta varaosista kootut polvet tuovat aika paljon rajoituksia omaan tekemiseen. Herkästi tämän takia jääkin lähtemättä mukaan, vaikka aihe itsessään olisikin kiinnostava. Kuitenkin toiveena olisi ihan kunnon treeni hölläilyn sijaan 😉

    Oma tilanteeni on siitä kiitollinen, että asun Etelä-Suomessa ja etäisyydet ovat siksi kohtuulliset. Jos kotiin päin vedän, niin olisihan treenaamaan kiva päästä Hämeessä. Tärkeämpänä pidän kuitenkin kohtuullista hintaa – silloin on mahdollisuus liikkua enemmänkin Etelä-Suomen alueella.

  6. Voihan Pukki! Hauska video! 😀

    Itse olen nyt jo käynyt kahvakuulan, toiminnallisen ja bodyweight – koulutukset ja kaikki olleet kyllä äärimmäisen hyviä. Nyt harmitti, etten päässyt viime viikon kehonhuoltopäivään. Sellaisia mä ainakin tahtoisin lisää. Antti onneksi jo lupasi, että alkuvuodesta ois tulossa uusi. Kehonhuoltopäiviä siis lisää, kiitos! 🙂

    Itse ainakin tykkään noista päivän koulutuksista/seminaareista. Tulee kerrattua juttuja ja aina oppii kuitenkin uutta. Kaikkea oppimaansa, kun ei aina muista/ehdi käyttää ja osa jutuista unohtuu. Voisi siis järjestää vielä enemmän sellaisia jatkokoulutuspäiviä jo kurssin käyneille. 🙂 Nytkin huomasin serkun kuvista, että teillä oli ollut bodyweight kurssilla sellaisia liikkeitä mitä meillä ei ollut. Tahtoo ja! 🙂 Te ootte niin huipputyyppejä Antin kanssa, että oikeastaan ihan sama mitä opetatte. 😀

    Mukavaa joulunodotusta sulle Eve! <3

    1. Heh, toiveisiin vastattiin samantien. 😀 Ilmottauduttu mukaan tammikuun toiminnallisen harjoittelun ja hyvinvoinnin seminaariin. 🙂

  7. Oisi hyvä saada toiminnallisesta treenaamisesta kurssi tänne Sodankylään, koska perusteet saatuaan niillä opeilla olisi mahdollista soveltaa ulkoilmassa ja etenkin talvisissa olosuhteissa täällä tosi pohjoisessakin! Itse olen aikanaan käynyt kahvakuula-ohjaaja kurssin mutta halu olisi laajentaa osaamista edellämainitulle alueelle

  8. Heippa!

    Asun hyvin syvällä pohjoisessa eikä täällä ole koulutuksia, vedettyjä jumppatunteja eikä paljon muutakaan. Pienen pieni sali on jossa voi ähertää laitteissa, mutta tilaa kehonpainoharjoittelulle ei juurikaan ole. Mutta en ole antanut sen lannistaa ja olen alkanut pikkuhiljaa rakentaa kotiini omaa pientä jumppatilaa! Voimistelurenkaat ja jumppamatto, niillä päästään jo pitkälle. Mutta pitkään on ollut harkinnassa kahvakuula, voi juku sellaisen kun tästä palkinnoksi saisin niin olisin onnen tyttö! 🙂

  9. Joku puolen päivän pituinen koulutus/seminaari olisi mukava Porissa. Eri aiheet kiinnostaa, esim. kahvakuula, kehonpainoharjoittelu, liikkuvuusharjoittelu jne.

  10. Pohjanmaalle, kehonpainoharjoittelun ohjaaja koulutusta ja kahvakuulaa!

  11. Olisi ihan mahtavaa saada jonkinlainen koulutusviikonloppu kehonpainotreeneihin/kahvakuulaan Kajaaniin 🙂 Näin syrjässä ei tosiaankaan ole liikaa minkäänlaisia koulutuksia tai kursseja aiheeseen liittyen.

  12. Barbell koulutus kiinnostaa . Turku ihan jees.

  13. Kehonpaino-ohjaajakoulutusta Ouluun tai Rovaniemelle 🙂

  14. Mie asustelen Rovaniemellä, joten täällä pohjoisessakin vois järjestää jonku koulutuksen. Eniten kiinnostaa oman kehon painolla tehtävät liikkeet. 🙂

  15. Kehonpainotreeniä ja toiminnallisesta harjoittelusta koulutus kiinnostaisi kovasti! Hämeenlinnassa asuvana Tampere-Helsinki akseli toimisi hyvin. 🙂 mahtavan joulukalenterin olet tehnyt!

  16. Keski-Pohjanmaalle/ Pohjanmaalle. Toiminnallisen/ oman kehonpainon treenejä, koulutuksia ja leirejä! 🙂

  17. UniSport Otaniemeen puolen päivän bodyweight training -koulutus olisi huikea!

  18. Täällä turussa käytkin jo pitämässä koulutuksia mikä on hyvä! Mua kiinnostais paljon urheilijan ravintoon ja palautumiseen liittyvät luennot:)

  19. Turku paikkana hyvä ja täytyy myöntää että myös tarjontaa on tasaisesti joka lajista!!!
    Ensi vuonna toiveina barbell-ja bodyweight training koulutukset…..kehonhuoltoon olis myös tarvetta 🙂

  20. Koulutuksia selailin ja mielenkiinto heräsi tuon toiminnallisen harjoittelun ja hyvinvoinnin seminaarin suhteen, ehkäpä Lahdenkin suunnalle vastaavaa jossain vaiheessa?

    Erityisesti tuo muun elämän ja henkisen hyvinvoinnin näkökulma tärkeä aihe. Pettymysten ja epäonnistumisten sietokyvyn vahvistaminen ja positiivisen näkökulman tukeminen kuitenkin olennaista pidemmän tähtäimen terveellisissä elämän valinnoissa. Ja toisaalta kun useissa lajeissa kuitenkin treenataan enemmän tai vähemmän peiliin tuijottaen niin on kiva, että koulutuksissakin nousisi enemmän esiin se oma keskittyminen omaan olotilaan.

    Toisaalta pelkkää psyykkistä hyvinvointia treenaamalla ei välttämättä niitä onnistumisen kokemuksia saa, joten loistojuttu kun tuossa päivässä olisi myös sitä tekniikoiden harjoittelua. 🙂

  21. Bodyweight ja ravintokoulutukset kiinnostaisivat Helsingissä 🙂

  22. Itseä kiinnostaisi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kurssi, joka keskittyisi muuhunkin kuin treenaamiseen. Toinen mikä myös kiinnostaisi, niin jokinlainen kurssi superfoodeista (käytöstä ja hyödyistä). Mieluiten johonkin pk-seudulle.

  23. Järvenpää-Tuusula suunnalle kehonpaino ja miksei kahvakuula koulutustakin.

  24. Putkirullaus on sellainen juttu, jota haluaisin kokeilla ja saada siihen opastusta. Samoin bodyweight training -koulutus olisi kiinnostava 🙂 Niin ja tietysti ihan luento oikeanlaisesta ravinnon, levon ja harjoittelun suhteesta olisi hyödyllinen.

  25. Bodyweight training -koulutukseen olisi kiva osallistua pk-seudulla 🙂

  26. Moi!

    Tahtoisin nähdä teidät Tampereella, ulkoilmassa kehonpainoharjoittelukoulutuksessa. Siihen osallistuisin ehdottomasti! Tampereellakin on monta ulkokuntosalia (mm. Ratinassa aivan uusi), jotka ovat valitettavan vähällä käytöllä. Ihmiset eivät selvästikään oikein ymmärrä miten niitä voi parhaiten hyödyntää (itseni mukaan lukien..).

    Eli ensi keväänä, kesällä, syksyllä, miksei myös talvella (?) ulkoilma kehonpainoharjoittelua Tampereella! 🙂

  27. Joensuuhun viikonlopun kahvakuulakoulutus oi huippu :):)!!!

  28. Koulutuksia toivottaisiin myös tänne Pohjois-Karjalan tai Savon seudulle 🙂 Eniten itseäni kiinnostaisi jo monen muunkin mainitsemat kehonpaino- ja toiminnallisia harjoituksia sisältävät koulutukset. Toki myös kehonhuolto- ja ravitsemusasiat aina kiinnostaa 😛 Ja upea palkinto kyllä tässä!

  29. Olisi ihan huippua, jos koulutuksia ja leirejä saataisiin järjestettyä enemmän Itä-Suomessa. Kahvakuula painoitteiset leirit/koulutukset olisivat mukavia sekä oman kropan painolla treenamiseen liittyvät leirit tai koulutukset. Body weight ja crossfit kiinnostaisivat myös joten olisi ihan mahtavaa, jos tänne päin saataisiin myös sellaisia koulutuksia ja leirejä joskus. Olisi myös kiva, jos leireillä/koulutuksissa perehdyttäs terveellisiin elämäntapoihin ja kiinnitettäisi huomiota ruokavalioon ja ravintoaineiden saantiin sekä tottakai käytäisi eri liikkeiden tekniikoita huolella läpi niin, että ne menisi tuonne muistin syövereihin. 😀

  30. Toiminnallisia ja kehonpainoharjoittelu juttuja kaipailtaisiin täällä Tampereen suunnalla 🙂

  31. Etelä Savoon kehonpainoharjoittelua! Ois huippua päästä sinun tunneille 🙂

  32. Tampereelle olis kiva saada kehonpainoharjoittelusta ja kahvakuulailusta joku hyvä combinaatio

  33. Turussa ja lähiseudulla olisi kiva käydä koulutuksissa ja leireillä! Koskien liikkujan ravitsemusta sekä kahvakuulailua ja vinkkejä kotitreenaamiseen olisi myös kiva saada 🙂

  34. Kannatan kans kehonpainoharjoittelua Keski-Pohjanmaalle / Kokkolaan.

  35. Minun on pitänyt hankkia kahvakuula jo kauan aikaa, joten palkinto olisi niin huippu! Salilla olen arkaillut kahvakuulan käyttöä, joten omalle olisi käyttöä 😉 huippua olisi saada vaikka Kuopioon kehonpainoharjoittelua ja kahvakuulan ohjausta. 😀

  36. Olisi kiva saada teidän koulutuksia myös tänne lappiin (: kehonpainoharjoittelu kiinnostaisi.

  37. Helsinkiin koulutuksia, koska täällä asun 🙂 putkirullaus, kahvakuula ja bodyweight -trainingit kiinnostavat! lisäksi myös esim. intervalli/hiit-koulutukset olis kivoja.

  38. Bodyweight training kurssi Jyväskylään, kiitos! Ois huippua! 🙂

  39. Kehonhuoltoon liittyvä koulutus olisi enemmän kuin mielenkiintonen! Kahvakuulakoulutus myös 🙂 Helsingin keskustan lähettyvillä!

  40. Riihimäelle tai ihan lähiseudulle toivoisin kehonpainoharjoittelua 🙂

  41. Olis kiva jos Jyväskylään tulisi joku hinnoiltaan opiskelijaystävällinen koulutus, kun täällä (urheilusta kiinnostuneita) opiskelijoita riittää. 🙂 Itse olen kiinnostunut monenlaisista jutuista: kahvakuulailu, toiminnallinen harjoittelu ja kehonpainotreenit. Aina olisi kiva saada lisämotivaatiota omiin treeneihin!

  42. Ei ihan Tampereella, mutta naapurikunnassa olisi kiva päästä opettelemaan kahvakuulailua kunnolla. Oppisi kunnon perusteet, ennenkun käy vahinko ja selkä sanoo naks..

  43. Lahteen kehonpainoharjoittelun seminaari tai ohjaajakoulutus! Kiinnostaisi todella paljon. 🙂

  44. Todella monenlaiset koulutukset kiinnostaisivat, mutta erityisesti juurikin kehonpainoharjoittelu ja kahvakuula! Lahteen päin kiitos taas, kun sua ei oo enää meillä Fressilläkään näkynyt! 🙂

  45. Oi mikä palkinto! No Tuusulaan(Jokelaan) jos saisi kahvakuula koulutusta / leirii!!(: Ja tietenkin kun vaan enemmän tietoa saisi ympäri pk-seutua kelpaisi. Toivottavasti pääsisi johonkin lähelle tollaiseen. (:

  46. Koska en ikinä ole minkäänlaisissa treenipäivissä ym. ollut mukana, niin toivon että meininki olisi mukaansa tempaavaa ja kynnys lähteä mukaan olisi matala. Toivoisin intensiivistä treeniä oman kehon painolla. Ja tietenkin kunnon tsempillä varustettuna!

  47. Pääkaupunkiseudulle! Ja kehonpaino treenit olis kiinnostavia:)

  48. Pääkaupunkiseudulle toivon kahvakuulakoulutusta. Myös ravintoasiat kiinnostaa, joten miksei myös niitä.

  49. Crosscore treenit!! Itä suomeen päin kans olis kiva jos tulis 🙂

  50. Helsinkiin olis aika kiva. Omankehonpaino, tai sitten jotain painonnostojuttuja

  51. Moikka!
    Näin tähän alkuun on pakko kertoa että oot ihan huikeen vallottava ja pirteä persoona! 🙂
    Mutta sitten itse kysymykseen. Itseä on kauan jo kiinnostanut kehonpainoharjoittelut ja sitä ollaankin oman koutsin kans ohjelmiin sovellettu. Ois kiva jos tulisitte käymään täällä Jyväskylän suunnalla kouluttamassa porukkaa! Menikkiä aivan varmasti olisi! 🙂

  52. Olen jo pitkään halunnut osallistua bodyweight koulutukseen! Ehkä ensi keväänä olisi hyvä rako toteuttaa tämä haave. Vaikutat ihanan inspiroivalta ohjaajalta. Myös kahvakuulaleiri olisi huippu! Olen siis oikein tyytyväinen Helsingin tarjontaan. 😉

  53. Turussa asun, koulutukset ovat houkutelleet ja olenkin yleensä ollut aktiivinen käymään niissä mut ta olisi kiva jos kertoisit koulutuksista vielä enemmän sillä itse olen 18, ja kehonpainoharjoittelussa mietin että onko itselläni tarpeeksi voimaa 😀 kehonpainoharjoittelu, rullailu, ja kahvakuulahrjoittelu non semmoisia joista voisin oppia haalia kursseilta 🙂 Vaikka löytyykin harjoitteita netistä, on ihan eri asia että onko tekniikat silti kunnossa.. Ehkä joku päivä ensi vuonna tulen kurssillesi! ;P

  54. Crossfit treenaamista tukevaa liikkuvuus ja tekniikkatreeniä, jossa harjoiteltaisiin mm. käsillä kävelyä, käsinseisonta punnerruksia, kippejä ,kippileukoja, t2b:ia, valakyykkyä (liikkuvuus). Tai vastaavasti vain voimannostoliikkeitä tempaus ym.. Turkuun mielellään! 🙂

  55. Itse haluaisin käydä kahvakuulakoulutuksen PK-seudulla 🙂

  56. Itseäni kiinnostaisi esim. viikonlopun kestävä ”leiri”. Haluaisin vinkkejä ravintoasioissa ja yleisiä vinkkejä treenaamiseen esim ulkona.
    Ja tottakai vielä etelämmäksi kuin PK-seutu tai Turku. 😀

  57. Pitkä viikonloppu esim. Yinin parissa Etelä-Suomessa olisi upeaa.

  58. Kotitreeni, kehonpainotreeni vinkkejä käsittelevä kurssi olisi tarpeellinen 🙂

  59. Tänne Oulun korkeuksille vaan lisää koulutuksia, kiinnostais kyllä osallistua etenkin kehonpainokurssille.

  60. Ouluun! 🙂 Ja oman kehonpainolla treenamisohjeet olisi huippuja! 🙂

  61. Toiminnallinen treeni ja kahvakuulailu kiinnostaisi kovasti. Jyväskylä vois olla paikka.

  62. Paikkana ois Jyväskylä ja aiheena oi ravinto ja liikunta. Haluaisin henkilökohtaista neuvontaa ravintoon ja liikkumiseen. Kestoltaan vois olla viikonlopun mittainen.

  63. Etelä-pohjanmaalle. Kehonpainokoulutus vois olla aika jees mutta koska itse ainakin tulee laiminlyötyä kehonhuoltoa joten jokin kehonhuoltokoulutus olisi tarpeellinen.

  64. Etelä-Suomeen ja joogan tai kiinalaisen aamuvoimistelun tapaista, kehon avautumista, notkeutta, joustavuutta lisäävää ”liikuntaa”.

  65. Tampereelle nääs putkirullaus/venyttely/kehonhuolto & kahvakuula & terveellinen ravinto & uni – viikonloppu olis huikee!

  66. Olisi kiva käydä päivässä, josta saisi eväät oman treenin tekemiseen ja voisi tehdä hyvän ja tehokkaan kahvakuula treenin myös kotona! Myös jokin vihkonen, jossa on pari erilaista treeniä olisi todella hyödyllinen! Turku on paikkana erinomainen 😉

Kommentointi on suljettu.