fbpx

*Yhteistyössä NU 3

Aamiainen on ollut itselleni jo kauan päivän paras ateria. Aamuisin on ihana herätä syömään terveellistä ja energiaa tuovaa aamupalaa ja samalla fiilistellä tulevaa päivää. Usein aamuisin minulla on luovin olo ja aamiaisen ohella tuleekin usein tehtyä jotain luovuutta vaativaa työtä tai unelmointia.

eevsku-blogi3

Paljon on puhuttu siitä, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Minulle se onkin sitä, mutta tämä on varmasti yksilöllistä ja myös tottumiskysymys. Muistan vielä sen ajan, kun kouluaamuina en pystynyt syömään yhtään mitään ja välillä yritti pakolla syödä jotain, kuten sokerijogurttia ja hedelmää. Lukion viimeisenä vuonna opettelin syömään aamiaista joka aamu ja jotain hieman parempaa kuin tuo edellä mainittu. Minusta se antaa hyvän startin päivälle ja auttaa hallitsemaan loppupäivän syömistä.

Me kaikki olemme erilaisia. Meidän kroppamme toimivat eritavoin ja meillä on myös erilaiset elämäntilanteet ja tavoitteet elämässä. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, millaista aamiaista juuri sinun kannattaa syödä. Toiselle sopii suuri määrä hiilihydraatteja, toiselle ei. Jotkut aloittavat aamun kiinteällä ruoalla, toiset suosivat esimerkiksi smoothieita. On myös ihmisiä, jotka aloittavat aamunsa pelkällä kahvilla, tai ”bulletproof” -kahvilla, ja kokevat saavansa tästä parhaan energian. Mikään näistä ei ole ainut oikea vaihtoehto, ja itse löydät sinulla parhaan kokeilemalla.

drinkyourgreens-nu3

Olen paljon puhunutkin tänä vuonna siitä, kuinka olen kokeillut ruokavalioiden suhteen melkein kaiken mahdollisen mitä voi. Olen syönyt tasaisesti hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa. Kokeiltu on hiilihydraatiton, maidoton, gluteeniton, paleo. Olen vetänyt aamuisin bulletproofia ja välillä koostanut puolet aterioistani smoothieista. Nyt viimeisimpänä ruokavaliossani on ollut korkeita määriä hiilihydraatteja, sopivasti proteiineja ja vähän rasvaa. Toimii hyvin siinä tarkoituksessa mitä haettiinkin – hiilihydraatin sietokykyni nousi.

Nyt osa jo miettii, että miksi aina pitää miettiä jotain ruokavalioita, että eikö vain voisi syödä tavallista ruokaa miettimättä sen enempää. Muistakaa, että minä olen urheilija ja sen vuoksi kiinnitän tavallista enemmän huomiota siihen, mitä syön. Haluan optimoida suorituskykyni, pysyä terveenä ja energisenä, sekä parantaa kehonkoostumusta. Vaikka mietin asioita paljon urheilijan näkökulmasta, haluan myös korostaa hyvinvointia kaikessa. Täytyy tehdä asioita niin, että on hyvä olla. Ja voi sitä helpotuksen ja ilon tunnetta, kun oikeasti löytyy tapa tehdä asioita, joilla juuri oma kroppa ja mieli toimii parhaiten.

Kun sopiva tasapaino omassa ravinnossa löytyy, ei tarvita taaskaan sitä kuuluisaa itsekuria. Toki, jos omat tavoitteet ovat hyvin korkealla, voi välillä joutua paiskimaan hieman enemmän töitä. Välillä asiat eivät toimi ja välillä mennään jopa monia askelia taaksepäin. Älä kuitenkaan ikinä luovuta, vaan jatka etsimistä. Jatka kokeilemista. Luota omiin fiiliksiin ja siihen mitä sinun mielesi ja kroppasi sinulle kertoo. Syö hyvin ja nauti elämästä.

Ainiin – sitten se minun aamiaiseni.

NU3-EEVSKU

SUPERAAMUPUURO ala Eevsku

  • kaurahiutale
  • vesi (voit käyttää myös esim manteli- tai kauramaitoa)
  • hippunen hyvää suolaa
  • 1 tl kookosöljy
  • 1 rkl chiasiemen
  • 1 rkl gojimarja
  • 100g mustaherukka (tai muu suomalainen marja)
  • ceylonkanelia

Valmista puuro ja lisää lisukkeet päälle. Ota puurolle kaveriksi myös hieman proteiinia, kuten kananmunia. Omaan aamiaiseeni kuuluivat myös vihershotti ja kahvia.

NAM. Nauti.

Ihanaa viikonlopun alkua & terkkuja mökiltä.

<3

Eevsku

Ps. Jos haluat tilata näitä puuroon tulevia aineksia, saat nyt 12% alennusta NU3 -verkkokaupasta koodilla EEVSKU12. Koodi on voimassa 30.04.2015 asti ja se käy koko nu3-verkkokauppaan, myös jo alennettuihin tuotteisiin.

Pps. Tänään on viimeinen mahdollisuus lähteä mukaan E- Team Perfect 10 nettivalmennukseen!

Total
22
Shares

3 kommenttia

  1. Näyttää hyvältä! 🙂

    voisutko tehdä Thaimaa postauksien toisen osan? Ollaan nyt lentokentällä lähdössä, joten olisi tosi mukavaa saada vielä lisä vinkkejä! Kiitos jo etukäteen!

    Huippua ja ihanaa valmistautumista syksyn kisoihin!

    1. Moi Eva!

      Joo postaus on jäänyt luonnoksiin, kun on ollut ongelmaa kuvien kanssa.. Pahoittelen!

      Minne päin olittekaan menossa? Itse olin nyt tammikuussa tosiaan koh samuilla ja koh taolla. Niistä osaan kertoa lisää, tosin koh tao olikin jo ekassa versiossa mukana 🙂

      Ihanaa reissua teille!

Kommentointi on suljettu.