fbpx

eevsku_adidas1

Bloggaaminenko ammatti? Edelleen saan näitä kysymyksiä aika paljon. ”Etkö siis tee muuta kuin kirjoitat blogia ja urheilet? Mäkin haluan!”. Päätin kirjoittaa tästä aiheesta kokonaisen postauksen, sillä saan siitä myös kyselyjä muutenkin aika usein. Avaan hieman sitä, miten bloggaamisesta tuli minulle ammatti, mitä se vaatii ja miten koen sen itse ammattina.

Aloitin kirjoittamaan blogia talvella 2010-2011 ollessani aktiviteettioppaana Finnmatkoille. Kirjoitin blogia hyvin satunnaisesti, mutta kuitenkin tarkoituksena oli lähinnä kertoa elämästäni kaukaa kotoa läheisilleni ja ystävilleni. Tulin takaisin Suomeen kesällä 2011 ja halusin takaisin kilpaurheilun pariin. Aloitin treenaamaan ensin itsenäisesti tuon kesän aikana ja pudotin hieman opasaikana kertyneitä ylimääräisiä kiloja. Hain myös samana kesänä Vierumäelle kouluun ja päätin, että jos pääsen, niin aloitan treenaamaan fitness -kilpailuihin. Pääsin kouluun ja hankin valmentajan – tämän jälkeen aloitin kirjoittamaan hieman aktiivisemmin urheilullisesta elämästäni, uuden lajin opettelusta ja ammattikorkeakouluopinnoista liikunnan parissa. Kirjoitin, koska pidän kirjoittamisesta. Tuolloin en tosiaan tiennyt, että bloggaaminen voisi olla ammatti ja mistään fitness -buumista ei vielä ollut tietoakaan.

eevsku_adidas3

Huomasin jossain vaiheessa, että ihmisethän lukivat blogiani. Heitä selkeästi kiinnosti, että mitä tuo mimmi on nyt oikein tekemässä. Fitness -kilpailuihin? Vuodessa? Ensin se on pari vuotta ulkomailla tekemässä kaikkea muuta kuin kilpaurheilua, mutta päättää palata urheilijan elämään ja samalla aloitti uudelleen opiskelut. Kyllähän se meno aikamoista olikin välillä ja varsinkin, kun uuden lajin ja koulun lisäksi tein tietenkin töitä rahoittaakseni urheiluani. Valmensin voimistelijoita ja vedin ryhmäliikuntaa. Joskus päivässä saattoi olla koulun liikuntatunnit (1-3h), opinnot yleensäkin, omat treenit (1-2h) ja jumppaohjauksia päälle. Ei siis mikään helppo combo.

Alkuvuodesta 2012 olin rakastunut uuteen lajiini ja siihen, että sain taas urheilla tavoitteellisesti. Olin myös kiinnostunut aivan mielettömän paljon ravitsemuksesta, mielen voimasta ja ylipäätään hyvinvoinnista. Nämä aiheet alkoivat pyöriä blogissani ja alkoi myös olemaan välillä juttua niin superfoodeista kuin henkisestä valmennuksestakin. Ei siis pelkkää treeniä ja aamupuuroa, vaikka niitäkin varmasti nähtiin. Alkuinto oli kova. Ja niin pitääkin olla!

Olin haaveillut olevani osana jotain urheilutiimiä. Saisin edustaa jotain brändiä. Näin tapahtuikin myös alkuvuonna 2012, kun hetken mielijohteesta päätin hakea mukaan CocoVin urheilijatiimiin. Ei heillä silloin mitään hakua ollut päällä, mutta aina saa yrittää. Kannatti, nimittäin pääsin mukaan ja näin sain ensimmäisen yhteistyökumppanini. Tämä tarkoitti sekä brändin edustamista, heidän sivuilleen blogin kirjoittamista ja omassa blogissani tuotteiden esittelyä. Urheilijatiimille järjestettiin myös tiimipäiviä, jotka olivat erittäin antoisia ja itselleni varsinkin tuohon aikaan todella merkittäviä. Ne saivat paljon aikaan muutosta omaan ajatteluuni, niin henkisen puolen, kuin ravitsemuksenkin osalta. En enää tuohon tiimiin kuulu ja asiat ovat muuttuneet hyvinkin paljon vajaassa neljässä vuodessa, mutta olen edelleen todella kiitollinen kaikesta, mitä tuo tiimi minulle mahdollisti. Iso kiitos menee myös Samille.

eevsku_adidas4

eevsku_adidas6

Ensimmäisen yhteistyökumppanin jälkeen aloin uskomaan siihen, että niitä todellakin on mahdollista saada, vaikka en ollut vielä edes kilpailuihin saakka päässyt. Kyse ei kuitenkaan nykyään yhteistöiden tekemisessä ole se, kuka on esimerkiksi menestynyt urheilussa parhaiten. Kyse on persoonista. Siitä, että on valmis tekemään asioita menestymisen eteen. Siitä, että vaikka välillä lentää perseelleen, niin on valmis nousemaan sieltä kerta toisensa jälkeen ylös, hymyilemään ja jatkamaan entistä kovempaa. Siitä, että on rehti, aito ja haluaa yhtä lailla antaa takaisin siinä yhteistyössä. Ei pelkästään ole valmis ottamaan vastaan, vaan myös valmis antamaan.

Toki nämä ihmiset ovat nähneet minussa potentiaalin ja uskoneet minuun, vaikka en sitä ehkä edes itse tuolloin nähnyt. Minähän pärjäsinkin hienosti syksyn 2012 kilpailuissa ja yhteistyökumppanit saivat antamalleen avulle vastinetta. Kilpailuihin mennessä minulla oli tuon ensimmäisen yhteistyön lisäksi jo muistaakseni ainakin 3-4 muuta, jotka auttoivat minua enemmän kuin mitä he itsekään ehkä ymmärtävät. Opiskelijan budjeteilla ei nimittäin kehuta, ja voin myöntää, ettei minulla ollut mitään säästöjä enää parin edellisen vuoden ulkomailla oleskelun jäljiltä.

Olin maailman onnellisin, että pääsin takaisin kilpaurheiluun kiinni ja vielä sellaiseen lajiin, jossa minulla olisi selvästi aineksia päästä pitkälle. Blogin kirjoittamista jatkoin purkaakseni tietenkin ajatuksia urheilijan -ja opiskelijan elämään liittyen, mutta myös jollain tavalla saadakseni tukea urheilulleni. Ei nimittäin tähän lajiin paljon tukia mistään muualta voi edes hakea. Vuoden verran lajini on kuulunut Valo ry:n piiriin, mikä tarkoittaa sitä, että se on tunnustettu oikeaksi urheiluksi Suomessa ja sen myötä on tietenkin helpompaa ehkä hakea tukiakin uran edetessä.

eevsku_adidas7

Vuonna 2013 kilpailin kolme kertaa, opiskelin täyspäiväisesti ja tein töitä. Muutin ainakin kolme kertaa ja elämäni oli ihmissuhdepuolella hieman myllerrystä. Onneksi urheilu ja kaikki muu piti minut kiireisenä, enkä ehtinyt liikaa miettimään. Toisaalta – niitä asioita joita ei silloin käsitellyt tai suostunut näkemään, on saanut sitten käsitellä jälkeenpäin. Kaikki purkautui keväällä 2014, kun tajusin, että en yksinkertaisesti repeä ihan kaikkeen yhtäaikaa. En itsekään edelleenkään ymmärrä, kuinka siihen kaikkeen pystyin. Tuossa myllerryksessä oli toki paljon hyvääkin.

Kun en päässytkään kilpailemaan, minut valtasi hetkellisesti häpeä ja ison epäonnistumisen tunne. Haluaako kukaan enää seurata blogiani? Haluaako kukaan tehdä yhteistyötä kanssani? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten ihmeessä saan rakennettua tämän kaiken niin, etten ylikuormita itseäni? Eniten minua kuormittivat siis hyvin epäsäännölliset työt ja suuret ohjausmäärät liikunta-alalla. Blogia olisin halunnut kirjoittaa enemmänkin, mutta siihen ei yksinkertaisesti riittänyt aikaa ja energiaa, varsinkaan kun se ei edelleenkään ollut mikään taloudellinen apu.

Minua tuonakin aikana seuranneet tietävätkin miten siinä kävi. Kokeilin crossfittiä ja kilpailinkin lajissa muutaman kerran. Sain tuosta ajasta mielettömästi hyviä muistoja ja ihania ihmisiä elämääni, sekä urheilijana henkistä, sekä fyysistä kanttia lisää. Fitnessissä viedään keho ja mieli äärimmilleen, mutta niin tehdään myös crossfitissä (sekä varmasti monessa muussakin lajissa). Nämä kaksi lajia ovat erilaisia, mutta silti hyödyin varmasti molemmissa molemmista.

eevsku_adidas8

Parin viime vuoden ollessa erittäin vaikeita, mukaan mahtui tietenkin myös kaikkea upeaa ja erittäin hyviä asioita. Olen kotiutunut Helsinkiin, oppinyt yrittäjyyttä ja päässyt tekemään juuri niitä töitä, joita olen kauan halunnut. Saanut rakennettua kaiken tämän avulla itselleni elämäntilanteen, joka mahdollistaa huippu-urheilun, ilman että poltan itseäni loppuun. Bloggaaminen ja ”some -ammattilaisuus” vaatii paljon enemmän, kuin miltä se ulospäin näyttää, mutta nautin itse työstäni erittäin paljon ja koen sen sopivan kilpaurheilun rinnalle tällä hetkellä todella hyvin.

Olen nyt myös saanut nämä pari vuotta kamppailla terveyttäni ja suorituskykyäni urheilijana takaisin. Edelleenkin tämä on päivä kerrallaan menemistä, mutta edistystä on tapahtunut paljon. Nyt eron vasta alkaa huomaamaan treeneissäkin. Kun en väsykään niin helposti, kun palaudunkin nopeammin ja alankin taas edistymään. Voin kertoa, että ei ole ollut koko ajan kivaa treenata, treenata, treenata, panostaa, nukkua, syödä terveellisesti, levätä ja tehdä kaikkensa urheilun eteen, ilman että sieltä saa vastakaikua. Silti olen sen kaiken halunnut tehdä ja olen edelleenkin valmis tekemään.

Tästä kaikesta on myös oppinut tietenkin niin paljon, että uskon pystyväni itseni kehittämisen lisäksi auttamaan muita entistä paremmin. Ja eikö se ole niin, että menestyjiksi ei synnytä, vaan menestyjiksi kasvetaan.

Jatketaan kasvamista.

<3

Eevsku

Kiitos kuvista Kanerva

 

Total
10
Shares

6 kommenttia

  1. Moi Eve! Mitä kuuluu? Voisitkonsie tehä tänne blogiin jalkatreenin ohjeet, jossa käytät vastustuskuminauhaa apuna? Jos kiinnostaa käy tsekkaa miun blogi: maritanousiainen.blogspot.com ja YouTube kanava löytyy nimellä M N Makeup! Kiva jos kävisit katsomassa olaanhan myö kuitenkin serkkuja 🙂

  2. Ihana teksti ja hyvää pohdintaa. Oot varmasti käynyt läpi tosi paljon ja kasvamista on saanut tapahtua kaikilla elämänalueilla. Tosi ihailtavaa, miten terve ja sopivalla tavalla rento asenne sulla on tähän hommaan – tai ainakin sellasen kuvan oon susta saanut:) Levität positiivista fiilistä ja hyvää meininkiä niin täällä blogissa, kuin instagramissakin! Kiitos siis siitä. Ja joo, jatketaan kasvamista, sitähän tämä elämä on. Kasvetaan ja kehitytään koko ajan.

    1. Ihana kuulla, että se fiilis välittyy ruudun toiselle puolelle noinkin hyvin! 🙂 Nimenomaan tarkoitus on tehdä tätä tosissaan, muttei totisesti.

      Jatketaan kehittymistä ja kasvamista! 😉 Kiitos kommentista pus!

      xx

  3. Jälleen kerran loistavaa tekstiä ja ajatuksia. Olen itse kamppaillut aikataulu ongelmien kanssa ja syynä juuri se, että yritän usein niin paljon päästä kohti unelmia ja päämääriäni. Vaikka läpi harmaan kiven! 😀 Blogisi on yksi suurista innoittajistani, jonka kautta todella saan omaankin toimintaani aina hyvää muistutusta siitä että joskus tarvitsee pysähtyä ja keskittyä siihen omaan hyvinvointiin ja palautumiseen jaksaakseen paremmin seurata unelmiaan…

    Onnea uusiin tuuliin!

    http://puhdasta.blogspot.fi/

Kommentointi on suljettu.