fbpx

eevsku_lti

eevsku_lti1

eevsku_lti2

Joulu on nyt ohi. Tai ilmeisesti joulun aika on virallisesti loppiaiseen asti? Ainakin meillä pidettiin lapsuudessani aina joulukuusta sinne saakka. Joka tapauksessa, omalla kohdallani joulu saa jo jäädä. Onneksi aloitan sen fiilistelyn aina niin ajoissa, että jo virallisina joulupäivinä joulusta on saanut nauttia tarpeeksi. Ja onneksi joulu tulee uudelleen jo alle vuoden kuluessa 😉

Vietin joulua perheeni kanssa Lahdessa ja sen jälkeen teimme sisarusteni kanssa extemporematkan sukulaisia moikkaamaan Savoon. Olen tosiaan itse syntynyt Savonlinnan lähellä olevassa pikkukylässä nimeltään Savonranta ja siellä myös käynyt ensimmäiset peruskoulun luokat. Etelä-Suomeen muutimme perheen kanssa isäni töiden perässä ollessani 10 -vuotias.

Yhtään suklaakonvehtia ei jouluna tähän suuhun uponnut ja taisi olla ensimmäinen joulu ikinä, kun näin pääsi käymään. En tästä suorituksesta halua mitään erikoispalkintoa, mutta itse olen henkilökohtaisesti tyytyväinen omasta joulustani. Treenit sujui, uni maistui ja ruokavalio pysyi tavoitteideni mukaisena silti turhia nipottamatta. Joulupöydästäkin pystyy kasaamaan terveellisen aterian ja niitä ruokia ei ole pakko syödä kaksin käsin. Se huono olo ei nostata joulufiilistä varmasti yhtään sen enempää, kuin sopivasti syöminenkään. Koskee toki kaikkia muitakin päiviä, juhlia, sekä arkea.

Olin pari viikkoa reissussa, ensin Ruotsissa, josta aikalailla suoraan Lahteen. Kävin treenaamassa myös Kouvolassa ja sukuloimassa sekä Savonrannalla, että moikkaamassa serkkua Kuopiossa. Nyt tuntuu siltä, että olen hetkeksi matkustanut ihan tarpeeksi ja on aika olla paikoillaan. Laittaa koti kuntoon, tehdä rauhassa töitä ja keskittyä treeneihin ja palautumiseen. Treenit sujuu olin sitten kotona tai reissussa, mutta kyllä se keskittyminen ja palautuminen on parasta kun ei koko ajan suhaa edestakas.

En tiedä vielä mitä muuta teen uutena vuotena, mutta ainakin aion fiilistellä tulevaa vuotta ja kirjoittaa omia tavoitteita ylös. Suosittelen tätä kaikille muillekin! Kun asioita kirjoittaa ylös, tulee niistä konkreettisempia. Uuden vuoden lupauksien tekeminen ei ole turhaa, kunhan niissä on realismia mukana. Jos ei muuten, niin ainakin ajan puitteissa. Liian nopeasti ei kannata haluta mitään suurta. Tee mieluummin pieniä välitavoitteita ja suuntaa kohti sitä isompaa niiden kautta.

——————————————————————-

I’m finally back home in Helsinki. I love traveling and have been doing it a lot lately but right now it feels good just to stay at home. Maybe decorate, work, focus on training and relax.

I have no big plans for the New Years Eve but at least I want to make some target lists for myself. I recommend to write down your dreams but also make some smaller steps how to get there. Dream big but be realistic with the timetables!

Let’s enjoy the winter which is finally here in Helsinki too

<3

Eevsku

hiukset käyn hoidattamassa täällä,

ripset & kulmat täällä