fbpx

_MG_6154_MG_6156

Minua jo kauemmin seuranneet tietävät, että vuosina 2013 ja 2014 mentiin aika lujaa. Kilpailin kilpailusta toiseen ja palautuminen jäi vähän taka-alalle, koska samaan aikaan oli kuitenkin hoidettava myös muuta elämää. Mitään yksittäisiä syitä ei ole, vaan kaikki tapahtumat ovat aina monien asioiden summia. Monessa asiassa olisin voinut olla fiksumpi, mutta kun en ollut. Olin nuori, naiivi, kunnianhimoinen ja innokas. Jos joku sanoi minulle, että kun teet näin, niin homma toimii – minähän tein. Tottakai. Treenimäärät suhteutettuna ravitsemukseen eivät olleet balanssissa, eivätkä varsinkaan minulle, koska pitää aina osata huomioida kaikki, mikä sen hetkiseen tilanteeseen vaikuttaa. Mitä kaikkea siellä on takana.

Tiedän kuitenkin olevani itse haastava urheilija valmentajalle monessakin mielessä. Ensinnäkin henkinen puoleni on niin vahva ja optimistinen asenteeni kantaa välillä niin pitkälle, ettei kukaan voi nähdä tai tajuta, mikä tilanne on oikeasti. Tätä asiaa olen nyt itse opetellut oman mieleni ja kroppani kanssa. Optimistisuus ja positiivisuus ovat todella hienoja asioita ja vahvuuksiani, mutta on oltava myös realistisuutta. Aina karu totuus ei ole kivaa ja siksi sitä ei halua kuunnella. Silloinkin kun olin niin väsynyt, etten jaksanut enää juurikaan kotona hymyillä, olin kuitenkin sitä mieltä, että minä jaksan. Ja jaksoinkin, mutta kun kroppa ei jaksa. Kaiken pitää olla balanssissa.

Vaikeita juttuja. En edelleenkään osaa vielä käsitellä tai yhteenvetää kaikkea mitä olen tässä viimeisten vuosien aikana kokenut, mutta tulen niitä avaamaan myös teille aina kun oma pääni ensin saa ne ajatukset kasaan. Kuten olette huomanneet, niin minulla ei ole ollut tarvetta pitää mitään kultaista kulissia, vaan kerron kyllä miten täällä menee. Toki jätän tietoisesti esimerkiksi ihmissuhteet henkilökohtaisemmin käsittelemättä, koska ne eivät taas liity millään tavalla blogini sisältöön enkä muutenkaan koe, että olisi tarve niistä täällä kirjoittaa. Jatkossakin aion kertoa elämästäni urheilun ja työni näkökulmista, mutta mukana on myös muutakin mitä elämääni liittyy. Hyvinvointia, matkustelua, vapaa-aikaa.

Aloitimme vuosi sitten videoprojektin 28 -viikkoa yhdessä Tomi Salakarin kanssa ja sen idea on kertoa videoiden muodossa matkastani kohti takaisin fitness -kilpailulavoja. Videoita olemme kuvanneet paljon viime vuoden aikana, sekä Helsingissä, Turussa, että Thaimaassa. Vain osa näistä materiaaleista on päätynyt näihin videopätkiin, mutta katsotaan mitä saamme vielä aikaiseksi tässä tulevan vuoden aikana.

Syksy oli vaikea ja siinä oli paljon käsiteltävää. Tämä video piti julkaista jo aiemmin, mutta emme olleet kuvanneet noita puhumiani pätkiä, joissa kerron miksi en ole päässyt kilpailemaan. Luulin olleeni jo ihan täysin fine siitä puhuttaessa, mutta jostain syvältä puski aivan yhtäkkiä kunnon itkupurkaus. No – kamera kävi ja eikai siinä, toki sekin tallennettiin, koska se tuli niin spontaanisti kun vain voi. Lauseet jäi kesken ja itkusta ei meinannut tulla loppua. Tämä kertoi vain itselleni yhä vahvemmin siitä, kuinka paljon tämä kaikki merkitsee.

Olkaa hyvät,

 

Kiitos kun olette tässä mukana,

<3

Eevsku

kuvat ja video siis Tomi Salakari / T2Tuotanto

————————————————————————–

We are filming these little documentary videos about my journey as an athlete. The videos are spoken in Finnish but will see if we do some subtitles for you there as well in the future.

Total
91
Shares

8 kommenttia

  1. Itku tuli täälläkin, kun katsoin videon! Tsemppiä ylirasitustilasta eroon pääsemiseen. <3

  2. Itkua täytyi kyllä pidätellä tätä videota katsellessa. Tsemppiä oikein paljon tulevia kisalavoja varten<3

  3. Itku pääsi mullakin. Katoin jo toista kertaa tämän videon. Niin ihana<3 Minä niin toivon sydämmestäni että sinä pääset pian kisalavalle<3

Kommentointi on suljettu.