fbpx

collage_spartanthai1

Vedetään nyt yhteen tuo Thaimaan reissu (Spartan Gear Thailand Bootcamp) vielä hieman tarkemmin, sillä olen saanut paljon kysymyksiä mitä siellä tehdään, milloin on seuraava ja kuinka voisi päästä mahdollisesti mukaan.

Leirille lähdettiin kaksi viikkoa sitten maanantai iltana – suurinosa oli samassa Finnairin koneessa. Lennothan näille reissuille saa (ja pitää) varata itse, joten saa lentää millä koneella haluaa, milloin haluaa ja mitä kautta haluaa. Ehkä kuitenkin mukavinta ja helpointa lentää suoraan ja samalla koneella kuin muutkin, mahdollisuuksien mukaan. Osa halusi mennä jo aiemmin ja muutamat jäivät vielä viettämään lomapäiviä leirin jälkeen. Itsekin jäin viime heinäkuussa ekstra 10 päiväksi, mutta tällä kertaa lensin samoilla lennoilla muiden kanssa. Antti meni jo päivää aiemmin Bangkokiin, jotta kaikki asiat olivat varmasti hoidossa ja hän oli meitä paikallisen oppaan kanssa vastassa, kun saavuimme porukalla Bangkokiin. Pääasiassa saa siis lennot ja sen matkustusosuuden hoitaa itse, mutta toki me autamme kaikessa tarvittaessa.

Tiistaiaamuna olimme Bangkokissa ja hyppäsimme suoraan meille varattuun omaan bussiin, joka vei meidät Hua Hiniin hotelliimme. Kaikille huoneet ja muutama tunti aikaa levätä, purkaa tavarat ja syödä, ennen kuin tapasimme ensimmäisen kerran porukalla rannalla, jossa vietimmekin hyvin paljon aikaa seuraavan reilun viikon aikana. Keskiviikkoaamuna olikin aika aloittaa varsinaiset treenit, jotka alkoivat lähes poikkeuksetta joka aamu 8.15! Moni luuli tämän olevan vitsi, kun lennon jälkeen kerroin meidän aamutreenien olevan aina noin kahdeksan aikaan. Ei – se ei ollut vitsi, kuten huomasitte 😉 Eikä siinä oikeasti ole ongelmaa, kun rytmiin vain pääsi. Lisäksi tuo aika on ”pakollinen” myös siksi, että tuntiakin myöhemmin aurinko paahtaa jo huomattavasti kuumempana.

collage_spartanthai

Pääasiassa päivien aikataulu näyttää treenaajille siis tältä

8.15 Aamutreenit rannalla

9.30 Aamiainen hotellilla

Vapaata oleskelua, auringon ottoa altaalla tai rannalla, ruokailua, lepoa, shoppailua..

16.30-18 Iltatreenit rannalla

Vapaata – syömään, hierontaan, nukkumaan.. Tai parille singhalle (ei kai nyt kukaan)

Ja näin ne päivät etenivät! Kerran olimme aamulla treenaamassa thainyrkkeilyä paikallisten salilla reilu 2h ja toisen kerran oli yhdet aamutreenit thainyrkkeilyä rannalla. Muuten pääasiassa treenejä oman kehonpainolla, kaverin kanssa, hieman defendoa, käsilläseisonnan opettelua, joogaa, HIIT -treenejä, kehonhuoltoa.. Tehokasta ja hauskaa!

collage_spartanthai2

Yhtenä päivänä vähintään on kokonaan vapaata, jolloin on kyllä järjestettyä ohjelmaa, jos haluaa osallistua. Tällä kertaa oli tiedossa veneretki, jossa oltiin koko päivä merellä vieraillein ympäri rannikkoa eri kohteissa. En itse ollut tuolla mukana, mutta oli kuulemma todella kiva reissu ja suurinosa olikin siellä viettämässä porukalla aikaa! Muutenkin näinkin lyhyen leirin aikana kaikki tutustuivat kyllä hyvin toisiinsa ja tästä tuli hyvinkin yhtenäinen jengi.

Viimeiseksi päiväksi menimme Bangkokiin yöksi, koska ensinnäkin seuraavan aamun lento oli niin aikainen (lähtö kentälle viiden jälkeen) ja mahdollisuus on vielä nähdä Bangkok ja tehdä viimeiset shoppailut halutessaan ennen lähtöä. Bangkok on hieman sekava suurkaupunki, mutta näkemisen arvoinen ja täynnä isoja ostoskeskuksia.

Tällä bootcampilla oli mukana reilu 30 treenaajaa. Osa lähti yksin, osa ystävän tai puolisonsa kanssa. Muutamat tunsivat etukäteen, mutta pääasiassa kaikki olivat toisilleen entaaltaan vieraita. Oli mahtava nähdä, kuinka oikeasti porukalla oli hauskaa yhdessä ja löytyi varmasti uusia elinikäisiä ystäviä.

Seuraava leiri järjestetään taas heinäkuussa, ja vielä mahtuu muutama mukaan. Olimme siellä viime heinäkuussakin, ja sää oli Hua Hinissä aivan yhtä mainio, kuin nyt maaliskuussakin. Sitten seuraava järjestetään loka-marraskuussa ja taas ensi maaliskuussa. Näistä lisätietoja Antti Nurmelta , jolta voi kysyä matkaan liittyviä asioita ja varata reissun. Sinun tarvitsee vain varata lennot, kaiken muun me mietimme puolestasi! Lisää koulutuksista myös täällä.

Kiitos vielä kaikille mukana olleille – meillä valmentajilla oli aivan huippua teidän kanssa! Tervetuloa mukaan, niin vanhat, kuin uudet treenaajat.

<3

Eevsku

Total
35
Shares

5 kommenttia

  1. Heippa! Löysin vast sun blogis ja on kyl nii motivoiva ja inspiroiva!
    Iha älyttömä rautasen kunnon oot saanu ittelles! Mitä aattelet et on se perimmäiset tauatat? Ite oon ny vuode käyny salil ja motivaatio vaa kasvaa mut oisko jotai vinkkiä mitä ois hyvä tietää tai kiinnittää huomiota:) ?

Kommentointi on suljettu.