fbpx


oralb_smileeevsku_fitness1blogikuva_eevsku_1NA3B7330 2015-02-25-hct-eve-blogikuvat-35

Kun katsoit nämä kuvat, hymyilyttikö? Kasvonilmeet ovat tärkein tunteen ilmaisin ja se on tarttuvaa. Niin hyvässä, kuin pahassakin. Kaikki me suomalaiset tiedämme, kuinka suuri ero on jo pelkästään katukuvassa kesän ja talven välillä. Kuinka ihanan näköistä on tähän aikaan vuodesta tuolla pihalla jo pelkästään sen vuoksi, kun vastaantulevat ihmiset hymyilevät? Sää vaikuttaa monen mielialaan ja hymyilemiseen paljon, mutta olisi toki hyvä hymyillä vaikka aurinko ei paistaisikaan. Tutkimuksissa on nimittäin huomattu, että jo pelkät kasvojen ilmeet vaikuttavat koko mielialaan. Olen alkanut testaamaan tätä itselläni ja huomannut sen toimivan erittäin hyvin. Jos on huono päivä tai joku asia ärsyttää, niin pyrkii vaikka väkisin hymyilemään – se jo itsessään helpottaa oloa. Toki aina ei tarvitse hymyillä, mutta jos otsa menee ruttuun usein, voisi olla hyvä miettiä sen vaikutusta omaan sekä muidenkin mielialaan.

Hymyileminen on minulle luonnollista. Se tulee kuin itsestään. Minusta hymyileminen tuo elämään jo itsessään niin paljon iloa lisää. Hymyileviä ihmisiä on niin paljon mukavampi tavata ja varsinkin viettää aikaa. Ensivaikutelmaan vaikuttaa myös hyvin paljon se, millainen kasvonilme on. Kuinka esittelet itsesi uusille ihmisille? Kuinka käyttäydyt yleisön edessä? Miten otat vastaan asiakkaita? Hymyiletkö aina kun tervehdit? Nämä ovat asioita, joihin ainakin itse kiinnitän huomiota muissa. Hymyileminen luo tilanteisiin niin paljon enemmän väriä ja iloa. Tulee hyvä fiilis.


Välillä tuntuu siltä, että hymyileminen ei ole mitenkään itsestään selvää. Ei edes asiakaspalvelussa, vaikka jotenkin kuvittelisi sen olevan tilanne, jossa se olisi täysin itsestään selvä asia! Käy sitä sitten itsekin kaupassa tai hakemassa kahvia, on aivan eri fiilis poistua kassalta, jos myyjä on hymyillyt. Itse pyrin siihen, että kiitän ja hymyilen, vaikka en sitä saisikaan takaisinpäin. Haluan levittää hyvää fiilistä ja ei se minulta ole pois jos joku ei siihen vastaa. Treat others the way you want to be treated. Tämä lause on minulle tärkeä ja se on auttanut tekemään elämässä paljon hyviä valintoja, sekä buustannut omaa hyvää oloa.

Saan paljon positiivista palautetta hymyilystäni ja iloisuuden levittämisestä. Se on aina mukavaa palautetta! Minun hymyni ja iloisuuteni tulee sisältäpäin ja se on mahtavaa, että se näkyy niin hyvin myös ulospäin. En pelkää hymyillä, nauraa, iloita. Minusta ne ovat asioita, joista saa uskomattoman paljon voimaa ja tekevät oman oloni lisäksi myös muiden olon paremmaksi!

Hymyn voima on mieletön. Kannattaa kokeilla!

<3

Eevsku

ps. Tämä postaus on ensimmäinen postaussarjasta, jonka teen yhdessä Oral-B:n kanssa. Sain käyttööni uuden Oral-B hammasharjan, sekä hammastahnaa ja minut haastettiin miettimään useasta eri näkökulmasta hymyn vaikutusta. Lisää on siis tulossa!

fallback[2]
 

Total
48
Shares

7 kommenttia

  1. Hymyllä on kyllä ihmeellinen voima! Tästä esimerkkinä – salilla jossa käyn, työskentelee kaksi personal traineria. Toinen heistä on ihanan pirteä, hymyilee aina, moikkaa ja tulee välillä pukuhuoneessa juttelemaankin. Toinen taas näyttää aina nyrpeää naamaa, sekä tuskin koskaan moikkaa oma-aloitteisesti. Molemmat palveluammatissa, arvaa vaan kumman asiakkaaksi mielummin menisin 😀 en todellakaan sen nyrpeän joka kulkee nokka pystyssä eikä edes vilkaise muita kuntosalin asiakkaita. Että kyllä, hymyllä todellakin on voimaa ja se vaikuttaa aivan tajuttoman paljon siihen kuvaan mitä annat itsestäsi ja fiilikseen ympärilläsi!

  2. Näytät niin kauniilta tuossa mustavalkoisessa naamakuvassa! Sulla on kaunis hymy!:)

Kommentointi on suljettu.