fbpx

T2T_4406_hs

Olen välillä hieman availlut sitä, että vaikka itsetuntoni on aina ollut hyvä, on minullakin ollut huonot hetkeni. Keväästä 2013 vuoden 2015 loppuun asti tilanne kropassani oli suoraan sanoen aika paha.  Tuohon reiluun kahteen vuoteen mahtui hyviäkin kausia ja hetkiä, kun uskoni kaikkeen alkoi löytymään. Mutta ei kuitenkaan löytynyt aivan täysin. Takapakkeja tuli ja rajusti. Minun on hieman vaikea kirjoittaa tätä tekstiä, koska kuten huomataan, tästä ei ole paljoa vielä aikaa, kun tilanne on rauhoittunut. Mutta yritän parhaani mukaan kertoa miltä minusta tuntui ja mitä ajattelen siitä kaikesta nyt. Toivon tämän auttavan monia muita samantyylisten asioiden kanssa painimisessa.

Kun kroppa lakkaa toimimasta tavalla, jolla sen kuuluisi, ollaan vaikeassa tilanteessa. Tilanteessa, jossa oma järki ei enää välttämättä riitä, koska se mitä järki sanoo, ei pidäkään enää paikkaansa. Kun teen näin, pitäisi tapahtua noin. Kaiken järjen mukaan tämä ei pitäisi mennä näin. Mutta se menee silti. Tapahtuu muutoksia, joihin et ole varautunut. Muutoksia, jotka saavat tuntemaan sinut vieraaksi omassa vartalossasi. Muutoksia, jotka vaikuttavat kroppasi lisäksi tai oikeastaan ennen kaikkea mieleen. Itsetuntoon, onnellisuuteen, hyvinvointiin, ihmissuhteisiin. Koko elämään.

T2T_4384_hs

Olen kertonut siitä, kuinka kroppani on ollut haastava viime vuosina. Siitä, kuinka en päässyt kilpailemaan, koska se ei ole toiminut halutulla tavalla. Siihen on ollut monia syitä eikä niillä ole niinkään väliä. Ainoastaan niistä kaikista on pitänyt oppia, jotta vältetään samat sudenkuopat tulevaisuudessa. Tiedän kyllä oppineeni tämän läksyn niin suuresti, että osaan reagoida heti jos mennään taas metsään päin. Huippu-urheilussa toki on aina riskejä ja äärimmäisyyttä haettaessa ollaan hyvin rajoilla siinä, mennäänkö oikeaan suuntaan vai ei. Mutta tässä ovatkin erittäin tärkeässä roolissa osaava valmennus, oman elämän hallinta ja muu tukiverkosto ympärillä. Ne ovat asioita, joihin itse kiinnitin aiemmin aivan liian vähän huomiota. Luulin voivani tehdä kaiken yksin. Pärjääväni yksin. No – pärjäsin tiettyyn pisteeseen, kunnes koko pakka hajosi hetkeksi käsiin. Siinä sitä olikin sitten keräilemistä.

Minulla on ollut aina hyvä iho ja vahvat, pitkät hiukset. Minulla on ollut myös aina vähintään vähän pilkottavat vatsalihakset, koska olen aina kilpaurheillut ja olen genetiikaltani hieman keskiverto naista lihaksikkaampi ja rasvattomampi. Olen aina voinut treenata paljon ja kovaa ja myös sen vuoksi syödä paljon ilman, että se kertyisi suuresti vartalooni. Toki teini-iän jälkeen tilanne hieman muuttui ja 20-vuoden rajan rikkoutumisen jälkeen oli jokatapauksessa hyväksyttävä se tilanne, että jokapäiväisenä syöty suklaalevy ei enää katoakaan taivaan tuuliin. Se näkyy takapuolessa. No mutta se on ihan another story ja tuon asian sisäistin jo kyllä ennen näitä kaikkia kehoni ongelmia.

Kun yhtäkkiä tuosta tilanteesta mennäänkin siihen, että paino nousee nopeammin kuin pitäisi, ihoon ilmestyy näppyjä, hiukset ohenevat ja treeni ei kulje enää kuin ennen. Kun tuntuu siltä, että asuisit jonkun toisen kehossa. Pahinta oli nimenomaan se, että en missään vaiheessa jättänyt urheilemista tai terveellisesti syömistä, mutta silti keho alkoi oireilla ja tilanne vain paheni, kun yritin liikaa. Treenasin enemmän ja söin vähemmän, ajoin kroppani vain entistä enemmän solmuun. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että en enää tiennyt kenen kehossa asun. En tiennyt mitä voin tehdä, että saan takaisin itseni. Onneksi vahva itsetuntoni ja positiivisuuteni vei tämän kaiken yli, mutta voin kyllä sanoa olleeni välillä erittäin syvissä vesissä.

T2T_4398_hs

Tämä teksti syntyi, kun minua pyydettiin kirjoittamaan HS-taudista. Minulla ei ole kyseistä tautia, mutta kuullessani tästä taudista pystyin silti samaistumaan joihinkin taudin aiheuttamiin ongelmiin. Monet sairaudet ovatkin ennen kaikkea enemmän henkisesti, kuin fyysisesti vaikeita niin kuin suurin osa muutenkin elämän asioista. Me kuvittelemme monien juttujen olevan paljon enemmän fyysisiä kuin mitä ne oikeasti ovat. Halusin kirjoittaa aiheesta ja taudista siksi, että se on tauti, joka voi aiheuttaa paljon ongelmia itsetunnon kanssa ja pahimmillaan jopa masennusta. Tauti voi usein olla vaikeasti diagnosoitava ja sen kanssa moni voi häpeillä niin paljon, ettei edes uskalla mennä lääkäriin tai kertoa siitä ylipäätään kenellekään. Tautia voidaan hillitä elämäntavoilla ja lääkkeillä ja hyvä asia on se, että se ei ole tarttuvaa. Tätäkään ei välttämättä moni tiedä ja voi helposti myös pelätä itse tartuttavansa tautia eteenpäin.

HS-tauti, eli hidradenitis suppurativa on krooninen, vaikeusasteeltaan vaihteleva ja etenevä tulehduksellinen ihosairaus. Ihotautilääkärit käyttävät taudista usein nimeä taiveakne tai hikirauhastulehdus. Taudille tunnusomaisia piirteitä ovat tulehtuneet alueet tyypillisesti kainaloiden ja nivusten alueella sekä rintojen alla, joihin esiintyy kyhmyjä ja paiseita. Vaikka kyseessä onkin ihotauti, on HS-tauti tulehduksellinen sairaus ja johtuu immuunijärjestelmän häiriöistä. HS-taudin tarkkaa syytä ei tunneta ja se tekee tietenkin hoidosta hieman haasteellisempaa. Tauti voi puhjeta missä iässä tahansa, mutta useimmin sitä tavataan noin 20 -vuotiailla nuorilla aikuisilla – kolme kertaa useammin naisilla kuin miehillä. Lisää tietoa taudista ja oireista löydät HS -online sivustolta, joka on kehitetty yhdessä alan johtavien lääkäreiden ja tautia sairastavien henkilöiden kanssa. Sivustolta löytää luotettavaa tietoa ja vertaistukea sekä myös potilasjärjestön yhteystiedot.

En osaa tosiaan omasta kokemuksesta tästä taudista sanoa, mutta voin vain kuvitella miten ulkoiset näkyvät ja mahdollisesti kivuliaat iho-ongelmat voivat vaikuttaa varsinkin nuorella ihmisellä itsetuntoon ja jokapäiväiseen elämään. Tämän tekstin tarkoituksena on ollut tavoittaa HS-tautia sairastavia ja mahdollisesti myös monet, jotka eivät ole aiemmin uskaltaneet hakeutua apuun voivat löytää tästä kaipaamansa infon ja rohkaistua hakemaan apua.

Haluan tällä tekstillä myös kannustaa jokaista pysymään positiivisena kaikista vaikeuksista huolimatta ja kertoa, että minullakin on ollut välillä erittäin vaikeaa oman kehoni kanssa. Kaikki asiat kuitenkin järjestyvät aina jossain vaiheessa ja vaikeat hetket kasvattavat! Lisäksi toivoisin ihmisten olevan suvaitsevaisempia ja kunnioittavampia kaikkia muita kohtaan. Koskaan ei voi ulkokuoren perusteella tietää, mitä toinen on oikeasti käynyt läpi. Muiden arvostelu on täysin turhaa ja voi aiheuttaa jollekin paljon enemmän haittaa, kuin sitä sillä hetkellä tajuaa tai edes tarkoittaa. Kohdellaan muita niin, kuin haluaisi itseään kohdeltavan.

<3

Eevsku

Lisätietoa HS-taudista HS-Onlinesta, Iholiiton sivuilta & heidän oppaastaan.

Kuvat Tomi Salakari

Total
66
Shares

8 kommenttia

  1. Kyllä….! Minulla on ollut useamman kuukauden terveyden kanssa ongelmia. Ei siis mitään vakavaa(?), mutta se jatkuva tunne kun kaikki ei ole hyvin. Väsyttää, heikottaa, suolisto ei toimi, kiukuttaa ja vituttaa… Olen ravannut lääkärissä, käynyt testeissä, yrittänyt syödä ja elää terveellisesti, vähentänyt treeniä, pitänyt lepoa, kuunnellut kroppaa ja yrittänyt tehdä kaikkeni…, mutta se jatkuva tunne kun olo ei ole normaali. Pari viikkoa sitten päätin lopettaa stressaamisen ja alkamaan elämään taas ”normaalisti” ja unohtamaan tämän tunteen. Rupesin hymyilemään taas, nauttimaan hetkistä ja fiilistelemään asioita joita minulla elämässä on. Olemaan positiivinen…! Ja kas kummaa, olo onkin nyt jo paljon parempi! Vaikkei kaikki ehkä vielä olekaan 100% kunnossa, olen varma että kohta tämä kausi elämästä on vain muisto, joka tekee minusta vahvemman ja opettaa minut arvostamaan itseäni ja terveyttä ja ennen kaikkea tekee minusta vieläkin positiivisemman.

    1. Ihanaa kuulla, että balanssi alkaa löytymään! Välillä vastoinkäymisiä vaan tulee, mutta niistä pääsee eteenpäin juuri tuollaisella asenteella 🙂

  2. Todella hyvä teksti! Olen itse sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan, ja tiedän mitä tarkoittaa, kun tekee kaikkensa, mutta se ei riitä. Paino nousee, nestettä kertyy, vaikka syö vähemmän ja liikkuu paljon. Kun mitään ei tapahdu, stressi yltyy, silloin ei tule uni ja ollaan todellakin solmussa kropan kanssa. Hyvää pohdintaa kropan vankina olemisesta 🙂

    1. Kiitos <3

      Se on juuri näin - vaikeinta on levätä siinä vaiheessa, kun mikään looginen ei toimi vaikka se auttaisi kaikkein eniten. Ihanaa jos olet löytänyt myös poispääsyn kierteestä! 🙂

  3. Heippa!

    Itse tunnun olevan kropan kanssa samassa tilassa eli olen ajanut sen iha loppuun.. Reenejä tulee 6-12 (juoksu ja sali) ja silti tuntuu että paino nousee vaikka syön terveellisesti ja tarkasti. Olisikin kiva kuulla miten ite pääsit kierteestä pois? 🙂

    1. Lepäämällä ja rentoutumalla. Treenimäärät alas ja terveellistä ruokaa ilman stressiä. Tilanne hetkeksi voi vaikeutua, mutta alkaa sitten helpottamaan! Kunnon yöunet kehiin ja muutenkin lepoa sekä elämä balanssiin 🙂 Tsemppiä, kyllä se siitä <3

  4. Anteeksi etukäteen, nyt tulee parjausviesti tästä postauksesta! Pettymystä ja kiukka tässä puran postauksesi aiheuttamana, mutta yritän tehdä tämän asiallisesti 🙂

    Koen ehkä hieman loukkaavana, että ihmistä, jolla ei tautia ole ja joka ei siten tiedä taudin aiheuttamista fyysisistä ja henkisistä kivuista, laitetaan kirjoittamaan taudista. Miksi ja kenen pyynnöstä? Blogisi vaikuttaa muutoin olevan itseasiassa jopa ihan mielenkiintoinen ja muutoinkin itselleni ajankohtainen, mutta näin tautia sairastavana täytyy sanoa, että ikävä kyllä koen tämän postauksen täysin pohjanoteerauksena sekä sisällöltään ylipäätään että tautia sairastavia kohtaan. Ihan jo sillä, että et kerro taudista kyllä oikeasti yhtään mitään, eikä postauksesi ikävä kyllä tuo mitään uutta, tai iloa tai tsemppiä tai muutakaan tautia sairastavalle.

    Mitä HS-tauti käytännössä on? Aktiiviaikana työkykyä huomattavasti alentavaa laaja-alaisine kipuinen, kuumotuksineen ja paineineen. Itselläni HS-tauti esiintyy fistelöitynä sisäreisissä ja pakaroissa. Leikkaukseen en ole vielä päässyt.. toisaalta se ei monesti auta. Henkisellä tasolla tekevät mm. araksi olla alasti miehen seurassa, toisaalta aktiiviaikana joutuu unohtamaan muutenkin kipujen vuoksi esimerkiksi seksielämän. Työssäni kävelen paljon enkä ole poissa, vaikka kuumotus (joka ei ole ”lämmin” tunne, vaan ehkä enemmän sellainen saunan kipristävä ja koveneva lämpö, kun löylyä heittää) pahenee liikkuessa tietysti. Vaikka HS-tauti voi ulkopuolisen korvaan kuulostaa nololle vaivalle kaikkine uusiutuvine paiseineen ja arpineen ja onhan siitä henkisestikin ehdottomasti haittaa, niin ennen kaikkea ne kuumottavat, pistävät, kipuiset räjähtämispisteessä olevat tulivuoret ovat sellaisia, joista jokainen HS-tautia sairastava haluaa eroon.

    Toivoisin, että tutkisit vielä hieman HS-tautia enemmän. Tästä postauksesta olisit saanut uskottavamman esimerkiksi kokemuksia keräämällä ja välttämällä huonoa referointia. Jatkossa siis todellakin tarkkaivaisuutta jos teet postauksia aiheista joista sinulla ei ole henk.koht.kokemusta!

    Mutta niin tai näin, tutkailen blogiasi enemmän 🙂

    1. Hei Laura!

      Kiitos kommentista, joka tosiaankin oli ihan asiallista kritiikkiä! 🙂 Harmi kuulla sairaudestasi ja ymmärrän tavallaan, että koit postauksen itsellesi erittäin huonona. Tämän postauksen tarkoitus oli kuitenkin vain tuoda yleisesti ottaen sairautta ihmisten tietouteen, sillä esimerkiksi en ollut siitä itsekään koskaan aikaisemmin kuullut. Sen oli myös tarkoitus rohkaista mahdollisesti jotakuta sairaudesta kärsivää menemään lääkärille / hakeutumaan tukiryhmään tms., jos ei ole aiemmin ajatellut tällaistä sairastavansa ja on yksin ongelmansa kautta.

      Mutta tosiaan, tarkoitus ei missään nimessä ollut loukata tällä ketään! Toki postauskin on jo pian 2v. vanha, eli jos sen tekisin nyt, niin se voisi olla sisällöltään hyvin toisenlainen. 🙂

      Kiitos kuitenkin kommentista, toivon sinulle kaikkea hyvää ja oikein kivaa sunnuntaita!

      -E

Kommentointi on suljettu.