fbpx

IMG_6602_eevsku

Tämä viimeinen pari kuukautta on ollut kyllä ihmeellistä aikaa monellakin tapaa. Olen käsitellyt paljon asioita, joita olen jättänyt aiemmin käsittelemättä ja toisaalta taas olen halunnut muuttaa tiettyjä asioita, jotta pääsisin eteenpäin. Jos ei aiemmin ole vielä päässyt haluamaansa suuntaan, niin jotain on ollut ”pielessä” sen kanssa, miten asioita tekee. Tai sitten aika on ollut täysin väärä. Mutta joka tapauksessa, on osattava muuttaa omaa ajatteluaan ja käyttäytymistään päästääkseen eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty.

Olen ollut monen asian kanssa ikäänkuin risteyksessä, josta on valittava kumpaan suuntaan menen. Aiemmin olen ajatellut, että ne kaikki asiat menevät hyvin käsikädessä, mutta kuitenkaan tarkemmin pohdittuani ne eivät ole menneet 100% niinkuin olisin halunnut. Ongelma ei niinkään ole siinä, että on monta rautaa tulessa. ”Ongelma” on ehkä enemmänkin siinä, että mitkä niistä tukevat minulle tärkeintä asiaa ja mitkä eivät. Valinnat tämän suhteen eivät todellakaan ole olleet helppoja ja olen joutunut kysymään itseltäni hyvin usein mitä ihan oikeasti haluan.

eevsku_addu

Tottakai se on pelottavaa, että on vastuussa itse omasta elämästään ja valinnoista. Jokainen valinta johtaa johonkin lopputulokseen, jonka on määrittänyt itse. Sitä vastuuta on välillä vaikea ottaa ja edelleenkin havahdun usein tekeväni joitain asioita siksi, että miellyttäisin joitain muita tai täyttäisin jotain yhteiskunnan vaatimia velvotteita. En tarkoita sitä, etteikö voisi tehdä asioita jonkun toisen puolesta – se on asia erikseen. Tarkoitan tällä nyt niitä valintoja, jotka määrittävät elämäsi suuntaa. Työ, opiskelu, päivittäiset valinnat, ihmiset kenen kanssa aikaa viettää..

Toivottavasti saatte jotain tolkkua siitä, mitä yritän nyt sanoa. Eräs ystäväni sanoi minulle blogistanikin huokuvan tämän oman elämäni pienen kaaoksen. Aivan varmasti, eihän se voisi olla huokumatta, koska kirjoitan omasta elämästäni ja kaikesta mitä aina sillä hetkellä päässäni liikkuu. Ei elämä voi olla aina pelkkää nousukiitoa ja happyhappyjoyjoy. Ja kuitenkin on tapahtunut koko ajan myös todella paljon hyvää ja tiedän, että aivan pian pääsen taas oikealle reitille.

IMG_6603_eevsku

Tämä on ollut aikaa pysähtymiselle. Jos sitä ei itse tajua, niin jollain tapaa sinua ravistellaan, jotta menisi perille. Ja nyt on alkanut mennä perille, tiedän miksi olen joutunut pysähtymään ja miettimään.

Valinnat. Mitä oikeasti haluan. Priorisointi. Panostaminen. Kuinka paljon olen valmis tekemään asioiden eteen? Ja se ei todellakaan tarkoita 24/7 juoksentelua ympäriinsä, vaan minun tavoitteeni vaativat lepoa. Enemmän palautumista.

Tiedän mitä haluan. Olen nyt tehnyt vaikeita valintoja sen eteen, mutta näin on tehtävä. Pikkuhiljaa palaset loksahtavat ja tiedän kaiken menevän juuri niinkuin pitääkin.

Muistakaa pysähtyä vaikeampina hetkinä ja kuunnelkaa mikä tarkoitus sillä on. Koska ne ovat niitä hetkiä, jotka vievät eteenpäin kaikkein eniten. Luota siihen että kaikki järjestyy. Koska kaikki järjestyy.

Nyt lähden tapaamaan valmentajaani,

<3

Eevsku

Total
50
Shares

6 kommenttia

  1. Kiitos <3. Tämän tekstin tarvitsin tänään. En niinkään pysähtymistä, vaan itseni ymmärtämistä ja tekemisieni hyväksymistä varten 🙂

  2. Niin hyvin kirjoitettu! Minä jouduin pysähtymään pakon edessä kun terveys petti. Nyt olen alkanut tajuamaan, etten voi vaan ajatella muita, kyseessä on minun elämä! Tsemppiä kamppailuun ja muista, sinun ikioma ainutlaatuinen elämä❤

  3. Luin blogiasi vuosi sitten ja samat risteyskysymykset olivat läsnä jo silloin. Tuli tunne että olet jämähtänyt niin kovin ajatukseen, että haluat olla se sama mikä olit pari vuotta sitten. Kukaan ei voi olla. älä ota kaikkea niin kovin vakavasti ❤ kannattaa katsoa asioita avaruudesta käsin ja ymmärtää ne mittasuhteet 🙂 tsemppiä

    1. Kiitos kommentista 🙂 Näin on – samoja kysymyksiä tulee aika ajoin esiin, mutta koen kuitenkin menneeni eteenpäin! Minusta on joka tapauksessa hyvä kehittymisen kannalta välillä pysähtyä ja miettiä mihin suuntaan mennä. Kyllä tässä aika paljon ollaan menty eteenpäin ja muututtu parissa vuodessa, hyvä niin 🙂 Tsemppiä sinne myös!

Kommentointi on suljettu.