fbpx

_mg_1069

Vaikka menneisyyteen ei pitäisi liikaa kajota, on välillä hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä kuinka pitkän matkan on jo kulkenut. Kuinka paljon on mennyt eteenpäin ja mitä kaikkea on saavuttanut. Välillä sen unohtaa ja miettii liikaa vain kaikkia niitä asioita, joita ei vielä ole saanut. Joskus sitä elää kuin putkessa vain kohti niitä tavoitteita, joita itselleen on asettanut ja unohtaa aivan täysin mistä on lähtenyt ja miksi näitä asioita tekee.

Oma urheilu-urani on kestänyt koko elämäni ajan, lukuunottamatta pientä taukoa lukion jälkeisinä välivuosina. Nuo pari vuotta vietin etsien suuntaa elämälleni ja miettien, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Minulla on siis todellakin ollut aika, jolloin en tiennyt yhtään mitä haluan! Jäin suoraan lukion jälkeen töihin ravintolan kesäterassille ja samassa paikassa jatkoin vuoden loppuun saakka. Ravintolassa työskentely oli hetken mukavaa ja sain paljon hyvää työkokemusta, mutta tiesin koko ajan jatkavani pian johonkin toiseen suuntaan. Halusin hetkeksi pois Lahdesta ja lähdin Tukholmaan au pairiksi. Tukholmassa asuin kevään 2009 ja sain unohtumattomia kokemuksia sekä uusia ihmisiä elämääni ja lisäksi säännöllisemmän urheilun takaisin arkeeni. Silloin kävin salilla säännöllisesti ensimmäistä kertaa, mutta en nyt voi mistään kunnon salitreenaamisesta silti puhua. Enemmän treeni tuolloin oli jumppailua ja lenkkeilyä.

Syksyllä 2009 lähdin aktiviteettioppaaksi Finnmatkoille ja itseasiassa silloin perustin myös ensimmäisen blogini. Perustin blogin blogspottiin, jonne voisin jakaa kuulumisia ollessani talven kaukana kotoa ja perheeni sekä ystäväni pysyisivät kärryillä mitä teen. Näin ei tarvinnut kaikille kirjoitella kuulumisia erikseen. Blogin nimi taisi olla Eevsku’s life ja siitä bloggaaminen lähti liikkeelle vaikka ei silloin kyllä mistään bloggaamisesta ollut tietoakaan. Ylipäätään blogeja ei juuri ollut ja omien tekstien tai kuvien jakaminen oli hyvin paljon harvinaisempaa.

Opasvuosi oli raskas, mutta äärettömän antoisa. Sinä talvena olen itsenäistynyt ja kasvanut hyvin paljon, koska oli pakko. Meille parikymppisille annettiin paljon vastuuta ja se oli kannettava. Työpäivät olivat pitkiä ja vapaata oli aika vähän, mutta silloin kun sitä oli, niin siitä otettiin kaikki irti. Myös työyhteistyö oli jotain, mitä ei varmasti tule muualla kokemaan. Teimme kaiken yhdessä, asuimme yhdessä. Kaikkien omat perheet ja läheiset ovat kaukana, joten oma opasperhe oli kaikki mitä on. Olen tuosta talvesta todella kiitollinen monella tapaa.

_mg_1054 _mg_1063_mg_1062

Lapsuudessa ja nuoruudessani olen aina urheillut paljon ja söin ajattelematta asiaa koskaan sen kummemmin. Voin kyllä tosin olla kiitollinen vanhemmilleni siitä, että perusruoka on meillä kotona ollut aina terveellistä ja perheemme lapset ovat saaneet hyvät opit sen suhteen. Silti olen aina ollut perso varsinkin makealle ja kaikki sokerinen maistui kyllä. Lukion jälkeen aloin kiinnittämään enemmän huomiota ruokavaliooni, koska se ei ollutkaan enää niin yksiselitteistä asuessa pois kotoa. Halusin myös eroon flunssa-ja tulehduskierteistä, joiden vuoksi kiinnostuin enemmän ruokavalion vaikutuksista terveyteen. Näistä huolimatta ja hankalien olosuhteiden vuoksi matkaopas aika oli minulle erittäin herättävä kokemus siihen, miten ruokavalio oikeasti vaikuttaa. Meillä oli tarjolla lähinnä hotellin aamiaisbuffet, sen jälkeen välipalat/ lounaat olivat lähinnä vaaleaa leipää, sokerisia smoothieita, jäätelöä ja välipalapatukoita. Työpäivien välissä ja niiden jälkeen pyrki tekemään asunnolla oikeaa ruokaa, mutta se oli välillä hyvin haastavaa, jos työpäivä venyi esimerkiksi 12 tunnin pituiseksi. Ruokavälit olivat mitä sattuu ja kun pääsee mukavaan vehnä-sokeri-verensokeripiikit-väsymys kierteeseen, voi siitä poispääsy olla aika hankalaa. Vaikka olin aktiviteettioppaana ja päiväni olivat aktiivisia sekä kävin myös itse välillä treenailemassa, palasin Suomeen 8 kiloa painavempana kuin lähtiessäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin, että en voinutkaan syödä miten tahansa ja näyttää silti urheilijalta.

Suomeen palattuani palasin normaaliin rytmiin, terveellisimpiin valintoihin ruoan suhteen ja säännölliseen urheiluun. Ensimmäinen tavoitteeni oli saada hyvä olo ja itseni takaisin sekä samalla treenasin kuntoani paremmaksi Vierumäen pääsykokeita varten. Päätin, että jos pääsen lukemaan liikunnanohjaajaksi (AMK), jään Suomeen ja hankin itselleni valmentajan fitnes -kilpailuja varten. Halusin takaisin kilpaurheilun pariin. Kaipasin kaikkea urheilussa! Treenaamista, hyvää oloa, itsensä ylittämistä, tavoitteita, kilpailuja, ihmisiä urheilun parissa, säännöllisyyttä. Sain paikan loppujen lopuksi aika helposti Vierumäeltä, sillä olin valmistautunut hyvin ja halusin sitä paljon. Seuraavalla viikolla varmistuskirjeestä marssin ensimmäisen valmentajani puheille. Loppukesä 2011 ja tuolloin minulla ei ollut mitään hajua mihin lähden mukaan, mutta tiesin samalla, että tämä on jotain mitä haluan ja mihin minun kuuluu lähteä mukaan. Aloitin valmennuksessa, uudet opinnot ja jatkoin aloittamani blogin kirjoittamista, mutta uudella teemalla: kohti fitness -kilpailuja.

Tuosta hetkestä on nyt kulunut 5,5 vuotta. Huhhuh. Mihin tämä aika on mennyt ja mitä kaikkea onkaan oikein tapahtunut. Täällä olen Thaimaassa, 10 kilpailut kilpailtuna, opinnot käytynä ja ammattina urheilu ja bloggaaminen/ sosiaalinen media. Voin sanoa, että tuolloin viisi ja puoli vuotta sitten minulla ei todellakaan ollut hajua, missä tulen olemaan viiden vuoden kuluttua, mutta muistan kyllä ajatelleeni, että haluan päästä pitkälle siinä mitä teen. Ammattiurheilu on ollut haaveeni jo yläasteajoista saakka, mutta bloggaaminen/some ei edes ole kauaa ollut kenenkään ammattina. Tapasin täällä tällä viikolla tanskalaisen kollegani matkaopas -ajoilta kuuden vuoden takaa ja ihmettelimme myös Christinan kanssa, kuinka tuntuu, että siitä oli vasta hetki vaikka toisaalta on tapahtunut aivan mielettömästi. Tästä johtuen saitte myös pienen koosteen matkaopasajoistani, jotka ovat osaltaan myös johtaneet minua tähän pisteeseen.

_mg_1083_mg_1089

Tähän viiteen ja puoleen vuoteen mahtuu niin paljon ylä-ja alamäkiä sekä kaikkea siltä väliltä, että en voi kyllä muuta olla kuin ylpeä itsestäni. Se on vaikea muistaa silloin, kun asiat eivät mene kuin satukirjoissa tai oikeastaan sinnepäinkään. Kohdalleni on sattunut mielettömästi upeita asioita, kokemuksia, ihmisiä ja tapahtumia, mutta aivan yhtä paljon olen saanut kasata itseäni kokoon ja kerätä pohjamudista takaisin ylös. Siellä ollaan oltu tässä matkan varrella ja monta kertaa vaikka ulospäin se ei aina varmasti olekaan näkynyt. Eikä tarvitsekaan tai en haluakaan sen näkyvän, koska en halua siellä itsekään kauaa aikaani viettää. Ja jokainen onnistuminen sekä itsensä voittaminen on tuntunut miljoona kertaa hienommalta näiden huonojen kokemuksien jälkeen.

Mikään ei ole tullut eikä tule jatkossakaan tulemaan ilmaiseksi. En tiedä onko tässä maailmassa ihmisiä, jotka saavat asioita helposti – ehkä voikin olla, mutta itse en ainakaan heihin kuulu ja sen olen hyväksynyt kauan aikaa sitten. Olen tajunnut sen, että itsesääli tai siellä mudassa rypeminen ei auta yhtään mitään. Elämä on raakaa sen kaikessa ihanuudessaan ja fakta on se, että jos haluaa jotain saavuttaa, täytyy olla valmis pistämään itsensä likoon. On oltava valmis ottamaan kuraa niskaan ja välittämättä muiden mielipiteistä tai sanomisista. Olen sortunut vuosien varrella myös siihen, että olen niiden antanut vaikuttaa itseeni liikaa. Sekin on ollut osa matkaa, osa oppia. Miten nuori ihminen voisi kaikkea osata ja tajuta valmiiksi? Eikä minulla ainakaan ole oppi mennyt täysin perille muuten kuin kantapään kautta oppimisella. Varmasti olisi joidenkin juttujen kanssa päässyt helpommalla, mutta toisaalta olenpahan ainakin kokeillut ja mitä tahansa olenkin tehnyt niin olen aina antanut kaikkeni. Ei ole jäänyt hampaankoloon niistä kokeiluista.

_mg_1090

Hampaankoloon on kuitenkin jäänyt vielä paljon urheilu-urani ja toki muidenkin elämän osa-alueiden tavoitteiden suhteen. Välillä on vaikea ymmärtää, miksi märkä rätti tulee naamaan edelleen vaikka antaa kaikkensa, vaikka antaa enemmän kuin aiemmin. Miksen voi onnistua? Mitä teen edelleen väärin? Miksi tämä kaikki yrittäminen, antaminen, panostaminen, uhraaminen, tekeminen ei tuota haluttua tulosta?

Kun se märkä rätti iskee naamalle senkin jälkeen, että on antanut kaikkensa, on aika taas katsoa peiliin ja miettiä oikeasti, mitä voi tehdä toisin. Mitkä asiat ovat ehkä kolkuttaneet takaraivossa, mutta ne on jättänyt huomioimatta? Mitä voisi vielä oppia lisää vanhoista virheistä? Samaan aikaan täytyy myös taas kerran muistaa, kuinka paljon on jo päässyt eteenpäin. Kaikki tapahtuu silloin kun on oikea aika. Mihin sitä onkin aina niin kiire?

Suurin virhe / ongelma urallani on tähän saakka ollut se, että en ole uskaltanut kuunnella itseäni tarpeeksi ja monelle muullekin tuttu kaikki-tänne-heti metodi ei myöskään ole ollut kovin toimiva. Kehon ja mielen signaaleja voi olla vaikea kuunnella varsinkin silloin, kun ollaan äärirajoilla, mutta siinä on pakko tulla paremmaksi, jos haluaa huipulle. Jos haluaa, että saa ne palaset vielä loksahtamaan kohdalleen. On uskallettava kuunnella itseään ja luottaa omaan intuitioon. Silloin kun olen niitä onnistunut kuuntelemaan ja niihin luottanut, eivät ne koskaan vielä ole pettäneet.

Tämä kilpailuvuosi oli minulle merkittävä, koska luulin monta kertaa parin vuoden taukoni aikana (2014-2015), etten palaa kilpailulavoille. En siksi, ettenkö olisi halunnut vaan siksi, että kävin niin vaikeita aikoja läpi kroppani kanssa. Alipalautuminen ja aineenvaihdunnan häiriöt ovat asioita, joilta ei aina voi kilpaurheilijana välttyä ja itse valitettavasti olen joutunut niiden kanssa painimaan. Ne jättävät jälkensä ja edelleen kehoni on herkkä. Osaksi se toimii mielettömän hyvin, mutta on vielä asioita joita ei ole ratkaistu. Treenit kulkevat ja kehityn, hormonitoiminta toimii, fiilis on hyvä, nukun, mutta silti kaikki ei vain vielä mene normaalin mukaan. Paljon on kuitenkin menty eteenpäin vuodessa ja varsinkin kahdessa vuodessa siitä mihin jouduin, mutta vielä on tehtävää. Tottakai se turhauttaa välillä, että saa painia joidenkin asioiden kanssa niin paljon, mutta ei elämässä mikään asia mene aina niinkuin luulisi sen menevän. On vain jatkettava matkaa ja luotettava siihen, että asiat taas loksahtavat kohdalleen.

Olen taas pohtinut paljon mitä täytyy tehdä toisin ja löytänytkin uusia näkökulmia tekemiseeni. Katsonut taakse ja vihdoin valmis jättämään tietyt asiat sinne pysyvästi. Matka on ollut pitkä, mutta kaiken sen arvoinen. Ja se jatkuu. Tiedän saavuttavani kaiken minkä haluan ja teen töitä niiden asioiden eteen niin kauan, kuin ne tuntuvat oikealta!

_mg_1087

<3

Eevsku

Kuvat Eevi

Total
82
Shares

4 kommenttia

  1. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää miten ruokavalio mielestäsi vaikuttaa flunssa/tulehduskierteeseen ja mitä asioita olisi hyvä huomioida jotta siltä välttyisi!

  2. moikka ! kaikki tapahtuu silloin kun sinä itse olet sen valmis vastaanottamaan. . vaikka panostat ihan perkuleesti älä silti uhriudu..Sinun tulee uskoa että kaikki mikä sinulle on tarkoitettu on jo sinun<3 Oot huippu tyyppi,asiat loksahtaa varmasti kohdalleen!

Kommentointi on suljettu.