fbpx

Olen kirjoittanut blogia nyt reilun 7 vuotta. Olen kirjoittanut oikeastaan aina, niin kauan kun olen osannut kirjoittaa. Päiväkirjoja löytyy varmasti vinopino ja muistan äidinkielen tunneilla opettajien sanovan usein, että ”vähemmänkin tekstiä näihin tarinoihin riittäisi”. Mutta kun juttua tulee ja kirjoittaessa mieleni pääsee valloilleen. Olen aivan omassa maailmassani ja ajatukset tulevat sormien kautta ulos. Harvoin mietin kauheasti edes mitä kirjoitan, koska teksti vain tulee ulos ja usein ne tekstit joissa en ole miettinyt paljoa, ovat parhaita.

Julkisesti kirjoitin ensimmäisen kerran keväällä 2010 ollessani aupairina Tukholmassa. Silloin kirjoitin muutaman kerran kuulumisia facebookin johonkin muistiinpanot -osioon? En edes tiedä onko sitä enää olemassa, mutta sinne pystyi kirjoittamaan julkisesti ikäänkuin ’blogia’. Pian tuon jälkeen perustin ensimmäisen oman sivuni blogspotiin, kun lähdin aktiviteettioppaaksi ja halusin sieltä käsin kirjoitella kuulumisia läheisilleni ja ystävilleni. Sitten palasin Suomeen ja blogi muuttui treenipäiväkirjaksi. Enemmänkin itselleni, kunnes huomasin sen saaneen seuraajia ja aloin kertomaan lisää valmistautumisestani ensimmäisiin fitness -kilpailuihin (syksy 2012). Vuonna 2012 kirjoitin myös kahden yhteistyökumppanini sivuille ja intoa on ollut hyvin paljon. Blogeja oli vielä aika vähän ja työkseen bloggaavia vielä vähemmän. Koko some oli vasta rakentumassa ja tämä piste missä nyt ollaan oli aika epätodellinen ajatus vielä viisi vuotta sitten.

Kehitys bloggaajana on tullut kokemuksen, yrittämisen ja innon kautta. En oikeastaan ole koskaan ajatellut, että miten tätä olisi kuulunut tehdä. Kaikki on rakentunut hiljalleen, enkä ole liikaa pakottanut mitään. Ylipäätänsä en tiedä osasinko edes ajatella, että minusta tulee ammattibloggaaja vaan se on tullut hyvin pitkälti sen kautta, että halusin löytää keinon rahoittaa urheiluani. Haaveeni ja suurin unelmani on varmaan ala-asteelta saakka ollut olla ammattiurheilija sekä tietenkin menestynyt urheilija. Siitä olen halunnut pitää kiinni koko ajan vaikka olenkin nyt tehnyt paljon töitä myös blogin ja muun sosiaalisen median eteen. Eroan monista bloggaamista työkseen tekevistä ainakin siinä, että tavoitteeni ei ole olla tunnettu bloggaajana vaan tunnettu urheilijana.

Olen onnistunut mielestäni tavoitteessani tähän saakka aika hyvin huolimatta siitä, että lajini on aika pieni ja myös hieman ”haasteellinen” mediaa ajatellen. Minusta kuitenkin lajissani on aivan mielettömän paljon hyvää ja no tietenkin on, enhän tätä muuten tekisi ja olisi jo 6 vuotta tehnyt. Kaikkein eniten minulle merkitsee tällä hetkellä itsessään urheilu ja kaikki asiat sen ympärillä – ei niinkään laji tai kilpailut. Tähtään edelleenkin kilpailuihin, tähtään huipulle. Mutta tässä on niin paljon kaikkea muutakin kuin se ja olen vasta matkalla sinne, minne olen menossa.

Siihen on monta syytä, miksi olen esillä ja miksi haluan tehdä tällaista työtä. Sen lisäksi, että alunperin lähdin tekemään tätä mahdollistaakseni urheiluani, olen alkanut rakastamaan tätä muutenkin. Tähän työhön liittyy paljon muutakin kuin se, mitä ulospäin näkyy. Enkä sitä tajunnut itsekään vielä muutama vuosi sitten. Eikä tarvinnutkaan, tähänkin on ollut hienoa kasvaa ja kehittyä koko ajan askel askeleelta. Nyt voi naureskellen katsoa omia blogiarkistoja ja nimenomaan vain hyvässä hengessä. Siinäkin huomaa taas sen, että vaikka välillä tuntuu kuin junnaisi paikallaan, niin kyllä se on ollut kaikkea muuta.

Kilpailukaudella on hyvin vaikeaa ylläpitää blogia ja nyt taas jälkikäteen huomaa sen selkeän eron kaikessa. Silloinkin sitä haluaisi tehdä, haluaisin kirjoittaa, kuvata, tuottaa materiaalia, mutta kun en pysty. Jos teen sen, se on pois urheilustani, palautumisestani ja kilpailuissa menestymisestä. Tämän balanssin löytämisen kanssa on saanut taistella usean vuoden ja varmasti vielä tänäkin vuonna, mutta koko ajan suunta on parempaan. Nyt sentään ei ole tässä samassa opintoja ja täyspäiväistä valmennusduunia. Ainoastaan täyspäiväinen urheilijan ja bloggaajan arki. Niitä molempia teen täydellä sydämellä, niin hyvin kuin pystyn ja haluan kehittyä koko ajan.

Se mistä olen halunnut pitää koko ajan kiinni, on rehellisyys, omat arvot ja avoimuus. Kukaan ei tässäkään ole täydellinen ja matkan varrella oppii, mutta voin sanoa omista arvoista kiinni pitämisen olevan yksi tärkeimmistä asoista elämässä. Mitä ikinä teenkään. Aina jos on yhtään eksynyt omalta polulta, niin jossain mättää ja sen kyllä tuntee. Tämän vuoksi olen erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä tällä hetkellä yhteistyötä yritysten ja ihmisten kanssa, jotka ovat samoilla linjoilla ja näin haluan jatkaa tulevaisuudessakin. Eniten pidän pitkäaikaisista yhteistöistä ja useimpia olemme rakentaneetkin usean vuoden. Toki osa tekemistäni työprojekteista ovat yksittäisiä tai lyhyitä, mutta uskon tulevaisuudessa enemmän ja enemmän pitkäaikaisiin sopimuksiin. Niitä kun tosin ei hetkessä päätetä, vaan se täytyy tuntua molemmista osapuolista oikealta ja nähtävä pitkälle.

Positiivinen palaute kysymättä tuntuu parhaalta, sellainen joka tulee jopa hieman puun takaa. Vaikka asioita tekee koko sydämellään ja antaa niin paljon, että välillä se sattuu, niin on se vaan maailman hienointa huomata tehneensä jotain oikein. Sitä on välillä itselleen niin ankara. Tiedän mitä teen, miksi teen, millainen olen ja mitä haluan antaa ulospäin, mutta vaikea sitä on välillä silti tietää miltä se näyttää muille. Olen nyt kuitenkin saanut lähiaikoina niin paljon yllättäviä palautteita, jotka ovat saaneet suupieleni hyvin korkealle ja antaneet minulle paljon voimaa jatkaa sitä mitä teen.

Tämä kaikki antaa minulle todella paljon, mutta on se myös välillä haastaava. Pistän itseni likoon sekä henkisesti että fyysisesti ja teen elämästäni jollain tapaa julkista vaikka toki pidän tietyt asiat poissa somesta kokonaan. Tämä on kuitenkin minulle työtä, eikä töihin tarvitse aivan kaikkea tuoda. Haluan siis taas kerran muistuttaa, että positiivisuuteni, ilo, nauru, hyvät hetket ja onnistumiset ovat tietenkin asioita, joita haluan enemmän tuoda esille, kuin kaikkea niiden vastakohtaa. Olen kuitenkin myös halunnut tuoda esille haasteita, mutta olen sitä mieltä, että elämässä sille ei pidä muutenkaan antaa liikaa tilaa, niin miksi antaisi sille täälläkään? Toki välillä on mukavaa saada ilon ja inspiraation lisäksi kuulla, että muillakin menee huonosti, mutta ei se ketään kyllä vie eteenpäin. Negatiiviset asiat tulee käsitellä ja antaa niiden tulla, mutta niihin ei kannata tarttua ja jäädä vellomaan.

Ihan niinkuin kaikilla muillakin, niin täälläkin on vaikeita hetkiä. Välillä paljonkin. Mutta, se mikä ratkaisee, on se kuuluisa asenne! Minulla meni mm. juuri pari kuukautta kärsien koko ajan oikeassa jalassa olevasta hermokivusta, enkä päässyt treenaamaan kuin satunnaisesti. Jopa kävely oli ajoittain haastavaa, mutta mitä se olisi auttanut, jos olisin sitä koko ajan päivitellyt? Ennemminkin koitin ajatella, että olen ihan pian terve ja pääsen taas treenaamaan. Olihan se haastavaa, mutta nyt on ainakin taas sata kertaa kiitollisempi kaikesta. Ja tämä oli nyt vain yksi esimerkki, on tässä ollut muutakin, mutta kuten sanoin – se mihin keskityt nyt ratkaisee lopputuloksen.

Tämä teksti oli tämän hetken ajatuksen virtaa. Olen tällä hetkellä kiitollisempi ja onnellisempi kuin vuosiin haasteista huolimatta. Ja tiedän, että aina tulee se aikakausi, kun asiat alkavatkin sujumaan kuin itsestään! Nämä eri vaiheet tuovat perspektiiviä elämään, eihän muuten mikään tuntuisi miltään.

Nimeäni ei ole kevään kilpailulistassa, onneksi. Olin jo hetken aikaa sitä mieltä, että se voisi siellä olla, mutta onneksi nämä kehoni merkit pysäyttivät minua ajattelemaan järkevämmin. Palautuminen viime vuodesta alkaa nyt olemaan hyvällä mallilla vaikka ehkä kuitenkin vielä hieman vaiheessa. Kilpailuista on nyt pian kolme kuukautta ja luulen kuukauden päästä olevani edelleen sitä mieltä, että olen kuin eri ihminen vaikka siltä on nyt tuntunut joka kuukauden edetessä.

Toivon sen sijaan nimeni olevan syksyn kilpailijalistassa, mutta aika näyttää onko se siellä. Tärkeintä on nyt saada keho ja mieli 100% palautuneeksi, jolloin pystyn oikeasti pääsemään taas eteenpäin. Tiedän mihin pystyn, kun kaikki palaset ovat kohdallaan.

Viikko viikolta treenit kovenevat ja menevät oikeaan suuntaan. Työn tekeminen tuntuu taas mukavalta, uusia ideoita satelee ja energiaa on myös ihmissuhteisiin. Nyt kun sillekin on antanut kunnolla aikaa ja mahdollisuutta, ei voi kuin ihmetellä mitä voi löytää. Kuulostaa jonkun korvaan oudolta, että mitä olet sitten aiemmin tehnyt, mutta ei kilpailukauden keskittymisessä ja kuplassa oikeasti näe kaikkea. Ei siellä pysty. Urheilijan suurimmat haasteet ovatkin varmasti siinä, että saa kaiken muun elämän balanssiin (ihmissuhteet, talous, henkinen hyvinvointi), jotta voi päästä urheilussa seuraavalle tasolle. Itse uskon pääseväni sinne ja ainakin annan kaikkeni sille, että katson kaikki kortit loppuun saakka.

Ihanaa viikonloppua kaikille, kiitos kun olette <3

Eevsku

Ps. Kiitos Juha Hulmi erittäin hyvästä tekstistä, joka laittoi itseänikin ajattelemaan tällä viikolla paljon! Kannattaa pistää muutenkin Lihastohtori seurantaan, yksi parhaista ja asiapitoisimmista kanavista, mitä löytyy terveys/hyvinvointi/liikunta -akselilla. Ja kiitos maininnasta, tuli aivan mielettömän hyvä fiilis!

EDELLINEN TEKSTI: Immuniteetin tueksi

Seuraa myös

IG eevsku

Snapchat eevsku

Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*