fbpx

Viime perjantaina mulla oli super aktiivinen treenipäivä, sillä tuli pyöräiltyä useampi kymmenen kilometriä, tehtyä kaksi treeniä ja käväisin vielä hetken pomppimassa sponsorini Nutriworksin tiimipäivässä Rush Trampoliinipuistossa. Päätin, etten pitkästä aikaa avaa konetta ollenkaan vaan keskityn treeneihin ja vitsi, että teki hyvää! Välillä sitä huomaa uppoutuvan ihan liikaa kivojen töidenkin tekemiseen.

Tein päivästä videon ja kuvasin erityisesti aamupäivällä tekemäni ulkotreenin, jossa painotus oli erilaisissa pakaran aktivoinneissa, kehonhallinnassa sekä liikkuvuus -ja räjähtävyysharjoitteissa. Käy katsomassa videolta tekemiäni liikkeitä ja kokeile vaikka heti tällä viikolla. Nämä liikkeet voi tehdä missä ja milloin vain.

Tykkään todella paljon treenata ulkona ja näin kesällä tuleekin tehtyä paljon oman kehonpainotreenejä pihalla. Teen edelleen myös lajinomaista kuntosalitreeniä ja voimistelua, mutta tällaiset monipuoliset ja koko kroppaa kehittävät treenit ovat todella hyvä lisä ja tehoa säätelemällä niistä saa joko kevyen tai raskaan harjoituksen.

Muista myös tilata mun Youtube -kanava, niin teen taas videoita lisää 🙂

Ihanaa viikon alkua!

<3

Eevsku

Total
72
Shares

3 kommenttia

  1. Ihan älyn hyvä kehon hallinta sulla! 😀 Mäkin tykkään treenata ulkona, yleensä tulee juostua portaissa ja sitten jalkatreeni siihen perään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*