fbpx
Oma yrittäjyyden polku

Yrittäjän päivä. On ollut hauska lukea muiden yrittäjien päivityksiä! Lähes jokaisessa toistuu aika samantyylisiä asioita; vapaus, oma juttu, työnkuvan monipuolisuus, työn tarjoaminen muille, ihanat asiakkaat, jatkuva muutos ja oppiminen.. Toisaalta myös yrittäjyyden haastavuus ja pitkät, usein määrittelemättömät työpäivät.

Voin itse allekirjoittaa myös nuo kaikki. Olen ollut nyt yrittäjä reilu kuusi vuotta. Ensin toiminimellä ja nyt reilun vuoden oy:lla. Oma yrittäjyyden taipale alkoi ”puolivahingossa”, kun oli helpompi alkaa laskuttamaan eri työpaikkoja toiminimen avulla. En rehellisesti tiennyt yrittäjyydestä siinä kohtaa juuri mitään. Oma isäni ja molemmat isoisäni ovat toki olleet yrittäjiä, mutta emme yrittäjyydestä juurikaan ole puhuneet. Tietenkin olen nähnyt heidän kovaa työmoraaliaan ja luultavasti se on myös tarttunut minuun. Olen ollut aina kova tekemään töitä. Etenkin urheilussa ja töissä.

Ennen yrittäjyyttä on tullut tehtyä töitä jo noin 12-13 -vuotiaasta saakka. Ensin liikunta-/voimistelukerhoissa ja lasten liikuntaleireillä sekä lapsenvahtina. Myöhemmin olin kesätöissä ties missä; myymässä mansikoita, jäätelöä, kahvia, drinkkejä, ruokaa, hiustuotteita ja karkkia. Liikunta-alan töitä olen tehnyt enemmän ja vähemmän koko ajan tuolta 12-13 -vuotiaasta. Lasten liikunnan parissa olin parikymppikseksi, jonka jälkeen myös aikuisten liikunta tuli mukaan kuvioihin. Ensin ollessani aktiviteettioppaana Kanarialla, sen jälkeen Lahdessa ryhmäliikuntaohjaajana sekä esimerkiksi keikkaduunina työhyvinvointipäivissä. Voimistelua (telinevoikkaa ja team gymiä) ohjasin aina vuoden 2014 alkuun saakka, kunnes muutin Helsinkiin.

Tästä kaikesta syntyi ajatus perustaa toiminimi kesällä 2013. Silloin tein töitä ryhmäliikunnan parissa, voimisteluvalmentajana ja myös muita satunnaisia keikkaduuneja tuli tehtyä sinne ja tänne. Yrittäjyyttä en sen enempää miettinyt toiminimeä perustaessa ja näin jälkeenpäin voi todeta, että jotain olisi voinut ottaa selville paremmin (kuten starttirahan hakemista tms..)… :’D Mutta toisaalta – hyvin on mennyt ja kaikesta on selvitty. Ensimmäinen asia oli kuitenkin se, että hankin kirjanpitäjän ja se on ollut alusta saakka kyllä oman yrittäjyyteni iso tukipilari.

Päätoimiseksi yrittäjäksi

Vuoden 2014 alusta muutin Helsinkiin ja aloitin päätoimisena yrittäjänä (valmentajana) vaikka opinnot oli kesken ja kisat tulossa. No ne opinnot jäivätkin tauolle pariksi vuodeksi – samoin itseasiassa kisat vaikka molempia yritin siinä samassa pyristellä. Tästä kaikesta olenkin kertonut enemmän sekä täällä blogin, että podcastin puolella.

Somea olen tehnyt jo vuodesta 2010-2011. Ensin blogia, sitten instagramin tullessa aloitin siellä, mutta blogi oli isoin kanava aina jonnekin 2015 vuoteen saakka. Sen jälkeen blogien suosio lähti laskuun ja instagramin sekä videopalveluiden nousuun vaikkakin blogien kaupallistuminen alkoi tuolloin vasta kunnolla. Olen itse ollut mukana ”koko kaaressa”. Se on ollu hienoa, palkitsevaa ja opettavaista. En ole koskaan tehnyt tätä hommaa rahasta vaikka on ollut tottakai mahtavaa tehdä tästä osa omaa työnkuvaa. 2015 olisin voinut jäädä täyspäiväiseksi somettajaksi/bloggaajaksi, jos olisin halunnut. Mutta oma intohimoni on myös valmentaminen ja ihmisten auttaminen muuten kuin somen kautta, joten jatkoin edelleen koulutusten ja workshoppien vetoa – Suomessa ja ulkomailla. Täyspäiväinen valmennus- ja pt -työ jäi kesään 2015 mennessä kokonaan.

Urheilun ja yrittäjyyden yhdistäminen

Urheilun ja yrittäjyyden yhdistäminen on ollut.. no vähintäänkin tasapainottelua. Jo pelkkä kilpa- ja huippu-urheilu on haastavaa, mutta niin on yrittäjyyskin. Näiden kahden yhdistäminen on aivan oma palapelinsä ja sen tasapainottelun kanssa on saanut tehdä töitä paljon.

Etenkin kun on ihmistyyppi, joka ei osaa tehdä mitään puolivaloilla.. Onneksi olen oppinut sanomaan paljon EI ja keskittymään siihen, mitä minä oikeasti juuri nyt haluan ja mihin omat voimavarat riittävät. Jos jotain olen näiden kahden ison palasen yhdistämisestä oppinut, niin sen, että on pakko keskittyä jos haluaa saavuttaa jotain isoa.

Toisaalta sekään ei ole aina tae sille, että kaikki menee putkeen. Tulee muuttujia. Elämässä on aina asioita, joihin me ei voida vaikuttaa. Mutta olen opetellut keskittymään siihen, mihin VOIN vaikuttaa. Sekä hyväksymään sen, että elämä on täydellistä kaiken epätäydellisyyden kanssa. Sen hyväksyminen on ollut itselleni aika vaikeaa ja edelleenkin on hetkiä, kun en voi sitä sietää, mutta pitkällä ollaan jo.

Vaadin itseltäni (ja myös muilta) paljon, mutta toisaalta koen pystyväni hyvin katsomaan kokonaisuutta sekä olemaan kannustava. Etenkin muille, heh.. Pääosin onneksi myös itselleni, mutta joskus olen antanut esimerkiksi urheilulle aivan liian suuria mittasuhteita.

Urheileminen ja kilpaileminen luovat aivan omat aikataulut ja paineet, eikä se ole aina ollut todellakaan helppoa yhdistää yrittäjyyteen. Kuitenkaan ilman yrittäjyyttä ja myös niitä erittäin haastavia vuosia en saisi elää ammattiurheilijan tavoin. Aikatauluttaa päiväni urheilun ehdoilla ja kuitenkin myös toteuttaa toista intohimoani – valmennusta & muiden inspirointia somen avulla – joka vie sopivasti välillä myös aikaa ja ajatukset pois urheilusta.

Huippu-urheilun takia pidän itseasiassa itse yrittäjyyttä helppona asiana. Siltä se on tuntunut koko ajan. Myös alussa vaikka raha tuli ja meni. Tiesin, että pärjään aina, koska voin itse vaikuttaa siihen. Lisäksi yrittäjyydessä se lopputulos ei kuitenkaan ole täysin sinä itse tai sinun keho, joten haasteet ja epäonnistumiset on jotenkin helpompi sulattaa.

Yrittäjyydestä on tullut myös antoisampaa, kun sitä on pystynyt jakamaan muiden kanssa. Olen saanut työllistää muita yrittäjiä – assistentin, valmentajan ja kuvaajien roolissa oman yrityksen/ tekemiseni parissa. Se jos joku on hienoa. On ihanaa tehdä muiden kanssa ja pystyä jakamaan tekemistä.

Mitä yrittäjyyteeni tällä hetkellä siis kuuluu? Lähinnä somen tekemistä ja nettivalmennusten pyörittämistä. Workshoppeja, koulutuksia ja tapahtumia järjestän varmasti taas ensi vuonna. Mutta kyllä noissa kahdessakin hommaa riittää! Siihen kuuluu aika paljon suunnittelua, kuvaamista, kirjoittamista, sähköposteihin vastaamista, myyntiä, markkinointia.. Onneksi on tiimiä apuna, mutta teen silti suurimman osan itse.

Summasummarum – yrittäjyys on hienoa vaikka tottakai haastavaa – eikä sovi kaikille. Kuten elämässä mikä asia tahansa.

Me yrittäjät teemme kyllä ihan huikeaa työtä! Miettikää, miten paljon me luomme työpaikkoja ja mahdollisuuksia muille. Kyllä siitä voi olla ylpeä. Ja toki erityisen kiitollinen kaikille asiakkaille, koska ilman teitä ei olisi mitään yritystoimintaa.

Haluan itse erityisesti kiittää sinua, joka luet tätä postausta ja olet mahdollisesti seurannut matkaani jo pitkään <3 Sekä jokaista, joka on lähtenyt valmennukseeni mukaan tai ollut jossain muussa vetämässäni mukana. Ja kaikille yrityksille, joiden kanssa saan ja olen saanut tehdä yhteistyötä matkani varrella. Iso iso kiitos, teille jokaiselle.

Hyvää yrittäjän päivää kaikille yrittäjille sekä asiakkaille! Jatketaan me yrittäjät hyvää duunia ja tarjotaan asiakkaille mahtavia ja mahdollisimman vastuullisia palveluita sekä tuotteita jatkossakin.

❤️

Eevsku


Mukaan mun valmennukseen? Kurkkaa alkavat valmennukset TÄÄLTÄ.

Seuraa myös:

Instagram
Facebook
Youtube
Snapchat: eevsku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*