MATKALTA KOTIIN

_mg_0816

Tuntuu, että teen aina suurimmat muutokset ja päätökseni elämänI suhteen ollessani matkalla. Eri ympäristössä kaukana kotoa asiat näkee jotenkin selkeämmin ja pystyy pysähtymään eri tavalla, jolloin itseään on helpompi kuunnella. Rakastan matkustamista, kaikkea siihen liittyvää; sen suunnittelua, fiilistelyä, lähtöä, siellä olemista ja uusia kokemuksia, mutta myös kotiin paluuta. Harvoin on vielä ollut sellainen olo, että olisi jotenkin kamalaa tulla takaisin Suomeen. On reissu ollut melkein mikä tahansa ja minkä pituinen hyvänsä, on sieltä tarttunut mukaan inspiraatiota, uusia ideoita ja näkökulmia. Tiedän kotiin palatessani yhä paremmin mitä haluan tehdä ja miksi. Viimeisten vuosien aikana jokainen reissu on selkeyttänyt haluani urheilla ammattimaisesti ja mitä se minulta ja ympäristöltäni vaatii. Vaikka kaikki matkat ovat sisältäneet treeniä ja mahdollisimman hyvin normaalien rutiinien noudattamista myös ruokavalion ja levon suhteen, on se aina erilaista kuin kotona. Kotona kaikki on helpompaa ja selkeämpää. Tiedät tasan tarkkaan mitä syöt ja mistä saat kaiken tarvittavan, omat lisäravinne- ja superfoodvarastot ovat käden ulottuvilla, treenipaikat tuttuja ja uni säännöllistä. Urheilijalle helpointa on se, että päivittäiset asiat ovat helposti toistettavissa ilman ylimääräistä stressiä kaikesta. Näin olen ainakin itse kokenut vaikka olen matkustanut paljon ja siihenkin toki tullut rutiinia. 

Tein koko viime vuodenkin töitä urheilun eteen, mutta elämässäni tapahtui liikaa kaikkea muuta, jotka vaikeutti asioita. Vietin aikaani ihmisten kanssa joiden kanssa ei olisi pitänyt, olin liian sinisilmäinen monen asian suhteen ja olin myös edelleen hieman hukassa ja väsynyt urheilijana siihen, että hakkaan päätäni seinään jo toista vuotta. Tasan vuosi sitten palasin Suomeen reilun viikon lomaltani Dubaista, jonka olin varannut itselleni, jotta pääsen keräämään ajatuksiani kasaan.  Lähdin matkalle ensin täysin yksin, mutta sain ystävästäni Kanervasta loppuviikolle seuraa. Onneksi minulla on lähipiirissä yhtä extempore -ihmisiä, kuin millainen itse olen! Muistan olleeni aivan loppu, mutta samalla täynnä intoa siitä, että tiesin muutosten ja parempien aikojen olevan tulossa. Mietin jopa taas hetken, että täytyykö minun lopettaa fitness? Eikö se oikeasti vain ole enää tarkoitettu elämääni? Kävin treenailemassa aivan fiilispohjalta ja kokeilin myös tankotanssia, kävelin rannoilla ja istuin kahviloissa. Tiesin inspiraation ja vastauksen tulevan, kun vain annan hetken happea. Fiilikset fitness -uraani kohtaan ei hiipunut matkan aikana, vaan löytyi vahvempana kuin koskaan. Tulin kotiin ja muutin samalla viikolla uuteen asuntoon – oli aika aloittaa asiat puhtaalta pöydältä. 

_mg_0803_mg_0809

Aikalailla siis tasan vuosi sitten lähdin tämän vuoden kilpailuprojekteihin. Olin jo kontaktoinut ennen lomaani valmentajaani Teemua, joka on jo siis ollut valmentajani vuoden 2012 ja olemme olleet tekemisissä tuon vuoden alusta saakka. Sanoin ensin Teemulle, että haluan vain saada kroppani toimimaan ja katsotaan tuleeko kilpailuja enää. No – eihän siinä kuitenkaan kauaa mennyt, kun olin valmis kääntämään kilpailuvaihteen päälle. Päätin pistää kaiken peliin ja niin todellakin tein. Vaikka hieman naurattaa jopa oma omistautuminen urheilulle ja kuinka pitkälle sen on valmis välillä viemään, niin olen ylpeä itsestäni. Vein itseni sille asteelle tekemisessäni, jonne olen halunnut päästä. Ja nyt kun ollaan siellä, haluan taas eteenpäin.

Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta urheilen siksi, että se antaa minulle niin paljon enemmän kuin ottaa. Vaikka myönnän olleeni hetkittäin aika finaalissa koko kauden puristuksen jälkeen ja Thaimaan reissu tuntui välillä kaikkea muulta kuin haluamaltani treenilomalta – en malta odottaa pääseväni oman arkeni rytmeihin ja kehittymään. Tämä matka teki taas juuri sen, minkä olen aiemmiltakin reissuilta tärkeimpänä vienyt tärkeimpänä kotiin: selkeytyneet ajatukset ja varma olo siitä, että oma arki kaikkien rutiinien kanssa on se, joka tekee minut onnelliseksi. Toki haluan edelleenkin matkustaa ja maailmassa on vielä niin paljon paikkoja, joihin haluan mennä. Paloni on kuitenkin päästä tavoitteisiini urheilussa niin kova, että olen vaikka valmis karsimaan nauttimastani matkustelusta toistaiseksi enemmän. Tein sen jo viime kevään jälkeen, jolloin matkustelin todella paljon töiden puolesta. Vuoden sisään olen matkannut Dubaihin (oma treeniloma), Ruotsiin (Karalahtien treenileirillä<3), Kuwaitiin (kouluttamassa Spartanin kanssa), Fuerteventuralle (Nannan kanssa treeni/työmatka), Thaimaahan kaksi kertaa (Hua Hin työmatka Spartan Bootcamp ja nyt tämä Phuket), Espanjaan kaksi kertaa (Santa Susanna EM-kilpailut ja Barcelona työmatka Kiran kanssa <3) ja Puolaan (MM-kisat). Keväällä koulusta valmistumisen jälkeen oli tarkoitus lähteä alunperin matkalle, mutta päätin olla kesän Suomessa. Tarvitsin paikallaan olemista ja palautumista koko keväästä. Kilpailujen lisäksi tänä vuonna tuli puristettua AMK -opinnot loppuun ja töitä on tehty. Haastava kombo välillä urheilusta palautumisen kannalta ja se on tietenkin tuntunut vaikka on tehnyt kaikkensa, että se vaikuttaisi mahdollisimman vähän. Välillä ärsyttääkin, että joutuu ottamaan aikaa urheilulta ja tehdä jotain, mikä ei vie tässä yhtään eteenpäin, mutta elämässä kaikki ei aina ole kivaa. Haluan kuitenkin uskoa siihen päivään, kun saan keskittyä edes jonkin aikaa pelkästään urheiluun ja kaivaa koko potentiaalini esiin. Lähellä ollaan jo, tiedän ja tunnen sen, mutta vielä vaaditaan muutaman portaan kiipeämistä ylöspäin.

Matkustelu on nykyään siis hyvin erilaista kuin vielä muutama vuosi sitten. Thaimaassa kaksi viikkoa Suomen pimeimpään vuoden aikaan oli kyllä tervetullutta ja toivon pienistä haasteista huolimatta, että tämä breikki kisakauden päätteeksi teki tehtävänsä ja palautuminen olisi viime kevättä helpompaa. Nyt ainakin tuntuu siltä alkureissun tahmeudesta huolimatta. Tottakai on ylipäätään aina hieman haastavaa kauden jälkeen ja siihen päälle vielä pitkä matkustaminen, aikaero ja uusi ympäristö. Onneksi kahteen viikkoon sisältyi myös aivan mielettömiä treenejä, rentoutumista ja ennen kaikkea irtiotto tutusta ympäristöstä ja uusia oivalluksia. Tein itseasiassa yhden erittäin tärkeän oivalluksen väsähtämiseni kautta ja tuli aika kirkas flashback viime vuoden Dubain reissuun. Nämä reissut ovat olleet tärkeitä muutosten kannalta vaikka myös haastavia.

_mg_0818

Elämäni menee muutosten sykleissä ja sitä olen jo pohtinut aiemminkin, että elän vaihetta, kun asiat elämässäni muuttuvat nopeasti. Tai mistä tiedän jos tämä vaihe kestää vaikka lopullisesti, eipä siinäkään mitään. Olen aina ollut nopeiden muutosten ihminen ja kaipaan muutosta tietyin väliajoin. En pidä paikallaan olemisesta minkään asian suhteen ja välillä se on toki aika haastavaakin. Muutokset ovat usein raskaita, mutta antoisia. Kun sulkee yhden oven, aina uusia avautuu. Joidenkin asioiden kanssa pyrin tietenkin pysymään enemmän paikallani, koska esimerkiksi urheilussa ja ylipäätään tavoitteiden saavuttamisessa kärsivällisyys ja pienet askeleet ovat tärkeitä. Tosin muutoksen haluisuuteni vähenee myös sen myötä, kun palaset loksahtelevat kohdalleen. Niin urheilun, asumisen ja ihmissuhteidenkin osalta. Sen olen nyt huomannut hyvin nimenomaan urheilun kohdalla. Kun jokin tuntuu oikealta, et kaipaa siihen suurta muutosta.

Olen tällainen kun olen kokemusten kautta, jotka ovat kasvattaneet minut siihen, että uskallan seurata intuitiotani ja ottaa riskejä. Kaikki muutokset eivät ole aina olleet lopulta pysyviä tai parhaita mahdollisia, mutta kaikesta olen oppinut sen tarvittavan, mikä on vienyt minua eteenpäin. Urheilussa, työssä, asumisessa, ihmissuhteissa. Koen, että uskallan ottaa näitä riskejä ja tehdä muutoksia myös myös siksi, että minulla on myös jotain pysyvää vastapainoksi. Perheeni, ystäväni ja urheilu. Ne ovat ja pysyvät, niistä saan turvaa vaikka kaikki muu muuttuisi. En välttämättä ole helpoin ihminen ihmissuhteiden rakentamisessa tämän luonteenpiirteeni vuoksi ja haasteita tulee varsinkin ihmisten kanssa, jotka taas haluavat asettua, elää ”turvallisesti” ja kaipaavat pysyvyyttä. Toki itsekin niitä haluan, mutta koen nuo asiat niin eri tavalla. Minua voi olla välillä vaikea ymmärtää ja muutoksen haluisuuteni tai vaikeasti tavoiteltavuus/ näkeminen ei ole henkilökohtaista.Olen niin kiitollinen, että minulla on näitä ihmisiä elämässäni, jotka ymmärtävät ja tukevat valintojani sekä tekemistäni no matter what. Sellaisia ihmisiä haluankin ympärilleni ja sellainen haluan olla myös heille. Tukea, rakastaa, välittää, olla heitä varten hyvässä ja pahassa.

_mg_0859_mg_0807

Kirjoitin tämän tekstin eilen lentokoneessa. Heräsimme kello neljä aamuyöllä Thaimaan aikaa ja hyppäsimme Eevin kanssa ensin bussilla Phuketista Krabin kentälle (3h), josta lento Suomeen (11h30min) + kaikki odottelu päälle. Matka oli pitkä, mutta omani sujui aika leppoisasti Eevin kotimatkaan verrattuna, sillä hän joutui matkustamaan kipeänä. Tein kaiken mahdollisen, että pääsemme kotiin, sillä oli lähellä ettemme joutuneet jäämään koneesta pois. Niin onnellinen siitä, että olemme nyt Suomessa!

Ajatukset selkeinä ja mieli inspiroituneena otan joulukuun vastaan! Rakastan joulukuuta. Se tunnelma, omat ja äidin synttärit ja tietenkin joulu. Rauhoittumisen ja rakkauden aikaa. Tämä vuodenaika on jotenkin taianomaisen ihana <3

Saa nähdä mitä muutoksia tässä tapahtuu, pidän teitä ajantasalla mahdollisimman paljon! Viikonlopuksi suuntaan Turkuun kouluttamaan, mutta kirjoittelen vielä koostetta myös Thaimaasta.

Odotin niin että pääsen Helsinkiin, kotiin, pimeyteen, kylmyyteen, joulun odottamiseen, omiin treeneihin ja rakkaiden luo. Täällä on juuri niin ihanaa, kuin mitä odotin.

<3

Eevsku

SNAPCHAT & INSTAGRAM: EEVSKU

Kuvat Eevi

Vaatteet Adidas

BLUE SPIRIT

tui_eevsku6

Minulta on kyselty jonkin verran matkaopasajastani ja varsinkin nyt kun siitä olen maininnut täällä Thaimaan matkalla ollessani. Työskentelin talven 2010-2011 TUI:n (entinen Finnmatkat) aktiviteettioppaana Gran Canarialla ja myös siksi minusta on ollut kiva tänä vuonna tehdä yhteistyötä TUI:n kanssa kahden reissun verran. Ensin olimme Nannan kanssa testailemassa Robinson -konseptia Fuerteventuralla helmikuussa (siitä voit lukea tästä ja kurkata myös siellä tekemämme treenivideot jos ne ovat sinulta jääneet välistä) ja nyt olemme juuri viimeistä päivää Thaimaassa Blue Star -konseptin hotellissa Phuketissa. Blue Star -konsepti oli minulle ennestään tuttu opaskaudelta, sillä työskentelin ainakin siihen aikaan suurimmassa Blue Star -hotellissa.

En siis ollut perinteisenä matkaoppaana vaikka niitäkin töitä pääsin kauden aikana jonkin verran tekemään. Matkaoppaan lisäksi pystyi hakemaan aktiviteettioppaaksi tai lastenkerhonohjaajaksi ja itse halusin eniten päästä ohjaamaan aktiviteetteja asiakkaille. Sitä sainkin tehdä paljon ja lisäksi työnkuvaan kuului Super Kids -kerhon ohjaaminen (7-12 -vuotiaat lapset), joka pyöri hotellilla Bamse -kerhon lisäksi viitenä päivänä viikossa aamuisin. Aktiviteettien ohjaamiseen kuului niiden suunnittelu, aikataulujen teko, promoaminen ja lisäksi tietenkin ohjaus. Meidän tiimissämme oli yhteensä 6 aktiviteetti-/ Super Kids -ohjaajaa; 2 suomalaista, 2 tanskalaista ja 2 ruotsalaista. Jaoimme päiviä niin, että kaikki saivat tehdä eri juttuja joka viikko ja jokainen päivä oli kyllä hyvin erilainen! Ensin saatoin ohjata aamulla zumbaa aikuisille, sen jälkeen vetää merirosvoseikkailua Super Kids -kerhossa ja vielä illalla olla lavalla vetämässä minidiscoa Bamse -asussa tai ilman. Järjestimme ohjelmaa koko perheelle ja välillä saatoin olla esimerkiksi koko päivän retkellä oppaana. Lemppareitani kauden ajalta on jäänyt mieleen koko perheen Olympialais -päivät, jolloin eri maista kasattiin joukkueet ja laitettiin kilpailemaan vastakkain useissa eri lajeissa. Lajeina oli esimerkiksi köydenvetoa, beach volley, sukelluskilpailu ja jalkapalloa. Nämä päivät olivat superhauskoja sekä meidän oppaiden, että asiakkaiden puolelta! Toinen lempityöni oli se, kun sai toimia Coco the Clown:in roolissa ja viihdyttää lapsia.

tui_eevskutui_eevsku21 tui_eevsku14 tui_eevsku9  tui_eevsku5 tui_eevsku20tui_eevsku18

Vaikka työpäivät saattoivat olla pitkiä ja välillä raskaitakin, on tuo 6 kuukautta ollut kyllä elämässäni aivan mieletöntä aikaa enkä vaihtaisi päivääkään pois! Kuten kuvistakin näette (pahoittelen hieman huonoa laatua, mutta fiilis ja sanoma on tärkein) on tuohon aikaan mahtunut hyvin värikkäitä hetkiä, eikä tuossa tietenkään ole kuin pieni pintaraapaisu siitä mitä tuon puolen vuoden aikana koimme. Oppaaksi hain hieman hetken mielijohteesta ja muistaakseni niin, että hakuaika oli jopa juuri umpeutunut, mutta sain jollain taikatempulla hakemukseni vielä sisään. Tämän jälkeen oli vuorossa koko päivän kestänyt haastattelupäivä Helsingissä, josta valittiin oppaat opaskouluun. Opaskoulu kesti viikon tuolla samaisella alueella, jonne jäin töihin ja jo se viikko on ollut aivan unohtumatonta aikaa! Siellä opittiin kaikki perusasiat töistä ja harjoiteltiin yhdessä tulevaa kautta varten. Kaikki uudet opastulokkaat Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Viikon päätteeksi saimme tietää ensinnäkin pääsikö koulusta läpi ja toiseksi minne kohteeseen sinut lähetettäisiin töihin. Aluksi olin hieman pettynyt ”jäädessäni” Gran Canarialla, kun haaveissa oli Thaimaa, Meksiko tai jokin muu eksoottisempi, mutta nyt voin vain olla onnellinen, että sain jäädä juuri sinne niiden ihanien ihmisten kanssa, joista tuli kuin toinen perhe sen puolen vuoden aikana! Lähtö Kanarialta kotiin on ollut yksi raastavimmista jäähyväisistä ikinä. Olet elänyt, työskennellyt ja jakanut kaiken niiden ihmisten kanssa puolen vuoden ajan, etkä tiedä näetkö suurinta osaa heistä enää koskaan. Onneksi olen nähnyt!

Kaivoin näitä kuvia tätä postausta varten Facebookista siitä kansiosta, jonne olen niitä jakanut opaskauteni aikana. Tuli niin hyvä fiilis ja jo työtä hakiessa puhuttu Blue Spirit muistui kyllä hyvin mieleen. Oli siis matkasi minne päin maailmaa tahansa TUI:n kanssa, niin voin oman kokemukseni perusteella luvata, että jokainen opas tekee työtään hymyillen ja haluaa ehdä asiakkaiden lomasta unohtumattoman. Tottakai siinä, kuten missä tahansa muussakin työssä on välillä huonot hetket ja raskasta, mutta olen kyllä niin onnellinen, että olen saanut kokea sen talven sinisessä uniformussani!

tui_eevsku12

Terveisiä kaikille opaskollegoille, oli kyllä mahtava talvi teidän kanssa ja tuli ikävä kuvia katsellessa! 

Greetings for all my colleagues from Bahia Feliz – miss u!

<3

Eevsku

PITKÄ MATKA

_mg_1069

Vaikka menneisyyteen ei pitäisi liikaa kajota, on välillä hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä kuinka pitkän matkan on jo kulkenut. Kuinka paljon on mennyt eteenpäin ja mitä kaikkea on saavuttanut. Välillä sen unohtaa ja miettii liikaa vain kaikkia niitä asioita, joita ei vielä ole saanut. Joskus sitä elää kuin putkessa vain kohti niitä tavoitteita, joita itselleen on asettanut ja unohtaa aivan täysin mistä on lähtenyt ja miksi näitä asioita tekee.

Oma urheilu-urani on kestänyt koko elämäni ajan, lukuunottamatta pientä taukoa lukion jälkeisinä välivuosina. Nuo pari vuotta vietin etsien suuntaa elämälleni ja miettien, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Minulla on siis todellakin ollut aika, jolloin en tiennyt yhtään mitä haluan! Jäin suoraan lukion jälkeen töihin ravintolan kesäterassille ja samassa paikassa jatkoin vuoden loppuun saakka. Ravintolassa työskentely oli hetken mukavaa ja sain paljon hyvää työkokemusta, mutta tiesin koko ajan jatkavani pian johonkin toiseen suuntaan. Halusin hetkeksi pois Lahdesta ja lähdin Tukholmaan au pairiksi. Tukholmassa asuin kevään 2009 ja sain unohtumattomia kokemuksia sekä uusia ihmisiä elämääni ja lisäksi säännöllisemmän urheilun takaisin arkeeni. Silloin kävin salilla säännöllisesti ensimmäistä kertaa, mutta en nyt voi mistään kunnon salitreenaamisesta silti puhua. Enemmän treeni tuolloin oli jumppailua ja lenkkeilyä.

Syksyllä 2009 lähdin aktiviteettioppaaksi Finnmatkoille ja itseasiassa silloin perustin myös ensimmäisen blogini. Perustin blogin blogspottiin, jonne voisin jakaa kuulumisia ollessani talven kaukana kotoa ja perheeni sekä ystäväni pysyisivät kärryillä mitä teen. Näin ei tarvinnut kaikille kirjoitella kuulumisia erikseen. Blogin nimi taisi olla Eevsku’s life ja siitä bloggaaminen lähti liikkeelle vaikka ei silloin kyllä mistään bloggaamisesta ollut tietoakaan. Ylipäätään blogeja ei juuri ollut ja omien tekstien tai kuvien jakaminen oli hyvin paljon harvinaisempaa.

Opasvuosi oli raskas, mutta äärettömän antoisa. Sinä talvena olen itsenäistynyt ja kasvanut hyvin paljon, koska oli pakko. Meille parikymppisille annettiin paljon vastuuta ja se oli kannettava. Työpäivät olivat pitkiä ja vapaata oli aika vähän, mutta silloin kun sitä oli, niin siitä otettiin kaikki irti. Myös työyhteistyö oli jotain, mitä ei varmasti tule muualla kokemaan. Teimme kaiken yhdessä, asuimme yhdessä. Kaikkien omat perheet ja läheiset ovat kaukana, joten oma opasperhe oli kaikki mitä on. Olen tuosta talvesta todella kiitollinen monella tapaa.

_mg_1054 _mg_1063_mg_1062

Lapsuudessa ja nuoruudessani olen aina urheillut paljon ja söin ajattelematta asiaa koskaan sen kummemmin. Voin kyllä tosin olla kiitollinen vanhemmilleni siitä, että perusruoka on meillä kotona ollut aina terveellistä ja perheemme lapset ovat saaneet hyvät opit sen suhteen. Silti olen aina ollut perso varsinkin makealle ja kaikki sokerinen maistui kyllä. Lukion jälkeen aloin kiinnittämään enemmän huomiota ruokavaliooni, koska se ei ollutkaan enää niin yksiselitteistä asuessa pois kotoa. Halusin myös eroon flunssa-ja tulehduskierteistä, joiden vuoksi kiinnostuin enemmän ruokavalion vaikutuksista terveyteen. Näistä huolimatta ja hankalien olosuhteiden vuoksi matkaopas aika oli minulle erittäin herättävä kokemus siihen, miten ruokavalio oikeasti vaikuttaa. Meillä oli tarjolla lähinnä hotellin aamiaisbuffet, sen jälkeen välipalat/ lounaat olivat lähinnä vaaleaa leipää, sokerisia smoothieita, jäätelöä ja välipalapatukoita. Työpäivien välissä ja niiden jälkeen pyrki tekemään asunnolla oikeaa ruokaa, mutta se oli välillä hyvin haastavaa, jos työpäivä venyi esimerkiksi 12 tunnin pituiseksi. Ruokavälit olivat mitä sattuu ja kun pääsee mukavaan vehnä-sokeri-verensokeripiikit-väsymys kierteeseen, voi siitä poispääsy olla aika hankalaa. Vaikka olin aktiviteettioppaana ja päiväni olivat aktiivisia sekä kävin myös itse välillä treenailemassa, palasin Suomeen 8 kiloa painavempana kuin lähtiessäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin, että en voinutkaan syödä miten tahansa ja näyttää silti urheilijalta.

Suomeen palattuani palasin normaaliin rytmiin, terveellisimpiin valintoihin ruoan suhteen ja säännölliseen urheiluun. Ensimmäinen tavoitteeni oli saada hyvä olo ja itseni takaisin sekä samalla treenasin kuntoani paremmaksi Vierumäen pääsykokeita varten. Päätin, että jos pääsen lukemaan liikunnanohjaajaksi (AMK), jään Suomeen ja hankin itselleni valmentajan fitnes -kilpailuja varten. Halusin takaisin kilpaurheilun pariin. Kaipasin kaikkea urheilussa! Treenaamista, hyvää oloa, itsensä ylittämistä, tavoitteita, kilpailuja, ihmisiä urheilun parissa, säännöllisyyttä. Sain paikan loppujen lopuksi aika helposti Vierumäeltä, sillä olin valmistautunut hyvin ja halusin sitä paljon. Seuraavalla viikolla varmistuskirjeestä marssin ensimmäisen valmentajani puheille. Loppukesä 2011 ja tuolloin minulla ei ollut mitään hajua mihin lähden mukaan, mutta tiesin samalla, että tämä on jotain mitä haluan ja mihin minun kuuluu lähteä mukaan. Aloitin valmennuksessa, uudet opinnot ja jatkoin aloittamani blogin kirjoittamista, mutta uudella teemalla: kohti fitness -kilpailuja.

Tuosta hetkestä on nyt kulunut 5,5 vuotta. Huhhuh. Mihin tämä aika on mennyt ja mitä kaikkea onkaan oikein tapahtunut. Täällä olen Thaimaassa, 10 kilpailut kilpailtuna, opinnot käytynä ja ammattina urheilu ja bloggaaminen/ sosiaalinen media. Voin sanoa, että tuolloin viisi ja puoli vuotta sitten minulla ei todellakaan ollut hajua, missä tulen olemaan viiden vuoden kuluttua, mutta muistan kyllä ajatelleeni, että haluan päästä pitkälle siinä mitä teen. Ammattiurheilu on ollut haaveeni jo yläasteajoista saakka, mutta bloggaaminen/some ei edes ole kauaa ollut kenenkään ammattina. Tapasin täällä tällä viikolla tanskalaisen kollegani matkaopas -ajoilta kuuden vuoden takaa ja ihmettelimme myös Christinan kanssa, kuinka tuntuu, että siitä oli vasta hetki vaikka toisaalta on tapahtunut aivan mielettömästi. Tästä johtuen saitte myös pienen koosteen matkaopasajoistani, jotka ovat osaltaan myös johtaneet minua tähän pisteeseen.

_mg_1083_mg_1089

Tähän viiteen ja puoleen vuoteen mahtuu niin paljon ylä-ja alamäkiä sekä kaikkea siltä väliltä, että en voi kyllä muuta olla kuin ylpeä itsestäni. Se on vaikea muistaa silloin, kun asiat eivät mene kuin satukirjoissa tai oikeastaan sinnepäinkään. Kohdalleni on sattunut mielettömästi upeita asioita, kokemuksia, ihmisiä ja tapahtumia, mutta aivan yhtä paljon olen saanut kasata itseäni kokoon ja kerätä pohjamudista takaisin ylös. Siellä ollaan oltu tässä matkan varrella ja monta kertaa vaikka ulospäin se ei aina varmasti olekaan näkynyt. Eikä tarvitsekaan tai en haluakaan sen näkyvän, koska en halua siellä itsekään kauaa aikaani viettää. Ja jokainen onnistuminen sekä itsensä voittaminen on tuntunut miljoona kertaa hienommalta näiden huonojen kokemuksien jälkeen.

Mikään ei ole tullut eikä tule jatkossakaan tulemaan ilmaiseksi. En tiedä onko tässä maailmassa ihmisiä, jotka saavat asioita helposti – ehkä voikin olla, mutta itse en ainakaan heihin kuulu ja sen olen hyväksynyt kauan aikaa sitten. Olen tajunnut sen, että itsesääli tai siellä mudassa rypeminen ei auta yhtään mitään. Elämä on raakaa sen kaikessa ihanuudessaan ja fakta on se, että jos haluaa jotain saavuttaa, täytyy olla valmis pistämään itsensä likoon. On oltava valmis ottamaan kuraa niskaan ja välittämättä muiden mielipiteistä tai sanomisista. Olen sortunut vuosien varrella myös siihen, että olen niiden antanut vaikuttaa itseeni liikaa. Sekin on ollut osa matkaa, osa oppia. Miten nuori ihminen voisi kaikkea osata ja tajuta valmiiksi? Eikä minulla ainakaan ole oppi mennyt täysin perille muuten kuin kantapään kautta oppimisella. Varmasti olisi joidenkin juttujen kanssa päässyt helpommalla, mutta toisaalta olenpahan ainakin kokeillut ja mitä tahansa olenkin tehnyt niin olen aina antanut kaikkeni. Ei ole jäänyt hampaankoloon niistä kokeiluista.

_mg_1090

Hampaankoloon on kuitenkin jäänyt vielä paljon urheilu-urani ja toki muidenkin elämän osa-alueiden tavoitteiden suhteen. Välillä on vaikea ymmärtää, miksi märkä rätti tulee naamaan edelleen vaikka antaa kaikkensa, vaikka antaa enemmän kuin aiemmin. Miksen voi onnistua? Mitä teen edelleen väärin? Miksi tämä kaikki yrittäminen, antaminen, panostaminen, uhraaminen, tekeminen ei tuota haluttua tulosta?

Kun se märkä rätti iskee naamalle senkin jälkeen, että on antanut kaikkensa, on aika taas katsoa peiliin ja miettiä oikeasti, mitä voi tehdä toisin. Mitkä asiat ovat ehkä kolkuttaneet takaraivossa, mutta ne on jättänyt huomioimatta? Mitä voisi vielä oppia lisää vanhoista virheistä? Samaan aikaan täytyy myös taas kerran muistaa, kuinka paljon on jo päässyt eteenpäin. Kaikki tapahtuu silloin kun on oikea aika. Mihin sitä onkin aina niin kiire?

Suurin virhe / ongelma urallani on tähän saakka ollut se, että en ole uskaltanut kuunnella itseäni tarpeeksi ja monelle muullekin tuttu kaikki-tänne-heti metodi ei myöskään ole ollut kovin toimiva. Kehon ja mielen signaaleja voi olla vaikea kuunnella varsinkin silloin, kun ollaan äärirajoilla, mutta siinä on pakko tulla paremmaksi, jos haluaa huipulle. Jos haluaa, että saa ne palaset vielä loksahtamaan kohdalleen. On uskallettava kuunnella itseään ja luottaa omaan intuitioon. Silloin kun olen niitä onnistunut kuuntelemaan ja niihin luottanut, eivät ne koskaan vielä ole pettäneet.

Tämä kilpailuvuosi oli minulle merkittävä, koska luulin monta kertaa parin vuoden taukoni aikana (2014-2015), etten palaa kilpailulavoille. En siksi, ettenkö olisi halunnut vaan siksi, että kävin niin vaikeita aikoja läpi kroppani kanssa. Alipalautuminen ja aineenvaihdunnan häiriöt ovat asioita, joilta ei aina voi kilpaurheilijana välttyä ja itse valitettavasti olen joutunut niiden kanssa painimaan. Ne jättävät jälkensä ja edelleen kehoni on herkkä. Osaksi se toimii mielettömän hyvin, mutta on vielä asioita joita ei ole ratkaistu. Treenit kulkevat ja kehityn, hormonitoiminta toimii, fiilis on hyvä, nukun, mutta silti kaikki ei vain vielä mene normaalin mukaan. Paljon on kuitenkin menty eteenpäin vuodessa ja varsinkin kahdessa vuodessa siitä mihin jouduin, mutta vielä on tehtävää. Tottakai se turhauttaa välillä, että saa painia joidenkin asioiden kanssa niin paljon, mutta ei elämässä mikään asia mene aina niinkuin luulisi sen menevän. On vain jatkettava matkaa ja luotettava siihen, että asiat taas loksahtavat kohdalleen.

Olen taas pohtinut paljon mitä täytyy tehdä toisin ja löytänytkin uusia näkökulmia tekemiseeni. Katsonut taakse ja vihdoin valmis jättämään tietyt asiat sinne pysyvästi. Matka on ollut pitkä, mutta kaiken sen arvoinen. Ja se jatkuu. Tiedän saavuttavani kaiken minkä haluan ja teen töitä niiden asioiden eteen niin kauan, kuin ne tuntuvat oikealta!

_mg_1087

<3

Eevsku

Kuvat Eevi