joogavalmentaja luonnossa

Uuden Alku - Tervetuloa uuteen blogiini

hyvinvointi mieli valmennus Oct 23, 2023

Hei, ihana, kun olet täällä ja luet tätä tekstiä juuri nyt.


Minulla on ollut jo pitkään tunne (vanhan) blogini kanssa, että siellä on niin paljon mukana vanhaa energiaa, tarinoita ja elämää, etten koe inspiraatiota tuottaa sinne mitään uutta.


Nyt kun päätin uudistaa valmennus -sivuni, oli hyvä hetki myös aloittaa blogi puhtaalta pöydältä, joten täällä ollaan. Täysin uusilla sivuilla ja vailla vanhaa arkistoa. Samaan aikaan hieman jännittävää ja outoa, mutta ennen kaikkea jotenkin virkistävää.


Aloitin blogin kirjoittamisen jo vuonna 2011, eli aika pitkä aika sitten.
Olen kirjoittanut blogissani niin ajasta ennen fitnesstä, fitness -urasta, maailmanmestaruudesta, sen jälkeisestä elämänmuutoksesta joogaopettajakoulutuksen ja Lappiin -muuton myötä. Olen kirjoittanut loppuunpalamisesta, loukkaantumisista ja isoista sekä pienistä opeista, joita elämä on minulle tarjoillut.


Viimeisimpänä ehdin jakaa blogissa hieman ajatuksia elämänmuutokseni jälkeisestä elämästä sekä raskaudesta. Sitten tuli vauvavuosi ja ei ole ollut halua tai aikaa käyttää blogiin kirjoittamiseen - olenkin jakanut eniten ajatuksia instagramin puolella.


Rakastan kuitenkin kirjoittamista ja ns. hitaampi media resonoi. Pidän itse paljon edelleen blogien lukemisesta ja olisi kiva kuulla, onko siellä muitakin, ketkä edelleen haluavat lukea blogia?


Joka tapauksessa aion jälleen herättää tätä henkiin.
Jaan myös muutamia vanhoja postauksia tulevien viikkojen ja kuukausien aikana, mutta pääosin haluan jakaa tästä uudesta tilasta käsin.


Lopetettuani urheilu-urani marraskuussa 2019 ja mentyäni sen jälkeen joogaopettajakoulutukseen tunsin jo elämäni muuttuneen täysin, ikäänkuin olisin elänyt jo ainakin toista elämää tämän elämän aikana. Tuo tunne vahvistui entisestään, kun tapasin nykyisen puolisoni ja päätin muuttaa Lappiin.

Puhumattakaan siitä uudelleensyntymästä ja isosta transformaatiosta, jonka raskaus, synnytys ja äitiys parhaimmillaan (ja joka tapauksessa) tarjoavat.


Kaikesta tästä ja paljon muustakin aion sinulle täällä jatkossa jakaa ajatuksia, vinkkejä, pohdintoja.


Tulet pian kuulemaan lisää myös tulevista valmennuksistani, jotka ovat tehneet uusiutumisprosessia tässä oman uusiutumiseni kanssa.


Toivon voivani tarjota sinulle keinoja oman sisäisen äänesi kuulemiseen ja keho-mieli yhteyden vahvistamiseen. Jaan niitä työkaluja, joilla olen ottanut askeleita omassa elämässäni saavuttaen suurimpia unelmiani ja ennen kaikkea laajentanut tietoisuutta sekä omaa kasvuani ihmisenä.

Kasvua ja oppimista, joka ei onneksi lopu koskaan.


Kiitos vielä, että olet täällä!


Olisi ihana kuulla vaikka instagramissa toiveitasi tuleviin postauksiin, valmennuksiin tai vain huikkauksia siitä, että olet siellä lukemassa. <3


Kuullaan pian,

Eveliina


Ps. Liitythän uutiskirjeeni tilaajaksi, niin saat tiedon valmennusstarteista, eduista ja tulevista tapahtumista! Jos olet aiemmin liittynyt uutiskirjeeni tilaajaksi, sinun pitäisi olla jo listalla mukana.

Lisää kiinnostavia blogipostauksia:

Parhaat Raskausajan Vinkit

Jul 03, 2024

Postpartum Jooga - Ilmainen 30 min harjoitus

Apr 14, 2024

Postpartum & Synnytyksen jälkeinen liikunta

Mar 03, 2024

Raskauden Kolmas Kolmannes & Mother's Blessing

Dec 11, 2023

meditoiva ja joogaava hyvinvointivalmentaja

Liity sähköpostilistalleni

Haluatko saada minulta inspiroivia tekstejä, valmennusuutisia ja ainutlaatuisia etuja suoraan sähköpostiisi? Hyppää mukaan ja saat myös ilmaisen Aamurutiinit -oppaan.