Raskauden Kolmas Kolmannes & Mother's Blessing
Dec 11, 2023Kirjoitus on julkaistu alunperin aiemmassa blogissani 11.9.2022.
Tässä postauksessa kerron ajatuksiani raskauden viimeiseltä kolmannekselta, meidän kesästä ja mother blessing/babyshower -juhlistani.
Niitä on hyvä muistella vielä tässä vaiheessa, ennen kuin meillä alkaakin pienen kanssa aivan uusi vaihe! Jos siis kiinnostaa raskauskuulumiset ja ajatukset tulevasta synnytyksestä, jatka lukemista.
Näin sitä on yhtäkkiä raskaus loppumetreillä, 95% “täynnä”. Vauva voi oikeastaan päättää tulla maailmaan nyt millä hetkellä hyvänsä, mutta jos hän oikein kovin viihtyy, voi mennä melkein kuukausikin vielä. Oli miten oli, vauva tulee kun on valmis ja onneksi oma olo on edelleen hyvä!
Toki nyt alkaa huomaamaan selän väsymistä päivän mittaan, mutta onneksi on myös mahdollisuus levätä. Siitä olen todella kiitollinen ja ylipäänsä siitä, kuinka olen saanut hoidettua esim pakolliset työasiat hyvissä ajoin. Yrittäjänä sitä on silti aina jotain mitä voisi tai pitäisi tehdä, mutta fiilis sen suhteen on silti rauhallinen ja stressitön. Itse olin ennakoinut onneksi tätä raskausaikaa jo hyvissä ajoin, sillä jo reilu pari vuotta sitten aloin pohtimaan, että jossain kohtaa olisi ihana raskautua ja sen vuoksi tein tarvittavia suunnitelmia myös töiden suhteen jo pikkuhiljaa ennen raskautta.
Päivät ovat koostuneet viimeiset pari viikkoa pitkälti kaikkien asioiden valmisteluista – olen pessyt pyykkiä (kaikki vauvan vaatteet, lakanat jne.), järjestellyt kaappeja, siivonnut, tehnyt tilaa vauvalle ja hänen tavaroilleen. “Pesiytymisvietti” on siis ainakin rantautunut tänne ja se on kyllä ollut vain positiivista! Olen saanut mm järjesteltyä sellaisiakin kaappeja, jotka ovat jääneet jo muuton jäljiltä parin vuoden takaa hieman sekaisiksi sekä turhaa tavaraa on karsittu. Vaikkakin sitä on onneksi ollut aika vähän, koska olen tehnyt turhaa tavaran karsintaa jo monien vuosien aikana, kun on ollut myös useampi muutto. Esim Helsingistä muutin tänne Leville hyvin vähäisellä tavaramäärällä – muuttohan suoritettiin henkilöautolla. :’D Tosin kolme kuormallista taisin tuoda, mutta silti – todella vähän. Aapolla oli vähän enemmän tavaraa tullessaan, mutta sitäkin on nyt saatu kierrätettyä ja karsittua. Minimalismi inspiroi ja haluan vastaisuudessakin tehdä erittäin harkittuja hankintoja.
Valmistelujen lisäksi olen levännyt ja vain nauttinut tästä kaikesta. Pian raskauskin on vain ihana muisto!
Raskauden viimeinen kolmannes, mother blessing -juhlat, liikunta
Raskauden kolmas kolmannes alkoi juhannuksen aikoihin, jota vietettiin Pohjois-Ruotsissa retkiautoillen. (Ensimmäisestä ja toisesta kolmanneksesta löydät omat postauksensa tästä ja tästä.) Toisen kolmanneksen lopulla minua vaivasi kipeytynyt nilkka, joka oireili noin kolmen viikon ajan. Oman analyysin mukaan tämä johtui lopulta hieman liikaa kuluneista vaelluskengistäni, joiden takia polven ja nilkan asento oli vähän huono ja johti nilkan ärtymiseen. Raskaus (relaksiini -hormoni) kun vielä löysyttää sidekudoksia, niin keho on muutenkin jo hieman pehmeämpi. Vaivaan auttoi lepo ja uusien kenkien hankinta. Hetken jo mietin noina viikkoina, että vaivaako tämä nyt loppuraskauden ajan enkä pääse kunnolla kävelemään.. Mutta onneksi näin ei ollut ja monia kävelyretkiä oli vielä edessä!
Juhannuksesta seuraavat viikot menikin Etelä-Suomessa, jossa vietettiin aikaa perheiden ja ystävien kanssa. Suuntasin itse ensin Helsinkiin, jossa näin ystäviä ja minut myös yllätettiin aivan täysin mother blessing/ baby shower -juhlilla, joista olen edelleen aivan sydän täynnä. Luulin meneväni veljeni ja hänen puolison tupareihin, mutta paikalla olikin lähimpiä naisia elämäni varrelta – oma äiti ja sisko, ystäviä lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta sekä myös mm veljeni tytär. Niin moni oli päässyt mukaan kaukaakin, että olin hetken lähes shokissa. Olin myös saanut juuri ennen juhliin astumista hieman ikävän puhelun ja tunteet olivat pinnassa jo valmiiksi.
Juhlat olivat juuri minun näköiset, sillä perinteisten babyshowereiden sijaan ne olivat enemmänkin mother blessing -juhlat, joita suosittelen kyllä lämmöllä! Juuri sellaiset olin ajatuksissani toivonutkin ja onneksi läheiset tuntevat minut hyvin. Juhlissa oli läsnä paljon iloa ja rakkautta, jonka sain vauvan kanssa kokea. Lisäksi minulle tehtiin mm äitisuola -seremonia, jossa jokainen lisäsi suolaan jotain voimaa tuovaa minulle ja vauvalle synnytykseen sekä tulevaan. Oli myös ihania herkkuja, lahjoja (ihanin oli kirjanen, johon kaikki olivat kirjoittaneet terveisiä <3) sekä mm chakraluenta minulle ja vauvalle. Päivä oli ihana, ainoa miinus oli se, että se meni liian nopeasti!
Niiiiin kiitollinen tuosta päivästä, kokemuksesta ja kaikesta vaivasta sekä rakkaudesta, jota sain kokea. Oli hetkittäin jopa vaikea ottaa sitä kaikkea vastaan, mutta olen niin kiitollinen ihmisistä minun ja meidän ympärillä. <3
kuvat: Siiri Saarela
Heinäkuussa aika meni mökillä, perheen kanssa ja retkiautoillessa. Oltiin sovittu loppujen lopuksi mahdollisimman vähän juttuja etukäteen, jotta aikataulusta ei tulisi suorittamista vaan saataisiin nauttia kesästä ja vapaa-ajasta. Se onnistui hyvin ja reilun 3 viikon reissaamisen jälkeen ympäri Etelä-Suomea oli ihana palata kotiin. Elokuun alussa tehtiin vielä kauan haaveiltu Pohjois-Norjan reissu, joka kruunasi meidän kesän, sillä se oli myös viimeinen pidempi reissu meille kahdelle ennen vauvan tuloa. Ja vielä jaksoin hyvin kiivetä pari vuortakin, toki hengästyin paljon aiempaa nopeammin ja tarvittiin enemmän taukoja. Nopeampi hengästyminen minulla on ollut kyllä koko raskauden ajan mukana vaikka muuten on pääosin jaksanut aika normaalisti. Tietysti lisääntynyt veren määrä kehossa sen aiheuttaa ja tekeehän keho koko ajan mieletöntä työtä, kun kasvattaa pientä uutta elämää!
RASKAUSAJAN LIIKUNTA JA RAVINTO
Olen liikkunut “normaalisti”, mutta kuitenkin paljon kevyemmin ja vähemmän. Minulla ei ole ollut mitään tavoitetta esim treenata tiettyä määrää tai ylipäänsä mitään treenitavoitteita. Raskausajan liikuntani on koostunut hyvin pitkälti kävelystä, pyöräilystä, joogasta ja satunnaisista kehonpaino- tai kahvakuulatreeneistä, jotka on ollut kestoltaan n 20 min. Tämä on tuntunut minulle parhaalle ja onneksi urheiluidentiteetistä on päästänyt irti jo ennen raskautumista, niin tällainen lempeä lähestymistapa ei ole ollut vaikeaa. Toki on hetkiä, kun kaipaa monipuolisempaa liikettä tai jopa treenaamista, mutta olen oppinut viime vuosina sen, että tärkeintä on liikkua kehoa kuunnellen – se palkitsee aina. Kehoni ja mieleni on palautunut muutenkin urheilu-urasta ja selviytyjistä, joten nyt kun se on tehnyt näin isoa ja upeaa prosessia kuin raskaus, niin olen halunnut antaa itselleni kaiken hyvän enkä aseta itselleni muita tavoitteita, kuin hyvinvointi.
Ruokavaliokin on ollut aika sama, mitä olen jo kauan toteuttanut. Syön intuitiivisesti, mutta toki pohjalla on paljon ymmärrystä ja tietoa siitä, mikä sopii minulle ja mikä on ylipäänsä hyväksi keholle ja mielelle missäkin tilanteessa. En rajoita mitään, toki raskauden olen nyt huomioinut, mutta käytän maalaisjärkeä sekä omaa intuitiota siinäkin. Tärkeintä on ollut syödä monipuolisesti ja etenkin tämän kolmanneksen aikana olen keskittynyt siihen, että saisin rautaa ruoasta, sillä uskon raudanpuutteen aiheuttaneen väsymystä viikon 30 ympärillä. Silloin myös vauva kasvattaa eniten veren määrää, joten on todella tärkeää pitää huolta omista varastoista ja syödä ravinteita tarpeeksi. Mutta tosiaan sinänsä isosti ei ole muuttunut mikään tässäkään – pyrin syömään laadukasta, aitoa, ravintorikasta ruokaa ja mukaan mahtuu myös joustavasti herkkuja jne. Hedelmiä olen syönyt nyt raskaana ollessa enemmän kuin vuosiin, ne ovat maistuneet ja myös ylimääräisinä välipaloina. Tärkeää on ollutkin pitää helppoja välipaloja nopeasti saatavilla. Välipalapatukat, kananmunat, smoothiet, pähkinät, kuivatut hedelmät jne on olleet ainakin tuotteita, joita on koittanut pitää kotona ja reissussa saatavilla. Vettä olen juonut myös hieman normaalia enemmän ja raskaana ollessa nestettä kannattaakin muistaa juoda. Välillä lisään veden joukkoon elektrolyyttejä, jolloin se tuntuu imeytyvän paremmin ja saa myös elimistöön tärkeitä suoloja. Jos ei halua käyttää elektrolyyttejä, ihan merisuolan lisääminenkin toimii.
RASKAUS & HYVINVOINTI SEKÄ SYNNYTYKSEEN VALMISTAUTUMINEN
Tiivistettynä siis vointi on ollut hyvä pääosin koko raskauden ajan ja voin ehdottomasti sanoa nauttivani raskaana olosta. On tottakai ollut väsymystä ja pieniä kremppoja, kuten tuo nilkka ja hetkittäin selkä, mutta niitä nyt voi tulla välillä muutenkin. Hyvinvointiin on vaikuttanut varmasti valinnat jo ennen raskautta ja nyt sen aikana ja uskon henkisen hyvinvoinnin sekä tuen saamisen vaikuttavan myös isosti omaan vointiin. Aloitin itse henkisen työstämisen raskautta ja synnytystä ajatellen jo ennen kuin raskautuminen oli konkreettisesti ajatuksissa. Toimivalla parisuhteella on myös ollut suuri rooli, sillä se on mahdollistanut sen, että on uskaltanut ja saanut olla täysin auki ja herkkä, jota raskaus myös tekee. On ollut ihanaa olla kannateltavana ja käydä läpi yhdessä ja erikseen kaikkea, mitä on hyvä prosessoida näin isossa elämänmuutoksessa. Näin olemme kaikki valmiita tähän hetkeen, synnytykseen ja tulevaan. Se on tuntunut tärkeältä.
Olen huomannut ja elänyt todeksi jo aiemminkin sen, kuinka vahvasti meidän uskomukset ja aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten monet asiat elämässä koemme. Näitä aloitin työstämään jo urheilu-uran aikana (osittain loppuunpalamisen seurauksena) ja siitä on ollut valtava hyöty elämäni jokaisella osa-alueella. Sen kautta olen oppinut ymmärtämään omia käytös- ja ajatusmalleja, triggereitä ja suhtautumista. Ja ennen kaikkea niitä on pystynyt muuttamaan tietoisella työstämisellä, joka vaatii alitajuntaan pääsemistä. Näitä keinoja ovat olleet minulle mm meditointi, tietoisuusharjoittelu, kirjoittaminen, kehotyöskentely, vaikeat, mutta tärkeät keskustelut läheisissä ihmissuhteissa, mentotointi/terapia, lukeminen.. Keinoja on monia ja niitä on käyttänyt eri tilanteissa, mikä milloinkin on tuntunut oikealla. Joskus täytyy myös kokeilla useita ennen kuin oikea löytyy, mutta toisaalta on pitänyt myös sitoutua prosessiin, sillä se on ainoa keino saada pysyviä muutoksia. Tämä kaikki työ on auttanut myös raskauden kanssa ja tiedän sen vaikuttavan positiivisesti myös synnytykseen ja kaikkeen tulevaan.
Tärkeintä on ollut miettiä, että millaista tarinaa kerron näihin kaikkiin liittyen itselleni ja itsestäni. Ovatko ne totta? Onko ne ajatukset ja normit, joita esim ulkopuolelta/yhteiskunnasta jne tulee sellaisia, jotka tukevat minun hyvinvointiani ja sellaista elämää, jota itse haluan elää? Ja jos vastaus on ei, on vapauttavaa tiedostaa, että omaa tarinaa ja uskomuksia voi ja saa muuttaa. Eikä ole kyse tunteiden blokkaamisesta vaan enemmänkin suhtautumisesta, näkökulmasta ja hyväksynnästä. Haasteilta ei meistä kukaan elämässä välty, eikä tarvitsekaan.
Millaista elämää sinä haluat elää ja millaista tarinaa itsestäsi, raskaudesta, synnytyksestä tai elämästä yleensäkin kertoa? Luetko, kuunteletko ja altistatko itsesi positiivisille ja voimauttaville uutisille, tarinoille, ajatuksille vai pidätkö yllä toisenlaista, ei hyvinvointiasi tukevaa ajattelua? Millaisten ihmisten kanssa vietät eniten aikaa?
Näitä asioita mietin itse paljon vaikka nykyään paremmat valinnat tulevat jo automaationa vuosien harjoittelun jälkeen ja ovat ehdottomasti yksi hyvinvointini peruskallioista. Parasta mitä itselleen ja ympäristölleen on tehdä, on pitää omasta hyvinvoinnistaan hyvää huolta.
Me ollaan yhdessä valmistauduttu synnytykseen koko raskauden ajan keskustelemalla, lukemalla, kuuntelemalla ja oppimalla lisää. Odotetaan synnytystä innolla ja siihen liittyen fiilis on rauhallinen. En malta odottaa, että päästään kokemaan se kaikki yhdessä. <3 Siihen saakka nautitaan vielä näistä hetkistä kaksin (+Halla) sekä isosta vauvamasusta, jossa pieni liikkuu vilkkaasti.
Tulen mahdollisesti jakamaan ajatuksia synnytykseen valmistautumisesta ja synnytyksestä sekä “neljännestä kolmanneksesta” myöhemmin, mutta nyt tuntuu hyvälle pitää siitä enemmän itsellään, omassa ja meidän kuplassa, ja valmistautua rauhassa. Jos tämä on sinulle ajankohtaista ja kiinnostaa paljon, niin ensimmäisessä raskaus -tekstissäni mainitsin jotain, minkä keinoin olen valmistautunut raskauteen ja synnytykseen!
Mama Flow -valmennuksessani kerron laajemmin ajatuksistani ja omasta valmistautumisesta. Valmennus on avoinna nyt ja 15.12. asti saat edun koodilla EARLYBIRD. Täältä mukaan!<3
Jos olet itse raskaana tai haaveilet raskaudesta, niin lähetän paljon hyvää energiaa sinne – oli tilanteesi millainen tahansa!
Teet varmasti parhaasi ja aina on mahdollista keskittyä siihen, mihin voi vaikuttaa. Toivottavasti raskautesi on ollut juuri omannäköisesi ja muista, että sinulla on täysi oikeus tehdä siitä, synnytyksestä ja vauva-arjesta juuri sinulle ja teille sopivaa. ♥
Haleja ja palataan,
Eevsku
Odotusajan tekstit:
Raskauden ensimmäinen kolmannes